OLE SITTEN

joskus elämässä tulee aika kun tuntuu että pitäisi saada yhteys vanhoihin ystäviin, sitä sanotaan viimeiseksi mahdollisuudeksi, ja silloin sitä yrittää kaikkensa että löytäisi ne rakkaat ystävät, sillä sitä niin haluaisi kuulla miten heillä on ollut elämän varrella, se on ihan luonnollinen ilmiö, mutta käy aina välillä niinkin ettei tämä vanha ystävä ota ojennettua kättä vastaan jostain syystä, ja ei edes vaivaudu selittämään miksi. Silloin sitä tulee surulliseksi. Mutta ajan kanssa ehkä voi tottua ajatukseen että toinen ei ollutkaan se ystävä miksi sitä on luultu vuosi kymmenet. Minä en totu siihen koskaan, minun ystäväni ei voi olla sellainen, ja ajattelen että hän ei ole nähnyt etsiskelyitäni, tai että on matkoilla, tai että ystävyytemme kiusaa jotain muuta, siinä taas ollaan, kun olisi selitys, ainoastaan häneltä itseltään.
4399
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

jotka ovat vain pyrkineet hyötymään minusta, kun olen sitten laittanut asialle
stopin, on koko ns. "ystävyys" loppunut siihen :(
Ei ole montaa tosiystävää enää jäljellä.
Mitä enemmän ikää tulee, sitä yksinäisemmältä elämä tuntuu.
Ihmis-suhteissa on aina kaksi puolta, joskus on tietysti parempikin, että
huono ihmis-suhde loppuu.
En oikeastaan halua enää muistella menneitä, mitä se hyödyttää?
Joka on minulle selkänsä kääntänyt, on tehnyt sen lopullisesti
ja jolle minä olen selkäni kääntänyt, olen tehnyt sen lopullisesti.

Äänestä
  • Sinä katsot olevasi hyväksi käytetty, mutta ystävyys antaa ja ottaa, minä en henkilökohtaisesti laske niitä asioita mitenkään joita olen tehnyt ystävieni puolesta, ja voi kauhistus jos minun ystäväni laskee sellaisia niin silloin emme ole olleet aitoja ystäviä. Minä luotan siihen että ystävyyden täytyisi pysyä vaika olisi kuinka kauan erossa toisistaan, sillö jokaisella on elämässään myrskynsä ja niiden selvittäminen ja sen haluaa tehdä yksin, siis ei vaivata ystävää ja silloin usein jää yteyden otto vähiin.Joten älä viitsi puhua selän kääntämisestä. Mutta minä ainakin toivon että minun ystäväni ottaa minuun yhteyttä, silloin olisin onnellinen

    Äänestä

Itselläni oli samanlaiset ajatukset, sitä kuvitteli olleensa tärkeämpi toiselle kuin sitten ilmeisesti olikaan.
Samanlaiset ajatukset vihan ja surun välimaastossa velloivat mielissä ja toisen reakoimattomuuteen yritti hakea jotain luonnollista syytä tai selitystä.
Minulle hyvin tärkeä ihmissuhde kariutui jo aikaa sitten, se mielikuva mikä hänestä jäi oli kuva hienosta ja ymmärtäväisestä naisesta jonka kanssa ystävyys ei karise ajankaan saatossa.
Minun tapauksessani varmasti vaikuttaa syy ettei aina ole soveliasta suora kontakti koska toisen nykyisestä elämäntilanteesta ei ole tarkkaa tietoa, siksi täytyi olla hienotunteinen ja tarjota ystävyyttä sen mukaisesti, minun tapauksessani yksityisviestillä fb:n välityksellä.
Minulle tämä tapaus oli opintomatka ihmisten välinpitämättömyyteen ja siihen ettei se läheisenä elänyt ihminenkään sitten lopulta ollut sellainen kuin piti !
Ystävyys on kahden kauppaa, ja molemmilla osapuolilla on oikeus päättää sen olemassa olosta, ja jos sitä molempien halua ei löydy on koko ystävyys syytä haudata mitään sen kummempia miettimättä tai olettamatta.
Me ihmiset kun olemme niin erilaisia, näemme asiat usein eritavoin.
Hyvin monella elämäntilanne muuttuu elämän kuluessa ja silloin se ystävyys saattaakin alkaa maistumaan, silloin on hyvä muistaa kuinka tuo ihminen on vastaavassa tilanteessa sinua kohdellut, elämässä kun menneisyyden käytös heijastuu myös tulevaisuuteen, sitä saa mitä tilaa kuten sanotaan.
Hyviä ystäviä ei koskaan ole liikaa, ystäviään valikoivia ylimielisiä persooniin törmää aina joskus ja ne on syytä jättää omaan omahyväisyyden kuonaansa ja unohtaa !

Äänestä
  • On ihanin ihminen maailmassa ja minä enkoskaan ole kääntänyt hänelle selkää . Silloin kauan sitten oli meidän ystävyys ihana , me oltiin kirjeen vaihdossa ja sitten vaan yhtä äkkiä hän ei enää kirjoittanutkaan. Joten ajattelin että hän kai on löytänyt puolison ja kirjoittelee sitten myöhemmin, vaan sitä kirjettä ei tullut koskaan. Minä haluaisin tietää jos minä käyttätymiselläni jotenkin olen loukannut häntä mutta en saa tietää edes sitä. No minä en voi sille mitään jos hän ei katso minua enää ystävyyden arvoiseksi, mutta juuri MIKSI toivoisin tietäväni. Siksi olisi facebok hyvä yhteyden pidon väline tai puhelin, voi niitä on niin monta tapaa yhteyksien pitoon. Ja tietysti olisi paljon kerrottavaa kymmenistä vuosista jolloin emme ole olleet yhteydessä, ja kuulla ennen kaikkea hänen kertovan omasta elämän taipaleestaan. Joten kun tietää syyt niin ei ihmettele. Ja syyt kertokoon hän itse, näin tuumailen minä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


usko 1 kirjoitti:

joskus elämässä tulee aika kun tuntuu että pitäisi saada yhteys vanhoihin ystäviin, sitä sanotaan viimeiseksi mahdollisuudeksi, ja silloin sitä yrittää kaikkensa että löytäisi ne rakkaat ystävät, sillä sitä niin haluaisi kuulla miten heillä on ollut elämän varrella, se on ihan luonnollinen ilmiö, mutta käy aina välillä niinkin ettei tämä vanha ystävä ota ojennettua kättä vastaan jostain syystä, ja ei edes vaivaudu selittämään miksi. Silloin sitä tulee surulliseksi. Mutta ajan kanssa ehkä voi tottua ajatukseen että toinen ei ollutkaan se ystävä miksi sitä on luultu vuosi kymmenet. Minä en totu siihen koskaan, minun ystäväni ei voi olla sellainen, ja ajattelen että hän ei ole nähnyt etsiskelyitäni, tai että on matkoilla, tai että ystävyytemme kiusaa jotain muuta, siinä taas ollaan, kun olisi selitys, ainoastaan häneltä itseltään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu