lakko=laillistettu kapina yhteiskuntaa vastaan

Suomessa on ollut aika, jolloin ei lakkoja ollut. Työväki ei lakkoillut, kun ei ollut ammattiyhdistyksiin järjestäytynyttä työväkeä omia työehtojaan sopimassa ja valvomassa. Niitä aikojako kaipailet takaisin?
Kovin nerokas ei mielipiteesi "lakko=laillistettu kapina yhteiskuntaa vastaan" ole.

Yhteiskunta olemme me, työntekijät, veronmaksajat... meitäkö vastaan me lakkoilemme?

Vapaata kilpailua suosiva lainsädäntö, jonka tuloksia olivat vuosien 1859 ja 1868 elinkeinoasetukset ja vihdoin täydellisen elinkeinovapauden toteuttava elinkeinolaki vuodelta 1879 ei tuonut suojelusta työväestölle väärinkäytöksiä ja alistamista vastaan.

Työaika oli kohtuuttoman pitkää. Myös lapsityövoiman työaika oli kohtuuton. Ylitöiden teettäminen ei ollut mitenkään rajoitettua. Työolot olivat usein erittäin epäterveellisiä ja kurjia.
Tampereen yleisessä sairaalassa hoidettiin 1859-1878 lähes 250 työntekijäin tapaturmaa.
Tampereen pumpulitehtaan täysikasvuisen väestön kuolleista 68,5 % kuoli keuhkotautiin. Fosforimyrkytys raivosi tulitikkutehtaissa. Lapsityövoiman käyttö oli yleistä. Näin on nykyäänkin niissä halpatyövoiman maissa, joissa ei ole järjestäytynyttä ammattiyhdistysliikettä.

Suomessa työväki oli 1800-luvun loppupuolella työantajain ehdottoman holhuun alainen: tehtaalaisetkin olivat vuosipalkollisten asemassa ja kotikurin alaiset. Työväen taloudellinen ja sivistyksellinen taso oli näiden surkeiden olosuhteien mukainen.

Vuonna 1860 parempiosaiset perustavat kansankirjastoja ja toimeenpanevat kansanjuhlia työväkeä varten. Suuremmissa kaupungeissa saadaan kokoon työväen lalulukuntia. Alkava kansantajuinen sanomalehdistö saa työväen parhaimmistossa paljon hartaita lukijoita.

Vuonna 1860 Suomen valtiopäiväjärjestys antoi äänioikeuden ainoastaan kaupunkien porvaristolle ja talonomistajille. Vuosisadan lopussa ainoastaan 6,7 %:lla kaupunkien koko väestöstä oli äänioikeus. Maaseudulla ainoastaan 4,3 %:lla väestöstä oli äänioikeus.

Tampereella 1896 pidetty toinen työväen edustajain kokous asettui ratkaisevasti yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden kannalle. Työväen suret keväiset kävelyretket olivat järjestetyt mielenosoitukseksi yleisen äänioikeuden hyväksi. Työväki pani viimeisinä sortovuosina toimeen "ennenkuulumattoman agitation".
Mutta ei se auttanut
- ei auttanut Forssan kokouksen äänioikeusjulistus 1903,
- ei auttanut vuoden 1904 vaalilakko
- ei auttaneet suurlakon uhkaukset
- ei auttanut kuuluisa mielenosoitus säätytalolla huhtikuun 14. päivää seuranneena yönä 1905...
eivät mitkään saaneet valtiopäiväin ruotsinmielisiä säätyjä taipumaan - kunnes
suurlakko luonnonvoiman tavoin katkaisi taistelun ja yhdessä tuokiossa saatiin maailman Suomen vanhanaikainen säätylaitos maailman uudenaikaisemmaksi kansaneduskunnaksi.

Vielä 1901 Tilattoman Väestön Alakomitean tutkimuksen mukaan Suomessa oli asunnottomia ja tilattomia, irtolaisia ja loisia erittäin paljon:
- yli 110.000 maanomistajaa
- noin 160.000 maanvuokraajaa
ja noin 150.000 perhettä, joilla ei ollut omaa asuntoa, ei viljeltyä maata eikä lehmää
- - 40.000 - 50.000 perheellä ei ollut edes erityistä huonetta...

Että kyllä oli järjestäytyneella työväellä runaasti tehtäviä työolosuhteiden parantamisessa, yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden saamisessa ja asuntojen saamisessa asunnottomille.
Siinä tarvittiin lakkoja ja työväestön uhrautuvaisuutta ja päättäväisyyttä. Silloin lakko ei ollut kapina laillistettua yhteiskuntaa (ruotsinmielisiä, jotka vastustivat suomalaisten äänioikeutta ja parempia oloja) kuten se ei ole tänä päivänäkään.

Mitä muuta työntekijä voi myydä kuin työtään. Mihin hintaan ja kenelle työtä myydään - sen päättävät työntekijät ja heidän järjestönsä demokraattisessa yhteiskunnassa, jossa on yleinen ja yhtäläinen äänioikeus. Tänä päivänä.