ja joku toinenkin kysyi eilen, että kertoisin uskoontulostani ja tuntemuksistani. En aamulla löytänyt niitä kysymyksiä, mutta ehkä näet tämän.
Vastaan, että Herra teki minulle saman, minkä oli luvannut tehdä kansalleen Israelille; Hän kävi kimppuuni kuin karhu ja repi irti sydänkalvoni (Hoos.13:8). Hän vain teki sen, minkä on luvannut tehdä kaikille; ympärileikkasi minun sydämeni irti tästä maailmasta.
50-luvun loppupuolella - olin vähän alle kolmenkymmenen - kun taivas putosi päälleni. En ollut niin viaton kuin Kalle Armas Johansson, vaikka mitään laillisesti tuomittavaa ei omallatunnollani ollut. Nimimerkissäni ei ollut silloin ent.-preposiota. Olin Jumalan pilkkaaja niin kuin kuka tahansa semmoinen näillä palstoilla, mutta sydämeni oli levoton.
Satuin ihan vahingossa ottamaan kirjahyllystä Raamatun, kun työpaikalla oli joskus irvailtu jostakin raamatullisesta asiasta, josta minulla ei ollut harmainta aavistustakaan. Halusin tarkistaa sitä, mutta enhän minä sitä kohtaa löytänyt vaan ihan kaikkea muuta, johon jäin koukkuun ja siinä riipun vieläkin.
Häpesin kenellekään sanoa, että luen Raamattua. Kun vaan joku kolisteli oven takana, sujautin Raamatun pois käsistäni kirjahyllyyn. Mutta milloin olin yksin kotona, luin Raamattua ja minut valtasi joku sanoinkuvaamaton tunne; kuin joku ihmeellinen rauhan, rakkauden ja neuvonantajan läheisyys minussa tai kanssani olisi ollut todellinen.
Joku tuttava sai minut houkuteltua helluntailaisten telttakokoukseen, jossa oli vierailevana puhujana saarnaaja Uuno Palonen. En ymmärtänyt hänen puheestaan höykösen pölähtävää, mutta hän esitti asiaansa niin rohkeasti, että mieleeni tuli ajatus, jotta tuo näyttää itse uskovan, mitä hän puhuu.
Hän levitti kätensä levälleen ja julisti, että Jeesus Kristus on ristillä kuollut sinunkin puolestasi. Jumala on hänet kuolleista herättänyt ja hän elää tänäkin päivänä. Kun kysyttiin, kenen puolesta saa rukoilla, olin siihen valmis. En minä siinä mitään tuntenut, mutta kohta huomasin, että en enää yhtään häpeillyt lukea Raamattua kenen tahansa nähden ja todistaa, että Jumala on ihmeellinen.
Ja nyt minä täyttä kurkkua huudan, että "hän hävittää tällä (samalla) vuorella verhon, joka verhoaa KAIKKI KANSAKUNNAT. Hän hävittää kuoleman ainiaaksi, ja Herra, Herra pyyhkii kyyneleet KAIKKIEN kasvoilta ja ottaa pois kansansa häväistyksen kaikesta maasta, (Jes.25:7,8).
Vastaan, että Herra teki minulle saman, minkä oli luvannut tehdä kansalleen Israelille; Hän kävi kimppuuni kuin karhu ja repi irti sydänkalvoni (Hoos.13:8). Hän vain teki sen, minkä on luvannut tehdä kaikille; ympärileikkasi minun sydämeni irti tästä maailmasta.
50-luvun loppupuolella - olin vähän alle kolmenkymmenen - kun taivas putosi päälleni. En ollut niin viaton kuin Kalle Armas Johansson, vaikka mitään laillisesti tuomittavaa ei omallatunnollani ollut. Nimimerkissäni ei ollut silloin ent.-preposiota. Olin Jumalan pilkkaaja niin kuin kuka tahansa semmoinen näillä palstoilla, mutta sydämeni oli levoton.
Satuin ihan vahingossa ottamaan kirjahyllystä Raamatun, kun työpaikalla oli joskus irvailtu jostakin raamatullisesta asiasta, josta minulla ei ollut harmainta aavistustakaan. Halusin tarkistaa sitä, mutta enhän minä sitä kohtaa löytänyt vaan ihan kaikkea muuta, johon jäin koukkuun ja siinä riipun vieläkin.
Häpesin kenellekään sanoa, että luen Raamattua. Kun vaan joku kolisteli oven takana, sujautin Raamatun pois käsistäni kirjahyllyyn. Mutta milloin olin yksin kotona, luin Raamattua ja minut valtasi joku sanoinkuvaamaton tunne; kuin joku ihmeellinen rauhan, rakkauden ja neuvonantajan läheisyys minussa tai kanssani olisi ollut todellinen.
Joku tuttava sai minut houkuteltua helluntailaisten telttakokoukseen, jossa oli vierailevana puhujana saarnaaja Uuno Palonen. En ymmärtänyt hänen puheestaan höykösen pölähtävää, mutta hän esitti asiaansa niin rohkeasti, että mieleeni tuli ajatus, jotta tuo näyttää itse uskovan, mitä hän puhuu.
Hän levitti kätensä levälleen ja julisti, että Jeesus Kristus on ristillä kuollut sinunkin puolestasi. Jumala on hänet kuolleista herättänyt ja hän elää tänäkin päivänä. Kun kysyttiin, kenen puolesta saa rukoilla, olin siihen valmis. En minä siinä mitään tuntenut, mutta kohta huomasin, että en enää yhtään häpeillyt lukea Raamattua kenen tahansa nähden ja todistaa, että Jumala on ihmeellinen.
Ja nyt minä täyttä kurkkua huudan, että "hän hävittää tällä (samalla) vuorella verhon, joka verhoaa KAIKKI KANSAKUNNAT. Hän hävittää kuoleman ainiaaksi, ja Herra, Herra pyyhkii kyyneleet KAIKKIEN kasvoilta ja ottaa pois kansansa häväistyksen kaikesta maasta, (Jes.25:7,8).
Vastaukset 1
Vanhimmat
Muistin väärin;
Tekstissä mainittu saarnamies ei ollutkaan Uuno Palonen, vaan Sulo P ä r s s i n e n.
Tämä fyysinen majani alkaa olla "luonnollisen valinnan" luonnollisessa poistumisiässä.