”Ja kun hän tulee niin hän näyttää maailmalle todeksi, synnin ja vanhurskauden ja tuomion: Synnin, koska he eivät usko minuun….” (joh 16:8-9)
Aika karua sanomaa, Jumalan silmissä on siis synti jos ihminen ei ole uskossa. Ihminen, joka on ollut joskus uskossa ja ikään kuin heittänyt oman elämänsä tähden koko uskon pihalle tarpeettomana kappaleena itselleen, sellainen ihminen on tehnyt synnin Jumalan Sanan mukaan. No entäpä sitten sellainen ihminen, joka ei ole koskaan uskossa ollutkaan, miten sellaisen on laita? Jumalan ja ihmisten tekemissä laeissa on jokunen merkittävä ero. Jumalan laki ja Jumalan mielipide ei koskaan katoa eikä horju ja se tulkitaan niin kuin on kirjoitettu. Ihmisten tekemät lait muuttuvat hallitusten mukaan ja sen tulkinta on niin kuin se on luettu.
On monta yksilöllistä tietä tulla uskoon. Jotkut saavat vain eräänlaisen sisäisen oivalluksen ja alkavat sen jälkeen tutkia raamattua ja toteavat, että näinhän se on ja minä tahdon sinun omaksesi Kristus. Toiset itse asiassa suurinosa ihmisiä tulee toisen ihmisen kautta uskon ymmärrykseen ja antaa elämänsä Jeesukselle. On myös ihmisiä jotka ovat alkaneet kiinnostua raamatusta historiallisena teoksena ja ovat sitä kautta löytäneet elävän Jumalan elämäänsä. Olipa tie näistä mikä hyvänsä, niin usko on saavutettu.
No entäpä sitten tämän yksi joukko joka on huomannut että uskovana oleminen tuo rikkauden joittenkin elämään, mutta itse ei koe minkäänmoista uskoa eikä ole koskaan ollut mistään Jeesuksesta tai Jumalasta kiinnostunutkaan? Jos tällainen ihminen on jotenkin joutunut keskelle tilannetta että Jeesus nimeä tuntuu puukkaavan joka paikasta mihin hän menee ja aina on joku uskovaisten juttu singahtaa eteen hän kiusaantuu tavattomasti. Hänelle saattaa tulla hetkiä elämässä, että hän haluaisikin kokea millaista on olla uskovainen, uskoon ei vaan millään saa mitään otetta.
Jos saisin neuvoa, niin suosittelisin rehellistä puhetta Jumalalle. ”Sinä kristinuskon Jumala, sinä Jeesuksen Kristuksen Isä. Minulla ei ole mitään tuntemuksia sinua kohtaan tai poikaasi Jeesusta kohtaan minä olen sinua kohtaan täysin kylmä. Olisin kiinnostunut kuitenkin tutustumaan sinuun. Ja koska uskovat sanovat että tie Jumalan luo käy hänen poikansa Jeesuksen kautta, niin voisitko järjestää minulle tapaamisen tämän kuuluisan Poikasi kanssa, että minä voisin hänen kauttaan löytää Jumala sinut.”
Tiedätkö muuten että raamatussa sanotaan että Jumala näkee ja Jumala kuulee ja Jumala puhuu tavalla jos toisellakin. Kun sinä olet päättänyt, että näin edetään, niin erota kahdenkeskistä aikaa elämässäsi tälle hetkelle ja sano tämä asia hänelle. Jumala kuulee ja Jumala näkee ja hän tulee vastaamaan sinulle tavalla tai toisella tähän asiaasi.
Kun Hän johdattaa sinut joko kertaheitolla tai pikkuhiljaa Totuutensa tielle, sinä koet että olet kuin jossain korkeamman vastaanotolla. Silloin sano:” Jeesus anna minulle kaikki minun syntini anteeksi ja ota minut sinun omaksesi.” Kun te olette tehneet tällaisen sopimuksen ja lupauksen keskenänne niin seuraavaksi sano Jeesukselle :”Kiitos Jeesus veresi puhdistuksesta.” Nyt on sinun elämässäsi tapahtunut sellainen ihme, että Taivasten valtakunta on tullut sinun lähellesi ja sinä olet otollisena aikana tehnyt parannuksen. Sinut on sisäänkirjattu pelastettujen kirjaan. Nyt on tullut aika jolloin hiuskarvakaan ei sinun päästäsi irtoa, niin ettei Jumala sitä huomaa. Ole uskollinen hänelle kuolemaan saakka ja jos sinulle tulee muttia matkalla niin tiedä, että uskonkilvoituksia on ollut Jumalan lapsilla kautta vuosituhansien. Kun muutat suuntasi Jumalan Sanan mukaiseksi, on tiesi mutkattomampaa.
Kiitos Herra Jeesus että sinä olit ensimmäinen ja kiitos Herra että sinä viimeisenä seisot vielä näitten multien päällä. Kiitos Jeesus, että kristittyjen Jumala on: Elävä Jumala!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.