Olen kohta 8 vuotta miettinyt ilmoittautumista julkisiin kisoihin. Tänä vuonna olisi jälleen mahdollisuus, mutta pohdin...
Miten julkisuus tulee vaikuttamaan ihmiseen?
Miten kestää esim. tällaisen paskanjauhamisen, mitä ihmiset syöttävät kaikkiin medioihin riippumatta siitä pitääkö mikään siitä paikkaansa?
Haluanko tulla julkiseksi loanheiton kohteeksi?
Minulla on musiikillista taustaa sen verran, että voin valehtelematta sanoa pääseväni esikarsinnoista sen verran pitkälle kun tuomarit määräävät... mutta sitten kun yleisö alkaa äänestää, raakataan keho, rinnat, perse, lihavuus/laihuus, luonteenpiirteet, nenä, ääni, äänen ärsyttävyys, biisivalinnat, vaatteet, yleinen habitus...
Ja monet näistä loanheittäjistä ovat kakaroiden lisäksi ihan aikuisia ihmisiä. Onko täällä ihmisiä, jotka olisivat päässeet telkkuun asti, muttette välttämättä eteenpäin siitä sitten, miten kestitte jälkeenpäin sen "julkisuuden", että ainakin lähipiirin tutut (eli entiset luokkatoveri ala-asteelta lähtien, entiset työkaverit, naapurit yms) kommentoivat, katsovat perään, känniset ehkä baarissa tulevat rääpimään turpaansa?
Mistä tiedän, olenko tarpeeksi kova ihminen, että kannattaa ottaa se riski lähteä tuonne? Elämässä on monia muitakin asioita mitä voin tehdä, yliopistokoulutuksesta lähtien, ilman että paskaa lentää niskaan. Onko yrittäminen kaiken sen loanheiton arvoista? En pelkää sitä, että minut tuomittaisiin liian huonoksi laulajaksi/esiintyjäksi, sen kestän. Mutta ylenmääräistä mudan hierontaa naamaani en viitsi ottaa vastaan jos en niin sanotusti jää tuosta kokemuksesta plussan puolelle?
Idols ja julkisuus
1
575
Vastaukset
- Vähän surullista...
Minusta on jopa huolestuttavaa jos joku kestää loanheittoa ja haukkumista tuntematta itseään lainkaan satutetuksi... Eikä kenenkään tarvitse olla niin kova. Siinä menettää vain itsekin empatiankykynsä.
Mutta on ihan aiheellista miettiä onko se todellakin sen arvoista.
Moni lähtee Idolsiin, tai muuhun tosi TV-ohjelmaan kuitenkin juuri sen julkisuuden takia. Saadakseen huomiota. Joskus minkälainen huomio tahansa voi saada ihmisen tuntemaan itsensä arvokkaammaksi ja tärkeämmäksi kuin ennen...
Ilkka Jääskeläinen, josta tuossa alempana oli puhetta, vastasi Suosikissa Idols-voiton jälkeen kysymykseen "Mitä mieltä olet siitä että monen nykynuoren haaveena on tulla julkkikseksi?":
-Sanon, että olkaa ensiksi jossakin oikein hyviä ja hankkikaa ammatti. On todella outoa, jos haluaa julkkikseksi, mutta se ei ole outoa, jos haluaa esimerkiksi laulaa tai ajaa formulaa.
Jos todella rakastaa sitä mitä tekee, esim. musiikkia, silloin loanheittoa joutuu kestämään. Ja musiikin tekeminen antaa voimia. Jos se on mielekästä.
Mutta minusta esim. Idolsissa rahan tekeminen on tärkeämpää kuin musiikki. Myyntiluvut ovat kaikki kaikessa, ja Idols-tähdet pannaan sen perusteella tärkeysjärjestykseen. Se vie mielestäni musiikkimaailmaa huonoon suuntaan. Vaikka, kuten moneen kertaan on todettu, tottahan sen pitää kannattaa taloudellisesti.
Useimmilla Idols-tähdillä, ja käsittääkseni kaikilla voittajilla on ollut sen verran terve suhtautuminen musiikin tekemiseen, että myyntiluvut eivät ole olleet itsetarkoituksellisia. Halutaan tehdä sitä mihin tunnetaan, ainakin sillä hetkellä, sydämen paloa. Ilkka ei tuntenut sitä tarpeeksi ekan vuoden jälkeen, ja siksi lopetti.
Mutta minusta Idolsiin saa osallistua, vaikka ei olekaan valmis pyhittämään musiikkibisnekselle koko loppuelämäänsä. Kokeilla saa, ja koelauluihin saa tulla vaikka läpällä. Kaikilla on oikeus osallistua, jos haluaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell3146781Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss653829- 2073096
Kohta katson sun kuvaasi
ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa242787- 741922
- 1461682
Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan
Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a2101672Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?
Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?1201528Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi
jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?1631521- 891408