Jyrki Richt YLE:n kapellimestarina!

TV2:n pakkoruotsi-ilta oli harkittu vesitys YLE:n toimesta. Keskustelun kapellimestariksi oli määrätty ajankohtaistoimituksen esimies Jyrki Richt, joka ei yleensä ole mukana keskusteluilloissa. Ja se näkyi valitettavasti koko illan ajan.

Richt oli selvästi saanut käskyn tasoittaa puntteja, koska svekopuoli oli kärsinyt murskatappion TV1:n minikeskustelussa aiemmin. Sinisalo pyyhki Henrikssonilla lattiaa kyseisessä ohjelmassa.

Ensimmäinen vajaa puolikas meni vielä jotenkuten asiallisesti ja lähes tasa-puolisesti. Puhuttiin itse asiasta ja svekot saivat vain hieman enemmän puhevuoroja. Joskin puheaikaa paljon enemmän johtuen siitä, että Jyrki ei halunnut svekojen jaarituksia katkaista.

Toinen puolisko oli sitten yhtä svekoilua! Jyrki käänsi jopa ahterinsa vapauspuolta päin ja keskittyi jutustelemaan svekojen kanssa. Hän jakoi ainakin tuplasti enemmän puheenvuoroja svekoille ja salli jopa viiden minuutin asiattomat svekomonologit.

Keskusteluillan luonteeseen kuuluu nopea parin lauseen väite ja siihen vastapuolelta vastaus. Eräänlaista nopeahkoa pallottelua. Juontajien tehtävä on jopa provosoida keskustelua kärjekkäillä alustuksilla. Tässä illassa kaikki nuo elementit puuttuivat ja tarkoituksellisesti.

Lisäksi insertit! Kaikki kolme inserttiä keskittyi mainostamaan suomenruotsalaisuutta. Luuliko Jyrki, että suomalaiset eivät tiedä Maame-laulun laulettavan myös ruotsiksi? Tai Lucia-neidosta? Mitä ihmettä sotaleffalla on tekemistä pakkoruotsi-illassa?

Naisjuontaja seisoi taka-vasemmalla hiljaa ja katseli lattiaa nolona tietäen tilanteen. Richt jopa flirttaili ja heitti herjaa svekopuolen kanssa mm. hurriksi.fi-aiheen kera. Yhdessä he nauroivat ah niin hauskoille sivuston lauseille, vaikka olivat lukeneet ne kymmeneen kertaan aiemmin.

Jyki Richt teki työtä käskettyä ja vesitti koko illan. Magman mediaosasto voi olla tyytyväinen. Kokonaan toinen asia on se, että taktiikka kääntyikin vapauspuolen eduksi.
20389
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Varmasti Jyrkiä oli neuvottu "rauhoittamaan" keskustelua, ettei vain lisättäisi hurrivihaa kansassa. Tai ainakin tuolla muka hyvällä perusteella svekot sabotoivat koko keskustelun.

Äänestä
  • ...heti alkuunasa. Hän julisti heti kokoohjemlan toisessa puheenvuorossa että kaikki pakolisuuden perustelut on kumottu. Perustelematta ja kumoamatta tyypilliseen netti fenno tyyliin.

    Äänestä

  • rautaako? kirjoitti:

    ...heti alkuunasa. Hän julisti heti kokoohjemlan toisessa puheenvuorossa että kaikki pakolisuuden perustelut on kumottu. Perustelematta ja kumoamatta tyypilliseen netti fenno tyyliin.

    Joskus saatan tehdä sitä yhtä aikaa.

    Ekonomie magister, HANKEN

    Äänestä

Olisipa mukava, kun joku media-alan opiskelija ottaisi analysoidakseen tuon tapahtuman. Ennemmin tai myöhemmin niin tehdään, sillä tilanne oli varsin kuvaava. Jo se oli outoa, että pro-pakko-puolelle oli kutsuttu sanavalmiita toimittajia ja pro-vapaus-puolella näitä ei ollut lainkaan vaikka Kirsi Virtanen olisi varmaan ollut saatavissa...

Äänestä

Olisikohan ollut sama jätkä?

No kai sekin änkyröiden mielestä "vesittyi" kun ihmiset veti änkyröitä taas ihan sata nolla.

"Keskusteluillan luonteeseen kuuluu nopea parin lauseen väite ja siihen vastapuolelta vastaus."

Pakkoruotsikeskustelun sabotoi Sampo Terho julistamalla ohjelman toisessa puheenvuorossa että kaikki vastapuollen perustelut on kumottu. Perustelematta ja ensimmäistäkään kumoamatta, tietysti. Eli se siitä keksustelusta sitten. Ja tuossa kumoamisasiassa Sampo on loogisesti hakoteillä, mutta niin täydellisen varma itsestään ettei huomaa miksi yhteiskunnallisissa aiheissa ei kumoamisen logiikka ole kuin matematiikassa (jota hän tuskin myöskään osaa kun motivaatio ja asenne on tuhoputunut aineen pakollisuuden vuoksi).

Lopussa kuitenkin kai Kunnas halasi Sampa ja sehän oli aika söpö toimitus. Lucia toi valoa ja rauhaa, kuten tehtäviinsä kuuluu.

Jos kuuntelit maamme laulua tarkkaan niin huomasit että siinä oli suomenkielinen korostus. Eli ikäänkuin pakkoruotsin hedelmiä kun suomenkieliset laulaa ruotsiksi. No et kai huomannut tietenkään moista, kun kehittelit salaliittoteorioita toimittajasta joka ei hänkään halunut poiketa aiheesta änkyröinnin sameisiin vesiin. Talan pari yritystä pantiin ihan heti poikki. ja hyvä niin. Hän puhuu niin harvoin totta.

Äänestä
  • Mitä muuta olikaan odotettavissa, kun tiedetään kiihkohurri Kimmo Sasin vääntö ruotsalaisuuden puolesta YLE:ssä? Tottakai tuolla ritari Sinihuulella on sormensa aina pelissä, kun on kyseessä Suomen ruotsalaisten saavutetut tai saavuttamattomat edut. Freudenthal-mitali velvoittaa!

    Äänestä

  • rautaako? kirjoitti:

    Mitä muuta olikaan odotettavissa, kun tiedetään kiihkohurri Kimmo Sasin vääntö ruotsalaisuuden puolesta YLE:ssä? Tottakai tuolla ritari Sinihuulella on sormensa aina pelissä, kun on kyseessä Suomen ruotsalaisten saavutetut tai saavuttamattomat edut. Freudenthal-mitali velvoittaa!

    Pakkoruotsi ilta toimi niinkuin pitikin. Se nosti aiheen kaikkiin medioihin ja kaikkien poliitikkojen mietittäväksi. Hyvä niin!

    Äänestä

  • "uossa kumoamisasiassa Sampo on loogisesti hakoteillä, mutta niin täydellisen varma itsestään ettei huomaa miksi yhteiskunnallisissa aiheissa ei kumoamisen logiikka ole kuin matematiikassa "

    Terho on nimenomaan kumonnut jokaisen pakkoruotsin argumentin, kannattaa katsoa hänen blogiaan.

    Se, että logiikka ei kielikeskustelussa pakollisen ruotsin kannattajilla toimi, taas johtuu ihan siitä, että heidän argumenttinsa ovat tunnepuhetta eivätkä argumentteja lainkaan.

    Äänestä

  • 13 kirjoitti:

    "uossa kumoamisasiassa Sampo on loogisesti hakoteillä, mutta niin täydellisen varma itsestään ettei huomaa miksi yhteiskunnallisissa aiheissa ei kumoamisen logiikka ole kuin matematiikassa "

    "Se, että logiikka ei kielikeskustelussa pakollisen ruotsin kannattajilla toimi, taas johtuu ihan siitä, että heidän argumenttinsa ovat tunnepuhetta eivätkä argumentteja lainkaan."

    Ruotsinkielisten taholta keskustelun lähtökohta nimen omaan kumpuaa tunnepuolelta ja ruotsinkielisten ihmisten perusoikeuksistahan keskustelussa on kyse. Perusoikeudet eivät ole mitään asia-argumentteja joista voitaisiin väitellä puolesta ja vastaan ja kumota vaan kyse on kansalaisten tasa-arvosta ja oikeudesta omassa maassaan elää omalla kielellään joka on maan toinen virallinen kieli ja saada viranomaisten taholta sellaista palvelua joka laissa taataan.

    Kyse on nimenomaan ihmisläheisistä perusasioista kuten että lääkäriin mennessään saa puhua omaa äidinkieltään että saa oikeudenkäyntinsä, sakkonsa ja tuomionsa äidinkielellään että saa käydä koulua ja opiskella omalla äidinkielellään että saa virastoissa asioidessaan hoitaa asiansa omalla kielellään aivan kuten valtaväestökin. Kaikki edellä luetellut perusoikeudet ovat asioita jotka teille valtaväestön edustajille ovat itsestään selviä mutta teidän netti fennojen mielestä ne samat oikeudet ovat meille ruotsinkielisille "kohtuuttomia etuoikeuksia"

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    "Perusoikeudet eivät ole mitään asia-argumentteja "

    Kyllä perusoikeudet ovat ihan kokonaan järkeen ja lakitekstiin perustuvia.

    Pakkoruotsi ei ole onnistunut takaamaan ruotsinkielisiä palveluja - olisi korkea aika ottaa järki käteen ja miettiä, miten palvelut tulisi järjestää.

    Muuten suomenkielisilläkin on perusoikeutensa. Pienen vähemmistökielen pakollinen opiskelu ei ole missään nimessä verrattavissa ruotsinkielisten opiskelemaan maan pääkieleen, josta heille on pelkästään hyötyä.

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    "Se, että logiikka ei kielikeskustelussa pakollisen ruotsin kannattajilla toimi, taas johtuu ihan siitä, että heidän argumenttinsa ovat tunnepuhetta eivätkä argumentteja lainkaan."

    Ruotsinkielisten taholta keskustelun lähtökohta nimen omaan kumpuaa tunnepuolelta ja ruotsinkielisten ihmisten perusoikeuksistahan keskustelussa on kyse. Perusoikeudet eivät ole mitään asia-argumentteja joista voitaisiin väitellä puolesta ja vastaan ja kumota vaan kyse on kansalaisten tasa-arvosta ja oikeudesta omassa maassaan elää omalla kielellään joka on maan toinen virallinen kieli ja saada viranomaisten taholta sellaista palvelua joka laissa taataan.

    Kyse on nimenomaan ihmisläheisistä perusasioista kuten että lääkäriin mennessään saa puhua omaa äidinkieltään että saa oikeudenkäyntinsä, sakkonsa ja tuomionsa äidinkielellään että saa käydä koulua ja opiskella omalla äidinkielellään että saa virastoissa asioidessaan hoitaa asiansa omalla kielellään aivan kuten valtaväestökin. Kaikki edellä luetellut perusoikeudet ovat asioita jotka teille valtaväestön edustajille ovat itsestään selviä mutta teidän netti fennojen mielestä ne samat oikeudet ovat meille ruotsinkielisille "kohtuuttomia etuoikeuksia"

    Kyllä 300 000 vähemmistö pystyy noita oikeuksian ihan itse itselleen järjestämään.
    Ongelmahan on, että vaaditte että muiden on nämä oikeudet teille järjestettävä ja menette jopa niin pitkälle, sttä vaaditta ett lähes 100% kansanenemmistön on uhrattava ranskan, saksan, espanjan, englannin ym suurten kielten opiskelun, kun teidän perusoikuksia pitäisi niin täydellisesti toteuttaa.
    Se ei ole kohtuullista.

    Se mikä on kohtuullista on myös oikein, on vanha roomalaisen oikeuden lähtökohta.
    Muutkin vähemmistöt käyttävät tulkkeja tarpeen mukaan.
    Toisaalta, miksi ette itse ole "kaksikielisiä"? Vaaditte sitä vain enemmistöltä. Siinä on tietty ristiriita. Hehe. Vai onko logiikka "tunnelogiikkaa"?

    Äänestä

  • 13 kirjoitti:

    "uossa kumoamisasiassa Sampo on loogisesti hakoteillä, mutta niin täydellisen varma itsestään ettei huomaa miksi yhteiskunnallisissa aiheissa ei kumoamisen logiikka ole kuin matematiikassa "

    Terho on nimenomaan kumonnut jokaisen pakkoruotsin argumentin, kannattaa katsoa hänen blogiaan.

    Se, että logiikka ei kielikeskustelussa pakollisen ruotsin kannattajilla toimi, taas johtuu ihan siitä, että heidän argumenttinsa ovat tunnepuhetta eivätkä argumentteja lainkaan.

    "Terho on nimenomaan kumonnut jokaisen pakkoruotsin argumentin, kannattaa katsoa hänen blogiaan. "

    Juuri tuossa piille hänen loggiikan puute. Yhteiskunnalisissa kysymyksissä ensinäkin on usein hyvin vaikea kumota perusteltuja mielipiteitä, koska jokaisen perustelun paino on aina subjektiivinen.

    Paljon vakavampi logiikan puute on siiä että hän ylipäätään luulee kumoavansa pakollisuuden väitetyn järkevyyden kumoamalla perustelut yksi kerrallaan. Hän saatta hyvinkin vetää pätevän johtopäätöksen että mikään niistä ei ole tarpeeksi painava, mutta hän ei kuitenkaan tuolla menetelmäälä pysty osoittamaan etteikö niiden yhteenlaskettu paino olisi tarpeeksi suuri.

    Oikea tapa on siis panna kaikki perustelut puolesta toiseen ja kaikki perustelut vastaan toiseen vaakakuppiin ja sitten katsoa mihin vaaka kääntyy. Ja kun siihen ryhtyy huomaa väkisinkin että perustelut vastaan vaatii jonkun vaihtoehtoisen mallin nykymaallin rinnalle (tämä jää yleensä huomaamatta niiltä joille hurrien potkiminen on pääasiallinen kimmoke).

    Oikea keksustelu siis käydään vaihtoehtojen välillä, kaikki perustelut huomioiden. Mutta oikeaan keskusteluun ei telkkariillassa päästy koska Sampo julisti heti kättelyssä että kaikki perustelut on kumottu, ja ilmoitti täten ettei änkyrät ajo tulla ikivanhoista poteroistaan. Ehkä hän itse jopa uskoi että hän oli kumonnut pakollisuuden järkevyyden, eikä ymmärtänyt tehneensä sen epäpätevästi. Itse en haluasi uskoa hänen olevan noin kokematon. Onhan hän kuitenkin puoluessaan intelektuellin maineessa. Mutta ehkä tämä teema on hänelle liian herkkä - tunteet sumentavat intelektuellinkin aivot.

    Ohjelman lopussa toimittaja totesikin ettei asiassa oltu liikuttu mihinkään niistä asetelmista jossa tämä "keskustelu" on junnannut jo vuosikymmeniä.

    Svekot eivät edes itse usko omia perusteluitaan. Niin heikkoja ne ovat. Heti kun tulee vastaperustelu, svekot lopettavat keskustelun ja alkavat viedä sitä sivuraiteille.

    Kielipalstoilla nettisvekot aluksi yrittivät tuoda perusteluitaan esille, mutta luopuivat pian niiden alivoimaisuuden takia. Tiedän tämän hyvin, koska olen seurannut keskustelua monia vuosia. Sinä vasta vuoden verran.

    Siis argumentit eivät suinkaan ole yhtä vahvoja, vaan vaaka on kallistunut selvästi kielivapauden puolelle. Yksikään puolueeeton asiantuntija ei ole svekoperusteluita käyttänyt.

    Svekot uskaltavat käyttää pakkomatematiikka-tasoisia perusteluitaan vain mediassa puhuessaan, kun kukaan ei ole sanomassa vastaan. Myötämielinen tai asioita tuntematon toimittaja vain nyökkäilee ja sveko tuntee olevansa kerrankin vahvoilla.

    Huonoa asiaa ei voi perustella hyvillä argumenteilla, eikä mitään kompromissia tarvita huonojen perusteluiden suhteen.

    Sinä taidat olla viimeinen svekomohikaani, joka yrittää vielä perustella vastaan. Eikö se kerro sinulle mitään? Sinunkin perustelusi ovat heikkoja, kuten kaikkien muidenkin svekojen perustelut olivat.

    Olet vain sen verran uudempi ja jääräpäisempi svekokeskutelija, että sinä ainoana vielä jatkat potkimista tutkainta vastaan. Sangen urheata, mutta ei kovin älykästä toimintaa.

    Äänestä

Pitäisi jonkun ottaa sekunttikellolla ajan, minkä kumpikin puoli käytti. Varsinkin jälkimmäinen puolisko olisi varmaan hyvin paljastava.

Tuollaisen ohjelman toimittajilla on VAIN yksi selkeä päätehtävä: jakaa puheenvuorot ja puheAJAT tasapuolisesti. Ja juuri siinä juontajat epäonnistuivat!

Jokainen voi miettiä, oliko kyseessä ammattitaidottomuus vai jokin muu motiivi.....

Äänestä
  • "Tuollaisen ohjelman toimittajilla on VAIN yksi selkeä päätehtävä: jakaa puheenvuorot ja puheAJAT tasapuolisesti. Ja juuri siinä juontajat epäonnistuivat! "

    Tuo on silkkaa bullshittia! Fennopuoli sai joka ikisen pyytämänsä puheenvuoron vaan eipä ollut heillä käsiä pystyssä kun svekopuolella oli aina vähintään kolme kättä pystyssä koko ajan. Sanopas kuka ei saanut pyytämäänsä puheenvuoroa? Olisiko fennoilta pitänyt lypsää niitä kommentteja?

    Talan 2 (!) puheenvuoroa:
    1. Ruotsia luetaan pakollisena kaikilla koulutuksen asteella läpi koko opiskeluajan.
    Entä sitten? Niin opiskellaan suomeakin, huomattavasti enemmän jopa. 1:1

    Ensimmäisen puheenvuoron Tala-limbo: Meillä on täälläkin joukossamme RVM .. "ruotsia vajaa maisteri" (joka "RVM" sitten itse tunnusti olevansa ensimmäisen vuoden opiskelija) = Selkeä valhe

    2. Talan toinen puheenvuoro koski sodanjälkeistä evakkojen asuttamista. = Täydellisen asiaan kuulumaton LIMBO-kommentti!

    "Jokainen voi tykönään miettiä miksi fennoilla oli niin vähän "asiaa"...

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    "Tuollaisen ohjelman toimittajilla on VAIN yksi selkeä päätehtävä: jakaa puheenvuorot ja puheAJAT tasapuolisesti. Ja juuri siinä juontajat epäonnistuivat! "

    Tuo on silkkaa bullshittia! Fennopuoli sai joka ikisen pyytämänsä puheenvuoron vaan eipä ollut heillä käsiä pystyssä kun svekopuolella oli aina vähintään kolme kättä pystyssä koko ajan. Sanopas kuka ei saanut pyytämäänsä puheenvuoroa? Olisiko fennoilta pitänyt lypsää niitä kommentteja?

    Talan 2 (!) puheenvuoroa:
    1. Ruotsia luetaan pakollisena kaikilla koulutuksen asteella läpi koko opiskeluajan.
    Entä sitten? Niin opiskellaan suomeakin, huomattavasti enemmän jopa. 1:1

    Ensimmäisen puheenvuoron Tala-limbo: Meillä on täälläkin joukossamme RVM .. "ruotsia vajaa maisteri" (joka "RVM" sitten itse tunnusti olevansa ensimmäisen vuoden opiskelija) = Selkeä valhe

    2. Talan toinen puheenvuoro koski sodanjälkeistä evakkojen asuttamista. = Täydellisen asiaan kuulumaton LIMBO-kommentti!

    "Jokainen voi tykönään miettiä miksi fennoilla oli niin vähän "asiaa"...

    Sivistyneessä keskustelussa ei viuhtojien ja päällehuutajien diktatuuriin pidä alistua. Juontajien tehtävä on katkaista ylipitkä puhe ja kääntyä toiselle puolella ja KYSYÄ vastinetta. Niin keskustelut ovat aina menneet, mutta ei tässä tapauksessa.

    Svekoilla oli myös tapana siirtää puheenvuoro toisilleen Jyrkin hyväksyessä hymyillen touhun! Ei riittänyt yksi pitkä asiaton vuodatus, vaan tuli pari lisää samanlaista. Missä on se mainostettu ruotsalainen sivistys? Sivistykseen kuuluu toisen huomioonottaminen, vuoron odottaminen, hiljaa kuunteleminen jne.

    Ankkaneidin mielestä kaiken saa, kun vain pyytää. Tyypilllinen suruasenne muuten. :)

    Äänestä

Voisiko joku tehdä ohjelmasta you tuben!

Olisi mielenkiintoista saada analysoida Richtin toiminta tuossa ohjelmassa.

Siitä voisi tehdä journalismin opetusohjelman, eli kuinka pätevä journalisti _ei tee.

Kuuluuko Richt niihen Tapereen kommunistinprofessorin oppilaisiin?

Äänestä

Ohjelmassa näkyi selvästi politrukki Kimmo Sasin sormenjälki. Tuli mieleen Neuvostoliiton kulta-ajat.

Äänestä

Kokomuksen kaksi valtahahmoa Jyrki Katainen ja Kimmos Sasi määräävät mitä ylessä tehdään ja mitä saa ylessä puhua.
Tämä kaksikko ajaa suomalaisuutta alas kovaa vauhtia.
Pulet kokoomuksesta on epäisänmaallista porukka jotka eivät hyväksyneet pakkoruotsin valinnaistamista.
Toinen puoli taas hyväksyi pakkoruotsain valinnaistamisen joka tuli puoluekokouksen päätökseksi.
Katainen ei ole noudattanut puoluekokouksen päätöpstä vaan on keksinyt ontuvia selityksiä kutewn pulue valtuusto on toisenlaisen päätöksen kuin puoluekokous, puoluhallitus ei voi kumota puoluekokouksen päätöstä , koska puolukokus on ylin päättävä elin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lalli. kirjoitti:

TV2:n pakkoruotsi-ilta oli harkittu vesitys YLE:n toimesta. Keskustelun kapellimestariksi oli määrätty ajankohtaistoimituksen esimies Jyrki Richt, joka ei yleensä ole mukana keskusteluilloissa. Ja se näkyi valitettavasti koko illan ajan.

Richt oli selvästi saanut käskyn tasoittaa puntteja, koska svekopuoli oli kärsinyt murskatappion TV1:n minikeskustelussa aiemmin. Sinisalo pyyhki Henrikssonilla lattiaa kyseisessä ohjelmassa.

Ensimmäinen vajaa puolikas meni vielä jotenkuten asiallisesti ja lähes tasa-puolisesti. Puhuttiin itse asiasta ja svekot saivat vain hieman enemmän puhevuoroja. Joskin puheaikaa paljon enemmän johtuen siitä, että Jyrki ei halunnut svekojen jaarituksia katkaista.

Toinen puolisko oli sitten yhtä svekoilua! Jyrki käänsi jopa ahterinsa vapauspuolta päin ja keskittyi jutustelemaan svekojen kanssa. Hän jakoi ainakin tuplasti enemmän puheenvuoroja svekoille ja salli jopa viiden minuutin asiattomat svekomonologit.

Keskusteluillan luonteeseen kuuluu nopea parin lauseen väite ja siihen vastapuolelta vastaus. Eräänlaista nopeahkoa pallottelua. Juontajien tehtävä on jopa provosoida keskustelua kärjekkäillä alustuksilla. Tässä illassa kaikki nuo elementit puuttuivat ja tarkoituksellisesti.

Lisäksi insertit! Kaikki kolme inserttiä keskittyi mainostamaan suomenruotsalaisuutta. Luuliko Jyrki, että suomalaiset eivät tiedä Maame-laulun laulettavan myös ruotsiksi? Tai Lucia-neidosta? Mitä ihmettä sotaleffalla on tekemistä pakkoruotsi-illassa?

Naisjuontaja seisoi taka-vasemmalla hiljaa ja katseli lattiaa nolona tietäen tilanteen. Richt jopa flirttaili ja heitti herjaa svekopuolen kanssa mm. hurriksi.fi-aiheen kera. Yhdessä he nauroivat ah niin hauskoille sivuston lauseille, vaikka olivat lukeneet ne kymmeneen kertaan aiemmin.

Jyki Richt teki työtä käskettyä ja vesitti koko illan. Magman mediaosasto voi olla tyytyväinen. Kokonaan toinen asia on se, että taktiikka kääntyikin vapauspuolen eduksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu