Kansanäänestys on ainoa tie selvittää Suomen kielitilanne

Eduskuntavaalien yhteydessä voidaan suorittaa kansaäänestys pakkoruotsin asemasta suomalaisessa koulujärjestelmässä. Näyttää siltä, että muuten ei tilanne rauhoitu koska poliitikot eivät uskalla asiaan puuttua. Poliitikotkin voisivat pelastaa nahkansa häpeältä jos päätös annetaan kansalle niinkuin valtiosääntö sanoo. Ei sen enempää pakkoruotsin puolustajien kuin vastustajienkaan tarvitsisi hävetä kansan edessä jos kansa tekisi tämän päätöksen.
195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hyvä ajatus ja saa palstalaisten varauksettoman kannatuksen. Kuitenkin ehdotus on utopistinen.

Kansanäänestykset ovat äärimmmäisen harvinaisia. Niiden järjestäminen vaatisi laajan yksimielisyyden äänestyksen tarpeesta, kuten EU-kansanäänestyksen laita oli.

Pakkoruotsi ei millään saavuta suurta yksimielisyyttä nykypoliitikkojen keskuudessa, vaikka kansan keskuudessa kyllä.

Onneksi kansanäänestys EI ole ainoa tie. Paljon realistisempi on se, että tuleva eduskunta päättää uudesta kielilaista, jossa koulujen pakollinen ruotsi muutetaan vapaaehtoiseksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vaalit2011! kirjoitti:

Eduskuntavaalien yhteydessä voidaan suorittaa kansaäänestys pakkoruotsin asemasta suomalaisessa koulujärjestelmässä. Näyttää siltä, että muuten ei tilanne rauhoitu koska poliitikot eivät uskalla asiaan puuttua. Poliitikotkin voisivat pelastaa nahkansa häpeältä jos päätös annetaan kansalle niinkuin valtiosääntö sanoo. Ei sen enempää pakkoruotsin puolustajien kuin vastustajienkaan tarvitsisi hävetä kansan edessä jos kansa tekisi tämän päätöksen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu