Kysymys

Miksi päivä toisensa perään, vuosi vuodelta, syyttelette toisianne ja esitätte peitellysti tai avoimesti olevanne jokainen toisia parempia elämän tiellä? Hurskaampia kuin toinen, enemmän oikeassa kuin muut, asettaen itsensä toisten yläpuolelle. Milloin Jumalan valittuina, profeettoina, aitoina uskovina. Kuitenkin vain itse itseä korostaen ja korottaen. Todistellen nähneensä näyn, kuulleensa Jumalan kutsun, vain ja ainoastaan juuri itse ollen "se ainoa valittu."
MIKSI? Jos jokainen olisi oikeassa ja kaikki muut väärässä, niin mikäpä olisikaan totuus? Ehkäpä se on uskontojen ikuinen paradoksi, itsensä ylentämisen vietti? Halu esittää parempaa kuin onkaan?

Mihin unohtuu rakkauden kultainen käsky? Tee toiselle niin kuin haluat itsellesi tehtävän.
12127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kumpaa sinä tahtoisit kuulla: tätä:

"Kilvoitelkaa päästäksenne sisään ahtaasta ovesta. Minä sanon teille: monet yrittävät
mennä sisään mutta eivät siihen kykene.
Tulee hetki, jolloin talon isäntä nousee ja sulkee oven. Kun te sitten seisotte ulkona ja
huudatte: 'Herra, avaa meille!', hän vastaa: 'Keitä te olette? En tunne teitä.'

Silloin te alatte selittää: 'Mehän söimme ja joimme sinun kanssasi ja sinä opetit meidän
kaduillamme.' Mutta hän sanoo: 'Keitä te olette? En tunne teitä. Menkää pois minun luotani,
kaikki te vääryydentekijät'."

Vaiko tätä:

"Rakkaat veljet ja sisaret Jeesuksessa Kristuksessa. Kaikkihan me tiedämme, että Jumala
on rakkaus, joka pelkästä armosta on meidät kaikki uskovat pelastanut, koska kukaan meistä
ei voi tietää totuutta.

Mutta jos joku kuitenkin aiheuttaa teille ahdistusta, masennusta ja kalseaa oloa, ilmoittaessaan
päässeensä ahtaasta portista sisälle ja saaneensa Kristukselta hänen Henkensä ja sen myötä
tietoonsa koko totuuden, niin tietäkää tämä; tällaisesta ihmisestä on jo tullut toisten tuomitsija."

Äänestä
  • Kumpaakaan ihmisoppia en kuuntele. Siellä (Raamatussa) on selkeä ja yksiselitteinen elämän ohje, rakkauden kaksoiskäsky, minkä itse Kristus asetti sanoen, "Tämä on käskyistä tärkein ja muuta käskyä te ette tarvitse."

    Ethän Sinä, tuntematon kanssakulkijani, kumoa Kristuksen käskyä?

    Äänestä

  • *******************J kirjoitti:

    Kumpaakaan ihmisoppia en kuuntele. Siellä (Raamatussa) on selkeä ja yksiselitteinen elämän ohje, rakkauden kaksoiskäsky, minkä itse Kristus asetti sanoen, "Tämä on käskyistä tärkein ja muuta käskyä te ette tarvitse."

    Ethän Sinä, tuntematon kanssakulkijani, kumoa Kristuksen käskyä?

    jos et pysty erottamaan Saatanan lipeväkielistä rakkautta Jeesuksen totuuden rakkaudesta.

    Minä en ole tuntematon, sillä olen täällä rehellisesti omalla nimelläni.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    jos et pysty erottamaan Saatanan lipeväkielistä rakkautta Jeesuksen totuuden rakkaudesta.

    Minä en ole tuntematon, sillä olen täällä rehellisesti omalla nimelläni.

    Omapa on tulkintasi jos Kristuksen antama tärkein käsky on mielestäsi Saatanan lipevää puhetta.
    Hyvää loppuvuotta, tuntematon kanssakulkija, vaikka omalla nimelläsi esiintynetkin.
    En sinulle onnettomuutta toivota, se olisi vastoin Kristuksen opetusta.

    Äänestä

  • *******************J kirjoitti:

    Omapa on tulkintasi jos Kristuksen antama tärkein käsky on mielestäsi Saatanan lipevää puhetta.
    Hyvää loppuvuotta, tuntematon kanssakulkija, vaikka omalla nimelläsi esiintynetkin.
    En sinulle onnettomuutta toivota, se olisi vastoin Kristuksen opetusta.

    "Joka kuulee teitä, kuulee minua, ja joka hylkää teidät, hylkää minut. Mutta joka hylkää minut, hylkää sen, joka on minut lähettänyt."

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    "Joka kuulee teitä, kuulee minua, ja joka hylkää teidät, hylkää minut. Mutta joka hylkää minut, hylkää sen, joka on minut lähettänyt."

    Kiirettä pitää ihmisellä jos jokaista pitää kuulla, joka kertoo olevansa Jumalan lähettämä. =))

    Äänestä

  • 81+18 kirjoitti:

    Kiirettä pitää ihmisellä jos jokaista pitää kuulla, joka kertoo olevansa Jumalan lähettämä. =))

    Jos sinä sattuisit Jumalan valittu olemaan, vaikka vielä et häneen uskoisi, ja kenties kokisit eläväsi hänen vihansa alla, niin kuin minäkin koin peräti 40 vuotta, niin tiedä tämä:

    Kyllä Jumala on antanut jo sinun sisimpääsi tunnon siitä, kuka puhuu totuutta ja kuka valehtelee.

    Mutta jos et hänen valittunsa ole, vaan äidin kohdusta lähtien jo tällainen:

    "Väärämieliset ovat harhateillä syntymästään saakka, äitinsä kohdusta
    asti ovat valehtelijat eksyksissä. Heidän myrkkynsä on kuin käärmeen
    myrkky, he tukkivat korvansa, ovat kuin kuuro kyy, joka ei kuule
    käärmeenlumoojan ääntä vaikka tämä kuinka vahvasti lumoaisi."

    Niin tässä tapauksessa sinä viimeiseen hengenvetoosi saakka rienaat kaikkea sitä totuutta, joka on Pyhästä Hengestä lähtöisin.

    Äänestä

  • *******************J kirjoitti:

    Omapa on tulkintasi jos Kristuksen antama tärkein käsky on mielestäsi Saatanan lipevää puhetta.
    Hyvää loppuvuotta, tuntematon kanssakulkija, vaikka omalla nimelläsi esiintynetkin.
    En sinulle onnettomuutta toivota, se olisi vastoin Kristuksen opetusta.

    ja siihen vain rakkautta kaipaat, pidä mielessäsi tämä Jumalan lähettämä raju eksytys:

    "Vääryyden ihminen tulee Saatanan vaikutuksesta suurella voimalla, tehden petollisia
    tunnusekoja ja ihmeitä. Hänen vääryytensä pettää ne, jotka joutuvat kadotukseen,
    koska HE EIVÄT OLE USKONEET TOTUUTEEN, joka olisi pelastanut heidät.

    Siksi Jumala lähettää rajun eksytyksen, jotta he uskoisivat valheeseen, ja niin saavat
    tuomionsa kaikki ne, JOTKA EIVÄT OLE USKONEET TOTUUTEEN, vaan ovat valinneet vääryyden."

    Toinen kirje tessalonikalaisille eli toinen tessalonikalaiskirje on yksi apostoli Paavalin nimissä kirjoitetuista Uuden testamentin kirjeistä. Se on kirjoitettu Tessalonikan kaupungissa sijainneelle seurakunnalle. Se onko Paavali todella kirjeen kirjoittaja on kuitenkin kiisteltyä. Koko Paavalin tekstikorpuksesta toisen tessalonikalaiskirjeen aitous on kolossalaiskirjeen jälkeen varmaankin kiistellyin.

    Paavalin kirjeistä kuutta pidetään Paavalin koulukunnan kirjallisuutena. Suurin yksimielisyys vallitsee neljästä kirjeestä:

    * Kirje efesolaisille
    * Ensimmäinen kirje Timoteukselle (pastoraalikirje)
    * Toinen kirje Timoteukselle (pastoraalikirje)
    * Kirje Titukselle (pastoraalikirje)

    Loput kaksi kirjettä jakavat tutkijoita ja ne jätetään yleensä syrjään Paavalin oppia tutkittaessa:
    * Toinen kirje tessalonikalaisille
    * Kirje kolossalaisille

    Äänestä

Niin uskontojen, kun jokainen uskoo niinkuin haluaa, mutta jos jokainen uskoisi Jeesusta, ei olisi kuin yksi usko, ei oltaisi erimieltä, ei taisteltaisi täälläkään päivästä toiseen:

Kun minä olen heissä ja sinä olet minussa, he ovat TÄYDELLISESTI yhtä, ja silloin maailma ymmärtää, että sinä olet lähettänyt minut ja että olet rakastanut heitä niin kuin olet rakastanut minua.

Näitäkään Jeesuksen sanoja uskoo tuskin kukaan, luulen, vaan mieleen tulee vaikka mitä selityksiä, miksi noin ei voi olla, ja näiden selistysten lähteen luulisi olevan selvä, jos ei niin tässä selvennystä vaikkapa näillä sanoilla:

Silloin Saul -- eli Paavali -- täynnä Pyhää Henkeä katsoi mieheen tiukasti
ja sanoi: Sinä Paholaisen sikiö, vilpin ja petoksen pesä, sinä kaiken hyvän ja oikean vihollinen! Etkö jo lakkaa vääristämästä Herran suoria teitä!

Äänestä

Jotkut näkyvät sairastuneen uskonnosta. Pää ei tunne eikä ymmärrä totuutta. Silloin ihminen joutuu harhakuvitelmiensa vangiksi. Näitä mielestään Jumalan valittuja, harhoissaan vaahtoavia on valitettavan paljon ja joku heikkohermoinen ressukka saattaa joutua heidän talutusnuoraansa. Tyypillistä lahkojen toimintaa, joissa omahyväinen kellokas suu vaahdossa tai näppäimistö paukkuen julistaa kotikutoista totuuttaan. Ja mikä surkuhupaisinta, -uskoo siihen itsekin.
Näitä itsensä messiaiksi ylentäjiä on maailma tulvillaan. Niinhän lopun aikoina on ennustettu olevankin.
Raamatusta on helppoa valita omaan näkemykseensä sopiva, kokonaisuudesta erotettu lause ja käyttää sitä näennäisen totuuden valttina. Toinen keino on julistaa itsensä jonkin Raamatun henkilön kaltaiseksi "jumalan valituksi jo äitinsä kohdussa."
Sen takia väittely ja kinastelu sekä toistensa parjaaminen jatkuu. Ei siinä sen kummempaa ole. Sairas pää heiluttaa jopa tervettä kehoa.

Äänestä
  • Tämä palsta voi ainoastaan opettaa sen, mitä totuus ei ainakaan ole.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

*******************J kirjoitti:

Miksi päivä toisensa perään, vuosi vuodelta, syyttelette toisianne ja esitätte peitellysti tai avoimesti olevanne jokainen toisia parempia elämän tiellä? Hurskaampia kuin toinen, enemmän oikeassa kuin muut, asettaen itsensä toisten yläpuolelle. Milloin Jumalan valittuina, profeettoina, aitoina uskovina. Kuitenkin vain itse itseä korostaen ja korottaen. Todistellen nähneensä näyn, kuulleensa Jumalan kutsun, vain ja ainoastaan juuri itse ollen "se ainoa valittu."
MIKSI? Jos jokainen olisi oikeassa ja kaikki muut väärässä, niin mikäpä olisikaan totuus? Ehkäpä se on uskontojen ikuinen paradoksi, itsensä ylentämisen vietti? Halu esittää parempaa kuin onkaan?

Mihin unohtuu rakkauden kultainen käsky? Tee toiselle niin kuin haluat itsellesi tehtävän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu