Voisiko tulevaisuuden lapsilla olisi tulevaisuus?

Sanokaa nyt minulle, ronettaja, tai joku laillistamisen esitaistelija, mitä se on teiltä pois jos Suomen tulevaisuus olisi päihteetön Suomi?
Eli miksi et / ette voi taistella kaikkien huumeiden maahantuontia vastaan?
Miksi esim sinä, ronettaja, olet nostanut kätesi pystyyn ja väität että huumeita on aina oleva Suomessa. Onko? Oikeestiko? Miksi? Tahdotko niin?
Aina vertaatte viinaan ja… Ihan sama vaikka taistelisimme myös viinaa ja tupakka vastaan. Sopii minulle!
Sekin on ollut tarkoitukseni jo parikymmentä vuotta ja teen sen myöhemmin, vaikka yksin, kunhan ehdin. En ehdi kaikkea nyt. Ja elämänikin on rajallinen.

Olen paljolti myös sitä mieltä, että mennyt on mennyttä, se on yksi osa ongelmaa, johon on olemassa hyvähkö hoitokeino (=ei minun mielestä), eli HuPo ”katsoo muualle”, kuten kaikki tiedämme.
Sen rinnalle tarvitaan vahvempi panostus päihteiden leviämisen ehkäisemiseksi ja päihteettömyyteen. Tuo hyvähkö hoitokeino ei saa levitä vapaasti lailliseksi tai tämä ongelma räjähtää koko Suomen päälle kuin mätä kananmuna.

Ettekö te tahdo että tulevaisuuden lapsilla olisi tulevaisuus?
Tämä ongelma on yhteiskunnallisella tasolla sekä kun kaikki vaan yrittää hoitaa oman tonttinsa ja lapsensa ja lapsenlapsensa. Tässä tarvitaan suurempaa yhteisöllisyyttä sekä yhteiskunnalta vahvempaa panostusta. Huumeiden laillistaminen tuo ihan järjettömät ongelmat. Ja huom vanhojen lisäksi uudet ongelmat.

Mikäköhän on esim Suomen ruotsalaisten huumeidenkäytön osuus? Heillähän on tunnetusti vahva yhteisöllisyys, joka tiettävästi johtuu pienistä piireistä. Siksipä juuri miellä suomalaisillakin voisi olla enemmän yhteisöllisyyttä. Voisiko? Se riippuu ihan Teistä, hyvät suomalaiset!

Me suomalaiset joko taistelemme kaikki yhdessä huumeita vastaan.
Tai hukumme siihen kaikki yhdessä, yhtenä kansakuntana.
Miettikää kumpi?
0304
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


panii_kissa kirjoitti:

Sanokaa nyt minulle, ronettaja, tai joku laillistamisen esitaistelija, mitä se on teiltä pois jos Suomen tulevaisuus olisi päihteetön Suomi?
Eli miksi et / ette voi taistella kaikkien huumeiden maahantuontia vastaan?
Miksi esim sinä, ronettaja, olet nostanut kätesi pystyyn ja väität että huumeita on aina oleva Suomessa. Onko? Oikeestiko? Miksi? Tahdotko niin?
Aina vertaatte viinaan ja… Ihan sama vaikka taistelisimme myös viinaa ja tupakka vastaan. Sopii minulle!
Sekin on ollut tarkoitukseni jo parikymmentä vuotta ja teen sen myöhemmin, vaikka yksin, kunhan ehdin. En ehdi kaikkea nyt. Ja elämänikin on rajallinen.

Olen paljolti myös sitä mieltä, että mennyt on mennyttä, se on yksi osa ongelmaa, johon on olemassa hyvähkö hoitokeino (=ei minun mielestä), eli HuPo ”katsoo muualle”, kuten kaikki tiedämme.
Sen rinnalle tarvitaan vahvempi panostus päihteiden leviämisen ehkäisemiseksi ja päihteettömyyteen. Tuo hyvähkö hoitokeino ei saa levitä vapaasti lailliseksi tai tämä ongelma räjähtää koko Suomen päälle kuin mätä kananmuna.

Ettekö te tahdo että tulevaisuuden lapsilla olisi tulevaisuus?
Tämä ongelma on yhteiskunnallisella tasolla sekä kun kaikki vaan yrittää hoitaa oman tonttinsa ja lapsensa ja lapsenlapsensa. Tässä tarvitaan suurempaa yhteisöllisyyttä sekä yhteiskunnalta vahvempaa panostusta. Huumeiden laillistaminen tuo ihan järjettömät ongelmat. Ja huom vanhojen lisäksi uudet ongelmat.

Mikäköhän on esim Suomen ruotsalaisten huumeidenkäytön osuus? Heillähän on tunnetusti vahva yhteisöllisyys, joka tiettävästi johtuu pienistä piireistä. Siksipä juuri miellä suomalaisillakin voisi olla enemmän yhteisöllisyyttä. Voisiko? Se riippuu ihan Teistä, hyvät suomalaiset!

Me suomalaiset joko taistelemme kaikki yhdessä huumeita vastaan.
Tai hukumme siihen kaikki yhdessä, yhtenä kansakuntana.
Miettikää kumpi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu