Puna-armeija suoritti itseasiassa 4 varsin suurta sotilasoperaatiota Suomen rintamalla suomalaisia joukkoja vastaan vuonna 1942. Niistä ensimmäinen alkoi Krivillä uudenvuoden päivänä, toinen Syvärillä huhtikuussa 1942, kolmas huhti-toukokuussa Kiestingissä sekä neljäs - uusintahyökkäys Krivillä alkusyksystä 1942.
Taistelut olivat erittäin rajut.
"Neuvostojoukkojen toiminnasta vuonna 1942 voidaan johtopäätöksinä ja havaintoina hakea vastausta mielenkiintoiseen kysymykseen, miksi puna-armeija teki Suomen rintamilla kaikki nämä hyökkäyksensä. Se menetti taisteluissa NEUVOSTOLÄHTEIDEN MUKAAN ainakin 44 000 miestä kaatuneina ja 121 660 miestä haavoittuneina."
(Ohto Manninen, 1993a, s.270)
Eversti Erkki Nordbergin arvion mukaan puna-armeija teki hyökkäyksensä pääasiassa siksi että se HALUSI KOULUTTAA joukkojaan tottumaan talvisodankäyntiin. Toinen syy on ollut yritys helpottaa Leningradin saartoa, mutta toisaalta menestyksellä NL ei olisi juuri Maaselän kannaksella, puhumattakaan Kiestingissä voittanut juuri mitään.
Taistelut olivat erittäin rajut.
"Neuvostojoukkojen toiminnasta vuonna 1942 voidaan johtopäätöksinä ja havaintoina hakea vastausta mielenkiintoiseen kysymykseen, miksi puna-armeija teki Suomen rintamilla kaikki nämä hyökkäyksensä. Se menetti taisteluissa NEUVOSTOLÄHTEIDEN MUKAAN ainakin 44 000 miestä kaatuneina ja 121 660 miestä haavoittuneina."
(Ohto Manninen, 1993a, s.270)
Eversti Erkki Nordbergin arvion mukaan puna-armeija teki hyökkäyksensä pääasiassa siksi että se HALUSI KOULUTTAA joukkojaan tottumaan talvisodankäyntiin. Toinen syy on ollut yritys helpottaa Leningradin saartoa, mutta toisaalta menestyksellä NL ei olisi juuri Maaselän kannaksella, puhumattakaan Kiestingissä voittanut juuri mitään.
Vastaukset 10
Vanhimmat
...liikkuu tavattoman ristiriitaisia tietoja. Tuo tieto vuoden 1942 neljän taistelun tappioista (yht. vähintäin 165 000 miestä) ja tiedot siis Neuvostoliiton sota-arkistoista ja raporteista, kertoo karua kieltään siitä, ettei puna-armeija suinkaan selvinnyt jatkosodasta n. 200 000 sotilaan kuolemalla kuten joskus on esitetty, vaan todennäköisemmin NL:n asevoimista taisteluissa suomalaisia joukkoja vastaan v. 1941-44 kaatui tai kuoli haavoihin (tai teloitettiin omien aseilla) vähintäin 300 000 miestä ja kuten tunnettua 64 000 joutui sotavangeiksi. Yleisesti arvioidaan että haavoittuneita olisi ollut 2,5 kertaa kuolleiden määrä eli tässä tapauksessa siis 750 000 miestä (ja naista).
Kaikenkaikkiaan siis NL:n sotilaalliset menetykset jatkosodassa Suomen asevoimia vastaan olivat yhteensä runsaansti yli miljoona miestä kaatuneina, haavoittuneina, kadonneina, teloitettuina sekä sotavankeina. Kaikenkaikkiaan NL:n kokonaistappioista II maailmansodassa Suomen rintama vei talvi- ja jatkosodassa kuitenkin vain n. 4-5%. Jatkosodan osuus on vain 3%. Huomautettakoot että NL:n ilmavoimien sotatoimitappioista tiedetään nykyisin melkoisella tarkkuudella että niistä 4% aiheutui taistelussa suomalaisia vastaan, 95% Saksaa vastaan ja n.1% Romaniaa, Unkaria ja muita liittolaisia vastaan.
Penna Tervo, entä sitten, kyllä siellä miehiä ja kalustoa riitti. Ja kukas sen sodan oikein voitti, ei olleet suomalaiset vaikka muka olivat niin paljon parempia. Ei tullut Suur-Suomea vaan Tynkä-Suomi!
parantaa omaa rintamatilannetta. Tiedettiin hyvin suomalaisten joukkojen suuret tappiot ja uupumus. Haluttiin myös osoittaa, että puna-armeija ei suinkaan ollut lyöty.
Hyökkäykset vain olivat kehnosti valmisteltuja suoritettuja ja johtivat suuriin tappioihin. Siitä johtui kesään -44 kestänyt hiljaisuus.
Suomi menetti noissa vuoden 1942 neljässä torjuntataistelussa n. 2 000 miestä kuolleina (kaatuneet ja haavoihinsa menehtyneet). Neuvostoliittolaisten tappiot olivat siis yli 20-kertaiset suomalaisiin verrattuna.
Mitä todennäköisemmin valtavat tappiot osoittavat siis että NL:n sotilasaines oli heikompaa vuonna 1942 kuin talvisodassa ja jatkosodan ensimmäisenä vuotena. Myös monet muut revisionistiset sotahistorioitsijat havaitsivat puna-armeijan sotilasineksen heikentymisen joka jatkui sodan loppuun asti. Sen sijaan länsiliittoutuneilta saadun hyvän kuljetuskaluston ansiosta joukkojen operatiivinen liikkuvuus parani valtavasti.
heikkeni, mutta johdon osaaminen parani. Toisaalta materiaalia saatiin suunnattomat määrät.
Saksalaiset ennustelivat jo -42 alkaen NL:n miesten loppumista. Samaa toisteli mm. Paasonen Suomessa.
Kyllähän NL lopulta kutusi pojat palvelukseen 16,5 vuotiaana kuten Saksakin.
Silti asevoimien vahvuus pysyi noin 11-12 miljoonassa. Siitä 800 000 naista.
Etelässä muutaman sadan kilometrin päässä saksalaiset sai kiinni Vlasovin. Ei mikään mitätön saalis.
Kersat täällä korottelee vuoron perään venäläisten tappioita, laitetaas parimiljoonaa lisää kuolleita ja tappiot suomalaisiin nähden 30 kertaisia.
ootte te kovii poikii ja persiistä tietoo löyttyy lisää-.
Vlasov ei ollut kuka tahansa kaltaisesi mitätön ryppyinen katkeroitunut vanha pieru.
yksi vaihtoehto saattaisi olla, nimittäin se että viimeistään -43 lopussa ry-ss-ien hyökkäys ohjesääntö muuttui ja rintama hyökkäys hylättiin.
eli noilla merkityksettömillä hyökkäyksillä todistettiin että ei tää tyyli kannata, ennen kannattaa kokeilla tota uutta.
en muista koska se oli kun ry-ss-ien h.ohjesääntä muutui.
Vuonna 1944 suomalaiset ottivat sotavangeiksi kiväärijoukkueiden miehiä joista eräät olivat jopa 53-vuotiaita. Samoin Viipurinlahdella saatiin 11-vuotias puna-armeijan "sotilas" vangiksi.
Sodan loppua kohti kasvoi myös vähemmistöjen, naisten, tärähtäneiden ja toipilaitten osuus. Normikäytännöllä NL:n armeijasta olisikin loppunut miesaines viimeistään 1943 lopussa. Esim. Saksan ja Suomen armeijoissa iäkkäimmät reserviläiset olivat yleensä 40-43 vuotiaita.
Vuonna 1944 puna-armeijan rekrytointi sisälsi v. 1927 ikäluokat kun taas Suomen armeijassa kutsuntoihin osallistuivat v. 1925 syntyneet.