Jos Tsaari

Jos Tsaari ei olisi lakkauttanut Suomen sotaväkeä niin olisiko Suomen suuriruhtinaskunnan kansalaiset pakotettu myös osallistumaan ensimmäiseen maailmansotaa?
10119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Suomalaisia meni Venäjän armeijaan vapaaehtoisia v.1914 erityisesti Hämeestä torppariväkeä. Suurin oasa palasi Suomeen ja ryhtyi auttamaan punakartien järjestämisessä. Joten siltä osin asia lienee selvä, että suomalaisia ei edes tarvinut pakotaa maailmansotaan.

Mitä itse kysymykseen tulee, niin Suomessa oli asevelvollisuuslaki v1878, jolta pohjalta armeijaan olisi voitu ottaa asevelvollisia. Kuitenkin todellisuudessa asevelvollislle ei annettu tarvittavaa sotilaskoulutusta v.1878-1903. Joten koutumatomalla armeijalla ei olisi ollut käytöä.

Äänestä
  • Ai vapaaehtoiset palasivat jotta voisisivat auttaa punakaarteja?
    Mä kun luulin et vapaaehtoiset palasivat jotta voisivat taistella niitä vastaan.
    Boshevismi ei kuulu venäläisyyteen

    Äänestä

  • "Suomalaisia meni Venäjän armeijaan vapaaehtoisia v.1914 erityisesti Hämeestä torppariväkeä. Suurin oasa palasi Suomeen ja ryhtyi auttamaan punakartien järjestämisessä. Joten siltä osin asia lienee selvä, että suomalaisia ei edes tarvinut pakotaa maailmansotaan. "

    Asian on tutkinut VT Tuomas Hoppu kirjassaan "Historian unohtamat". Vapaaehtoisia oli vajaa 500. Huomattava osa ei päätynyt rintamalle, vaan palvelus keskeytyi eri syistä. Tsaarin armeijan hajottua suurin osa palasi Suomeen. Hopun mukaan ne, jotka sisällissotaan osallistuivat, olivat pääasiassa valkoisten riveissä.
    Lukumäärä ei kuitenkaan ollut merkittävä.

    Suomi selviytyi maailamansodasta maksamalla ns. asevelvollisuusveron. Tsaarin armeijan upseereina sotaan osallistui noin 200 enimmäkseen suomenruotsalaista miestä. Pääosa ( noin 170) oli hallituksen joukkojen riveissä alusta alkaen. Tästä kyllä osa oli aikapäiviä eronneita tai erotettuja. Osa palasi Suomeen vasta sodan jälkeen taisteltuaan valkoisten venäläisten joukoissa.

    Äänestä

  • tutkittu juttu. kirjoitti:

    "Suomalaisia meni Venäjän armeijaan vapaaehtoisia v.1914 erityisesti Hämeestä torppariväkeä. Suurin oasa palasi Suomeen ja ryhtyi auttamaan punakartien järjestämisessä. Joten siltä osin asia lienee selvä, että suomalaisia ei edes tarvinut pakotaa maailmansotaan. "

    Jostain syystä minulle jäi sellainen muistikuva, että harva Venäjän armeijaan vapaaehtoisena liittynyeellä olisi ollut vaikutimena maan vapauttaminen Venäjän yhteydestä. Osa Venäjän armeijaan lyyttyneistä siirtyi jääkäreihin ja osa perui aikeensa samasta syystä.

    Muistiin on jäänyt erityinen maininta torppareista, jotka liittyivät Venäjän armeijaan siinä toivossa, että se olisi saanut Venäjän suorittamaan maan uusjaon, jossa torpparit olisivat sitten saaneet maansa ilmaiseksi.

    Äänestä

  • Vapaa suomalainen kirjoitti:

    ja Venäjän vallankumouksen välillä.

    Minulla ei ole kirjaa nyt käsillä, mutta oleellista on, että liittyneiden määrä oli vähäinen ja into tietysti laimeni, kun Venäjä kärsi suuria tappioita. Kielitaidoton oli suurissa vaikeuksissa tsaarin armeijan muutenkin ankaran kurin ja tylyn kohtelun kourissa.

    Äänestä

  • sdfscccccccc kirjoitti:

    Ai vapaaehtoiset palasivat jotta voisisivat auttaa punakaarteja?
    Mä kun luulin et vapaaehtoiset palasivat jotta voisivat taistella niitä vastaan.
    Boshevismi ei kuulu venäläisyyteen

    Jos et tiedä niin suurin osa Venäjän Keisarillisen armeijan sotilaista jotka selvisi verisestä teutonisesta teurastuksesta elossa bolshevisoituivat kuten myös enemmistö ei-venäläisistä. Oli niitä tulevia natsejakin jotka suhtautuivat ensimmäisen maailmansodan jälkeen myönteisesti sosialidemokraatteihin ja kommarihomoihin mutta korpraali Hitler alkoi vaikuttaa mieluisammalta.

    Äänestä

  • tutkittu juttu. kirjoitti:

    "Suomalaisia meni Venäjän armeijaan vapaaehtoisia v.1914 erityisesti Hämeestä torppariväkeä. Suurin oasa palasi Suomeen ja ryhtyi auttamaan punakartien järjestämisessä. Joten siltä osin asia lienee selvä, että suomalaisia ei edes tarvinut pakotaa maailmansotaan. "

    Asian on tutkinut VT Tuomas Hoppu kirjassaan "Historian unohtamat". Vapaaehtoisia oli vajaa 500. Huomattava osa ei päätynyt rintamalle, vaan palvelus keskeytyi eri syistä. Tsaarin armeijan hajottua suurin osa palasi Suomeen. Hopun mukaan ne, jotka sisällissotaan osallistuivat, olivat pääasiassa valkoisten riveissä.
    Lukumäärä ei kuitenkaan ollut merkittävä.

    Suomi selviytyi maailamansodasta maksamalla ns. asevelvollisuusveron. Tsaarin armeijan upseereina sotaan osallistui noin 200 enimmäkseen suomenruotsalaista miestä. Pääosa ( noin 170) oli hallituksen joukkojen riveissä alusta alkaen. Tästä kyllä osa oli aikapäiviä eronneita tai erotettuja. Osa palasi Suomeen vasta sodan jälkeen taisteltuaan valkoisten venäläisten joukoissa.

    Montako suomenruotsalaista oli esimerkiksi Romanian rintamalla? Enemmistö taisteli Puolassa sivunäyttämöllä. Frans Helminen oli Romaniassa.

    Toisaalta kukaan Suomesta ei osallistunut Brusilovin hyökkäykseen joka oli Itärintaman ylivoimaisesti suurin taistelu. Romanialaisia kaatui jo 600 000 mikä on enemmän kuin Puolassa ja muilla rintamilla ennen Romaniaa yhteensä.

    Äänestä

  • täysin liittymisen kirjoitti:

    ja Venäjän vallankumouksen välillä.

    Minulla ei ole kirjaa nyt käsillä, mutta oleellista on, että liittyneiden määrä oli vähäinen ja into tietysti laimeni, kun Venäjä kärsi suuria tappioita. Kielitaidoton oli suurissa vaikeuksissa tsaarin armeijan muutenkin ankaran kurin ja tylyn kohtelun kourissa.

    Eipä siellä paljoa kielitaitoa katsottu jos rähjäisimmätkin talonpojat Siperiasta otettiin tykinruoaksi mukaan. Et tunnu tietävän asiasta taaskaan hevon vittua.

    Äänestä

  • cal rk fruednehtal kirjoitti:

    Eipä siellä paljoa kielitaitoa katsottu jos rähjäisimmätkin talonpojat Siperiasta otettiin tykinruoaksi mukaan. Et tunnu tietävän asiasta taaskaan hevon vittua.

    että Siperian talonpojat osasivat venäjää, suomalaiset yleensä eivät. Lisäksi venäläiset otettiin asevelvollisina, suomalaiset vapaaehtoisina. Nekin on kaksi eri asiaa.

    Lue Hopun tutkimus, niin tiedät edes jotain asiasta. Nyt et tiedä mitään.

    Äänestä

  • rd fruektahl kirjoitti:

    Montako suomenruotsalaista oli esimerkiksi Romanian rintamalla? Enemmistö taisteli Puolassa sivunäyttämöllä. Frans Helminen oli Romaniassa.

    Toisaalta kukaan Suomesta ei osallistunut Brusilovin hyökkäykseen joka oli Itärintaman ylivoimaisesti suurin taistelu. Romanialaisia kaatui jo 600 000 mikä on enemmän kuin Puolassa ja muilla rintamilla ennen Romaniaa yhteensä.

    vapaaehtoisissa. Sen sijaan suuri enemmistö vakinaiseen palvelukseen ryhtyneistä upseereista oli suomenruotsalaisia. Haminan Kadettikouluun oli suomenkielisten vaikea päästä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

juoskpaerkynaurajok kirjoitti:

Jos Tsaari ei olisi lakkauttanut Suomen sotaväkeä niin olisiko Suomen suuriruhtinaskunnan kansalaiset pakotettu myös osallistumaan ensimmäiseen maailmansotaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu