Valehteleminen. Kerran kun pelastat itsesi valehtelemalla, sitä alkaa käyttää useammin ja sitten se kierre alka, eikä siitä pääse pois. Ennen olin aina rehellinen, mutta nyt valehteleminen, se on lähinnä selviytymiskeino.... En ole koskaan ollut niitä puheliaita ihmisiä. Niitä, jolla on oikeita ystäviä, ja joita ihaillaan.
Minä kuulun ennemminkin niihin 'hiljaisiin ja outoihin'...ajatukset ovat aina olleet vahvoina mielessäni. Olen hirveän miellyttämisen haluinen, rehellinen(ainakin ennen), perfektionisti, joka loukkaantuu helposti, muttei näytä tunteitaan. Kutsuisin sitä 'kaksoiselämäksi'. Ei näytä todellisia tunteitaan. Tai osaa niistä.
En ole aina elänyt 'kaksoiselämää', aloitin sen vasta kun tajusin mitä oli meneillään, ja että se oli ainut vaihtoehto. Oikeastaan en usko että se on oikeaa kaksoiselämää, mutta siksi sitä nyt kutsun ja hyvä niin.
Koska minut petettiiin niin monta kertaa ystävien kesken, en enää pysty olla epäilemättä ihmisiä. En pysty luottaa heihin. Minä en ollut koulukiusattu, vaikka henkisesti olin petetty, minulle oltiin valehdeltu, eikä minusta pahemmin kukaan välittänytkään.
Ajatella, että muut olivat samanaikaisesti eläneet aivan toista elämää kuin minä. Kaverini tunsivat koko paikkakunnan ihmiset, minä olin elänyt vain pikku "kylässä". Totuus satuttaa, enkä tiedä olisinko koskaan halunnut muuttaa...
No, minä henkilökphtaisesti osasinkin odottaa, että jonain päivänä se tapahtuu. Joskus sen pisteen on tultava, kun en jaksa enää. No, vajaat kaksi vuotta se sitten tapahtuikin. Stressi, ahdistus, ja eristytyminen. Energian loppuminen. Nautintojen häviäminen.
Jos olisin koskaan tiennyt, millaiseen helvettiin ihminen voi itsensä järjestää, vannon että olisin tehnyt jotain toisin. Olisin aikuistunut aiemmin. Luulen, että se tässä onkin suurin ongelma.
Minä elin vielä 4. luokalla kuin neljäsluokkalaiset, mutta ystäväni olivat kuin aikuisia. Tietenkin kaikki alkoivat pitämään minua tyhmänä, ja lapsellisena.
Jossain vaiheessa minun oli pakko. Minun oli pakotettava itseni aikuistumaan. Se sattui, ja sattuu vieläkin. Viidennellä luokalla tajusin, että jos en rupea muuttumaan, minua pidetään koko elämäni ajan lapsellisena pellenä...muutin itseni, muttei se enää auttanut. En tehnyt sitä tarpeeksi nopeasti. Olin liian sokea. -Tietenkin se vähän auttoi, mutta minut oli jo ehditty leimata. Tässä viimeiset pari vuotta olen taistellut tuota leimaa vastaan. Minua väsyttää. Olen masenutnut, en jaksaisi mitään.
Riitelen usein perheenjäsenteni kanssa. Eivät he ymmärrä että minulla on paha olla.
Mutta heille en todellakaan puhu. En ole koskaan puhunut heille tuneistani...en osaa, enkä pysty. Pelkään mitä sen jälkeen tapahtuu. Halveksuntaa, ja tietoisuutta tunteistani(?)
EI ei ei ei.....
On vaikea elää tässä maailmassa. Kaikki ympärilläni ovat kauniita, minä olen ruma ja läski. Tunnen itseni läskiksi. Tunnen itseni arvottomaksi. Tunnen vihaa ja katkeruutta. Tunnen epätoivoisuutta, masentuneisuutta.
En tiedä mitä tämä oikeasti on, mutta kirjoitin tälle plastalle koska oli pakko kirjoittaa jonnekin. Kuten jo aikaisemminkin olen maininnut, puhuminen ei koskaan ole ollut se minun juttuni.
Jos joku tähän jaksaa vastata, olkaa kilttejä ja kertokaa, mitä minun pitäisi tehdä. Terkkarille en oikein osannut oikein kertoa asioita ja hän käsitti väärin koska valehtelin osa. Oli pakko. En jaksaisi, mutta minun on pakko valhedella kaikille, Koko ajan.
Ikääni ette edes halua kuulla...toisaalta, se selittäisi teille tekstin sekavuuden. Toivottvasti jaksoit(te?) lukea (kukaan?).....
Minä kuulun ennemminkin niihin 'hiljaisiin ja outoihin'...ajatukset ovat aina olleet vahvoina mielessäni. Olen hirveän miellyttämisen haluinen, rehellinen(ainakin ennen), perfektionisti, joka loukkaantuu helposti, muttei näytä tunteitaan. Kutsuisin sitä 'kaksoiselämäksi'. Ei näytä todellisia tunteitaan. Tai osaa niistä.
En ole aina elänyt 'kaksoiselämää', aloitin sen vasta kun tajusin mitä oli meneillään, ja että se oli ainut vaihtoehto. Oikeastaan en usko että se on oikeaa kaksoiselämää, mutta siksi sitä nyt kutsun ja hyvä niin.
Koska minut petettiiin niin monta kertaa ystävien kesken, en enää pysty olla epäilemättä ihmisiä. En pysty luottaa heihin. Minä en ollut koulukiusattu, vaikka henkisesti olin petetty, minulle oltiin valehdeltu, eikä minusta pahemmin kukaan välittänytkään.
Ajatella, että muut olivat samanaikaisesti eläneet aivan toista elämää kuin minä. Kaverini tunsivat koko paikkakunnan ihmiset, minä olin elänyt vain pikku "kylässä". Totuus satuttaa, enkä tiedä olisinko koskaan halunnut muuttaa...
No, minä henkilökphtaisesti osasinkin odottaa, että jonain päivänä se tapahtuu. Joskus sen pisteen on tultava, kun en jaksa enää. No, vajaat kaksi vuotta se sitten tapahtuikin. Stressi, ahdistus, ja eristytyminen. Energian loppuminen. Nautintojen häviäminen.
Jos olisin koskaan tiennyt, millaiseen helvettiin ihminen voi itsensä järjestää, vannon että olisin tehnyt jotain toisin. Olisin aikuistunut aiemmin. Luulen, että se tässä onkin suurin ongelma.
Minä elin vielä 4. luokalla kuin neljäsluokkalaiset, mutta ystäväni olivat kuin aikuisia. Tietenkin kaikki alkoivat pitämään minua tyhmänä, ja lapsellisena.
Jossain vaiheessa minun oli pakko. Minun oli pakotettava itseni aikuistumaan. Se sattui, ja sattuu vieläkin. Viidennellä luokalla tajusin, että jos en rupea muuttumaan, minua pidetään koko elämäni ajan lapsellisena pellenä...muutin itseni, muttei se enää auttanut. En tehnyt sitä tarpeeksi nopeasti. Olin liian sokea. -Tietenkin se vähän auttoi, mutta minut oli jo ehditty leimata. Tässä viimeiset pari vuotta olen taistellut tuota leimaa vastaan. Minua väsyttää. Olen masenutnut, en jaksaisi mitään.
Riitelen usein perheenjäsenteni kanssa. Eivät he ymmärrä että minulla on paha olla.
Mutta heille en todellakaan puhu. En ole koskaan puhunut heille tuneistani...en osaa, enkä pysty. Pelkään mitä sen jälkeen tapahtuu. Halveksuntaa, ja tietoisuutta tunteistani(?)
EI ei ei ei.....
On vaikea elää tässä maailmassa. Kaikki ympärilläni ovat kauniita, minä olen ruma ja läski. Tunnen itseni läskiksi. Tunnen itseni arvottomaksi. Tunnen vihaa ja katkeruutta. Tunnen epätoivoisuutta, masentuneisuutta.
En tiedä mitä tämä oikeasti on, mutta kirjoitin tälle plastalle koska oli pakko kirjoittaa jonnekin. Kuten jo aikaisemminkin olen maininnut, puhuminen ei koskaan ole ollut se minun juttuni.
Jos joku tähän jaksaa vastata, olkaa kilttejä ja kertokaa, mitä minun pitäisi tehdä. Terkkarille en oikein osannut oikein kertoa asioita ja hän käsitti väärin koska valehtelin osa. Oli pakko. En jaksaisi, mutta minun on pakko valhedella kaikille, Koko ajan.
Ikääni ette edes halua kuulla...toisaalta, se selittäisi teille tekstin sekavuuden. Toivottvasti jaksoit(te?) lukea (kukaan?).....
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ensin ajattelin etten kykene sanoillani auttamaan sinua, mutta mitä useammin luin tekstisi niin tuli mieleeni, että vastaan ainakin jotain, että tietäisit jonkun lukeneen ja pohtineen tilannettasi. Itse muistan kun murrosikäisenä en halunnut aikuistua, se pelotti ja tuntui niin kovin oudolta, halusin olla vielä lapsi. Onnekseni minulla oli ystävä joka myös kehittyi hieman myöhemmin ja niinpä saatoimme jatkaa lapsuuden leikkejä myöhempään ikään, kuin muut saman ikäiset. Sitten se aikuistuminen oli kuiten edessä ja itse tunsin olevani kuin eri planeetalta aina välillä. Kaikki muut tuntuivat olevat niin kaiken kokeneita, etten tuntenut kuuluvani mihinkään joukkoon. Ja kaikki muutokset kehossa ja mielessä alkoivat myllertää, murrosikä on uskoakseni joillekin rankin vaihe elämässä. Mutta aika kuluu ja kun aikaa on kulunut tarpeeksi, alkaa kiinnostua ns. "aikuisten" asioista, niin se vain on. Mutta omalle kehitykselleen on annettava aikaa.
En osaa vastata mitä sinun pitäisi tehdä, mutta uskoisin sinulle olevan hyväksi keskusteluterapia jossa saisit kertoa mitä kaikkea mielessäsi on. Ja siellä terapiassa valehteleminen on itseltäsi pois, koska he eivät voi sinua auttaa jos et sinä itse sitä tee.
vain on etten oaa kertoa ajatuksistani, ja kirjoittaminen keskustelu-ihmisille ei tunnu hyvältä idealta..D: Enpä tiedä sitten...ehkä syynä myös se, että A) Kuulen lähes(?) kaiken negatiivisena, B) Terkkari ikään kuin "vähätteli" ongelmiani, ja laittoi murrosiän piikkiin.
-nice.