Stubb tunnustaa EU ei mahda mitään finanssialalle!

Ulkoministeri Alexander Stubb kirjoitti meppinä ollessaan lopussa olevan tunnustuksen, joka kertoo selkeästi sen, että menossa olevassa Euroopan velkojen verkoston vellonnassa EU-kansalaisten tulee käymään huonosti.

Erittäin fiksuna ja EU-federalistina hän ymmärtää hyvin, miksi myös hänen tulee kertoa takautuvasti omat vaalirahoittajana vuoden 2004 europarlamenttivaaleista.

Mitä nopeammin hän tuon avautumisen tekee, niin sitä täysipainoisemmin hän pääsee valmistautumaan vuoden 2011 eduskuntavaaleihin. Muuten epäilyksen varjo jatkaa vahvistumistaan myös hänen päällensä.

[B]Harmaa hallinto Suomessa ja EU:ssa?[/B]
http://suomi2017.wordpress.com/2010/12/09/harmaa-hallinto-suomessa-ja-eussa/

”Joku viisas tokaisi täällä parlamentin käytävillä kerran, että kyllä muiden valtioiden ihmisoikeustilanteesta kannetaan huolta ja meteliä, mutta EU-jäsenvaltioiden rikkomuksista pysytään mielummin hiljaa.

Olet oikeassa, että vakuutusyhtiöillä on Euroopassakin valtavasti valtaa käsissään. Ja valitettavasti EU:n valta ei yletä heitä suitsemaan.”
3303
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Näyttää eniten pelkäävän mitä Wikileaks kertoo lähitulevaisuudessa. Ehkä vielä ennen vaaleja.

Äänestä
  • jos tuo IOT:n tuomarinjuttu Päivi Hirvelästä pitää paikkansa, niin en yhtään ihmettele, miksi stuppinkin puheet poikkeavat niin paljonn hänen teoistaan?
    olisipa hyvä, jos saataisiin ulkopuolisia korvia ja silmiä kertomaan muullekin maailmalle todellisuudestamme:
    http://suomi2017.wordpress.com/2010/12/19/conan_suomen_kuninkaaksi/

    Äänestä

Tässäkö syy Stuppin ja kumppaneiden rajattomaan itsevarmuuteen?

Sisäsiisti vallankaappaus pian ohitse?

Toivon, että mahdollisimman monella suomalaista on kiireiden keskellä hetki aikaa perehtyä perustuslain ”uudistamiseen” eli HE 60/2010 sisällytettyihin maanpetoselementteihin, joista virallinen media on vaiennut. Ainakin toistaiseksi.

Perussuomalaiset ovat olleet taistelussa tässä kohtaa yksin. Tässä lainaus perussuomalaisten kansanedustajan Raimo Visttbackan puheesta 10.2.2011 eduskunnassa:

"Lakiehdotuksen 94 ja 95 §:issä ehdotettu muutos lisäisi Suomen täysivaltaisuuden kannalta tehtävien toimivallan siirtojen päättämistä enenevässä määrin eduskunnan yksinkertaisella enemmistöllä. Tällainen muutos toimivallan siirtojen päätöksentekoon on mielestäni arveluttava. Jos toimivallan siirrossa on kyse merkittävästä eduskunnan toimivaltaan puuttumisesta, ei sitä mielestäni tulisi tehdä yksinkertaisella enemmistöllä.

Perustuslakiin ehdotetaan myös sitä, että otettaisiin säännökset Suomen täysivaltaisuuden kannalta merkittävää toimivaltaa koskevista siirroista Euroopan unionille, kansainväliselle järjestölle ja toimielimelle. Tällainen merkittävä siirto voitaisiin ehdotuksen mukaan tehdä eduskunnassa vähintään kahden kolmasosan enemmistöllä.

Merkittävä toimivallan siirto saattaa vaarantaa kansainvälisen velvoitteen muodossa valtiosääntömmekin tarkoittamia kansanvaltaisia perusteita."

Mikäli HE 60/2010 hyväksytään myös uudessa eduskunnassa, niin käytännön vaikuttavuuksia voivat olla esimerkiksi seuraavat:

* Suomi EU-liittovaltion osavaltioksi
* Suomi Nato-jäseneksi
* Suomi luovuttaa budjettivallan EU:lle
* Suomi luovuttaa verokanto-oikeuden EU:lle
* Suomi luovuttaa maanalaisten materiaalien hallinnan EU:lle
(mineraalit, pohjavesi, ydinjätesäilytykset)
* työeläkeiän ja työeläkeasioiden päätäntävalta EU:lle
* työasioiden sopiminen, kuten palkka-asiat EU:lle

Lisää taustatietoa kiinnostuneille, esimerkiksi, osoitteessa:
http://suomi2017.wordpress.com/2011/02/13/hyvia-uutisia-numero-9/

Tosiasioitahan Suomessa ei tunnusteta, vaan niistä vaietaan. Varsinkin, jos uhkana on omien valta-asemien menetys.


HE 60/2010 eli perustuslain "uudistamisen" kaatamiseen vaaditaan uudessa eduskunnassa vähintään 67 kansanedustajaa, joten muista kysyä:

a. puolueesi
b. ehdokkaasi

kanta asiaan.

Muistathan. Vain kirjallisesti annettu kannanotto pätee.

Aurinko paistakoot ja vakaan vaikenemisen Berliinin muurit Suomessakin viimein kaatukoot!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Harmaa hallinto kirjoitti:

Ulkoministeri Alexander Stubb kirjoitti meppinä ollessaan lopussa olevan tunnustuksen, joka kertoo selkeästi sen, että menossa olevassa Euroopan velkojen verkoston vellonnassa EU-kansalaisten tulee käymään huonosti.

Erittäin fiksuna ja EU-federalistina hän ymmärtää hyvin, miksi myös hänen tulee kertoa takautuvasti omat vaalirahoittajana vuoden 2004 europarlamenttivaaleista.

Mitä nopeammin hän tuon avautumisen tekee, niin sitä täysipainoisemmin hän pääsee valmistautumaan vuoden 2011 eduskuntavaaleihin. Muuten epäilyksen varjo jatkaa vahvistumistaan myös hänen päällensä.

[B]Harmaa hallinto Suomessa ja EU:ssa?[/B]
http://suomi2017.wordpress.com/2010/12/09/harmaa-hallinto-suomessa-ja-eussa/

”Joku viisas tokaisi täällä parlamentin käytävillä kerran, että kyllä muiden valtioiden ihmisoikeustilanteesta kannetaan huolta ja meteliä, mutta EU-jäsenvaltioiden rikkomuksista pysytään mielummin hiljaa.

Olet oikeassa, että vakuutusyhtiöillä on Euroopassakin valtavasti valtaa käsissään. Ja valitettavasti EU:n valta ei yletä heitä suitsemaan.”

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu