eilen istenäisyyspäivänä osoittamassa mieltään katolilaisen kuningakunnan puolesta enstisen kuninkaallisen linnan edustalla kuten sovittiin. Minä osoitin mieltä keisarinnan kiven kohdalla kunnes poliisit tulivat hätistämään minut kolera-altaalle ja samalla ajattelin, että ehkä meidän pitäis vaatia Suomesta katolilaista keisarikuntaa, mutta uusia keisareita on kai aika hankala saada enää mistään. Tietääkö kukaan ketään Suomelle sopivaa. Sen pitäis olla katolilainen tietenkin.
Hei oliko
siellä ketään muita
1239
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Romanovien suvusta on useampi haara vielä jäljellä, kyllä sieltä löytyy sopiva ORTODOKSINEN hallitsija Suomelle. Kun Suomella olisi venäläinen hallitsija, saataisiin ehkä Karjalakin takaisin. Joka tapauksessa tasavaltalaiset pellet olisi pitänyt ajat sitten heittää hemmettiin presidentinlinnasta, joka kuuluu oikeasti Suomen suuriruhtinaille. Huom! hyvistä tavoista aina kiinni pitänyt Mannerheim kieltäytyi asumasta laillisen hallitsijansa palatsissa.