MONET OVAT KUTSUTUT, MUTTA HARVAT VALITUT
Me olemme usein lukeneet nämä sanat ja jokaiselle meistä tulee mieleen oma kuvansa siitä mitä näillä sanoilla Jeesus todella tarkoitti. Paavalikin viittaa näihin sanoihin toisessa kirjeessään Tessalonikan seurakunnalle sen toisessa luvussa. Paavali puhuu siinä eksytyksestä ja eksyttäjästä ja tuon eksytyksen todellisesta voimasta sanoessaan: ”ja eksyttää, jos mahdollista, valitutkin.” Kirjoitukset kertovat myös viimeisen ajan ahdistuksista jotka lyhennetään VALITTUJEN tähden.
Jos kirjoitusten kääntäjillä olisi ollut Pyhä Henki ohjaamassa heidän työtään ja jos he olisivat kuunnelleet HÄNTÄ ja olleet uskollisia Jumalan Sanan pyhyydelle ja kirjain tarkkuudelle niin tänä päivänä ei laisinkaan kyseltäisi että keitä ovat nuo Valitut. Monet ovat ne jotka haluavat asettaa itsensä ja joitakin muita noiden Valittujen joukkoon ja ajattelevat että he ovat turvassa sillä he ovat valittuja joten he eivät voi tulla eksytetyiksi. Tällä ajatuksella monet ovat pettäneet itsensä ja tuudittautuneet eksymyksen syvään uneen luullen olevansa turvassa.
Näin vihollinen on jälleen onnistunut sujauttamaan eksytyksen jonka niin monet ovat nielleet, sillä juuri se tarkoitus on noilla käännöksillä jotka eivät pitäydy Totuudessa vaan sallivat valheen jättää omat harakanvarpaiden jäljet Totuuden sekaan. Valhe on nimittäin tuon vastustajan pravuuri suorituksia ja aikaansaannoksia sillä onhan hän valheen isä ja valheruhtinas. Hän ei kaihda mitään tilaisuutta käyttää valhetta aseenaan sillä valheella hän on kaikki työnsä ja tekonsa saanut aikaan kun ihmiset ovat taipuneet luulemaan ja jopa pitämään valhetta Totuutena. Nimittäin pikkuriikkinenkin muunnos, lisäys taikka poisto siitä mitä on kirjoitettu on VALHE. Eikä vain valhe vaan myös eksytys. Niin on myös tuon alussa esille tuodun Raamatun kirjoituksenkin kohdalla. Sillä vaikka se noin nopeasti vilkaistuna tuntuukin oikealta niin sitä se ei kuitenkaan ole.
Jos pysähdymme ajattelemaan noita kahta mainintaa: kutsutut, valitut. Jos tässä vaiheessa otamme esille nuo alkuperäiset sanat, sillä niissä puhutaan melkoisesta ilmoituksesta. KUTSUTUT=EKKLESIA eli SEURAKUNTA. Toisin sanoen tuo kohta kuuluu muotoon; ”monet ovat SEURAKUNNASSA mutta harvat valitut=EKLEKTOS=SEURAKUNTALAISIA ( SEURAKUNTAAN KIRJOITETTUJA). Myös nämä sanat voidaan kääntää muotoon:” Monet ovat ulos lähteneitä (ulos kutsuttuja) mutta harvat uloskirjattuja.” Monet siis ovat ne jotka ovat silmänlumeeksi lähteneet seuraamaan Jeesusta Kristusta eli liittyneet Hänen omien joukkoon, mutta todellisuudessa eivät laisinkaan siihen kuulu vaan ovat vain kuuluvinaan. Tämä sekakansa on niitä jotka luulevat pääsevänsä iankaikkiseen elämään ratsastaen toisten siivellä.
Näitä perässä juoksijoita on melkoinen osa Kristuksen omien nimellä kulkevien joukossa. Mikä pahinta niin nämä perässä juoksijat hallitsevat enemmistöllään kaikkia kirkkoja, seurakuntia ja herätysliikkeitä. Kun he ovat tuollaisessa asemassa niin monet noista organisaatioista ovat opetuksissaan ja vaelluksessaan lähteneet mukautumaan tuon enemmistön mukaisuuteen. Ja näin eri seurakunnat ovat aikaa myöten rapistuneet ja maallistuneet ja menettäneet sen todellisen elämän Jeesuksessa Kristuksessa joka heillä tulisi olla mutta ei ole.

Vastaukset 2
Vanhimmat
...
.....