Ei ole kohta kuin vanhuksia ja heillekkin syötetään rotanmyrkkyä.
Suomessa
palavatoytuus
586
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Sadat tuhannet suomalaiset saavat toimeentulonsa vanhuksien elättämisestä vaipoissa ja puolikuolleina. Suomalaisen elinkeinoelämän perusta on ihmisille myönetyt määrärahat joiden turvin suomalaiset keksivät itselleen työtä tehtäväksi. Tavaroiden tuotannossa on suomalaisia alle 400 000 henkilöä. Teollisuudesta 1/3 osa on yksityisellä puolella.
Euroopassa ei ole ainakaan vielä sallittua elinkauppa, koska USA saa elinkaupasta miljardien eurojen liikevaihdon.
äläpäs nyt liioittele, että oikein satoja tuhansia vanhushoitajia, ei todellakaan ole!
n. 100 000 lähihoitajaa ja heistäkin vain murto-osa työskentelee vanhustenhoidossa.
katsella miten pitkän päivätyön tehneitä ihmisiä kohdellaan tämän päivän suomessa. Mitähän meille tehdään sitten kun me ollaan samassa jamassa? Sitä voi jokainen miettiä kohdallaan. Onnekkaimmille käy kuin Kari Tapiolle ja huono-onnisemmat meistä pääsee paskavaippoihin.
Toivottavasti silloin on munaa älytä päättää itse päivänsä, saa edes kuolla arvokkaasti.
niinpä niin varmaan joo.
Äly hoi, älä jätä, tai se on kohdallasi jo jättänyt.