onko helluntailaisuus lahko? Sellainen lahko, jota vetää joku aukrotiteetti jolla on oikeus koskea naisten seksuaalisuuteen? tai muuhun henkilökohtaiseen asiaan?
Kauheaa
nou, nou, lahkoille
10151
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
ryhmää, jossa on ihmisiä vetää joku auktoriteetti. Jos sellaista ei ole asetettu yhteisön toimesta, vahvin ottaa oman paikkansa ja ryhtyy johtamaan. Hengellisillä auktoriteeteilla ei ole oikeuksia, on vain velvollisuuksia.
Ja lut. srk:n lahkoja on jokainen juottola Suomessa.
Seurakunnat olipa sitten kyseessä helluntailaiset, vapaakirkolliset, adventtiseurakunnat jne eivät ole lahkoja, vaan Seurakuntia, joihin Jeesuksen vaikuttaman uskon vaikutuksesta Uudesti syntyneet Jumalan lapset, ovat saaneet armon liityä Uskoville kuuluvan upotuskasteen kautta Jumalan lasten yhteyteen, = paikallis seurakuntaan.
Palstan viestien perusteella vahvasti siltä vaikuttaa.
Jäsenten uskoa, puheita ja toimintaa/toimimattomuutta valvotaan aika tiukasti. Poikkevat joutuvat tarkkailuun. Oman päänsä pitäviä ryhdytään syrjimään, heille ei puhuta, heidän kanssaan ei seurustella. Jopa palstalla kielletään vastaamaan erilaisten kantojen esittäjille. Tosin on vaikea löytää, mikä olisi oikea uskonteoria.
Jäseniä tarkkaillaan jopa pukeutumisen perusteella. Puheissa vaaditaan tiettyjä seksuaalisia normeja. Siitä ei ole tietoa, ulottuuko valvonta makuukamareihin.
Jos kuitenkin johtotason kaveri harrastaa kielteistä seksiä, hänelle se suodaan. Yksinäisiltä ihmisiltä kielletään seksuaalinen elämä. Homoilta ja lesboilta kielletään rakkauselämä.
Muiden uskonsuuntien järjestöjä suositellaan haukuttavaksi porttokirkoiksi.
Helluntailaisilla on iso joukko lainalaisuuksia, joita tuodaan esille kieltojen kautta.
MM; Sisäänpäin kääntyneisyys.Lasten koulunkynti suoritetaan kotona tai lahkon sisällä.Aikuiset tekevät työtä vain lahkon sisällä esim, maataloustyö.Omia mielipiteitä uskon kysymyksissä ei sallita.Johtajia on vain yksi jonka sana on laki.Suomessa tällaisia lahkoja on tällä hetkellä noin 10.Mikään Suomessa oleva kristillinen kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta tai jokin muu seurakunta ei täytä näitä lahkon tunnusmerkkejä eikä ole siis lahko.
No kyllä nämä helluntai seurakunnat aika läheltä lahkon määritelmää liippaavat. Niissäkin on nöitä kirjoittamattomia sääntöjä mm. sekin suhteen ja julistajilla on ehdoton auktoriteetti muihin helluntailaisiin nähden. Syrjintä, kiletojen jakeleminen ja toisten haukkuminen ovat ihan arkipäivää helluntailaisuudessa. Jäsenten pukeutumisen tarkkailu on aivan naurettavaa seksuaalista häirintää. Ja jos johtotason ihmiset saavat tehdä seksin suhteen mitä haluavat sitten taas, niin sekin on merkki lahkon tyyppisestä rakennelmasta.
Lisäksi eri helluntaiseurakunnissa on paljastunut ihan samanlaisia rikoksia kuin lahkoissa, mm. suoranaista lasten seksuaalista hyväksikäyttöä, jota toki esiintyy myös muualla yhteiskunnassa, mutta harvemmin järjestelmällisenä toisin kuin lahkoissa.
Jos helluntailaisuus ei ole lahko niin ainakin se on hyvin läheisesti sukua lahkoille ja niiden tuhoisille muodoille, kuten tämä Koivuniemen lahko jossa lapsetkin piiskataan 1-2-vuotiaasta saakka niin että veri lentää. Ja sitten nämä pyhät suihin otot... voi herran jestas.
Väite, että vaaditaan tiettyjä seksuaalisia normeja ei pidä paikkaansa. Kysehän on siitä, että uskonnon varjolla melkein mikä vaan seksuaalinen toiminta on uskonlahkoissa sallittua. Jopa lastenraiskaaminen. Vain homous pyritään yleensä kieltämään. Muuten on sama useimmissa lahkoissa panetko lasta vai vaikkapa lammasta, kunhan se tapahtuu Jeesuksen nimeen. Laista lienee turha puhuakaan tässä kohtaa.
Minä lukisin helluntailaisuuden lahkoksi tai ainakin kategoriaan: erittäin haitallinen. Tiedän lähipiiristäni tapauksen, jossa nimenomaan helluntailaisuus ajoi ihmisen mielisairaalahoitoon ja pysyvästi lääkityksen alaiseksi. Oli taas kerran oikein todella terve seurakuntayhteys kun koko poppoo on täysin sekaisin. Onneksi kyseinen ihminen on saatu revittyä irti uskon ympyröistä kokonaan nyt.
NIMIMERKKI "Lahko se on" on suoltanut kirjoitelmaansa sen luokan potaskaa, ettei paremmasta väliä. Mutta noukinpa muutaman esimerkin kuitenkin tähän.
1) Koivuniemeläisten parissa ei ole todistettu (vielä) yhtään lasten pahoinpitelyä, mutta sinä eläällä selität suu vaahdossa, että lahkon piirissä lapsia "piiskataan 1-2-vuotiaasta saakka niin että veri lentää." Lasten fyysinen kurittaminen on rikos, mutta ei paskanpuhuminenkaan ole mitenkään ylentävää.
2) Kun uutiset puhuvat "suunannoista", sinun perverssi mielesi kääntää ne "suihinotoiksi". Toivottavasti ymmärrät ilmaisujen välisen eron. Se kannattaa ainakin opetella, ennen kuin tapaat sellaisen samaa sukupuolta olevan ulkomaalaisen, jolla on tapana tervehtiä suudelmalla.
3) Helluntailaisuudessa "julistajilla on ehdoton auktoriteetti muihin helluntailaisiin nähden..." Kirkkoherroilal on kansankirkossa virka-asemansa puolesta moninkertainen määräysvalta helluntaisaarnaajaan nähden. Helluntailaisuudessa jäsenistön parissa käsitellään ja keskustellaan jatkuvasti saarnamiesten kannanotoista ja mahdollisista opillisista linjauksista, ja mielipiteitä löytyy joka junaan. Seurakunta voi halutessaan erottaa pastorinsa, mutta kuinka mahtaa olla isommassa kirkossa?
4) "Johtotason henkilöt saavat tehdä seksin suhteen mitä vain..." Tynnyristäkö sinä maailmaa seuraat poloinen? Seurasitko mm. pedofiliakeskustelua, jota helluntaiseurakunnissa käytiin median palstoilla? Etpä tietenkään. Tästä johtuen voit ja haluat viljellä olettamuksia "järjestelmällisestä lasten hyväksikytöstä".
5) "Lastenraiskaamisesta" puhuminen osoittaa, millä tasolla perverssi mielikuvituksesi liikkuu, joten en edes kommentoi sitä sen enempää.
6) Kauniiksi lopuksi kerrot vihjailevaan tyyliisi sopivasti, et omasta tuttavastasi, vaan ihmisestä, jonka lähipiirisi tiettävästi tuntee ("kummin kaiman serkkun veljen vaimon, vai oliko se miehen tuttu, mutta kuitenkin ihan lähipiirissä"). Pääasia kuitenkin on, että hänen sairastumiseensa oli syypää helluntaiseurakunta, johon hän kuului, jossa hän kävi, tai jonka ohi hän ainakin todistettavasti käveli... se ei käy tekstistä ilmi. Pääasia on kuitenkin, että kun hän on parantunut päästyään sinun kaltaistesi mieleltään ja mielikuvitukseltaan terveiden seuraan.
Toivon sitä samaa, tervehtymistä nimittäin, sinullekin.
mennä niin rajuihin syytöksiin kuten tässä ketjussa jotta lahkolaisuuden tunnusmerkit täyttyisivät.
Ihan riittää kun kyykytetään ja jätetään aivot narikkaan.
Olen yllättynyt Merihukka. Luulin että olet helluntailainen.
ei Merihukka ole helluntailainen, mutta on muuten monessa asiassa erittäin oikeassa ja yleiseltä asenteeltaan hyvinkin jalat maassa-henkinen tyyppi kirjoittelunsa pohjalta. Minä pidän Merihukan linjasta ja olen uskonasioista keskustellessa melko pitkälle hyvinkin samaa mieltä ko. henkilön kanssa.
Toivoisin silti Merihukalta vielä selkeämpää kantaa mm. Koivuniemen lahkoa koskevassa keskustelussa esimerkiksi lasten ja nuorten alaikäisten asemaan, mutta oletan, että Merihukka on halunnut linjata kantansa siten, että kukaan ei pääse pitämään hänen kantaansa jyrkkänä.
Merihukka on hyvä esimerkki keskustelijasta jolla yleensä on selkeä, hyvin linjattu mielipide ja selvät perustelut. Minä pidän Merihukan tyylistä.
kun nimmarilla kirjoitetaan yhtäkkiä ihan eri tyyppistä tekstiä. Vai onko kyseessä kameliontti : D
Kun välillä tuntuu että on uskossa välillä ei.
kun uskaltauduin koskettamaan naisen seksuaalisuutta. Minä kylläkään en ollut helluntalainen, enkä ole nytkään mutta korvatillikka tuli, että helähti.