"Väitös: Nuoret aikuiset kyseenalaistavat perinteiset raamatuntulkinnat
Jyväskylä. Nuoret aikuiset eivät tyydy valmiiksi tarjoiltuun tietoon Raamattua tulkitessaan. Tänään Jyväskylän yliopistossa väittelevän Riikka Nissin tutkimuksesta ilmenee, että nuoret eivät pidä piispojen tai muiden auktoriteettien esittämiä tulkintoja ainoina oikeina mielipiteinä. Sen sijaan nuoret pyrkivät kyseenalaistamaan Raamatun tekstejä ja tulkitsemaan niitä yhdessä.
Tutkimusta varten Nissi videoi keskusteluja, joita 17–33-vuotiaat herätyskristilliset nuoret kävivät raamattupiireissään.
Tutkimuksesta selviää, että papiston mielipiteitä enemmän nuorten tulkintoihin vaikuttaa arkinen päättely. Arjen lainalaisuudet vaikuttivat nuorten mielipiteisiin erityisesti silloin, kun he lukivat evankeliumeita. Evankeliumia lukiessaan nuoret pohtivat, miksi kertomusten henkilöt toimivat kuten toimivat.
Pitkän keskustelun herätti esimerkiksi kysymys, miksi Jeesus oli poissa tolaltaan löytäessään kotoaan suuren väkijoukon. Nuorten mielestä Jeesuksen mielialaan vaikutti se, että hän oli töistä tullessaan nälkäinen ja tyrmistyi, kun ei väkijoukon takia päässytkään keittiöön. "
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Väitös Nuoret aikuiset kyseenalaistavat perinteiset raamatuntulkinnat/1135262308501
.. ja tähän 'kasvatus' perustuu: http://fi.wikipedia.org/wiki/Indoktrinaatio

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.