toisi moniin väestökadosta johtuviin ongelmiin ratkaisun.Yhtenä esimerkkinä Kaipolan koulun säilyminen.Nythän Savonlinnan puolelta raijataan lapset Kallislahden kouluun asti,Pihlajalahden koulun lakattua .Koulun lakattua,myös muut palvelut käyvät vähitellen kannattamattomiksi,tai jäävät vain turistien varaan.Lapsille ja nuorille perheille tarjottavat palvelut ovat kaiken perusta.Vanhukset,ja eläkeläiset joutuvat siirtymään läheistensä luo asutuskeskuksiin,koska syrjäkylillä ei ole tarjolla palveluja,tai ne kuntakeskuksista ostettuina tulisivat niin kalliiksi,ettei niitä voi käyttää.Matkakulut kun lisäävät hintaa.Myöskin Sulkavan lukio ja ylä-aste olisi edullisempi vaihtoehto Savonlinnalle,kuin kaupunkiin asti meneminen jolloin matka pitenee jopa puolella.
Sulkavan ja Savonlinnan
7
682
Vastaukset
- Mä vaan
Jos liitoksen jälkeen kunnan nimi ois Sulkava, niin sitten
- SULKALINNA
Olavinkatu olisi Sulkakatu.Mitä erikoista siinä Sulkava nimessä nyt sitten on,sehän on kala,ja taitaa kuulua särkikaloihin,joten ei mikään arvokala.Sulkavahan on kuntana tilanteessa että väki vähenee vauhdilla,ja ne jotka kuntaan jäävät,siirtyvät sillan yli,ja sinne jäävät.Jotkut,joilla on varaa siirtyvät aina Savonlinnaan asti,Sosterin palvelut kun tavoittaa kaupungista parhaiten.Mietippä sitä.
- pedersören poika
SULKALINNA kirjoitti:

alistavaa, autoritääristä ja velkaista savonlinnaa. Täällä meidän on hyvä olla omassa lintukodossamme. Annetaan päätösvallan pysyä kotikulmilla. Kunta on rikas ja kaunis, kyllä me pärjätään. Tulee uutta lomakeskusta ja yrittäjyyslukiokin on. Ei mitään syytä ottaa velkaista kirjastojenlakkauttajakuntaa isännäkseen.
- sinäpä sen sanoit
pedersören poika kirjoitti:
alistavaa, autoritääristä ja velkaista savonlinnaa. Täällä meidän on hyvä olla omassa lintukodossamme. Annetaan päätösvallan pysyä kotikulmilla. Kunta on rikas ja kaunis, kyllä me pärjätään. Tulee uutta lomakeskusta ja yrittäjyyslukiokin on. Ei mitään syytä ottaa velkaista kirjastojenlakkauttajakuntaa isännäkseen.
saattaapi oopperajuhlatkin aiheuttaa lieveilmiöitä verkkaiseen elämänmenoon.Joku ulukomualaine saattas tulla vaikka kysymään ravintolapalveluja,tai hotellia.Hui kauhistus,ku nolottas.Pitäs sanova vaan että männöövät KUKKAPIÄHÄ.Mitenhän se sanotaan ulukomuan kielellä.
sinäpä sen sanoit kirjoitti:
saattaapi oopperajuhlatkin aiheuttaa lieveilmiöitä verkkaiseen elämänmenoon.Joku ulukomualaine saattas tulla vaikka kysymään ravintolapalveluja,tai hotellia.Hui kauhistus,ku nolottas.Pitäs sanova vaan että männöövät KUKKAPIÄHÄ.Mitenhän se sanotaan ulukomuan kielellä.
Heleppoa. Savonlinnaa ja sen suuruushullua johtajaa ei kaivata. Kaupungin rakennusjärjetys yms ei sovi maaseudulle ja tässä on vain tarkoitus muutenkin kupata rahat kaupungin ytimelle. Loppuu muut palvelut syräseuduille ja mahdollinen yhteiskunnallinen infrastruktuurinen kehitys. Osataan omat rahat tuhlata täälläkin ja liitytään sitten. Ei kai meillä ole niin vallanhaluisia poliitikkoja kuin Savonrannalla?
- Realistiko?
Mutta oikeasti, mitenkähän pitkään tässä oikein sätkitään? Joku heitti tuon lukion, kuinkahan paljon on tullut yhteishaussa osumia... Veikkaan että lukio lähtee seuraavaksi, sitten ylä-aste.. Sitten muut palvelut. Mitä jää? Kuihtuvat soudut? Ny kiireen vilkkaa miettimään kuntaliitoksia!
- Iso Iivari
Saimaan saaristokaupunki - Savonlinna - Sulkava - Puumala - todellista Saimaan saaristoa.
Avioliitossakin nimet muuttuvat, ja on tosi onnellisia liittoja. Ja aina jää se omaasukua nimi joka saattaa olla päänimeä tunnetumpi, itsestään se riippuu.
Pienemmillä kunnilla pitäisi olla sen verran tulevaisuudennäkemystä, että aletaan nyt kasata suurempia yksiköitä kun saamme rauhassa rakentaa omalla tavallamme, ennen kuin kiihkeät demarit tai jotkut muut pakottavatt kuntaliitoksiin. Silloin on miettimiset mietitty.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan2719667- 766670
- 286316
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni996095Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv435949Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h1015831- 635255
- 454970
Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?
Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on604300- 503920