Ihminen ei hyväksy sitä, että Jeesus on Jumala? Mielestäni ainakin se, että silloin ei tunnusta sitä, että
Jeesus on Pyhästä Hengestä syntynyt.
Jeesus on Pyhästä Hengestä syntynyt.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Että Jeesus on Jumala silloin myös Pyhän Hengen lahjat kumoutuu.
Luukas 2
1 Ja tapahtui niinä päivinä, että keisari Augustukselta kävi käsky, että kaikki maailma oli verolle pantava.
2 Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Kyreniuksen ollessa Syyrian maaherrana.
3 Ja kaikki menivät verolle pantaviksi, kukin omaan kaupunkiinsa.
4 Niin Joosefkin lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ylös Juudeaan, Daavidin kaupunkiin, jonka nimi on Beetlehem, hän kun oli Daavidin huonetta ja sukua,
5 verolle pantavaksi Marian, kihlattunsa, kanssa, joka oli raskaana.
6 Niin tapahtui heidän siellä ollessaan, että Marian synnyttämisen aika tuli.
7 Ja hän synnytti pojan, esikoisensa, ja kapaloi hänet ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut sijaa majatalossa.
8 Ja sillä seudulla oli paimenia kedolla vartioimassa yöllä laumaansa.
9 Niin heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus loisti heidän ympärillään, ja he peljästyivät suuresti.
10 Mutta enkeli sanoi heille: "Älkää peljätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle:
11 teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa.
12 Ja tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen kapaloituna ja seimessä makaamassa."
13 Ja yhtäkkiä oli enkelin kanssa suuri joukko taivaallista sotaväkeä, ja he ylistivät Jumalaa ja sanoivat:
14 "Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!"
kiitosvirsikin kaikua kuuroille korville siellä, missä Jeesusta ei ylennetä siihen asemaan mikä hänelle kuuluu.
ja turha teidän on yrittää horjuttaa sitä:
1.Johanneksen kirje 4
15 "J o k a - t u n n u s t a a, - että - J e e s u s - on - J u m a l a n - P o i k a, hänessä Jumala pysyy, ja hän Jumalassa.
5:5 Kuka on se, joka voittaa maailman, ellei se, - että - J e e s u s - on - J u m a l a n - P o i k a?
5:10 "Joka uskoo - J u m a l a n - P o i k a a n, - hänellä on todistus itsessänsä; joka ei usko Jumalaa, tekee hänet valhettelijaksi, koska hän ei usko sitä todistusta, jonka Jumala on todistanut Pojastansa."
2.Johanneksen kirje:
1:9 "Kuka ikinä menee edemmäksi (uskoo Jeesuksen Jumalaksi) eikä pysy Kristuksen opissa, - h ä n e l l ä - ei - o l e - J u m a l a a; - joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika"
Joka uskoo Jeesuksen Jumalaksi, hän menettää Isän Jumalan!
´
ylennettiin jumalaksi Nikaian kirkolliskokouksessa v. 325, vastoin että Jumala teki Hänestä Herran. Täällä palstalla sitten on kaikenlaisia ylentäjiä, jotka lähinnä ovat ylentäneet itsensä siihen luuloon, että Jeesuksesta voidaan keskustelupalstalla milloim mitäkin.
Joh. 10:33 Juutalaiset vastasivat hänelle: "Hyvän teon tähden me emme sinua kivitä,
vaan jumalanpilkan tähden, ja koska sinä, joka olet ihminen, teet itsesi Jumalaksi."
Juutalaisten fariseusten mukaan Jeesus teki itsensä Jumalaksi NIMENOMAAN sillä, että
Hän sanoi: "Minä olen Jumalan Poika." Katso Johanneksen evankeliumista jae 10:36.
Jumalan kieltäjänä sinä ekivaari olet ilmeisesti vielä fariseuksia ymmärtämättömämpi.
Fariseukset näet ymmärsivät, mitä Jeesus tarkoitti sanoessaan olevansa Jumalan Poika.
He ymmärsivät Jeesuksen tarkoittavan NIMENOMAAN sitä, Hän Jeesus ON JUMALA.
Sinä ekivaari päinvastoin luulottelet, että Jeesus Jumalan Poikana olisi kuitenkin vain
Joosepin ja Marian poika. On sanottava sinun kohdallasi: voi tuota sokean luulottelun
ja pimeän ymmärtämättömyyden määrää, joka sinussa asuu. Kysy valoa fariseuksilta!
Niin ekivaari, opiskele ensin kelpo fariseukseksi. Ehkä sinulle vasta sen kautta aukeaa
tie sisälle Jumalan Totuuteen sieltä pimeyden ruhtinaan maasta, jossa nyt harhailet.
.
päästä tämän palstan luulottelun mestaruuskisoissa kakkoseksi heti ekivaarin perään.
Sanonpa sinulle parahin lappix; yksikään Pyhästä Hengestä syntynyt Jeesuksen seuraaja
ei anna sinun "todisteluillesi" penninkään arvoa. Kiellä Jeesuksen asema Jumalan Poikana,
se on Jumalana, vaikka miljoona kertaa ja hoe nikeaasi vaikka aamusta iltaan, niin se ei
sinua hyödytä. Yksikään Jumalasta syntynyt ja Kristuksessa oleva uskova ei vastaanota
sinun eksyttävistä tarinoistasi riviäkään. Turhaan siis huidot ilmaan.
Paatuneitten joukossa paadutat itseäsi vain yhä syvemmälle antikristilliseen epäuskoosi.
Mitä hyötyä siitä vahingosta on sinulle tai kenellekään? Pysähdy joskus miettimään sitä.
Sinun parastasi ajattelen nuo rivit kirjoittaessani, 'oppiasi' kritisoin, henkilönä olet OK.
.
merkitystä, mitä ihmiset sanovat tai päättelevät. Mutta sillä on minulle merkitystä mitä Jeesus itse sanoi:
Joh. 13:13
Te puhuttelette minua opettajaksi ja Herraksi, ja oikein te sanotte, sillä se minä olen.
Vahinko, ettet usko Häntä.
Semper.Fidelis,: "Sinä ekivaari päinvastoin luulottelet, että Jeesus Jumalan Poikana olisi kuitenkin vain
Joosepin ja Marian poika."
Tämä on apostoli Paavalin opetus, ja sen mukaan minä uskon erikseen Jeesuksen lihallisen eli "inhimillisen syntyperänsä puolelta" hän oli Joosefin poika, [Luuk. 3:23] ja erikseen "pyhyyden Hengen puolelta hän oli Jumalan Poika, jolla on valta, ylösnousemuksessa tähän asemaan asetettu. Hän on Jeesus Kristus, meidän Herramme,"
Roomalaiskirje 1
2 "Julistamani evankeliumi, jonka Jumala on profeettojensa suulla edeltäpäin luvannut pyhissä kirjoituksissa, [Luuk. 1:70, Luuk. 24:25-27; Joh. 5:39; 1. Piet. 1:10]
3 on sanoma hänen Pojastaan. Inhimillisen syntyperänsä puolelta hän oli Daavidin jälkeläinen; [Matt. 1:1 ]
4 pyhyyden Hengen puolelta hän oli Jumalan Poika, jolla on valta, ylösnousemuksessa tähän asemaan asetettu. Hän on Jeesus Kristus, meidän Herramme," [Ap. t. 2:36; Hepr. 1:5]
"Mielestäni ainakin se, että silloin ei tunnusta sitä, että
Jeesus on Pyhästä Hengestä syntynyt."
--------
Ajatteltko, mitä kirjitat. Jeesus Kristus on syntynyt Pyhästä Hengestä, mutta eihän tämä liity milläänlailla onko hän Jumala vai ei.
Jeesuksen Kristuksen Isä on Jumala ja näin lapsikin ymmrtää, miten hän on Jumalan P-o-i-k-a. Poika ei voi olla isänsä.
PS.
Älä hulluina päivinäsikään kuvittele Jumalaa lajiksi
Mennä ahtaasta portista sisään, kun et tunnusta Jeesusta Jumalaksi?
Taidamme olla molemmat sorvareita. Itse olen ammatiltani CNC-Sorvaaja ja teen sitä työkseni. Sinä olet Raamatun ilmoitusten sorvaaja.
Kirjoitappa tänne tuo ahdas portti opetus Raamatusta ja kerro miten mahdollistut sorvaamaan sen muotoon;
"Mennä ahtaasta portista sisään, kun et tunnusta Jeesusta Jumalaksi? "
Ihminen saa uskon simenen siemen saa ravinnon Raamatun Sanasta, se on Pyhän Hengen ruoka.
Sana kasvattaa ihmisen ja Jumala/Jeesus synnyttää uudeti ylhäältä, ja silloin mennän myös ahtaasta portista sisään. Se on Jumalan teko ei ihmisen ihminen ei kuitenkaan voi syntyä uudesti ennene, kuin hän on kasvanut Jumalan asettamaan mittaan.
Että Jeesus on Jumala uskolta puuttuu perusta
Kun ihminen lakkaa uskomasta että Jeesus on Jumala, suoristuu tie kummasti.
katolisen kirkon järkeilemä kolminaisuusperusta. Se on epäuskoisten ja totuuden hylänneiden uskon perusta.
sillä silloin pitäisi kaikki Jumalasta syntyneet sanoa Jumalaksi!
1.Johanneksen kirje 4
4 "Lapsukaiset, te olette Jumalasta ja olette voittaneet heidät; sillä hän, joka teissä on, on suurempi kuin se, joka on maailmassa.
6 Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, se kuulee meitä; joka ei ole Jumalasta, se ei kuule meitä. Siitä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen."
Toisin kuin kolminaisuusoppi opettaa, Jeesus tuli verestä ja lihasta osalliseksi - y h t ä l ä i s e l l ä -
t a v a l l a - k u i n - m e k i n:
Hebrealaiskirje 2
14 "Koska siis lapsilla on veri ja liha, tuli hänkin niistä yhtäläisellä tavalla osalliseksi, että hän kuoleman kautta kukistaisi sen, jolla oli kuolema vallassaan, se on perkeleen"
'
edelleen katolisen kirkon opin saaneet, joten eipä heidän mielipiteillään ole merkitystä. Aloittajakin ilmaisi vain oman mielipiteensä, eikä sen kummempaa.
Pääasia on, että Jeesuksen opetuslapset puhuttelevat Hänet Herraksi, jonka Jumala on tehnyt. Se ei muutu Nikaian piispojen eikä helluntailaispalstan mielipiteillä yhtään mihinkään.
"sillä silloin pitäisi kaikki Jumalasta syntyneet sanoa Jumalaksi! "
Juuri näin, näin se on, sitä me kaikki olemme osa Jumalaa jokainen joten mitä ihmettä on taisteltavaa.
Keskitytään kaikki olemaan osa Jumalaa ja rakastetaan maapallo eheäksi.
jotka ovat asiantuntijoita tuohon kielämisasiaan. Saat nähdä, että raamatusta ei jää kuin rippeet jäljelle.
Kaikki mahdollinen on raamatusta muutettu. Niin ne väittävät. En tiedä miten ne osaa erotella ne asiat, jotka eivät ole muutettu raamatusta ja jotka ovat.
kuin se, että saa hellareilta paskaa niskaansa jos suunsa avaa tällä palstalla. Muutoin se ei vaikuta elämänkulkuun sitä eikä tätä.