nykyisin on ?. v.1960-70 Itä ja Pohjois-Suomesta pakkosiirrettiin väkeä "työttömyyskursseille" ja rakentamaan Pääkaupunkiseutua. Malminkartanossa sijaitsi yksi Helsinginkaupungin vastaanottoasuntoloista, joka käytännössä oli samanlainen leiri kuin joita Siperiassakin käytettiin ja käytetään. Asukkaat olivat päivisin tietyömailla tai työllisyyskursseilla 5.Markan päiväpalkalla ja illaksi heidät tuotiin pitkiin asuntoparakkeihin joilla järjestyksestä vastasivat suurikokoiset virkaheittopolisit tai muuten muualle kelpaamattomat vartijat. Kaikenlainen poliittinen toiminta ja alkoholin käyttö olivat kiellettyjä samoin kuin vierailut klo.21.00 jälkeen. Käytännössä toiminta oli siis valtiovallan järjestämää keskitysleiritomintaa jolla saatiin maaseutua tyhjennettyä ja aivopestyä kaupunkilaisasukeiksi. Me entiset leiriläiset emme ole saaneet kärsimyksistämme minkäänlaista korvausta ellei sellaiseksi lueta kurssitusta josta todistuksenkopiota ei ole enää saatavilla esim.Ammattienedistämislaitokselta, joka kuului osana tähän vankileirien saaristoon. Vähintä mitä näille jo pois nukkuneille ja työkyvyttömyyseläkeläisille, olisi pystyttää heille MUISTOMERKKI leirinpaikalle.
Mitä MALMINKARTANON
Leirin paikalla
2306
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
oli myös suuri "intiaanikylä". Joka Perjantai-ilta lähti Pohjoiseen ja Itäsuomeen ns."Juoppojuna". Ensimmäiset matkustajat heitettiin pois jo Hyvinkäälllä, kaikilla asemilla vastassa olivat poliisit jotka veivät päihtyneimpiä putkaan. Pahimmassa tapauksessa kotonaolo jäi lyhyeksi tai ei päästy perille ollenkaan, ja silloinkin pamppuvoitelun saattamana. Virkakoneisto oli silloin samassa juonessa valtiovallan kanssa.
Olipahan silloin jotakin tekemistä, toisinkuin nykynuorisolla.