Tein abortin noin 2kk sitten, ja kuukautiseni alkoivat viime viikon tiistaina. Nämä ovat siis ensimmäiset kuukautiseni abortin jälkeen. Aloitin samalla e-renkaan käytön. Kuukautiseni alkoivat kun olin 11 vuotta, ja olivat aina säännölliset ja kestivät noin 5 päivää. Käytin e-rengasta ennen raskautta noin vuoden, ja silloin käytön aloittaessa kuukautiset kestivät noin 3 päivää. Muutenkin kuukautiset olivat niukat aikaisemmin. Nyt siis kuukautiset kestäneet viikon, ja ovat edelleen runsaat. Pitäisikö huolestua, ja onko normaalia? kipuja ei ole ollut, eikä oikein muitakaan kuukautisiin viittaavia oireita mitä ennen oli :\
Abortin jälkeiset PITKÄT kuukautiset ja ehkäisy
HuolestunutTyttö
33495
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 75 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
...useampia kuukausia.
Pois tyhjennettävää on siis kerennyt kertyä, joten ihan vielä muutaman päivään en olisi huolissaan.
Ja kuukautiset muuttuvat luonnettaan pitkin elämää.
Reilun viikon mittaiset menkat ovat vielä varsin normaalit.
Minulle tehtiin keskeytys 1,5 kk takaperin. Sitä vuotoa ja tiputtelua kesti kolmisen viikkoa, nyt on alkaneet ensimmäiset menkat ja todella runsaina, on tullut myös tosi isoja hyytymiä vielä! Kahdeksas vuoto päivä ja aika tavalla huimailee, (tänään aamulla ob:n super tampooni vuosi läpi ihan oikeasti 15 min. laittamisen jälkeen!). Soitin lääkärille ja huomenna ultraan. Minulla voi vaikuttaa myös se, että aloitin samalla minipillerit, jotka luultavasti lisäävät vuodon määrää.
Minä kyllä vihaan tässä asiassa naisena oloa, enkä luota enää mihinkään ehkäisyyn!!! :( Ihan vaan pikku vuodatuksena: kondomi menee rikki, jälkiehkäisy ei tehoa, sitten joutuu tekemän abortin (pienen pojan yh:na), täytyy käyttää tyhmiä minipillereitä aurallisen migreenin vuoksi...*huokaus*...
Kyllä vaan miesväki pääsee helpommalla....Ite on ihan rikki ja vuotaa ku seula...
Miten niin jouduit tappaan lapsesi, vai olitko siis hengenhädässä
raskauden takia? Mikset ois antanu lapsen jatkaa elämäänsä muualla kun
noin sinnikkäästi pyrki tähän maailmaan?