Takinkääntäjät!

Monopolyyyy

Ihmettelen kyllä oikeasti tätä RAY:n toimintaa. Rahaa pitäisi tulla ovista ja ikkunoista, mutta kukaan ei saisi jäädä koukkuun eikä mitään. On kyllä niin ristiriitainen koko RAY. Monopolin saisi purkaa välittömästi.
Eipä ole kauaa kun olitte aivan toista mieltä (suoraan RAY:n omista tiedotteista):

"Tiedote
22.02.2008
RAY:n nettikasino on ankka

RAY ei ole ollut missään vaiheessa aikeissa avata nettikasinoa tai ylipäätään jaella pelejään netissä. RAY:n hallitus on tehnyt nimenomaisen päätöksen, jonka mukaan se pidättäytyy nettijakelusta.

Verkossa ilmestyvä Taloussanomat uutisoi äskettäin, että RAY olisi aloittamassa nettikasinotoiminnan. Uutinen antaa virheellisen kuvan RAY:n suhtautumisesta nettipelaamiseen. RAY ei ole ollut missään vaiheessa aikeissa avata nettikasinoa tai ylipäätään jaella pelejään netissä. RAY:n hallitus on tehnyt nimenomaisen päätöksen, jonka mukaan se pidättäytyy nettijakelusta. "

"11.09.2007
STM:n tutkimus: Peliongelmaisten osuus suurin nettipeleissä

STM:n tutkimuksen mukaan nettipelien pelaajat kärsivät eniten peliongelmista. Useampi kuin joka viides ulkomaille tai PAF:iin vetoa lyövistä kokee ongelmia ja nettipokerin pelaajista miltei joka viides. Raha-automaattien pelaajista joka kolmannellatoista on ongelmia. "

"12.04.2007
Suomalaiset eivät halua RAY:n pelejä nettiin

Tuoreen haastattelututkimuksen mukaan vain joka viides suomalainen haluaisi RAY:n rahapelit nettiin. 70 prosenttia vastustaa ajatusta ja joka kymmenes ei osaa ottaa asiaan kantaa. "

5

757

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Monopolyyyy

      "18.11.2006
      Vihriälä: Nettipokeri ei voi levitä vapaasti

      "Olisi erittäin lyhytnäköistä lähteä kilpailemaan nettimarkkinoille ja luopua yksinoikeuteen perustuvan pelitoiminnan johdonmukaisesta toteuttamisesta.\""

      • pellaaaajaaa

        Olisi kiva saada RAY:ltä jokin kommentti asiaan, että mistä yhtäkkinen suunnan muutos?

      • ray_nettiteami
        pellaaaajaaa kirjoitti:

        Olisi kiva saada RAY:ltä jokin kommentti asiaan, että mistä yhtäkkinen suunnan muutos?

        Moi,

        Varsin ymmärrettävästi kovin kiinnostava aihe. Toivoisimme kuitenkin, että lainatessamme esim. tiedotteitamme ne käytäisiin kaikki läpi jotta kokonaiskuva olisi mahdollisimman eheä.

        Huhtikuussa 2007 RAY todellakin julkisti tutkimustuloksen jonka mukaan 70 % suomalaisista vastusti ajatusta, jonka mukaan RAY:n pelit olisivat pelattavissa myös netissä. Kun tuollainen haastattelun avulla hankittu tutkimustulos oli olemassa, niin emme nähneet syytä olla kertomatta asiaa julkisuuteen. Näin kansa ajatteli tuolloin.

        Syyskuussa 2007 näimme entistä vähemmän syitä olla kertomatta julkisuuteen suuren suomalaisen väestötutkimuksen tuloksista. Arpajaislain 52 §:n perusteella Sosiaali- ja terveysministeriö vastaa rahapeliongelmien seurannasta ja tutkimuksesta. RAY, yhtenä kansallisena rahapeliyhteisönä, korvaa samaisen pykälän perusteella tutkimusten kustannukset. Tuntuisi aika oudolta jos RAY ei olisi nostanut esiin selvityksen keskeisiä tutkimustuloksia. Yksi keskeinen tulos oli se, että peliongelmaisten osuus oli suurin nettipelejä pelaavien keskuudessa.

        Helmikuussa 2008 oli tarve tehdä tiedote, koska julkisuudessa oli virheellisesti uutisoitu RAY:n aloittavan nettikasinotoiminnan. Tuona ajankohtana RAY:ssä ei ollut ketään työntekijää tekemässä tällaista - saati edes suunnittelemassa. RAY kyllä haluaa korjata virheelliset uutiset, varsinkin jos ne ovat näinkin virheellisiä näinkin merkittävästä asiakokonaisuudesta.

        Kovasti olisimme toivoneet alkuperäisen kyselijän (nimimerkki monopolyyyy) nostavan esiin myös muutaman myöhemmän tiedotteen:

        Toukokuussa 2008 (28.5) julkaisimme tiedotteen otsikolla "RAY varautuu tarjoamaan pelejään netissä". Kannattaa tutustua tiedotteeseen mahdollisimman tarkasti. Siellä toimme esiin muun muassa seuraavia asioita:
        "Raha-automaattiyhdistys on valmis käynnistämään nettipelitarjonnan, mikäli arpajaislain uudistuksessa tähän päädytään. Ratkaisu tarjonnan käynnistämisestä kuuluu valtiolle, joka vastaa suomalaisen rahapelijärjestelmän johdonmukaisuudesta."
        "Nopeiden kasinopelien tarjonta internetissä ei ole ongelmatonta. RAY on suhtautunut pidättyvästi nopearytmisiin ja interaktiivisiin nettipeleihin, koska niihin sisältyy suuri peliongelmien riski, toimitusjohtaja Sinikka Mönkäre sanoo."
        "RAY huolehtii omasta valmiudestaan toimeenpanna päätös, ja perustaa projektin, jonka tarkoituksena on luoda sisältö ja liiketoimintasuunnitelma vastuulliselle internetpelitoiminnalle....Projekti ei merkitse nettipelien avaamista."

        Huhtikuussa 2009 (28.4.) julkaisimme tiedotteen otsikolla "Rahapelipolitiikka selkeytyy". Siellä toimme esiin muun muassa seuraavia asioita:
        "Valtiosihteeri Ilkka Oksalan johtaman arpajaislakihankeen ohjausryhmän raportissa....kehotetaan RAY:tä käynnistämään peliensä tarjonta internetissä jo nykyisen toimilupakauden aikana."
        "Lähtökohtana on lainsäädännön välineneutraalisuus, jonka perusteella RAY:tä kehotetaan käynnistämään peliensä tarjonta internetissä jo nykyisen toimilupakauden aikana."

        Yhteenvetona todettakoon: tiedostamme täysin miten haastavaan jakelukanavaan olemme nyt menneet mukaan. Pelihaittojen näkökulmasta nettipelaamisen vaarat eivät ole kadonneet muutamassa vuodessa. Olemme pyrkineet rakentamaan poikkeuksellisen vastuullisen pelisivuston ja tavoitteenamme on ennen kaikkea saada kanavoitua aiemmin ulkomaille suuntautunutta nettipelaamista takaisin kotimaahan. Me olemme valtion ohjauksessa oleva toimija ja toteutamme valtiovallan tahtoa: käynnistimme peliemme tarjonnan internetissä jo nykyisen toimilupakauden aikana, eli ennen vuoden 2011 loppua.

        Mitä tulee mahdollisiin kysymyksiin yksinoikeudesta, niin samainen valtiosihteerin raportti ja siinä olevat toimenpiteet pyrkivät entisestään selkeyttämään lakisääteistä yksinoikeusjärjestelmää. Tällä hetkellä EU:n alueella näyttäisi olevan erittäin vahvana trendinä jäsenvaltioiden oikeus itsenäisesti määritellä rahapelaamiseen liittyvät kysymykset. Trendiä vahvistaa myös EU -parlamentin ylivoimaisen enemmistön keväällä 2009 omaksuma kanta, jonka mukaan rahapelimarkkinat on syytä pitää kansallisen päätösvallan alaisina.

        Tiedotteitamme:
        http://www.raha-automaattiyhdistys.fi/raytietoa/medianurkka/arkisto.php

        Arpajaislakihankkeen ohjausryhmän raportti:
        http://www.intermin.fi/intermin/images.nsf/files/01710ae104547388c22575a60027b1a1/$file/arpajaislakihankkeen_loppuraportti_280409.pdf

        Ystävällisesti,
        RAY_nettiteami

      • monopolin vastustaja
        ray_nettiteami kirjoitti:

        Trendiä vahvistaa myös EU -parlamentin ylivoimaisen enemmistön keväällä 2009 omaksuma kanta, jonka mukaan rahapelimarkkinat on syytä pitää kansallisen päätösvallan alaisina.

        EU on puuttunut monopoleihin tämän jälkeenkin jos ne ei toimi okiealla tavalla. Näin Saksassa
        http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/EU vaatii Saksaa lopettamaan uhkapelimonopolin/1135259997648

        Minun mielpide on myös se, että suomessa on sama juttu kuin Saksan tapauksessa. RAY ei ehkäise ongelmapelaamista riittävästi.
        Perusteet.

        Pelikoneita sijoitettu lähes jokaiseen markettiin/kioskiin. Ikäraja alhainen K15 ja tätäkään ei valvota tehokkaasti. Olen nähnyt useita kertoja selvästi alle 15vuotiaan pelaamasassa kenenkään siihen puuttumatta.

        -Oma netticasino joka ei eroa juurikaan muiden vastaavasta. Samoja pelejä kuin ulkolaisilla casinosivustoilla.

      • fdsafdsafds
        pellaaaajaaa kirjoitti:

        Olisi kiva saada RAY:ltä jokin kommentti asiaan, että mistä yhtäkkinen suunnan muutos?

        Se nyt on aivan se ja sama mitä jeesustelette, kun teidän toiminnan ainoa tarkoitus on liikevoiton maksimointi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      36
      6955
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      35
      3711
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      53
      3632
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      46
      3514
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      124
      3076
    6. Millaista läheisyyttä

      Toivoisit ikävästi kohteesi kanssa?
      Ikävä
      53
      3002
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      34
      2769
    8. 34
      2622
    9. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      27
      2445
    10. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      125
      2418
    Aihe