Mielenosoitus nuorten toimeentulon kiristystä vastaan
Ajankohta
7. joulukuuta 2010 · 13:00 - 16:00
Paikka Eduskuntatalo
Lisätietoja Hallitus on esittänyt että täysi-ikäiselle, alle 25-vuotiaalle, myönnettävää toimeentulotuen perusosaa voitaisiin leikata silloin, kun hän on keskeyttänyt koulutuksen tai kieltäytynyt koulutuksesta niin, että hän tällä perusteella ei ole oikeutettu työttömyysetuuteen. Esityksen valmisteluprosessissa ei ole kuultu yhtäkään nuoria edustavaa tahoa. Esityksen toinen käsittely on eduskunnassa tiistaina 7 joulukuuta kello 14:00.
Emme hyväksy, että nuoret asetetaan entistä eriarvoisempaan asemaan toimeentulotuen saamisen suhteen. Esityksen läpi mennessä se asettaisi monet jo heikossa asemassa olevat nuoret entistä vaikeampaan asemaan. Samalla se ajaisi nuoret tekemään vääriä alavalintoja ja ruuhkauttaisi entisestään korkea-asteen opiskelijavalintoja.
Esityksen sisältö ja sen valmistelutapa polkevat nuorten oikeuksia eikä ole millään tapaa hyväksyttävä. Siksi osoitamme mieltämme hallituksen esitystä vastaan tiistaina 7 joulukuuta kello 13:00 eduskuntatalolla.
Mielenosoituksen järjestävät Suomen Lukiolaisten Liitto ja Finlands Svenska Skolungdomsförbund. Mukana ovat myös Suomen Opiskelija-Allianssi OSKU, Suomen Ammattiin Opiskelevat SAKKI, Keskustan Opiskelijaliitto KOL, Keskustanuoret, Sosialidemokraattiset Opiskelijat SONK, Demarinuoret, Svensk Ungdom ja Vasemmistonuoret. Myös muut nuoriso- ja opiskelijajärjestöt ovat tervetulleita!
Esitys löytyy eduskunnan sivuilta: http://217.71.145.20/TRIPviewer/show.asp?tunniste=HE 138/2010&base=erhe&palvelin=www.eduskunta.fi&f=WORD
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnöstä käy myös ilmi kuinka ongelmallinen k.o esitys on.
MIELENOSOITUS nuorten puolesta!
7.12.2010
1
409
Vastaukset
- ..-..
En ole nuori enkä osallistu tuohon mutta olen hengessä mukana. Ihmisten elämäntilanteet ovat kaikilla erilaisia ja lyötyä ei saa lyödä lisää. Esim. itse en olisi ikinä jaksanut käydä koulua pitkään aikaan jos vaikka joku lähiomainen olisi kuollut. Niin tärkeä ei mikään maailman koulu ole inhimmilisesti ajatellen että jos ei kertakaikkiaan sinne pysty menemään niin silti pitäisi mennä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1845055- 141701
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621605Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1261490Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91393Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit491100Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961074Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249299957- 191926
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7770