pullat uunissa! Taitaa olla jo toinen perjantai, etten pääse Opistotalolle kursseille. Junat myöhässä, mahtaako edes raitiovaunut kulkea normaalia reittiä. Olen jäänyt aina Pasilassa pois ja 9 ratikalla perille. Viime perjantaina oli taas ajolangat katkaistu ja raitsikka olisi kulkenut Hakaniemen kautta. Enpä olisi osannut sieltä mennäkään. Nyt on autoja ratikkakiskoilla ja raitsikat myöhässä. Eikö yhtään bussia mene Rautatieasemalta (tai Pasilasta) sinne Opistotalolle? Asun siis Vantaalla. Sen verran fiksu olin, etten kevääksi ilmoittautunut kursseille ollenkaan. Opistotalolla olisi ollut minulle hyviä kursseja, mutta eihän sinne pääse, eikä sieltä pois! Niin täältä asuipaikaltani Vantaalta ei kulje busseja Helsinkiin, pitäisi kiertää ties mistä kautta. Olen vain junan varassa!
hyvin on
ihan toivotonta!
072
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.