Stubb hätkähti;

tasolla pohditaan nyt ensisiajaisesti seuraavaa; ministerit saavat pomminkestävät autot ja vaatteet.
Kansalaisista ei niin väliä, kuulemma, se on vain rahvasta.

Stubb: Uutinen Tukholman iskuista hätkähdytti
Julkaistu 12.12.2010

MTV3 - Matti Maunu, Mari Igarashi

Ulkoministeri Alexander Stubb (kok) on ilmaissut huolensa Tukholman pommiräjähdyksistä. Stubb muistuttaa, ettei vastaavaa tekoa ole Pohjoismaissa aiemmin tapahtunut.

- On hätkähdyttävää saada tällainen uutinen Tukholmasta ja näin läheltä Suomea. Huolestuttavinta on, että tämä on ensimmäinen tämänlaatuinen terrori-isku Pohjoismaissa. Totta kai se saa myös Suomen varuilleen, Stubb sanoi MTV:n uutisten haastattelussa.

Tukholman keskustassa sattui eilisiltana kaksi pommiräjähdystä, joita maan viranomaiset tutkivat terrori-iskuina. Stubbin mukaan suomalaisilla ei ole kuitenkaan syytä pelkoon.

- Tässä vaiheessa en olisi huolestunut asiasta. Kaikki terrori-iskut ovat yksittäistapauksia, ja ne pitää analysoida erikseen. Riskit ovat aina tietenkin olemassa, Stubb toteaa.

- Mikään maa ei ole lintukoto tässä mielessä. Me elämme huomattavasti pienemmässä maailmassa kuin aiemmin, ja tällaisia ei-valtiollisia toimijoita on ympäri maailmaa. Ne voivat iskeä milloin vain ja mihinkä vain. Tietysti Suomessa on hyvä valmiustila, ja viranomaiset analysoivat muun muassa tätä Tukholman tapausta.
Stubb: Tekijä oli syntyperäinen ruotsalainen

Tukholman iskun tekijä oli jättänyt viranomaisille ja uutistoimisto TT:lle varoitusviestin ennen iskuja. Viestissä mies muun muassa Ruotsin Afganistan-joukkoja.

- En usko, että tämä lisää painetta saada suomalaisjoukot pois Afganistanista. Me olemme koko ajan olleet tietoisia siitä, että tämänkaltaisia terrori-iskuja viljellään maailmalla. Ne voivat tapahtua Tukholmassa, Oslossa, Kööpenhaminassa tai Helsingissä. Tässä vaiheessa en olisi kuitenkaan Suomen kannalta kovinkaan huolestunut, Stubb toteaa.

- En lähtisi missään nimessä leimaamaan tai vertaamaan maahanmuuttoa ja terrori-iskua. Kuka tahansa voi tehdä terrori-iskuja. Minun ymmärtääkseni esimerkiksi Tukholman tekijä on syntyperäinen ruotsalainen.

Stubb on ollut yhteydessä Ruotsin ulkoministeriin Carl Bildtiin aamupäivällä. Kollegat kävivät tuolloin läpi tapahtunutta ja Stubb kertoo saaneensa lisää faktaa iskuista.

Supo: Ruotsin iskusta ei uhkaa Suomelle
7155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Irakissa syntynyt. Stubb taitaa olla hieman tyhmä jos luulee onnistuvansa aivopesussaan.

Äänestä
  • Ruotsin iskusta ei uhkaa suomelle. Ei todella, yleensä tuon tason mäjähdykset leviää noin
    50 metrin säteelle.

    Tästä on aikaa,kun kansankiusa Lipponen teetätti panssarimersun itselleen. Muutama milli (mk)
    verorahaa, että paska sai perseensä suojattua.

    Äänestä

Puhua TERRORI-iskusta?

Kysymyksessähän on sorretun voimanosoitus ja sankariteko. Teon tehnyt muslimi MARTTYYRI on nyt päässyt Paratiisiin, ja laskujeni mukaan on nyt juuri puhkomassa yhdeksäättätoista (19) niistä 72 neitsyeestä, joita moisesta uroteosta saa palkaksi. Siellä?

Äänestä

Valehtelemalla häpäiset vain itsesi. Mitään pomminkestäviä autoja ei ole suunniteltu ministereille.

Äänestä
  • Ruotsi sallii rasistiset ruotsidemokraatit ja vielä että he pääsivät eduskuntaan. Pilkataan muhametia, joka on heille pyhä. Ruotsin toimet Afganistanissa.

    Äänestä

  • jo pahasti tipahtanut ajanhermolta.

    Äänestä

  • Olet.. kirjoitti:

    jo pahasti tipahtanut ajanhermolta.

    Suomessa on pomminkestävä edustusauto vain pääministerillä! Yhdellekään muulle ministerille ei ole Ruotsin pommi-iskujen takia tällä hetkellä suunnitteilla pomminkestäviä autoja eikä pomminkestäviä vaatteita (Hah!)!, vaikka aloittaja niin VALEHTELEEKIN! Paina nyt tämä kalloosi ja muista se AINA! ONKO SELVÄ?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Korkealla.. kirjoitti:

tasolla pohditaan nyt ensisiajaisesti seuraavaa; ministerit saavat pomminkestävät autot ja vaatteet.
Kansalaisista ei niin väliä, kuulemma, se on vain rahvasta.

Stubb: Uutinen Tukholman iskuista hätkähdytti
Julkaistu 12.12.2010

MTV3 - Matti Maunu, Mari Igarashi

Ulkoministeri Alexander Stubb (kok) on ilmaissut huolensa Tukholman pommiräjähdyksistä. Stubb muistuttaa, ettei vastaavaa tekoa ole Pohjoismaissa aiemmin tapahtunut.

- On hätkähdyttävää saada tällainen uutinen Tukholmasta ja näin läheltä Suomea. Huolestuttavinta on, että tämä on ensimmäinen tämänlaatuinen terrori-isku Pohjoismaissa. Totta kai se saa myös Suomen varuilleen, Stubb sanoi MTV:n uutisten haastattelussa.

Tukholman keskustassa sattui eilisiltana kaksi pommiräjähdystä, joita maan viranomaiset tutkivat terrori-iskuina. Stubbin mukaan suomalaisilla ei ole kuitenkaan syytä pelkoon.

- Tässä vaiheessa en olisi huolestunut asiasta. Kaikki terrori-iskut ovat yksittäistapauksia, ja ne pitää analysoida erikseen. Riskit ovat aina tietenkin olemassa, Stubb toteaa.

- Mikään maa ei ole lintukoto tässä mielessä. Me elämme huomattavasti pienemmässä maailmassa kuin aiemmin, ja tällaisia ei-valtiollisia toimijoita on ympäri maailmaa. Ne voivat iskeä milloin vain ja mihinkä vain. Tietysti Suomessa on hyvä valmiustila, ja viranomaiset analysoivat muun muassa tätä Tukholman tapausta.
Stubb: Tekijä oli syntyperäinen ruotsalainen

Tukholman iskun tekijä oli jättänyt viranomaisille ja uutistoimisto TT:lle varoitusviestin ennen iskuja. Viestissä mies muun muassa Ruotsin Afganistan-joukkoja.

- En usko, että tämä lisää painetta saada suomalaisjoukot pois Afganistanista. Me olemme koko ajan olleet tietoisia siitä, että tämänkaltaisia terrori-iskuja viljellään maailmalla. Ne voivat tapahtua Tukholmassa, Oslossa, Kööpenhaminassa tai Helsingissä. Tässä vaiheessa en olisi kuitenkaan Suomen kannalta kovinkaan huolestunut, Stubb toteaa.

- En lähtisi missään nimessä leimaamaan tai vertaamaan maahanmuuttoa ja terrori-iskua. Kuka tahansa voi tehdä terrori-iskuja. Minun ymmärtääkseni esimerkiksi Tukholman tekijä on syntyperäinen ruotsalainen.

Stubb on ollut yhteydessä Ruotsin ulkoministeriin Carl Bildtiin aamupäivällä. Kollegat kävivät tuolloin läpi tapahtunutta ja Stubb kertoo saaneensa lisää faktaa iskuista.

Supo: Ruotsin iskusta ei uhkaa Suomelle

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu