Taidetaan päästä eroon koko EU:sta kun kahdeksan valtiota on ilmoittanut järjestävänsä kansanäänestyksen perustuslaista, joku niistä äänestää kuitenkin sen nurin.
Kun EU edellyttää jäseniltään yksimielisyyttä, niin se on sitten siinä.
Kun EU edellyttää jäseniltään yksimielisyyttä, niin se on sitten siinä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Suomi ilmeisesti vastustaa kansanäänestystä perustuslaista, mutta samalla toivoo, että EU-parlamenttivaaleissa äänestettäisiin oikein olan takaa. Viimeksi hyvä kun edes 30% kävi uurnilla. Enkä ihmettele.
Itsenäisyyspuolueen äänenkannattaja Vapaa Suomi 4/2004
-------------------------------------------------
Itsenäisyyspuolue Vapaan Suomen Liitto rp:n puheenjohtaja Ilkka Hakalehto:
Eurovaaleihin ei syytä osallistua
Vapaan Suomen Liitto (VSL) ei osallistu kesäkuussa järjestettäviin EU:n parlamenttivaaleihin. Asiasta päätti VSL:n vuosikokous viime keväänä. Syyt päätökseen ovat samat kuin syyt siihen, ettei kansalaisilla ole järkevää perustetta äänestää näissä vaaleissa.
Miten voimme osallistua vaaleihin sellaisessa Euroopan Unionissa, jossa mukanaolo mitätöi Suomen oman perustuslain ja valtiosäännön. Tällaisiin vaaleihin osallistumista tai niissä äänestämistä on sen jälkeen, kun totuus EU:sta on tullut selväksi, vaikea tulkita muuksi kuin valtiosääntömme mitätöimisen ja tästä seurauksena olleen valtiopetoksen hyväksymiseksi.
Eurovaaleissa äänestämisen tärkeyttä on perusteltu mm. sillä, että EU:ssa päätetään valtaosa maassamme voimaan tulevista uusista laeista. Eikö tämä todista juuri päinvastaista eli sen, ettei eurovaaleihin tule osallistua? Se tosiasia, että Suomea koskeva lainsäädäntö tapahtuu pääasiallisesti EU:ssa, osoittaa, että siihen liitettynä maana olemme menettäneet itsenäisyytemme. Tässä tilanteessa jokaisen suomalaisen velvollisuus on toimia maamme valtiollisen itsenäisyyden palauttamiseksi. Tätä edistää sellainen tulos eurovaaleissa, joka perustuu mahdollisimman alhaiseen äänestysprosenttiin.
Ylin valta, valtiovalta, ei Suomessa enää kuulu kansalle, niin kuin perustuslakimme edellyttää, vaan Euroopan Unionille. Siinä suomalaisilla on lähes olematon, vain parin prosentin luokkaa oleva ääniosuus. Eivätkä EU-parlamenttiin valittavat edes edusta siellä kotimaataan vaan sitä koko Unionin käsittävää puoluetta, johon hänen EU-Suomessa toimiva puolueensa alaosastona kuuluu.
Kaiken lisäksi EU-parlamentin jäsenillä ei ole edes lakialoitteen teko-oikeutta lakien sisällöstä päättämisoikeudesta puhumattakaan. Lakialoitteiden teko-oikeus on vain EU:n komissiolla. EU-parlamentti ei ole se lakia säätävä elin – se tehtävä on EU:n neuvostolla – vaan pääasiallisesti erilaisia kannanottoja ja mietintöjä valmisteleva ja käsittelevä 732:n edustajan keskustelukerho. Vaikka Suomesta valitut edustajat irtaantuisivat puolueistaan ja muodostaisivat yhteisen ryhmän, heidän mahdollisuutensa vaikuttaa siihen, mitä EU-parlamentissa päätetään, ovat suhteellisesti vielä huomattavasti vähäisemmät kuin esim. kristillisdemokraattien ryhmän mahdollisuudet vaikuttaa 200-jäsenisen Suomen eduskunnan päätöksiin.
Tähän Unionin julkisivun koristeena toimivaan, virheellisesti parlamentiksi kutsuttuun keskustelukerhoon valitaan Suomesta 14 henkilöä. Mitä he siellä tekevät? Ovat joukon jatkona ja nauttivat monia talousetuja, palkan lisäksi mm. 262 euron, 1558 markan, suuruista päivärahaa.
On perusteetonta väittää, että eurovaaleissa äänestämättä jättäminen johtuu tietämättömyydestä. Pikemminkin asia on juuri päinvastoin.
Itsenäisyyspuolueen internetsivut
http://www.vapaansuomenliitto.fi
Täähän olisi hienoa! Suomellahan on jo perustuslaki, mihin Euroopan Sosialistisen Neuvostotasavallan perustuslakia tarvitaan?
EU:n "perustuslain" laati vanha, tutiseva ja dementoitunut ukko ja sitä kannattivat konventtiin etukäteen valikoidut federalistikiihkoilijat. Sillä paperilla ei ole mitään virallista asemaa, silppuri olisi sen oikea osoite.