Suuri tulevaisuus

Me ihmiset emme osaa aina ymmärtää ja tulkita Jumalan teitä. Siksi me hätäännymme ja huolestumme, ja pelkäämme kaikenlaista. Me pelkäämme myös vaikeuksia, ja pimeitä hetkiä, jotka lankeavat yllemme.

Jumalan käsityskyky on täysin oman käsityskykymme yläpuolella. Jopa asiat, jotka meidän mielestämme näyttävät huonoilta, saavat aikaan hyvää hedelmää, kun ne Hänen kädestään otetaan. Siksi emme pelkää, vaan tartumme Hänen käteensä ja annamme Hänen johdattaa läpi pimeiden laaksojen ja ahtaiden vaiheiden.

Yhdellä on, mitä antaa,
yhdellä on, joka kantaa
Voimattomalle Hän rohkeuden suo,
heikonkin vie Hänen verensä luo
Uutta luo hän ajallaan!

Yhdellä on, mitä antaa
voimattoman tiellä kantaa
Elävä vesi Hän ikuinen on
Riemu ja ilo on loppumaton
Isä suuri meillä on!

Yhdellä on, mitä antaa
Taivasten valtakuntaan johtaa
Iäti ylistää Häntä ain saan,
kumartaa taivaitten hallitsijaa
Häntä kaikki kuunnelkaa!

Hän kunnian saa!

"Älä pelkää. Minä olen lunastanut sinut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun.
Kun kuljet vesien halki, minä olen sinun kanssasi, kun virtojen poikki, ne eivät tempaa sinua mukaansa, kun astut tulen lävitse, sinä et pala eikä liekki sinua polta." Jes.43:1,2

"Älkää enää menneitä muistelko, älkää muinaisia miettikö! Katso, minä luon uutta. Nyt se puhkeaa esiin - ettekö te huomaa? Minä teen tien autiomaahan ja joet kuivuuden keskelle. Villieläimetkin kunnioittavat minua, sakaalit ja strutsit, koska olen tuonut vedet autiomaahan ja joet kuivuuden keskelle antaakseni juotavaa kansalleni, valitulleni. Kansa, jonka olen luonut itseäni varten, on ylistävä minua." Jes.43:18-21

"Näettekö: minkä olen ilmoittanut, se on tapahtunut, ja nyt minä ilmoitan uutta. Ennen kuin se taimelle ehtii, minä kerron sen teille." Jes.42:9

Älkäämme murehtiko huomisesta! Sillä niin kaukana kuin itä on lännestä, Herra siirtää rikkomuksemme, eikä niitä muistella, ne eivät nouse mieleen.

"Herra lähtee liikkeelle soturin tavoin. Kuin taistelija Hän kiihdyttää vimmaansa, huutaa ja karjuu sotahuutoa ja uhkaa vihollisiaan: - Kauan minä olen ollut vaiti, olen pysytellyt hiljaa, hillinnyt itseni. Nyt minä huudan kuin synnyttäjä, puuskutan, huohotan ankarasti. Minä teen autioksi vuoret ja kukkulat, niiden tuohikot kuivaksi maaksi. Minä muutan joet hietikoiksi ja kuivaan vesilammikot. Mutta sokeat minä kuljetan tietä, jota he eivät ole kulkeneet, annan heidän astella polkuja, joita he eivät tunne. Minä muutan pimeyden heidän edellään valoksi, louhikkopolut sileäksi tieksi. Nämä ovat minun tekoni, näin minä olen tehnyt ja teen yhä." Jes.42:13-16
1115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

....

Äänestä

Kommentoi aloitusta

yksin armosta kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu