Raamatun mukaan nainen on tehty miehen kylkiluusta. Siksi nainen on aina ollut ja tulee aina olemaan miestään alempiarvoisempi. Tämän ajatusmalli toimii esimerkiksi katolisilla, jotka ovat niitä viimeisiä oikeita kristittyjä.
Raamatussa
Mikko
121020
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
etkö tiennyt että raamattu on ihmisten keksimä kirja, silloin nainen oli aliarvoisempi, nyt yhteiskunta on muutunut ja nainen on tasa-arvoinen
Oikeassa elämässä ilman höpöhöpö-tarinoita=uskontoja polveudumme apinoista, sitä ennen pienestä nisäkkäästä, matelijasta, kalasta, soluoliosta, dna:sta. Perehdy evoluutioon.
minähän olenkin perehtymyt evoluutioon
tarkoitukseni ei ollut juuri sinulle kirjoittaa vaan aloituksen tekijälle, mutta kiireessä menee viestit väärään kohtaan.Sori. Siis joo, itsekin luotan myös enemmän luonnontieteisiin perustuvaan evoluutioteoriaan kuin satuihin.
oon kuullut, että alkuperäisessä tekstissä Jumala loi naisen ensin, sitten vasta miehen. Kova kolahdus esim. kirkolle, kuten katolilaisille, ja katolilaisethan muokkas raamattua tuhat luvun jälkeenkin, eli onko mies sittenkään Jumalankaan mielestä "eka"
Ensimmäinen teksti kuuluu:
...mieheksi JA naiseksi...
Eli yhtäaikaa.
Nainen tehtiin kylkiluusta.
Ei päästä (hallitsijaksi), ei jalasta (alamaiseksi).
Kylkiluusta eli vierelle. Siis sydämen kohdalta
Yhdestä sielusta tuli kaksi.
"Niin Jumala teki ihmisen omaksi kuvakseen. Mieheksi JA naiseksi".
Tämä nyt on vaan miehen näkemys asiasta.
Raamattua tai koraania tai mitään muutakaan "pyhää" kirjallisuutta ei koskaan pidä ottaa tosissaan. Täyttä paskaa ne jauhavat, ja niiden olisi pitänyt unohtua aikoja sitten - ikävä kyllä niin moni ihminen tarvitsee mielikuvituskaverin taivaaseen kun ei uskalla vastata omista ajatuksistaan ja teoistaan.
Raamatun alkuperäisessä luomiskertomuksessa mies ja nainen luotiin yhtä aikaa savesta. Historian kulkiessa vanhat tekstit voidaan aina muuntaa sellaisiksi kuin halutaan. Lisäksi Raamattu on ihmisten kirjoittama kirja, joten siinä on ihmisen ideaalit. Miehen. Liity sinä katolisiin ja joudut palvomaan neitsyt Mariaa.
Raamattu heijastelee monelta osaltaan aikansa oloja, ja se on ennen kaikkea hieno kulttuurihistoriallinen teos. Asiat ja näkökulmat ovat sittemmin hiukan muuttuneet. Homoudestakin puhutaan Raamatussa syntinä ja sairautena, nykypäivänä se luokitellaan hiukan eri tavoin.
Vielä on ihmisiä jotka uskoo satukirjoihin.
Uskotko myös että joulupukki asuu Korvatunturilla ja tuo itse tekemänsä lahjat jouluaattona jos olet ollut kiltti poika?