Vertauskuva

Maailmankaikkeuden synty

Jotkut väittävät että maailmankaikkeus olisi syntynyt sattumalta, suuressa alkuräjähdyksessä. Jotkut väittävät myös, että ihminen olisi kehittynyt alkueliöstä apinavaiheen kautta ihmiseksi. Esitän lyhyehkön vertauskuvan siitä, miten epäloogiselta tuollainen väite kuulostaa.

Vertauskuva:

Ajatellaan vaikka että olemme lentokentällä. Meillä on kaikki lentokoneen osat valmiina laatikoissa: moottorit, siivet, pellit, mittaristot, ohjaimet, penkit, sylinterit, jarrut ja jopa pienet mutterit. Kaikki osat ovat kasaamista vaille valmiina. Saadaksemme osista lentokoneen, jonkun täytyy kasata osat lentokoneeksi. Vai mitä?

Jos siis ajattelemme että maailmankaikkeus olisi syntynyt sattumalta, olisi aivan sama väittää, että kun kaikki lentokoneen osat olivat laatikoissa, tuli suuri hurrikaani, joka asetti kuin ihmeen kautta kaikki osat loogisesti paikoilleen aivan viimeistä mutteria myöten. Yhtä epäloogista on väittää, että luomakunta ja ihminen olisivat syntyneet sattumalta. Koko maailmankaikkeus on toimiva kokonaisuus: aurinko on juuri sopivalla etäisyydellä maasta, tähdet kiertävät radoillaan, painovoima ym. fysiikan ja kemian lait toimivat loogisten lainalaisuuksien mukaan. Onko tämä kaikki pelkkää sattumaa?

Tyhjästä tai sattuman kautta ei tämänkaltaista todellisuutta voi syntyä. Tarvitseehan talokin rakentajan, auto valmistajan ja kello suunnittelijan.

Joidenkin tiedemiesten kehittelemät teoriat ”alkuräjähdys” ja ”evoluutio” perustuvat oletuksiin, eivätkä ole absoluuttisia totuuksia.

Luomakunnalla ja ihmisellä on luoja, Jumala, josta Raamattu kertoo.

Raamattu on Jumalan ilmoitus ihmisille: maailmankaikkeuden synnystä, siitä miten ihminen voi löytää yhteyden Jumalaan, millainen Jumala on ja mitä Jumala odottaa ihmiseltä

*** Luominen ***

1.Mooses 1 - 31: ”Alussa loi Jumala taivaan ja maan…”

Johanneksen evankeliumi 1. 1-5 ”Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus. Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.”

Kolossalaiskirje 1. 1:16 ”Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on…”

*** Jeesus, Jumalan Poika, on syntien sovittaja ja ainut tie Jumalan luo ***

Johanneksen evankeliumissa Jeesus sanoo 14:6 ”Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.”

Johanneksen evankeliumi 3:16 ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.”

*** Mitä Jumala odottaa sinulta ***

Jumala rakastaa sinua ylenpalttisesti. Hän haluaa kaikesta sydämestään asettaa sinut Jumalan lapsen asemaan ja pelastaa sinut iankaikkiselta kadotukselta, Poikansa Jeesuksen ristin sovitustyön kautta. Jumala myös odottaa, että teet parannuksen tavassasi elää.

Markuksen evankeliumi: 16:16 ”Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.”

Jesajan kirja: 55:7 ”Jumalaton hyljätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja palatkoon Herran tykö, niin hän armahtaa häntä, ja meidän Jumalamme tykö, sillä hänellä on paljon anteeksiantamusta.”

Raamatun sanomaa opetetaan kristillisissä seurakunnissa

” Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi. ”
19826
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat
  • Jos "evolutionistilta" kysyy mistä alkuräjähdys syntyi, hän todennäköisesti vastaa että emme vielä tiedä, mutta tiede tutkii asiaa.

    Mitä kreationisti vastaa kun kysytään mistä Jumala syntyi?

    Äänestä

  • UPDATE_9495169 kirjoitti:

    Jos "evolutionistilta" kysyy mistä alkuräjähdys syntyi, hän todennäköisesti vastaa että emme vielä tiedä, mutta tiede tutkii asiaa.

    Mitä kreationisti vastaa kun kysytään mistä Jumala syntyi?

    Tuo tyhjäpäinen plussamerkinpalvoja kuvittelee, että uloste muuttuu kullaksi kun sitä paskoo tarpeeksi usein.

    Äänestä

  • Apo-Calypso kirjoitti:

    Tuo tyhjäpäinen plussamerkinpalvoja kuvittelee, että uloste muuttuu kullaksi kun sitä paskoo tarpeeksi usein.

    Yleisimmät tavat joilla uskovat argumentoivat ovat toistaminen, uhkailu ja tietämättömyyteen vetoaminen.

    Aloitus on hyvä esimerkki toistamisesta.

    Äänestä

Montako kertaa sinun pitää lähettää tänne tuo sama ties miltä saarnamiesgurulta copy-pasteamasi typerä "vertauskuva" ennenkuin uskot että aikuisin silmin katsottuna se kumiisee onttouttaan? Pyhäkoulussa se ehkä toimii lapsille valehtelun tukena, mutta haloo - et kai kuvittele, että kukaan kriittiseen ajatteluun kykenevä aikuinen ostaisi tuon naiivin töräytyksen?

Äänestä

Lisää näitä töräytyksiä! Jes!

Äänestä

They met Jeesus

These are true storys of God and His Son Jeesus, watch I do not think they are joking us when they tell their storys...God respects your choice. No one is not forced to heaven. You can also turn back to Gods offer and forgiveness what is in Jeesus Crist.

Atheist Howard Storm's Near Death Experience
http://www.youtube.com/watch?v=lF7AzxplsME

Medical Doctor has NEAR DEATH EXPERIENCE - to HELL and BACK
http://www.youtube.com/watch?v=w-v1Fppjlvc&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=OnVhKH2C1Jw&p=0A40D01C735C1D89&playnext=1&index=4

Near Death Experience-Meets Jesus
http://www.youtube.com/watch?v=EnRZGLkp2M4&feature=related

Cristian Testimony what happened when he died
http://www.youtube.com/watch?v=NPabMyVvC9s&feature=related

ja jotta uskoisit, suomalaisen naisen vastaava todistus...
http://www.tv7.fi/vod/player.html?id=11219

Tyrone Went to Hell-THUGEXPOSED.COM
http://www.youtube.com/watch?v=CB6_QMHf0Uk

He died and was on his way to hell. God's grace saved him
http://www.youtube.com/watch?v=LBu5V_-M2Dc&feature=related

With Blessing MEK

Äänestä
  • "With Blessing MEK"

    Matkailunedistämiskeskus vai metyylietyyliketoni?

    Äänestä

  • Jes!

    Äänestä

Lentokoneet ei lisäänny keskenään, eivät mutatoidu eivätkä taistele olemassaolostaan muita lentokoneita ja lentokoneen syöjiä vastaan.

Äänestä
  • ja vain tässä asiassa uskon ennemmin a:ta joka on ilmoittanut ettei helvettiä ole.

    Äänestä

Oliko tämä jo 1000000. kerta kun tätä paskaa toistat? Kokeile joskus vaikka helikopterilla vaihteeksi.

Äänestä
  • On alunperin Fred Hoylen keksintöä.

    "Hoylen vertaus, johon varsinkin kreationistit ovat innolla tarttuneet toistuvasti, on jokseenkin itsestään selvä ja triviaali: ei tietenkään mikään pyörremyrsky pysty kokoamaan epämääräisestä romukasasta täydellistä Boeing 747 -lentokonetta sattumalta. Aivan samoin täysin toimivan minkä tahansa eläimen hyönteisistä korkeampiin nisäkkäisiin syntyminen "sattumalta" ja siis kerralla valmiina on yhtä epätodennäköistä. Mutta asian ydin onkin siinä, että hoylelais-kreationistinen lentokonevertauksen taustalla oleva ajattelu tekee sen perusvirheen, että siinä oletetaan jonkin monimutkaisen - koneen tai eläimen - syntyvän yhdellä kertaa toimivaksi valmiiksi kokonaisuudeksi pelkän sattuman voimalla (jonkin satunnaisen myrskyn tai yhtä hyvin jonkin muun samankaltaisen ilmiön kuten esim. räjähdyksen "auttamana"). Tämä on se sama todennäköisyyslaskennan virhe, jonka älykkään suunnittelun liikkeen matemaatikko Demski tekee matemaattisessa todistuksessaan: Demskin lähtökohta on Maan biosfäärin nykyinen tilanne ja sen jälkeen Demski käy laskemaan taaksepäin sitä kuinka (epä)todennäköistä tämän nykyään olemassa olevan monimutkaisen biosfäärin syntyminen on "sattumalta" (jolloin - tietenkin - toivottu tulos on, että se on jokseenkin mahdotonta). Demski sivuuttaa todennäköisyyslaskelmissaan kuitenkin kokonaan sen tosiasian, että evoluutioteorian mukaan eliöt eivät synny kerralla valmiina eivätkä "sattumalta", vaan luonnonvalinnan "nostokurjen" (Dawkinsin eräs kielikuva) avulla kasautuvan valinnan tuloksena vähitellen."

    http://www.argumentti.fi/luonnonvalinta_sattuma_evoluutio/suunnittelu_evoluutio_luonnonvalinta.php?id=80

    Äänestä

  • uskusk kirjoitti:

    On alunperin Fred Hoylen keksintöä.

    Lisäksi evoluutiolla ei ole päämäärää, joten tuo lentokonevertaus ontuu pahanpäiväisesti. Evoluutiolla ei ole ollut päämääränä ihmisen rakentaminen.
    Jos pistetään kaikki osat atomeiksi ja katsotaan miten ne atomit järjestyy, niin huomataan että tavattoman monimutkaisella tavalla, niin monimutkaisesti, että niiden järjestymiseen tarvitaan tietenkin jotain älykästä luojaa joka on tarkoittanut ne juuri noin. Seuraavalla kerralla samat atomit meniskin vähän eri tavalla ja taas tarvittaisiin luojaa sen selittämiseksi.

    Miksi?

    Äänestä

kiitokset :)

Äänestä
  • Oli vanhaa moneen kertaan kumottua paskaa, aina silti yhtä hupaisaa!

    Kiitokset :-)

    Äänestä

  • niilo yli-mainio kirjoitti:

    Oli vanhaa moneen kertaan kumottua paskaa, aina silti yhtä hupaisaa!

    Kiitokset :-)

    Erityisesti, kun tuo aloitusviestin jälleen kerran aikaansaanut ilmapää varmaankin kuvittelee plagioineensa jotain peräti syvällistä!

    Äänestä

  • Tunnustakamme yhteisesti uskomme:

    Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen taivaan ja maan Luojaan
    Ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan poikaan
    Ja Jumalan poikiin joita eli samaan aikaan kuin Jättiläisiä
    joita sikisi milloin mistäkin ja varsinkin pyhästä hengestä
    Ja neityt Mariasta
    Kärsi lievästi Pontius Pilatuksen aikaan, paljon vähemmän kuin ne noidat joita Kristityt polttivat elävältä rovioloilla.
    Ristiinaulattiin, kuoli ja haudattiin
    Nousi Raamatussa toinen toistaan ristiriitisempien kuvausten mukaan kolmantena päivänä kuolleista
    Astui tai oikeammin loikkasi valtaislla loikalla taivaisiin ja istahti Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, Taivaan ja Maan Luojan, Taika-Ukon, maasta katsoen oikelle
    mutta Taivassta katsoen vasemmalle puolelle.
    Siellä hän istua nököttää kunnes tulee aika tulla tuomitsemaan
    sekä eläviä että kuolleita Kreationisteja.
    Ja minä uskon pyhään kolminaisuuteen että
    se antaa kreationisteille heidän valehtelunsa anteeksi mutta heittää heidät sinne neutraalliin olemattomuuteen niinkuin ateistitkin.
    Minä uskon puhuvaan käärmeeseen, aasiin, Aaabeliin ja Kainiin
    Kainin vaimoon jonka Kain löysi helposti huhuiltuaan erämaassa.
    Ja minä uskon että vaimoehdokkaita tuli Kainille
    niin paljon että rumimpia piti kepillä työntää Jordaniaan.
    Minä uskon myös henkiin ja suojelusenkeleihin joita useat aivovammaiset näkevät.
    Uskon myös horoskooppeihin ja enneuniin
    Käyn kerran viikossa kirkossa ja yhtä usein ennustajalla, Lisäksi luen horoskoopit ja tunnen kaikki lopunajan merkit
    Periaatteessa minä uskon melkein mitä sontaa hyv'nsä
    Jumala minua auttakoon että en alkaisi uskomaan painovoimateoriaan, suhteellisuusteoriaan, thermodynamiikkaan, fysiikan standardimalliin yleensä, evoluutioteoriaan.

    Amen ja Hallejuaa

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Luomisesta kirjoitti:

Maailmankaikkeuden synty

Jotkut väittävät että maailmankaikkeus olisi syntynyt sattumalta, suuressa alkuräjähdyksessä. Jotkut väittävät myös, että ihminen olisi kehittynyt alkueliöstä apinavaiheen kautta ihmiseksi. Esitän lyhyehkön vertauskuvan siitä, miten epäloogiselta tuollainen väite kuulostaa.

Vertauskuva:

Ajatellaan vaikka että olemme lentokentällä. Meillä on kaikki lentokoneen osat valmiina laatikoissa: moottorit, siivet, pellit, mittaristot, ohjaimet, penkit, sylinterit, jarrut ja jopa pienet mutterit. Kaikki osat ovat kasaamista vaille valmiina. Saadaksemme osista lentokoneen, jonkun täytyy kasata osat lentokoneeksi. Vai mitä?

Jos siis ajattelemme että maailmankaikkeus olisi syntynyt sattumalta, olisi aivan sama väittää, että kun kaikki lentokoneen osat olivat laatikoissa, tuli suuri hurrikaani, joka asetti kuin ihmeen kautta kaikki osat loogisesti paikoilleen aivan viimeistä mutteria myöten. Yhtä epäloogista on väittää, että luomakunta ja ihminen olisivat syntyneet sattumalta. Koko maailmankaikkeus on toimiva kokonaisuus: aurinko on juuri sopivalla etäisyydellä maasta, tähdet kiertävät radoillaan, painovoima ym. fysiikan ja kemian lait toimivat loogisten lainalaisuuksien mukaan. Onko tämä kaikki pelkkää sattumaa?

Tyhjästä tai sattuman kautta ei tämänkaltaista todellisuutta voi syntyä. Tarvitseehan talokin rakentajan, auto valmistajan ja kello suunnittelijan.

Joidenkin tiedemiesten kehittelemät teoriat ”alkuräjähdys” ja ”evoluutio” perustuvat oletuksiin, eivätkä ole absoluuttisia totuuksia.

Luomakunnalla ja ihmisellä on luoja, Jumala, josta Raamattu kertoo.

Raamattu on Jumalan ilmoitus ihmisille: maailmankaikkeuden synnystä, siitä miten ihminen voi löytää yhteyden Jumalaan, millainen Jumala on ja mitä Jumala odottaa ihmiseltä

*** Luominen ***

1.Mooses 1 - 31: ”Alussa loi Jumala taivaan ja maan…”

Johanneksen evankeliumi 1. 1-5 ”Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus. Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.”

Kolossalaiskirje 1. 1:16 ”Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on…”

*** Jeesus, Jumalan Poika, on syntien sovittaja ja ainut tie Jumalan luo ***

Johanneksen evankeliumissa Jeesus sanoo 14:6 ”Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.”

Johanneksen evankeliumi 3:16 ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.”

*** Mitä Jumala odottaa sinulta ***

Jumala rakastaa sinua ylenpalttisesti. Hän haluaa kaikesta sydämestään asettaa sinut Jumalan lapsen asemaan ja pelastaa sinut iankaikkiselta kadotukselta, Poikansa Jeesuksen ristin sovitustyön kautta. Jumala myös odottaa, että teet parannuksen tavassasi elää.

Markuksen evankeliumi: 16:16 ”Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.”

Jesajan kirja: 55:7 ”Jumalaton hyljätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja palatkoon Herran tykö, niin hän armahtaa häntä, ja meidän Jumalamme tykö, sillä hänellä on paljon anteeksiantamusta.”

Raamatun sanomaa opetetaan kristillisissä seurakunnissa

” Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi. ”

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu