Koiran otto kaduttaa

Nitta2222

Haluaisin kuulla rehellisiä kokemuksia koiran omistamisen nurjasta puolesta. Moni kaverini on tunnustanut, että koiran ottaminen kaduttaa (ainakin joskus). Oletko sinä katunut, että otit koiran? Miksi?

Itselläni on koiran hankinta harkinnassa. Pelkään, että katson asiaa vaaleanpunaisten lasien takaa. Siksi haluaisin kuulla myös niistä koiran omistamisen huonoista puolista. Mikä sinua kaduttaa? Oletko selviytynyt vastoinkäymisistä?

115

15108

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fdghjk

      Itselläni on ollut aina eläimiä ja en osaa olla ilman niitä; ne antaa niin paljon. Mutta välillä olin enemmän aikaa ilman koiraa ja totuin että voin mennä ja tulla miten sattuu..ja sopeutuminen uuden pennun aiheuttamaan rytmitykseen hoitamiseen vei kyllä aikaa. Ja voin sanoa että kaduttikin hieman...

      Nuorena yhden pennun annoin pois ajoissa kun oli liikaa vanhalle koiralleni..eli joskus voi erehtyä. Pentu pääsi todella hyvään kotiin eli hätää sillä ei ollut mutta itselleni oli kova paikka vaikka koira ei ollutkaan minulla kauaa.

      Eli kyllä sekin on normaalia että joskus voi kaduttaa..varsinkin kun kiire pukkaa tai keli on aivan kauhea mutta pakko vaan mennä kunnon lenkille..

      mutta eniten tuo uuden rytmin saavuttaminen voi aiheuttaa katumusta..elämänmuutoshan tuokin on.

      ja jos rotu vielä hyvin energinen vaativa niin voi olla huonokin juttu. Koiria annetaan paljon juuri kiireen ja ajanpuutteen vuoksi.

      rodun energia pitää vastata elämäntilannetta nyt ja tulevaisuudessakin..eli ennakoitava asioita myös.

      rytmistä vielä niin koiran poismenon jälkeen on sopeutuminen jälleen siihen ettei kukaan tulekaan vastaan ja ei tarvi mennä ulos kolme kertaa koiran takia ei ole kiire kotiin koiraa pissittämmään ja kummallista sitäkin sitten alkaa kaipaamaan.

      Luulenpa ettei sinulla ole ne vaaleanpunaiset rillit päässä koska mietit asiaa ne jotka ottaa koiran mielijohteesta ei mieti laisinkaan...sanoisin kuitenkin harkitse rotu tarkkaan kiireittesi tulevan elämäsikin mukaan ettei tarvi etsiä sitä uutta kotia. Jos et omaa autoa ota pieni koira, jos olet epävarma kouluttaja ota pieni ja helppo rotu, jne. Sopeuta koiranpentu moneen niin voit ottaa sen helposti mukaan minne vaan.jne hyvin kasvatetun/koulutetun koiran kanssa pärjää. :)

      (Pennun jonka annoin pois ei ollut minulle sopiva rotu..vaikka pidin siitä hyvin paljon mutta enään en ota senrotuista..oli harkitsematonta minulta tuon valinta sekä rotuna että ajankohtana, sen jälkeen vanhukseni kuoli kahden vuoden päästä ja otin uuden saman rotuisen joka sopi energialtaan minulle paremmin..tosin nyt alkaa sekin olemaan vanha )

      • onko rahaa tarpeeksi

        Jos olet normaaliälyllä varustettu ihminen, niin käsität, että koiran kanssa tulee erilaisia aikoja, Se on elävä olento, ei kone, silläkin on huonoja päiviä, ripuli voi kestää viikon ja se tarkoittaa jatkuvaa siivoamista ja ulkona juoskua öisin. Koirasta kasvaa fiksu, jos sinä kohtelet sitä fiksusti. Ota selvää rodusta jonka hankit, äläkä usko naapurin ukkoja koulutusasioissa vaan kunnollisia kouluttajia ja kasvattajia, ei naapurin tyttöä, jolla samanrotuinen. Jos et aktivoi, liikuta, ruoki, ym koiraa hyvin, niin ongelmia tulee. Ja koiranpito myös maksaa.

    • ole koskaan

      Monelle ihmiselle tulee yllätyksenä se miten paljon aikaa siihen haukkuseen sitten loppupeleissä sitoutuu. Eli asia joka jokaisen tulisi miettiä, että onko varmasti valmis kärvistelemään ulkona tuntitolkulla -30 pakkasta ja navakkaa tuulta. Tai onko valmis lähtemään syyspimeään mettään kun sataa vanhoja ämmiä takareet selässä jo kolmatta päivää peräkkäin. Koiran liikunnasta kun ei oikein voi laistaa millään tekosyyllä. Perheellinen voi toki delegoida hommaa myös muille alaisilleen, mutta yksineläjä ei.

      Koiran liikunnantarve on kaikkein suurimmillaan siinä 2-3 vuotiaana, sitä ennen pitää ottaa vähän kevyemmin ja sen jälkeen voi jo ottaa vähän kevyemmin, ilman pelkoa isosta oirehtimisesta.

      Toinen pullonkaula ensikertalaiselle tulee koiran käytöstapojen opettamisessa. Se tulisi aloittaa jo heti nuorena.

      Täällä on kodinvaihtajahaukku joka tuli vähän keskenkasvuisena ja -koulutettuna. Niiden puutteiden korjaaminen oli kohtuullisen työlästä, ja pahimman murrosiän aikaan oli joskus hetki jolloin ajattelin että haukkasinko liian ison palan pas... no tiedäthän. Aloin olla jossain vaiheessa jo todella puhki sillä oma lähtökunto ei ollut tuolloin ihan a1-luokkaa. Mutta niin vain on tuo olemassaolonsa aikana vienyt neljännessenttaalin verran painoa pois.

      Tärkeimmät neuvoni:
      Mieti tuo pakkas- räntä- ja sadejutut tarkkaan, kuinka kauan olet valmis kärvistelemään pihalla haukun kanssa? Mieti myös kilometrimäärät jotka realistisesti jaksat ja myös viitsit tehdä päivittäin? Tämän jälkeen jos pakkanen ja kilsat ei haittaa valitse vaikka arktinen rekikoira ja jos haittaa niin silloin valintasi taitaa kääntyä johonkin puudeliin. Itse tultiin juuri tunnin lenkiltä -15 ja hyytävä tuuli(koira nautti enemmän, minä vähemmän).

      Mieti myös millainen olet kouluttajana, koira ei ole kone joka kaiken osaa automaattisesti, joten jos olet vähän lössykkä luonne, niin valintasi kääntyy jälleen ehkä johonkin puudelin suuntaan. Mutta jos luonteesi on sellainen tarvittaessa oikea fasistisika-tyyppi ja bodysta löytyy muutakin kuin mättöä, niin silloin voit jo valita vähän isommankin.

      Ja viimeinen, jos ja kun olet ottamassa koiraa pentuna, niin pentua valitessasi katso tarkkaan ettet ota sitä kaikkein eniten päällepäsmäröivää muksua, sillä silloin kerjäät vaikeuksia tulevaisuudessa. Ne nimittäin yleensä antaa sitten haastetta koko rahalla. Tämä omani on kait juuri tällainen, ensimmäinen perhe ei pärjännyt ja nosti kädet pystyyn, itse olin kanssa vähällä tehdä samoin. Mutta itse olen edelläkuvattu fasistisika-tyyppi ja oon saanut koiran koulutettua juuri riittävän hyvin.
      Vastaavasti myös kannattaa jättää väliin se pieni nurkassa nyhjöttäjä, niillä kun tuppaa olemaan joskus ongelmia terveyden kanssa tai ovat muuten vaan niin arkoja että laskee alleen kun kohti katsot.

      Eli välimaastossa noiden kahden ääripään, on todennäköisempää että koiran ottoa ei tarvitse katua... ehkä koskaan.

      • koiranomistaja.

        Jos 30 asteen pakkasellakin koiraa lenkkeilytät tuntitolkulla.

      • Hart

        Otin tyttäreni ja hänen exän ns.avioerokoiran neljävuotias erittäin ihana mutta vaativa rotu. Asun yksin ja tuo koira on ruvennut määräämään ylösnousuajan aamuisin ja sama illalla.Kyttää että eikös mennä nukkumaan jo.En ole neljään vuoteen saannut nukkua niin kauan kun haluaisin.Olen ollut eläkkeellä yli vuoden.Tykkään tosi paljon hänestä ja tehdään ihania lenkkejä mutta tunnen olevani vankilassa.Ei ole ketään tuuramassa.Elikä kotona ollaan.Olisi pitänyt olla viisaampi.Jos elän kauemmin kun koira, niin ei ikinä enää koiraa.Niin tyhmä olen ollut.

      • doghater
        Hart kirjoitti:

        Otin tyttäreni ja hänen exän ns.avioerokoiran neljävuotias erittäin ihana mutta vaativa rotu. Asun yksin ja tuo koira on ruvennut määräämään ylösnousuajan aamuisin ja sama illalla.Kyttää että eikös mennä nukkumaan jo.En ole neljään vuoteen saannut nukkua niin kauan kun haluaisin.Olen ollut eläkkeellä yli vuoden.Tykkään tosi paljon hänestä ja tehdään ihania lenkkejä mutta tunnen olevani vankilassa.Ei ole ketään tuuramassa.Elikä kotona ollaan.Olisi pitänyt olla viisaampi.Jos elän kauemmin kun koira, niin ei ikinä enää koiraa.Niin tyhmä olen ollut.

        Tosi moni koiraharrastaja onkin tosi tyhmä. Tyhmäähän se on sellainen elukka hoteisiinsa ottaa.

    • Whisper*

      Eipä ole koskaan kaduttanut.Koirat ovat parhaita ystäviä maan päällä.Hetkeäkään en antaisi pois!!

    • puhu vanhemmillesi

      sillä on tunteet. Ota kokeeksi vaikka kaalimato, ulkoilu, huolehdi, aktivoi ja kuluta siihen rahojasi. Koira on se joka kärsii, jos se otetaan kokeeksi ja sitten kohdellaan huonosti, kun väsyttää ja hylätään.

      Juttele vanhemmillsi, taidat olla aika nuori vielä.

      • mieti mitä kirjoitat

        Eli aloittajallakin. Hänelle ei tarvitse puhua noin harkitsemattoman ankarasti.

        Ja eikö aloittajan tunteellisuudesta kerro jo aika pitkälle se, että hän ottaa etukäteen paljon selvää koiran mukanaan tuomista miinuspuolista.

      • ******
        mieti mitä kirjoitat kirjoitti:

        Eli aloittajallakin. Hänelle ei tarvitse puhua noin harkitsemattoman ankarasti.

        Ja eikö aloittajan tunteellisuudesta kerro jo aika pitkälle se, että hän ottaa etukäteen paljon selvää koiran mukanaan tuomista miinuspuolista.

        Vaikka ihminen on kuinka eläinrakas eikä luopuisi elukoistaan mistään hinnasta, on ihan normaalia että väliin ottaa päähän, kun on niitä ottanut. Ihminenkään ei ole aina parhaimmassa kunnossa ja kyllä viimeistään nuhakuumeessa tulee mieleen sekin, että pitikin noita elukoita riesaksi ottaa, ei muuta kuin ulos vaan se eläimen kanssa (vaikka itkun kanssa, no sinne kaipa sinne ulos voi myös oksentaa).

        Jaksan ihmetellä noita hurskatelijoita, joiden mielestä ei saa katua koiran ottoa tai muitakaan valintojaan. Omien lasten ollessa pieniä, kävi aamuyöllä huutavan lapsen kanssa valvoessa, että myy pois koko kakaran jne. Sekin kuulemma on ihan normaalia, miksei sitten väliin saisi katua että meni ottamaan koiran, koiran kanssakin eletään vuosia yli kymmenenkin vuotta eikä varmasti ole auvoista onnea koko aikaa, että voi kun ihanaa kun pääsen tuonne -30 asteen pakkaseen heti aamulla klo 6. Sellainen jolla ei tunteet vaihtele on hyvällä lääkityksellä tai tarvitsisi sellaisen, elämä kun on vuoristorataa ja siinä tunteetkin heittelee, ihan jokaisella

    • koiran ottaminen

      kaduttanut, mutta jos olet juuri tullut täysi-ikäiseksi ja jos bilejalka vielä vipattaa, kannattaa koiran ottoa harkita muutaman kerran uudestaan.

      • bilevanhus pian

        Vaikka olen yli 40-vuotias. Ja oikeastaan on aina vipattanut. Mutta se ei ole koiriani häirinnyt, sillä tulemme toimeen silloinkin kun olen humalassa. Kännissä jaksaa leikkiä, lenkkeillä ja touhuta koirien kanssa paljon reippaammin kuin selvinpäin :-)

        Ja kavereistanikin koirani ovat aina pitäneet, samoin kuin kaverini koiristani :-) - Ja minun ja kaverini koirat toisistaan -.

        Bilettäminen kuuluu elämään ja koiratkin nauttivat omistajiensa bilemeiningeistä, kuten kaikesta siitä musiikista, riemusta, ulkoreissuista ja leikeistä.

        Kun omistaja ja omistajan ystävät ovat innoissaan, niin koiratkin :-)

      • kivabra
        bilevanhus pian kirjoitti:

        Vaikka olen yli 40-vuotias. Ja oikeastaan on aina vipattanut. Mutta se ei ole koiriani häirinnyt, sillä tulemme toimeen silloinkin kun olen humalassa. Kännissä jaksaa leikkiä, lenkkeillä ja touhuta koirien kanssa paljon reippaammin kuin selvinpäin :-)

        Ja kavereistanikin koirani ovat aina pitäneet, samoin kuin kaverini koiristani :-) - Ja minun ja kaverini koirat toisistaan -.

        Bilettäminen kuuluu elämään ja koiratkin nauttivat omistajiensa bilemeiningeistä, kuten kaikesta siitä musiikista, riemusta, ulkoreissuista ja leikeistä.

        Kun omistaja ja omistajan ystävät ovat innoissaan, niin koiratkin :-)

        Taisin muuten kerran noukkia sut ja koirasi sieltä yhden ojan pohjalta. Kivaahan teillä näytti siellä olevan, mutta jotenkin vaikutti että koirasi olisi jo halunnut pois. Mutta sun tolppamoottoristasi oli loppunut jotenkin puhti... Ja kompanssistasi oli kanssa suunta hukassa kun kolme kertaa änkesit takasin. Mutta onneksi ei ollut kuin pikkupakkasia sillon...

        Sinänsä söpöä kun roteva isäntä ja isännän uskollinen dogi makoilee relasti rintarinnan keltaisessa lumihangessa ;D

      • voihan ällö..
        bilevanhus pian kirjoitti:

        Vaikka olen yli 40-vuotias. Ja oikeastaan on aina vipattanut. Mutta se ei ole koiriani häirinnyt, sillä tulemme toimeen silloinkin kun olen humalassa. Kännissä jaksaa leikkiä, lenkkeillä ja touhuta koirien kanssa paljon reippaammin kuin selvinpäin :-)

        Ja kavereistanikin koirani ovat aina pitäneet, samoin kuin kaverini koiristani :-) - Ja minun ja kaverini koirat toisistaan -.

        Bilettäminen kuuluu elämään ja koiratkin nauttivat omistajiensa bilemeiningeistä, kuten kaikesta siitä musiikista, riemusta, ulkoreissuista ja leikeistä.

        Kun omistaja ja omistajan ystävät ovat innoissaan, niin koiratkin :-)

        Aika säälittävää, jos vielä 4-kymppisenä kuvittelee, että bilettäminen kuuluu elämään. Alkoholistilta kuulostaa... Koira parka, ei juoppo tajua muuta kuin oman mielentilansa eikä näe toisen kärsimystä. Luule mitä luulet, alkkis, koirasi ei nauti sinun humalakäyttäytymisestäsi.

        Säälittävää, että ihminen jaksaa lenkkeillä paremmin kännissä kuin selvin päin. Selvästi alkoholisoitunut tapaus.

      • Suurkiitosss
        voihan ällö.. kirjoitti:

        Aika säälittävää, jos vielä 4-kymppisenä kuvittelee, että bilettäminen kuuluu elämään. Alkoholistilta kuulostaa... Koira parka, ei juoppo tajua muuta kuin oman mielentilansa eikä näe toisen kärsimystä. Luule mitä luulet, alkkis, koirasi ei nauti sinun humalakäyttäytymisestäsi.

        Säälittävää, että ihminen jaksaa lenkkeillä paremmin kännissä kuin selvin päin. Selvästi alkoholisoitunut tapaus.

        Joo kyllä 4-kymppisenä pitää jo tietää, ettei bilettäminen kuulu elämään. Pitää opetella olemaan ilman bileitä, koska arkussa ei voi bilettää.

      • totuudenpuhuja
        Suurkiitosss kirjoitti:

        Joo kyllä 4-kymppisenä pitää jo tietää, ettei bilettäminen kuulu elämään. Pitää opetella olemaan ilman bileitä, koska arkussa ei voi bilettää.

        Niin. Ehköpä tämä nelikymppinen bilettäjä tarkoitti täysin normaaleja tilanteita, joissa silloin tällöin otetaan pari drinkkiä ystävien kanssa ja vaikka lauleskellaan. Miksi se koiria haittaisi? Katsokaas kun kaikki suomalaiset eivät ryyppää itseään ärjykänniin ja sammuksiin asti, jotkut osaavat ottaa kevyesti pari drinkkiä ja vaikka tanssahdella. Mutta vaikeaahan sitä on suomalaisille selittää kun he eivät osaa pitää hauskaa ilman örveltämistä.

      • bilevanhus pian
        totuudenpuhuja kirjoitti:

        Niin. Ehköpä tämä nelikymppinen bilettäjä tarkoitti täysin normaaleja tilanteita, joissa silloin tällöin otetaan pari drinkkiä ystävien kanssa ja vaikka lauleskellaan. Miksi se koiria haittaisi? Katsokaas kun kaikki suomalaiset eivät ryyppää itseään ärjykänniin ja sammuksiin asti, jotkut osaavat ottaa kevyesti pari drinkkiä ja vaikka tanssahdella. Mutta vaikeaahan sitä on suomalaisille selittää kun he eivät osaa pitää hauskaa ilman örveltämistä.

        Saatan kirjoitella hiukan virheitä, sillä olen ehkä hiukan kännissä nyt. Mutta olen aivan itse huomannut, että aina on oltava nuori ja koirat rakastavat humaltuneita ihmisiä. Pienessä humalatilassa tykkää koirienkin kanssa peuhara lattialla leikiskellen. se tuntuu ihanalta ja viihtyiosältä silloin kun on hiukan ottanut. Koiratkin nauttivatvsiitä.

        Jo ennen kuin olin edes 15-vuotias, sain aikuisia ostamaan minulle elintärkeitä juomia salaa viinakaupoista, vanhempieni huomaamatta, sillä he eivät antaneet minun juoda. Olin silti välkky ja olen päättänyt olla yhtä välkky edelleen.. Hommasin seurakseni koiran kun muutin omilleni porukoiltani 22-vuotiaana. nyt olen yli 40-vuotias, enkä koskaan aio vanhentua. Koirat nauttivat samasta menosta kuin omistajansa: tarkoitan minua. Nyt minulla on 3 koiraa ja vaikuttaa kuin kaikki haluaisivat olla kännissä silloin kuin minäkin ja ottaa riemusta kaiken irti ! Ne jopa tarkoituksella kaatavat minun kalja- ja viinapullojani ja alkavat niitä litkimään. en anna niille koskaan itse mitään alkoholipitoista, mutta kun ne itse yrittävät päästä kaikin konstein ryyppäämään myös. Yritän estää, mutta koirat ovat nokkelia, samoin kuin minä alle 15-vuotiaana, kuten mainitsin. Tänään olimme kaikki ykdessä autoilemassa, kyläilemässä ja ulkoilemassa. Tunnelma on hyvä, kun omistaja on kännissä ja silloin jaksaa purkaa kaiken energiansa koirien kanssa elämiseen. nyt olen kyllä hiukan kännissä, joten en tarkkaan tiedä, miltä tekstini kuulostaakaan. Siihen muuten menee väliin hermot, kun koirani ovat niin intohimoisia viinavarkaita. Mutta alkoholi tuo energiaa ja intoa koiraelämään ihiselle :-) Anteeksi jos olen hiukan kännissä ja tekstini on hiukan epäselvä. Ystävönikin ovat todenneet, että ei leikit ja menot koiran kanssa selvinpäin parhaiten suju.

      • nauratti
        bilevanhus pian kirjoitti:

        Saatan kirjoitella hiukan virheitä, sillä olen ehkä hiukan kännissä nyt. Mutta olen aivan itse huomannut, että aina on oltava nuori ja koirat rakastavat humaltuneita ihmisiä. Pienessä humalatilassa tykkää koirienkin kanssa peuhara lattialla leikiskellen. se tuntuu ihanalta ja viihtyiosältä silloin kun on hiukan ottanut. Koiratkin nauttivatvsiitä.

        Jo ennen kuin olin edes 15-vuotias, sain aikuisia ostamaan minulle elintärkeitä juomia salaa viinakaupoista, vanhempieni huomaamatta, sillä he eivät antaneet minun juoda. Olin silti välkky ja olen päättänyt olla yhtä välkky edelleen.. Hommasin seurakseni koiran kun muutin omilleni porukoiltani 22-vuotiaana. nyt olen yli 40-vuotias, enkä koskaan aio vanhentua. Koirat nauttivat samasta menosta kuin omistajansa: tarkoitan minua. Nyt minulla on 3 koiraa ja vaikuttaa kuin kaikki haluaisivat olla kännissä silloin kuin minäkin ja ottaa riemusta kaiken irti ! Ne jopa tarkoituksella kaatavat minun kalja- ja viinapullojani ja alkavat niitä litkimään. en anna niille koskaan itse mitään alkoholipitoista, mutta kun ne itse yrittävät päästä kaikin konstein ryyppäämään myös. Yritän estää, mutta koirat ovat nokkelia, samoin kuin minä alle 15-vuotiaana, kuten mainitsin. Tänään olimme kaikki ykdessä autoilemassa, kyläilemässä ja ulkoilemassa. Tunnelma on hyvä, kun omistaja on kännissä ja silloin jaksaa purkaa kaiken energiansa koirien kanssa elämiseen. nyt olen kyllä hiukan kännissä, joten en tarkkaan tiedä, miltä tekstini kuulostaakaan. Siihen muuten menee väliin hermot, kun koirani ovat niin intohimoisia viinavarkaita. Mutta alkoholi tuo energiaa ja intoa koiraelämään ihiselle :-) Anteeksi jos olen hiukan kännissä ja tekstini on hiukan epäselvä. Ystävönikin ovat todenneet, että ei leikit ja menot koiran kanssa selvinpäin parhaiten suju.

        ha.ha.haaaaaaaaaaaaaaaa,ha,ha,haa,,,,,,ha,ha,haaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa

    • harkitsematonton

      No, minua hieman kaduttaa koiran hankinta tai oikeastaan rotuvalinta. Vanhan saksanpaimenkoirani kuoltua en osannut olla ilman koiraa ja hankin sitten vanhaa koiraa kaivatessani samanrotuisen pennun. Jos olisin miettinyt hetken pidemäpään, olisin varmasti ottanut jonkin hieman vähemmän toimintaa vaativan rodun... aktiivinen pentu ja nuori koira on kuitenkin jotain aivan muuta kuin mitä mummokoirani oli ja nyt sitten on monen vuoden koulutusprojekti taas edessä.

      Noh, ennenkuin palstan lynkkaajat hyökkäävät kimppuuni, totean, että kyllähän minä koirani koulutan ja sen kanssa harrastan, kun olen yhden samanrotuisen jo aiemminkin kouluttanut. Valinnastani ei siis koira kärsi ja vaikka itseäkin hieman kaduttaa, olen jo kuitenkin tuohon koiraan kiintynyt. Mutta jos nyt olisin koiraa hankkimassa, niin tajuaisin, että nykyisessä elämäntilanteessani nauttisen enemmän jonkin muun rotuisen koiran omistamisesta.

      • wiiw

        ei kaduta! mutta ei se mukavaa ole yöllä nousta ja astua paskaläjään, siinä silmät ristissä siivoillessa ja parhaimmassa tapauksessa juuri siihen lempimatolle. En ala luennoimaan mitä pentu vaatii ja myöskin antaa, mutta kyllä rehellisesti sanottuna kun koira vaatii paljon ja itse esim. sairaana, niin siinä miettii että voi hel**tti!! ihania asioita koiran kanssa, enkä osaisi ollakkaan ilman eläimiä, ne aina olleet perheessä. Mutta ei se aina yhtä riemua ole, sen voin sanoa :)

      • fyhtuot

        Sama juttu hieman minulla eli olen harrastanut aktiivisia koiria ja nyt oon vaiheessa että uuden koiran hankinta edessä. Ajattelen lämmöllä rotuani mutta mutta en tiedä riittääkö aika ihan noin paljoon eli joudun valitsemaan hieman rauhallisemman rodun. Se vain on vaikeata..kun on tykästynyt näihin aiempiin koiriin ja tuohon rotuun. :(

        Eli ymmärrän hyvin on vaikea joskus pitäytyä siinä vanhassa rodussaan olosuhteiden muuttuessa ja uusikin rotu hieman arveluttaa minua...entä jos se ei vastaakaan sitä mitä haen. Otan varmaan vanhan rotuni sitten taas kun hieman rauhoittuu tilanne ja aikaa on sille enempi. Mutta nyt on haettava kunnes löytyy se rauhallisempaan tempoon tyytyvää. :)

      • LÖYTYY SEKIN
        fyhtuot kirjoitti:

        Sama juttu hieman minulla eli olen harrastanut aktiivisia koiria ja nyt oon vaiheessa että uuden koiran hankinta edessä. Ajattelen lämmöllä rotuani mutta mutta en tiedä riittääkö aika ihan noin paljoon eli joudun valitsemaan hieman rauhallisemman rodun. Se vain on vaikeata..kun on tykästynyt näihin aiempiin koiriin ja tuohon rotuun. :(

        Eli ymmärrän hyvin on vaikea joskus pitäytyä siinä vanhassa rodussaan olosuhteiden muuttuessa ja uusikin rotu hieman arveluttaa minua...entä jos se ei vastaakaan sitä mitä haen. Otan varmaan vanhan rotuni sitten taas kun hieman rauhoittuu tilanne ja aikaa on sille enempi. Mutta nyt on haettava kunnes löytyy se rauhallisempaan tempoon tyytyvää. :)

        Paljon matkustavalle saattaa hyvän hoitopaikan löytyminen olla hankalaa.Muuta huolta ei koiristani ole koskaan ollut

      • samdean
        LÖYTYY SEKIN kirjoitti:

        Paljon matkustavalle saattaa hyvän hoitopaikan löytyminen olla hankalaa.Muuta huolta ei koiristani ole koskaan ollut

        Itse otin parikymppisenä sinkkuna koiran ja voi mikä helvetti siitä repesi. Opinnoista/töistä tullessa ei ikinä tiennyt minkälainen kaaos kotona odotti. Joinain keroina se oli repinyt lattian muovimaton, siis ihan lattian, rikki pitkän matkaa. Kerran se oli silpunnut kokonaisen joustinpatjan. Kaikenlaista pienempää tietenkin pilvin pimein, mutta nuo oli ne harmittavimmat. Joo, silloin kadutti tosi paljon.

        Mutta sitten onneks oma järki voitti ja aloin panostaa koiran kouluttamiseen, virikkeisiin ja ulkoiluun. Pentuaikana koirat kyllä aina jotain rikkoo, mutta pahimmilta tappiolta välttyy kun hoitaa koiransa oikein. Mutta se taas vaatii aikaa ja vaivannäköä. Oli ulkona sitten millanen ilma tahansa sinne on vaan mentävä ja siellä on jaksettava lenkkeillä niin kauan kuin koiran liikunnan tarve vaatii. Pikkurodun kanssa pääsee vähemmällä kuin isomman, mutta ei ne pienetkään mitään leluja ole, nekin tarvii liikuntaa, virikkeitä ja säännöllistä ulkoilua.

        Rahaa koiraan kuluu, ruokaan etenkin hihnat, pannat/valjaat, sadeasu, talvimantteli, lelut, virikelelut, mahd. harrastustarvikkeet, turkinhoitoaineet-ja välineet, kynsisakset, korvien-ja hampaidenpuhdistus ja rokotukset ja sairauksien hoito ja vakuutukset sairauksien ja vahinkojen varalta. Autoon saattaa joutua ostamaan koiran kuljetuskopin. Matkalle lähtiessä pitää maksaa hoitopaikasta, jollei kukaan kaveri tai sukulainen hoida ilmaseksi. jne, jne. jne.

        Nykyään tämä edellä mainittu täystuho on rauhallinen 9-vuotias narttu, josta on jo useamman vuoden ollut pelkkää iloa, mutta toisinkin olisi voinut käydä jos en olisi alkanut panostaa sen kunnolliseen hoitoon. Jäihän siinä biletykset nuorena, mutta sehän oli vaan hyvä. Mieluummin sitä herää viikonloppuisinkin pää kirkkaana ja lähtee koiran kanssa metsälenkille kuin kärsii haisevana krapulaa. Ei siis kaduta enää yhtään ;D

      • Ihanuksia!
        samdean kirjoitti:

        Itse otin parikymppisenä sinkkuna koiran ja voi mikä helvetti siitä repesi. Opinnoista/töistä tullessa ei ikinä tiennyt minkälainen kaaos kotona odotti. Joinain keroina se oli repinyt lattian muovimaton, siis ihan lattian, rikki pitkän matkaa. Kerran se oli silpunnut kokonaisen joustinpatjan. Kaikenlaista pienempää tietenkin pilvin pimein, mutta nuo oli ne harmittavimmat. Joo, silloin kadutti tosi paljon.

        Mutta sitten onneks oma järki voitti ja aloin panostaa koiran kouluttamiseen, virikkeisiin ja ulkoiluun. Pentuaikana koirat kyllä aina jotain rikkoo, mutta pahimmilta tappiolta välttyy kun hoitaa koiransa oikein. Mutta se taas vaatii aikaa ja vaivannäköä. Oli ulkona sitten millanen ilma tahansa sinne on vaan mentävä ja siellä on jaksettava lenkkeillä niin kauan kuin koiran liikunnan tarve vaatii. Pikkurodun kanssa pääsee vähemmällä kuin isomman, mutta ei ne pienetkään mitään leluja ole, nekin tarvii liikuntaa, virikkeitä ja säännöllistä ulkoilua.

        Rahaa koiraan kuluu, ruokaan etenkin hihnat, pannat/valjaat, sadeasu, talvimantteli, lelut, virikelelut, mahd. harrastustarvikkeet, turkinhoitoaineet-ja välineet, kynsisakset, korvien-ja hampaidenpuhdistus ja rokotukset ja sairauksien hoito ja vakuutukset sairauksien ja vahinkojen varalta. Autoon saattaa joutua ostamaan koiran kuljetuskopin. Matkalle lähtiessä pitää maksaa hoitopaikasta, jollei kukaan kaveri tai sukulainen hoida ilmaseksi. jne, jne. jne.

        Nykyään tämä edellä mainittu täystuho on rauhallinen 9-vuotias narttu, josta on jo useamman vuoden ollut pelkkää iloa, mutta toisinkin olisi voinut käydä jos en olisi alkanut panostaa sen kunnolliseen hoitoon. Jäihän siinä biletykset nuorena, mutta sehän oli vaan hyvä. Mieluummin sitä herää viikonloppuisinkin pää kirkkaana ja lähtee koiran kanssa metsälenkille kuin kärsii haisevana krapulaa. Ei siis kaduta enää yhtään ;D

        Minullakin on 2 erirotuista koiraa, 40kg ja 55kg. Hyvin tarkkaan kannattaa harkita koiran hankinta.
        Koon lisäksi ehdottomasti kannattaa ottaa selvää rodun luonteesta. Vaikka pienet koirat eivät sinänsä tarvitse liikuntaa siinä mitä isommat, on se räksyttämis ongelma niillä kovin yleinen. Minulla ei korvat kestäisi sitä vaikka koira muuten olisi ihana.

        Meillä nuorempi teki tapettihommia, söi muutaman kännykän, kengät meni uusiksi jne. Joten näihin yllätyksiin kannattaa todellakin varautua jos pennun ottaa.
        Vanhemman koiran otin vähän yli vuoden ikäisenä. Rikkomisongelmia ei ollut mutta koska ei juurikaan ollut tottonut olemaan yksin, tuli kovat eroahdistukset kun jäi sitten päivällä yksin. Meillä ongelma ratkesi kun otettiin kaveri.

        Kaikkinensa koira antaa ihan mielettömän paljon. Itselläni jäi yöjuoksut kokonaan pois kun hankin koirat. En raski jättää yksikseen kotiin. Ja onhan se mukava sinne aamulenkille mennä pää pirteänä : )

      • Hiljainen chihu
        Ihanuksia! kirjoitti:

        Minullakin on 2 erirotuista koiraa, 40kg ja 55kg. Hyvin tarkkaan kannattaa harkita koiran hankinta.
        Koon lisäksi ehdottomasti kannattaa ottaa selvää rodun luonteesta. Vaikka pienet koirat eivät sinänsä tarvitse liikuntaa siinä mitä isommat, on se räksyttämis ongelma niillä kovin yleinen. Minulla ei korvat kestäisi sitä vaikka koira muuten olisi ihana.

        Meillä nuorempi teki tapettihommia, söi muutaman kännykän, kengät meni uusiksi jne. Joten näihin yllätyksiin kannattaa todellakin varautua jos pennun ottaa.
        Vanhemman koiran otin vähän yli vuoden ikäisenä. Rikkomisongelmia ei ollut mutta koska ei juurikaan ollut tottonut olemaan yksin, tuli kovat eroahdistukset kun jäi sitten päivällä yksin. Meillä ongelma ratkesi kun otettiin kaveri.

        Kaikkinensa koira antaa ihan mielettömän paljon. Itselläni jäi yöjuoksut kokonaan pois kun hankin koirat. En raski jättää yksikseen kotiin. Ja onhan se mukava sinne aamulenkille mennä pää pirteänä : )

        Ihan vaan huomasin tuon kohdan pikkukoirista "on se räksyttämis ongelma niillä kovin yleinen"...Tuossa olen kanssasi samaa mieltä. Yleinen on ongelma. Mutta vika ei ole koiran. Vaan hihnan toisessa päässä. Koira on koira oli se pieni tai iso. Pitää muistaa ettei koira ole hienoissa hepenissä sipsuttava simpero jolla on kaikki valta hyppysissään. Jos näin käy voi olla varma, että saa räksyttävän pikku koiran. Itselläni on chihuahua narttu. Kun säännöt ja rajat on asetettu (ihan niinkuin isoillekkin koirille) Ovat ne yhtä hiljaisia kun mikä tahansa koira. Sinä päätät kuinka paljon ja missä tilanteissa koira saa räksyttää. Ja yleensä pikkukoiran räksytys johtuu siitä että ne ovat turhautuneita ihmisten pikku vauvoja ja leluja eikä koiran luontaisia tarpeita ole tyydytetty...Muistakaa siis hyvät ihmiset, että pienikään koira ei mene siitä rikki, että sitä komentaa. (fyysinen väkivalta tietenkin kielletty..puhun siis normaalista sääntöjen ja rajojen asettamisesta). Onnellinen on se koira joka tietää paikkansa perheessä, sen tarpeet tyydytetään ja se saa elää sisällä perheen elämässä ja osallistua kaikkeen. :)

      • 9-years-old-girl-dog
        samdean kirjoitti:

        Itse otin parikymppisenä sinkkuna koiran ja voi mikä helvetti siitä repesi. Opinnoista/töistä tullessa ei ikinä tiennyt minkälainen kaaos kotona odotti. Joinain keroina se oli repinyt lattian muovimaton, siis ihan lattian, rikki pitkän matkaa. Kerran se oli silpunnut kokonaisen joustinpatjan. Kaikenlaista pienempää tietenkin pilvin pimein, mutta nuo oli ne harmittavimmat. Joo, silloin kadutti tosi paljon.

        Mutta sitten onneks oma järki voitti ja aloin panostaa koiran kouluttamiseen, virikkeisiin ja ulkoiluun. Pentuaikana koirat kyllä aina jotain rikkoo, mutta pahimmilta tappiolta välttyy kun hoitaa koiransa oikein. Mutta se taas vaatii aikaa ja vaivannäköä. Oli ulkona sitten millanen ilma tahansa sinne on vaan mentävä ja siellä on jaksettava lenkkeillä niin kauan kuin koiran liikunnan tarve vaatii. Pikkurodun kanssa pääsee vähemmällä kuin isomman, mutta ei ne pienetkään mitään leluja ole, nekin tarvii liikuntaa, virikkeitä ja säännöllistä ulkoilua.

        Rahaa koiraan kuluu, ruokaan etenkin hihnat, pannat/valjaat, sadeasu, talvimantteli, lelut, virikelelut, mahd. harrastustarvikkeet, turkinhoitoaineet-ja välineet, kynsisakset, korvien-ja hampaidenpuhdistus ja rokotukset ja sairauksien hoito ja vakuutukset sairauksien ja vahinkojen varalta. Autoon saattaa joutua ostamaan koiran kuljetuskopin. Matkalle lähtiessä pitää maksaa hoitopaikasta, jollei kukaan kaveri tai sukulainen hoida ilmaseksi. jne, jne. jne.

        Nykyään tämä edellä mainittu täystuho on rauhallinen 9-vuotias narttu, josta on jo useamman vuoden ollut pelkkää iloa, mutta toisinkin olisi voinut käydä jos en olisi alkanut panostaa sen kunnolliseen hoitoon. Jäihän siinä biletykset nuorena, mutta sehän oli vaan hyvä. Mieluummin sitä herää viikonloppuisinkin pää kirkkaana ja lähtee koiran kanssa metsälenkille kuin kärsii haisevana krapulaa. Ei siis kaduta enää yhtään ;D

        Huhhuh näitä ihmisiä täällä..........................itselläni on myös sekarotuinen 9-vuotias tyttökoira, joka leikattiin hiljattain ja joka on ollut mulla pennusta asti....................Voin sanoa, että välillä tuntuu mustakin siltä, että toivoisin, että koko koiraa ei olis, vaikka olen itekkin kiintynyt koiraani, mutta kyllä niitä huonoja hetkiä on lemmikkien kanssa..................Kyllä mua välillä nyppii se, että matolta löytyy välillä jarrun jäljet, ei niin, että koira olis siihen rieskan vääntänyt, mutta ainahan koiran takamuksesta voi tulla näitä jarrutahroja/jälkiä, vaikka sen koiran takamusken lenkin jälkeen välillä pyyhkiskin, kyllä se välillä sapettaa niinkuin sekin, että koira oksentaa sisälle, vaikka eihän sille maha mitään, jos koiralla on huono olo, niin silloin on ykättävä, jos siltä tuntuu ihan niinkuin ihmisenkin...............
        Oma koirani tykkää mennä mun pedille myös aina, kun tilaisuus tulee ja silloin saattaa löytyä jarrun jäljet mun puhtaista petivaatteista ja siitäkö ei saisi olla harmissaan ja vihainen............?!!!!
        Totta helvetissä olen, vaikka totta onkin, että on oma vikani, että olen antanut tuon sekasikiön tulla pentuna sänkyyn, joten se on siihen oppinut ja kun on lemmikkejä, sotkua tulee ja syntyy, mutta ei se elämä lemmikkien ja lasten kanssa aina voi olla ihanaa ja hauskaa...................
        Myös koiran omistajilla on huonoja hetkiä ja päiviä ja kyllä arkeen kuuluu muutakin elämää kuin koiran hoito ja koira pelkästään, kuulostaa täällä siltä, että ihmisillä ei saisi olla koiran lisäksi ollenkaan muuta elämää.....................Ei tarkoita sitä, että koirasta ei pitäisi huolehtia ja lenkittää sitä, mutta en itse talsi koirani kanssa päivittäin 5 kilsan lenkkejä, jos pitää kotona pyörittää huushollia ja tehdä muita juttuja, lenkillä toki käytän, mutta sillon lyhyemmillä, kun pitää tehdä kotihommia...................Nyt olen varmaan kaikkien mielestä sen vuoksi erittäin huono koiran omistaja...................;))))
        Mutta hei, pakko on joskus itekkin kotona siivota ja tiskata, mikä vie mulla aikaa sen 4-6 h pahimmillaan, mistä en tykkää sitten - yhtään, mutta pakko, kun meinaa kaikki puhtaat astiat loppua ja pitäis ruokaa tehdä yms. muuta, ei koira kuole, jos lenkit ovat jonakin päivänä hieman lyhyempiä......................
        Miten ihmiset kuvittee, että lapsiperheillä on rajattomasti aikaa vain koiran ulkoiluttamiseen, kun on muukin arki pyöritettävänä.................?
        Ei sillä, kyllähän koira täytyy lenkittää kunnolla, mutta ei joku kilometrimäärä voi olla ainoa mittari, kyllä siihen hyvän lenkin laatuun kuuluu myös se aika ja muu......................
        Itse ainakin pidän tärkeänä sitä, että koira voi pysähtyä lenkillä haistelemaan, mikä on hyvää aivojumppaa koiralle, ei mun koiran kanssa ainakaan paineta tuolla kilometritolkulla niin, että hikikarpalot valuu, tykkää paljon jäädä haistelemaan ja kierimään lumessa, vaikka suht. isokokoinen onkin ja jaksaa liikkua......................
        Annan haistella, kun ei ole kiire mihinkään, silloin, kun on, en voi, koska se on sillon käytävä vain pissalenkki, ku on joku meno ja sit pitempi, ku tulee kotiin....................
        Ja 30 asteen pakkasella en ainakaan itse käy pitkiä lenkkejä, koska koirani tassut ei kestä ja ite pitää pynttäytyä sillon kunnolla, jos meinaa tareta ulkona pitempään...................
        Vaatteita koirani ei suostu pitämään, kokeiltu on juoksuhousuja yms. muuta, mutta ne on aina saatu päältä pois................:)))
        Nyt en ole voinut tehdä koirani kanssa mitään maratooneja, koska koiraltani poistettiin tikit leikkauksen jälkeen vasta viime viikolla, kohdun poistoleikkaus tehty ja sen jälkeen koiraa ei saa rasittaa heti millään maratooneilla, että toipuu hyvin leikkauksesta................
        Mutta nyt tehdään rauhallisia kävelylenkkejä ja virkeä on, mutta juoksulenkkejä ei tehdä, alkaa olla senioriikäinen koira, joten pitkät, rauhalliset kävelylenkit on parhain vaihtoehto................
        Ja koirani on ainakin perustyytyväinen ja virkeä koira....................:)))

    • Namitsu

      Itselläni on ensimmäinen oma koira, joka on nyt 3 vuotias. Tuon 3 vuoden aikana, on ollut alamäkeä ja ylämäkeä. Toisina päivinä tekisi mieli vain sulkea koira mielestään, mutta kyllä rakkaus koiraani kohtaan voittaa nämä kaikki ajatukseni. Koirani antaa minulle enemmän kuin ottaa. Meillä ei pitkille lenkeille lähdetä jos sataa kaatamalla tahi on -30 pakkasta. Näinä päivinä leikitään paljon sisällä, heitellään palloa ja tehdään aivotyöskentelyä. (20 min aivojumppa koiralla vastaa 1h lenkkiä, HENKISELLÄ TASOLLA). Toisinaan, kun olen itse ollut todella kovasssa kuumeessa, emme käy kuin pari kertaa päivässä ulkona pissillä ja kakilla, joka on siis n. 20 min/pvä. Ei se koira siihen kuole jos silloin tällöin jää lenkki välistä!

      • pöhköpiski

        En ole katunut koiran ottamista. Mulla 2,5v sekarotuinen terrieri, joka on innoissaan kun saa olla lähes kaikessa mukana. Reissuunkin on helppo ottaa mukaan kun on pennusta asti tottunut matkustamaan eikä vie paljoa tilaa autossa/junassa. Luonteensa puolesta tulee kaikkien muiden koirien kanssa toimeen, rakastaa lasten kanssa leikkimistä jne. Pentuna(ja yhäkin) järjestin sille kaikenlaista luvallista järsittävää ja revittävää(luita, leluja, riepuja..) niin ei tuhonnut MITÄÄN omia tavaroitani. Yksin kotiin jättäessä jätän sille aktivointilelun, jonka parissa viihtyy eikä ahdistu yksinolosta. Kerrostalossa asutaan eikä hauku juuri koskaan(oon naapureilta kysellyt). Paljon oon töitä tehnyt kunnon peruskoulutuksen suhteen, mutta se palkitsee sillä, että nyt mulla on ihanan vaivaton ja hyvätapainen koira!

    • koirakuisk.

      Täällä onkin jo moni sanonut hyvät pointit koiranottoasiaan.

      Ei mulla muuta yleisneuvoa tule mieleen, kuin se että ole hyvin rehellinen itsellesi ja mieti millainen olet energioinesi ja viitsimistesi kanssa.
      Esimerkiksi jos aavistat ettet jaksaisi tehdä kunnon lenkkejä koiran kanssa ja tai et jaksa heitellä palloja sen kanssa liikoja tms, niin älä ihmeessä ota mitään liian energistä koirarotua kuten bokseria, sakemannia jne - kannattaa silloin ajatella jtk seurakoiraa. Mutta vaikka hommaisit minkä rotuisen koiran tahansa, olisi parasta että olisit kiinnostunut ns. koiramaisista puuhista kuten leikkimisestä koiran kanssa, sen kasvatus/koulutuksesta jne.

      Olisi myös hyvä jos sulla olisi eläinrakas perhe tukenasi, jotta voit välillä viedä koiraa hoitoonkin jos menet esim. ulkomaan reissuun tms.

      Itseä ei ole koiranotto kaduttanut, mutta on ollut joitain kertoja, jolloin se on ärsyttänyt/väsyttänyt - tämä korostuu silloin, jos asut yksin koirasi kanssa ja olet esim. kipeänä tai sulla on rankka opiskeluputki tai työtahti päällä, silloin haluaisi kotiin päästyään vain heittäytyä sängylle torkuille mutta kun ei... pitää maha nälkää muristen mennä viemään koiraa ensiksi ulos...

      Myös talvisin tämän rotuisen koiran kanssa (chihu) on ollut välillä aika ärtsyä, sillä se ei liiku reippaasti vaan on aivan tolkuton "jumittaja", joka etenee hajujen perässä muutamia metrejä - tämä taipumus on tullut harvinaisen selväksi iän myötä, alle 6-vuotiaina chihut kyllä mennä kipittävät aika nopsaan lenkeillä mutta sen jälkeen iskee "henkinen kypsyys" ja ei haluta tutkia (mutta tarkkaan, oi niin tarkkaan...) vieraita mantuja vaan omat reitit ja reviirit. Ja tämä homma yhdistyneenä edelleen siihen faktaan, että meikäläisen lämmönvaihtelusysteemi on ekstreemiä, eli mulle tulee helpolla niin kylmä kuin kuumakin ja talvella jos jään kykkimään jonnekin pientareelle kauaksi aikaa ja koko lenkki on jumittamista, niin aika tuskaa se saattaa olla.
      Mieluiten hoitaisin talvilenkin niin, että ensiksi juostaisiin alkulämmittelyiksi lenkkiä ja sitten mentäisiin reipasta kävelyä, eli ei jumituksia vaan kunnon lenkit päälle. Tämä on yksi syy miksi olen miettinyt että myöhemmin hommaisin isomman koiran, ehkä jonkin jossa olisi osasekoituksena boksua - samanrotuista kuin mikä mulla nyt on ollut legendaarisena meksikolaisukkona, en hommaile koska ei tule ketään samanlaista, niin susimaista chihua semmoisella persoonalla mitä tällä on.

      Sitten on vielä se pointti, että koskaan ei voi tietää, kuinka hyvin koirasi pysyy terveenä - aivan kuten ihmisillekin niille voi tulla vakaviakin sairauksia ja niiden hoito voi olla myös stressaavaa. Esimerkiksi omalla koirallani, jolla oli terveet vanhemmat ja tuli hyvältä kasvattajalta, oli epilepsiaa ja sitten 3 vuoden iässä tuli ms-tauti.

      Tällä hetkeä koirani on jo pappa, sydämessä on myös epätasaista rytmiä..., mutta hyvän elämän on elänyt. Ja nyt Joulua kohden..!

      • yhtiuo89

        Vinkki sinulle myös pienet koirat voi olla vilkkaita, monipuolisia ja leikkisiä loppuun asti esim terrierit ja jaksavat lenkkeillä loppuun asti esim kettikset, parsonit, jackit..ja hyvä puoli elävät pitkään toisin kuin isommat.

        ihan vain sivuhuomautus kun tykkäät että koiralla on myös sitä omaa tahtoa valinnastasi päätellen ja on energinen..

      • koirakuisk.
        yhtiuo89 kirjoitti:

        Vinkki sinulle myös pienet koirat voi olla vilkkaita, monipuolisia ja leikkisiä loppuun asti esim terrierit ja jaksavat lenkkeillä loppuun asti esim kettikset, parsonit, jackit..ja hyvä puoli elävät pitkään toisin kuin isommat.

        ihan vain sivuhuomautus kun tykkäät että koiralla on myös sitä omaa tahtoa valinnastasi päätellen ja on energinen..

        En ole varma, oliko tämä viesti mulle vai aloittajalle laitettu, niin vastailen varuiksi. :)

        Rotukohtaisia ja yksilökohtaisia eroja, jep, löytyy niin pienistä kuin isommistakin koirista esim. ikääntymisen suhteen.

        Kaikessa on aina puolensa ja puolensa. Toisaalta tällaisen lenkeillä "jumittavan" koiran kanssa ei ole sitten veto-ongelmaa, joka voi myös olla aika ärtsyä etenkin ison koiran kohdalla ja huom erityisesti liukkailla keleillä. Muistissani on vieläkin erään hoidossa olleen sakemannin vetohalukkuus (omistaja ei ollut kouluttanut sitä kulkemaan ok hihnassa, joten yli 40 kg aktiivinen uros hillumassa normihihnan päässä oli haastavaa).

        Ja on sekin "hyvä" puoli, että jos ei ole niin talvi-ihmisiä, niin pikkukoirarotu joka ei pidä talvesta, kuten italianvinttikoira tai chihu (yleistys) ei vaadi pitkiä lenkkejä talvella. Huskyn tai sakemannin kanssa saa sitten urheilla puna poskilla ihan kunnolla.

        Isompaa koiraa olen miettinyt eri syiden summana: 1) ei tule toista yhtä legendaarista meksikolaista kuin tämä mikä nyt on ja vaikka jokainen koira on oma yksilönsä, tiedän että vertaisin liikaa samanrotuista aiempaan legendaan 2) saisi kunnon juoksulenkkikaverin 3) saisi heitellä/pelata pallon kanssa kunnolla 4) saisi viedä koiraa kesällä uimaan (yhteiset uimareissut olisivat hauskoja) 5) saisi isommasta koiraa turvaa (aika tärkeä syy tämä nykymaailmassa). Pienemmistä roduista luulin kettuterrierin olevan semmoinen joka voisi olla tuommoinen, ihan turvaksikin asti - sen verran valppaita ja täpäköitä tuntuvat olevan. Jostakin syystä tunne vastustamatonta vetoa boksereihin, joiden sydämellisyys ja hömelyys on vetoavaa - ainoa vaan että ovat vahvan energisiä ja mietinkin että miten lie lenkitys liukkailla talvikeleillä...

        Ja jokainen koira on erilainen, oma persoonansa. Meksikon ukko esimerkiksi on luonteeltaan aika jukuripää, oli pentueen pomoa, ei ole myöskään leikattu, erityisenä kiinnostuksen kohteenaan hajuhulluus lenkeillä ja etenkin kun näkönsä on huonoa. Monipuolinen luonne sillä kyllä ja on chihu josta muut koiraihmiset/ihmiset ovat sanoneet "epächihumaiseksi", sillä tulee toimeen kaikkien kanssa eikä räkytä ja näyttää hieman susimaiselta.

        Jokaisessa yksilössä on rakastettavia piirteitå mutta samalla pakosti joitakin ärsyttäviäkin piirteitä. Varmasti meksikolaisestakin minussa on ärsyttävää piirrettä, olen huomannut sen mulkaisuista välillä tällaista vinkkiä...:D

      • yhtiuo89
        koirakuisk. kirjoitti:

        En ole varma, oliko tämä viesti mulle vai aloittajalle laitettu, niin vastailen varuiksi. :)

        Rotukohtaisia ja yksilökohtaisia eroja, jep, löytyy niin pienistä kuin isommistakin koirista esim. ikääntymisen suhteen.

        Kaikessa on aina puolensa ja puolensa. Toisaalta tällaisen lenkeillä "jumittavan" koiran kanssa ei ole sitten veto-ongelmaa, joka voi myös olla aika ärtsyä etenkin ison koiran kohdalla ja huom erityisesti liukkailla keleillä. Muistissani on vieläkin erään hoidossa olleen sakemannin vetohalukkuus (omistaja ei ollut kouluttanut sitä kulkemaan ok hihnassa, joten yli 40 kg aktiivinen uros hillumassa normihihnan päässä oli haastavaa).

        Ja on sekin "hyvä" puoli, että jos ei ole niin talvi-ihmisiä, niin pikkukoirarotu joka ei pidä talvesta, kuten italianvinttikoira tai chihu (yleistys) ei vaadi pitkiä lenkkejä talvella. Huskyn tai sakemannin kanssa saa sitten urheilla puna poskilla ihan kunnolla.

        Isompaa koiraa olen miettinyt eri syiden summana: 1) ei tule toista yhtä legendaarista meksikolaista kuin tämä mikä nyt on ja vaikka jokainen koira on oma yksilönsä, tiedän että vertaisin liikaa samanrotuista aiempaan legendaan 2) saisi kunnon juoksulenkkikaverin 3) saisi heitellä/pelata pallon kanssa kunnolla 4) saisi viedä koiraa kesällä uimaan (yhteiset uimareissut olisivat hauskoja) 5) saisi isommasta koiraa turvaa (aika tärkeä syy tämä nykymaailmassa). Pienemmistä roduista luulin kettuterrierin olevan semmoinen joka voisi olla tuommoinen, ihan turvaksikin asti - sen verran valppaita ja täpäköitä tuntuvat olevan. Jostakin syystä tunne vastustamatonta vetoa boksereihin, joiden sydämellisyys ja hömelyys on vetoavaa - ainoa vaan että ovat vahvan energisiä ja mietinkin että miten lie lenkitys liukkailla talvikeleillä...

        Ja jokainen koira on erilainen, oma persoonansa. Meksikon ukko esimerkiksi on luonteeltaan aika jukuripää, oli pentueen pomoa, ei ole myöskään leikattu, erityisenä kiinnostuksen kohteenaan hajuhulluus lenkeillä ja etenkin kun näkönsä on huonoa. Monipuolinen luonne sillä kyllä ja on chihu josta muut koiraihmiset/ihmiset ovat sanoneet "epächihumaiseksi", sillä tulee toimeen kaikkien kanssa eikä räkytä ja näyttää hieman susimaiselta.

        Jokaisessa yksilössä on rakastettavia piirteitå mutta samalla pakosti joitakin ärsyttäviäkin piirteitä. Varmasti meksikolaisestakin minussa on ärsyttävää piirrettä, olen huomannut sen mulkaisuista välillä tällaista vinkkiä...:D

        Koirakuiskaaja puhuin tosiaan sinulle enkä aloittajalle..nämä vastaamiset tällä systeemillä ei aina toimi ja olisi tietenkin hyvä laittaa kelle teksti on :)

        Juu eihän sitä vanhaa koiraa ikinä takaisin saa..ja rodun on oltava sellainen mistä tykkää.

        Ehdotin ihan foksiharrastajana rotuani kun tunnuit haluavan toiminnallisen energisen leikkisän ja muutenkin persoonallisen rodun. Olet oikeassa vahdiksi ei kettuterrieristä ole sillä se jalostetaan avoimeksi ja ihmisystävälliseksi..missä on puolensa koira on perin luotettava ja sanoo ikävä kyllä naapureillekin tervetuloa. ;) Terhakkuus ilmenee asioihin suhtautumisessa sillä sillä on utelias ja omaaloitteinen luonne ja osaa sanoa asioista mielipiteensä. Vahtiominaisuus ilmenee vain ilmoittamisessa omistajalle jos joku ei ole ihan ok. Ja omani esim reagoi jos joku on muualla kuin pitäisi esim ei ole pysäkillä seisomassa koska on tottunut että ihmiset ei pysähdy muuta kuin pysäkille tai juttelemaan toisille eli syystä..jännä miten koira reagoi asioihin jotka on poikkeavia. Kerran ilmoitti minulle autoilijastakin joka oli kauan pysähdyksissä oli tottunut että ihminen menee autoon ja sitten lähtee kun näin ei tapahtunut niin reagoi. ;) Eli on kettiksestä hieman hyötyä mutta ei siitä kovaan puolustamiseen ole. :)

        kenraali pancho on hyvä mainos chihuahualle toisin kuin paris hilton eikä ne minusta kovia räkyttäjiä ole ainakaan lähipiirini eikä tuo panchokaan. Inhoan itse tuota pienten koirien vähättelyä ja fifittelyä tai väitettä räksyttämisestä kun se on vain koko mikä on eroa ja omistajasta johtuu usein huonot tavat niin isojen kuin pienten koirien :)

      • koirakuisk.
        yhtiuo89 kirjoitti:

        Koirakuiskaaja puhuin tosiaan sinulle enkä aloittajalle..nämä vastaamiset tällä systeemillä ei aina toimi ja olisi tietenkin hyvä laittaa kelle teksti on :)

        Juu eihän sitä vanhaa koiraa ikinä takaisin saa..ja rodun on oltava sellainen mistä tykkää.

        Ehdotin ihan foksiharrastajana rotuani kun tunnuit haluavan toiminnallisen energisen leikkisän ja muutenkin persoonallisen rodun. Olet oikeassa vahdiksi ei kettuterrieristä ole sillä se jalostetaan avoimeksi ja ihmisystävälliseksi..missä on puolensa koira on perin luotettava ja sanoo ikävä kyllä naapureillekin tervetuloa. ;) Terhakkuus ilmenee asioihin suhtautumisessa sillä sillä on utelias ja omaaloitteinen luonne ja osaa sanoa asioista mielipiteensä. Vahtiominaisuus ilmenee vain ilmoittamisessa omistajalle jos joku ei ole ihan ok. Ja omani esim reagoi jos joku on muualla kuin pitäisi esim ei ole pysäkillä seisomassa koska on tottunut että ihmiset ei pysähdy muuta kuin pysäkille tai juttelemaan toisille eli syystä..jännä miten koira reagoi asioihin jotka on poikkeavia. Kerran ilmoitti minulle autoilijastakin joka oli kauan pysähdyksissä oli tottunut että ihminen menee autoon ja sitten lähtee kun näin ei tapahtunut niin reagoi. ;) Eli on kettiksestä hieman hyötyä mutta ei siitä kovaan puolustamiseen ole. :)

        kenraali pancho on hyvä mainos chihuahualle toisin kuin paris hilton eikä ne minusta kovia räkyttäjiä ole ainakaan lähipiirini eikä tuo panchokaan. Inhoan itse tuota pienten koirien vähättelyä ja fifittelyä tai väitettä räksyttämisestä kun se on vain koko mikä on eroa ja omistajasta johtuu usein huonot tavat niin isojen kuin pienten koirien :)

        Tämän foorumin viestiketjujärjestelmä on jotenkin semmoinen, ettei aina erota mihin tekstiin kukakin vastailee - laidoilla menevät viivat näkyvät haaleina viivoina ruudulla ja niitä kun alkaa tuijotella että mihin viivat johtavat, alkaa silmä melkein harittaa. :D

        Osuit oikeaan tuossa ns. koiraprofiloinnissa, semmoinen koiruus on kieltämättä mieleen. Luonnetta ja pilkettä silmäkulmassa jnkl urheilullisuutta.
        Foxit ovat hauskoja epeleitä, luonnetta löytyy kuten chihuistakin. Meksikon papalla on yksi foxityttö kaverinakin täältä päin, tulevat hyvin juttuun. :)

        Laitoin ehkä vähän huonosti sen yhden virkkeen chihuista - siitä pystyi saamaan käsityksen, että tavallaan itse vähättelisin chihua rotuna. Chihuahua on mainio rotu, mutta usein sen kohdalla käy niin (muoti-ilmiön takia) että se päätyy väärille ihmisille "asusteeksi", "prinsessaksi"/"prinssiksi", "statussymboliksi", "mamman kullaksi, joka ei ikinä tee mitään väärää" ja tämän suuntauksen takia on ilmoilla (meinasin kirjoittaa "liikkeellä" mutta usein juuri ton suuntauksen chihut eivät ole palojoa liikkeessä...:D) paljon turhasti räkyttäviä, huonosti käyttäytyviä ja näykkiviäkin chihuja.
        Siihen vielä se riksitekijyys, että chihuahua on rotuominaisuuksiltaan temperamenttinen, omapäinen ja dominoiva joten riskikkyys ärsyttävään ja hyvin huonoon käytökseen päin ovat olemassa jo lähtökohtaisesti - yleistetysti haastava rotu luonteensa puolesta (tosin yksilöissä eroja).

        Rotuna mainio ja vekkuli, mutta on vaan käynyt niin, että ulkoisesti söpönä rotuna ja mediassa "hottina" olleena koiratyyppinä on seurannut muoti-ilmiötä, chihujen kasvatus mennyt päin metsää tai melkein (jalostus myös kärsii, kun liikaa chihuja pennutetaan) ja harvemmin chihu sitten pääsee oikeuksiinsa yhdistelmänä, jossa on sekä vekkulia ja omapäistä luonnetta mutta myös rauhaisaa itsevarmuutta ja toimeentuloa muiden kanssa kiltteyttä. Pienen koon takia ja nimissä sallitaan huonoa käytöstä eikä uskalleta/osata sosiaalistaa chihua muihin. Muistan kuinka tämäkin meksikolainen räkytti nuorempana isommille koirille, mutta sitten mentiin koirapuistoon tutustumaan isoihin koiriin ja siitä se lähti. Haukkui tosin sielläkin porukan läpi "sinäkin siinä, käkäkäkäk, kohta saat köniin, minä määrään, käkäkä, lerppakorva!" mutta luovutti kun huomasi että näiden kanssa oli nyt vaan tultava toimeen eikä kukaan ottanut tätä rääväsuuta tosissaan vaikka miten pomppi tasajalkaa ilmaan. Isommille räkytys loppui siihen, sosiaalistamiseen.

        Tämä on vähän samaa ilmiötä kun aikanaan oli sakemannien kohdalla. Rotu tuli suosituksi ja sitä jalostettiin liikaa ja päätyi vääristä syistä ihmisille, schäferit saivat huonoa mainetta.

        Pikkukoirat ovat mun mielestä myös aivan yhtä ihania kuin isommat koirat, mä tykkäilen ylipäätään koirista. Kumpiakaan ei tulisi sorsia. Usein vaan tuntuu olevan ilmoilla jakoa "pienet koirat vs isot koirat" pienten koirien ja isojen koirien omistajien kesken - jopa ihan vihamielisyyttä, eli syytetään pienen koiran omistajana isoja koiria ja näiden omistajia, isompien koirien omistajat taas syyttelevät pikkukoiria ja näiden omistajia. Ihme kahtiajakoa.
        Koira on koira. Jokainen tapaus erilainen.

      • yhtiuo89
        koirakuisk. kirjoitti:

        Tämän foorumin viestiketjujärjestelmä on jotenkin semmoinen, ettei aina erota mihin tekstiin kukakin vastailee - laidoilla menevät viivat näkyvät haaleina viivoina ruudulla ja niitä kun alkaa tuijotella että mihin viivat johtavat, alkaa silmä melkein harittaa. :D

        Osuit oikeaan tuossa ns. koiraprofiloinnissa, semmoinen koiruus on kieltämättä mieleen. Luonnetta ja pilkettä silmäkulmassa jnkl urheilullisuutta.
        Foxit ovat hauskoja epeleitä, luonnetta löytyy kuten chihuistakin. Meksikon papalla on yksi foxityttö kaverinakin täältä päin, tulevat hyvin juttuun. :)

        Laitoin ehkä vähän huonosti sen yhden virkkeen chihuista - siitä pystyi saamaan käsityksen, että tavallaan itse vähättelisin chihua rotuna. Chihuahua on mainio rotu, mutta usein sen kohdalla käy niin (muoti-ilmiön takia) että se päätyy väärille ihmisille "asusteeksi", "prinsessaksi"/"prinssiksi", "statussymboliksi", "mamman kullaksi, joka ei ikinä tee mitään väärää" ja tämän suuntauksen takia on ilmoilla (meinasin kirjoittaa "liikkeellä" mutta usein juuri ton suuntauksen chihut eivät ole palojoa liikkeessä...:D) paljon turhasti räkyttäviä, huonosti käyttäytyviä ja näykkiviäkin chihuja.
        Siihen vielä se riksitekijyys, että chihuahua on rotuominaisuuksiltaan temperamenttinen, omapäinen ja dominoiva joten riskikkyys ärsyttävään ja hyvin huonoon käytökseen päin ovat olemassa jo lähtökohtaisesti - yleistetysti haastava rotu luonteensa puolesta (tosin yksilöissä eroja).

        Rotuna mainio ja vekkuli, mutta on vaan käynyt niin, että ulkoisesti söpönä rotuna ja mediassa "hottina" olleena koiratyyppinä on seurannut muoti-ilmiötä, chihujen kasvatus mennyt päin metsää tai melkein (jalostus myös kärsii, kun liikaa chihuja pennutetaan) ja harvemmin chihu sitten pääsee oikeuksiinsa yhdistelmänä, jossa on sekä vekkulia ja omapäistä luonnetta mutta myös rauhaisaa itsevarmuutta ja toimeentuloa muiden kanssa kiltteyttä. Pienen koon takia ja nimissä sallitaan huonoa käytöstä eikä uskalleta/osata sosiaalistaa chihua muihin. Muistan kuinka tämäkin meksikolainen räkytti nuorempana isommille koirille, mutta sitten mentiin koirapuistoon tutustumaan isoihin koiriin ja siitä se lähti. Haukkui tosin sielläkin porukan läpi "sinäkin siinä, käkäkäkäk, kohta saat köniin, minä määrään, käkäkä, lerppakorva!" mutta luovutti kun huomasi että näiden kanssa oli nyt vaan tultava toimeen eikä kukaan ottanut tätä rääväsuuta tosissaan vaikka miten pomppi tasajalkaa ilmaan. Isommille räkytys loppui siihen, sosiaalistamiseen.

        Tämä on vähän samaa ilmiötä kun aikanaan oli sakemannien kohdalla. Rotu tuli suosituksi ja sitä jalostettiin liikaa ja päätyi vääristä syistä ihmisille, schäferit saivat huonoa mainetta.

        Pikkukoirat ovat mun mielestä myös aivan yhtä ihania kuin isommat koirat, mä tykkäilen ylipäätään koirista. Kumpiakaan ei tulisi sorsia. Usein vaan tuntuu olevan ilmoilla jakoa "pienet koirat vs isot koirat" pienten koirien ja isojen koirien omistajien kesken - jopa ihan vihamielisyyttä, eli syytetään pienen koiran omistajana isoja koiria ja näiden omistajia, isompien koirien omistajat taas syyttelevät pikkukoiria ja näiden omistajia. Ihme kahtiajakoa.
        Koira on koira. Jokainen tapaus erilainen.

        Samoilla linjoilla olen kanssasi..:)

        ..ja suututtaa tuollainen jako että isot on vain koiria ja pienet fifejä tai vastaavasti isot varsinkin jostain syystä mustat on tappajakoiria jne. Koira kuin koira koosta huolimatta ja hienoa että rotuja on niin monenlaisia joista valita. Vielä kun ihmiset valitsisivat muullakin perusteella kuin näyttävyydellä tai söpöydellä eli olosuhteisiin mikä on tarjota niin koulutuksen kuin energian kannalta.
        Hiukan vielä tuosta kenraalipanchosta..niin ihmettelin ettei sen annettu mennä vapaasti vaan oli aina sylissä..

      • koirakuisk.
        yhtiuo89 kirjoitti:

        Samoilla linjoilla olen kanssasi..:)

        ..ja suututtaa tuollainen jako että isot on vain koiria ja pienet fifejä tai vastaavasti isot varsinkin jostain syystä mustat on tappajakoiria jne. Koira kuin koira koosta huolimatta ja hienoa että rotuja on niin monenlaisia joista valita. Vielä kun ihmiset valitsisivat muullakin perusteella kuin näyttävyydellä tai söpöydellä eli olosuhteisiin mikä on tarjota niin koulutuksen kuin energian kannalta.
        Hiukan vielä tuosta kenraalipanchosta..niin ihmettelin ettei sen annettu mennä vapaasti vaan oli aina sylissä..

        Olen nähnyt vain mainoksia siitä Kenraali Panchon kanssa-ohjelmasta ja ihan lyhyttä pätkää ohjelmasta, en ole nähnyt yhtään jaksoa kokonaan. :)
        Kenraali Pancho vaikuttaa oikein mukavalta koiralta, niissä pätkissä joita näin, huomasin kanssa että oli sylissä... Satuin näkemään lyhyen pätkän, jossa Panchon tuli tutustua toiseen chihuun jssk kahvilan edustalla mutta niiden ei annettu tutustua koska molemmat chihut alkoivat rähistä toisilleen ja Panchon omistajmies pelästyi tätä reaktiota.
        Tämä harmitti minua, koska chihuille on _tyypillistä_ käytöstä, etenkin nuorempina ja etenkin jos on urokset kyseessä, rähistä ja olla teatraalisia pörhentelijöitä toisilleen, niiden saa antaa ihan vapaasti tutustua toisiinsa - pörhentelevät ja juoksentelevat sitten, välillä menevät sivuittain seisomaan toistensa viereen ja pörhistävät hännän ja "pörräävät" (chihuille tyypillinen elekieli, urosten välistä etenkin, leikkipörhimistä) ja yhtäkkiä hyppäävät sivuun ja taas jatkavat samaa - mitään chihujen välistä vammoihin päätynyttä tappelua en ole koskaan nähnyt, keskenänsä kun ovat niin vähän teatraalista machoilua pistävät ja pörhistelyä, mutta ei muuta. Tässä on just se, että chihujen teatraalisuutta ei pidä ottaa "liian" todesta ja oikeasti niillä on erittäin huono rakenne "tappelukoiriksi", suu on aivan liian pieni jne, eivät ala rakenteen eivätkä luonteensa (ellei häirikköyksilö kyseessä) ottamaan henkeä toisiltaan.
        Menee vähän siihen sarjaan tämä pointti, että joillain roduilla on myös rodulle ominaista elekieltä joka käy ilmi parhaiten silloin, kun ovat tekemisissä oman rotuisten kanssa. Bokserit saattavat painia ja boksata, chihut taas tekevät tuota ihmeellistä pörhistelyä ja sivulle menoa pörräämisineen ja hypähtelyä jne.

      • yhtiuo89
        koirakuisk. kirjoitti:

        Olen nähnyt vain mainoksia siitä Kenraali Panchon kanssa-ohjelmasta ja ihan lyhyttä pätkää ohjelmasta, en ole nähnyt yhtään jaksoa kokonaan. :)
        Kenraali Pancho vaikuttaa oikein mukavalta koiralta, niissä pätkissä joita näin, huomasin kanssa että oli sylissä... Satuin näkemään lyhyen pätkän, jossa Panchon tuli tutustua toiseen chihuun jssk kahvilan edustalla mutta niiden ei annettu tutustua koska molemmat chihut alkoivat rähistä toisilleen ja Panchon omistajmies pelästyi tätä reaktiota.
        Tämä harmitti minua, koska chihuille on _tyypillistä_ käytöstä, etenkin nuorempina ja etenkin jos on urokset kyseessä, rähistä ja olla teatraalisia pörhentelijöitä toisilleen, niiden saa antaa ihan vapaasti tutustua toisiinsa - pörhentelevät ja juoksentelevat sitten, välillä menevät sivuittain seisomaan toistensa viereen ja pörhistävät hännän ja "pörräävät" (chihuille tyypillinen elekieli, urosten välistä etenkin, leikkipörhimistä) ja yhtäkkiä hyppäävät sivuun ja taas jatkavat samaa - mitään chihujen välistä vammoihin päätynyttä tappelua en ole koskaan nähnyt, keskenänsä kun ovat niin vähän teatraalista machoilua pistävät ja pörhistelyä, mutta ei muuta. Tässä on just se, että chihujen teatraalisuutta ei pidä ottaa "liian" todesta ja oikeasti niillä on erittäin huono rakenne "tappelukoiriksi", suu on aivan liian pieni jne, eivät ala rakenteen eivätkä luonteensa (ellei häirikköyksilö kyseessä) ottamaan henkeä toisiltaan.
        Menee vähän siihen sarjaan tämä pointti, että joillain roduilla on myös rodulle ominaista elekieltä joka käy ilmi parhaiten silloin, kun ovat tekemisissä oman rotuisten kanssa. Bokserit saattavat painia ja boksata, chihut taas tekevät tuota ihmeellistä pörhistelyä ja sivulle menoa pörräämisineen ja hypähtelyä jne.

        Se varmaan pitää paikkansa tuo chihun uhoilu..omani toki on jalostettu helposti provosotuvaksi mutta on pennusta sosiaalistettu hyvin ja on oikea karavaanari kaikkien kaveri ja yksi tapaaminen osoitti jälleen foksini luotettavuuden oli chihujen kokoontumisajossa ainoana eri rotuisena ja hauskaa kun 20 chihuahuata pörräsi ympärillä. Yksi oli ns.rähinäpylly ja uhoili foksilleni mutta koska kuitenkin piti rajansa niin koirani piu paut piittasi. Olin oikein ylpeä ettei provosoitunut..toki olisi saanut komentaa jos olisi uinut liiviin.
        Bokserit ja staffit omaavat varmaan bulldoggien tavan mennä läpi esteiden ei väistä niitä..sen olen itsekin huomannut staffini suhteen. ;)
        Foksit taas rodun omista eleistä puhuttaessa ei alistu kovin selkeästi, alistuu kyllä mutta ei niin helposti huomattavissa..ja mieluummin pakenee pelätessään toista koiraa kuin alistuu ja jos silti joutuu tappeluun on se tyyppi joka ei anna periksi..kun ei muuta osaa.

    • willias

      Itselläni on kääpiövillakoira narttu, mutten ole hetkeäkään katunut sen ottoa, vaikkei kaikki niin "ruusuilla tanssimista" ole. Tässä on ne nurjat puolet:

      - Koiran täytyy päästä ainakin kolem kertaa päivässä ulos oli sää mikä tahansa. On myös mietittävä koiralle hoitopaikkaa eli ei voi vaan äkkiä lähteä minnekään, vaan on aina omissa menoissa otettava huomioon koiran ulkoiluajat ja järjestettävä hoitopaikka tarvittaessa pitempien reissujen ajaksi.

      - Kaikki eivät pidä koirista. Joku ärsyyntyy koiran haukkumisesta, joku repii hiuksensa päästä nähdessään koirasi kuraiset tassut rappukäytävällänne. Koira saattaa aiheuttaa tuhoa esim. pilata jonkun vaatteen hyppäämällä ihmistä vasten likaisilla tassuillaan. Tämä on se kaikkein pienin tuho, minkä hampaallinen koira voi aiheuttaa.

      - Koiran hoito aiheuttaa aina jonkun verran vaivaa, mutta on sekin vain asennekysymys; koiraa on ruokittava, ulkoilutettava, turkkia ja terveyttä hoidettava. Lisäksi koiraan menee aika paljon rahaa.

    • haver

      Joo meillä kävi niin, että tyttö (12v) halusi koiraa kovasti ja emännällä oli ollut joskus oikein kenneli. No koira otettiin ja sileäkarvainen noutaja. Tyttöä kiinnosti kaksi kuukautta, emäntä oli vuorotyössä ja mullehan se homma jäi kokonaan. Piti vielä saada semmonen energinen ja kova touhuamaan. Kun lomalle lähdettiin, piti koira aina viedä hoitoon (22e) vuorokausi.
      Mieti nyt ihan oikeesti, oletko valmis antamaan elämästäsi 10-15 vuotta koiralle. Meille tuli ero, kun pyysin valitsemaan. En ikinä enää ota mitään eläintä

    • ariella.a

      Pelkäsin sitoutua koiraan, koska tiedän että siinä sitten mennään koiran ehdoilla.

      Tarjosin 2.vuotta kodittomille koirille tilapäistä kotia, ja se oli helppoa henkisesti koska tiesin että ei tarvitse sitoutua vuosiksi.
      Viimeinen koira joka mulla oli, siihen mä kiinnyin siihen paljon ja kyllä sitä itkettiin kun se lähti lopulta omaan kotiinsa.
      Sen jälkeen mä tein lopullisen päätökseni, ei enään tilapäiskoiraa vaan se joka meille vielä tulee se myös jää lopullisesti.

      Koira tuli vuoden ikäisenä, ja alussa mä kyllä ajattelin...mitähän tästä nyt sitten tuleekaan...?
      Ajattelin, kun kerran lapsikin on vielä alaikäinen ja olen illat kotona ja en matkustele niin miksipä ei, kyllä mun elämääni mahtuu koira.
      On tullut matkan varrella ongelmia jotka ovat olleet terveydellisiä, ripulointia ja allergiaa.
      Mutta kyllä niistä ollaan selvitty. Silloin kun koira on ollut sairaana ja yöllä on joutunut menemään ulos, toki silloin olen väsynyt.
      Ja jos itse olen sairaaana, koiralle kyllä on kelvannut se lyhkäsempikin lenkki.
      Koira on tuonut niin paljon iloa elämäämme, että en tosiaankaan kadu.

      • ei vipata...

        zemiä tuolle nelikymppiselle vastaajalle..hehheh ..huomaa kun palstalla öykkäröivät pikku parikymppiset paskiaiset jotka eivät tunne vielä tosielämää

      • ******

        Itsekin olen ajatellut, että haluaisin vanhemman koiran, eli muutamaksi vuodeksi sellaisen rauhallisen jo aikuisen koiran. On ollut koiria ihan pennusta asti, eli alusta on eletty yhdessä ja sitten tuli yksi "vanhus", karkulainen, oli aivan ihana vaikka lääkkeisiin meni rahaa, rytmihäiriöitä, mutta on jäänyt kaikkein syvimmälle tuo vanhus, ja jostain syystä ikävöin ja muistelen eniten juuri häntä/sitä. Jännä juttu että on kaikkein parhaimmat muistot vanhuksesta, mutta ehkä juuri siksi ettei ollut niitä pentuajan "ongelmia" ja oli vain 2-4 vuotta meidän ilona.

    • mjkjl.

      Tarinani koira on 6-vuotias helppo hoidettava ja aivan ihana koira. Ei ole koskaan tehnyt pahoja ja tottelee minua hyvin ja on niin uskollinen. kaikki meni mukavasti kunnes toissa syksynä sairastuin masennukseen. Talvi meni jotenkin ja keväällä koiran hoitaminen täyspainoisesti alkoi tuntua raskaalta. Kesällä en päässyt enää ulos asunnostani muutoin kuin koiraani viemään. Koin suurta huonoa omaa tuntoa, kun koirani ei päässyt lenkille vaan mentiin nopeasti vietreiseen koirapuistoon asioille ja sitten nopeasti takaisin. Tämä saattoi olla minulle suuri ponnistus. olin aivan lopussa ja pohdin, että etsisin koiralleni kodin. sillon en uskonut, että nään enää valoisampaa päivää. puhuin siitä jopa muutamalle vaikka suuri häpeä varjosti minua etten jaksanut pitää edes koirastani huolta vaan antaisin sen pois...Koirasta en ikinä pystynyt luopumaan. luojan kiitos siitä. Syksyllä aloin jo voimaan paremmin ja kuin koirani tuli ystävältä kuukauden hoidosta ja olin niin onnellinen saatuani koirani takaisin ja näin kuinka onnellinen koirani oli...
      Rakastan koiraani enemmän kun mitään ja ajatuskin luopumisesta hävettää minua suuresti...masennus minulla ei ole kokonaan lähtenyt, mutta onneksi on silmät auennut. Sylissä nukkuu tälläkin hetkellä niin uskollinen koirani, todella ihmisen paras ystävä

      • jotius commetuis

        hirveän pikkuisa,otuksia hyvä jos erottaa juoksentelevat vesihanan ympärillä, siinä on lemmikit
        tapoin niitä ennen, mutta huomasin että ne on ihan kivoja, ja kun yksin asuu niin ompahan muitakin
        talossa

      • anonoumus
        jotius commetuis kirjoitti:

        hirveän pikkuisa,otuksia hyvä jos erottaa juoksentelevat vesihanan ympärillä, siinä on lemmikit
        tapoin niitä ennen, mutta huomasin että ne on ihan kivoja, ja kun yksin asuu niin ompahan muitakin
        talossa

        Aloittajalle,ota kissa :) Helppo hoitaa ja voi olla pidempääkin yksin kotona :)

      • maarunen34

        Masennus voi olla joskus todella rankkaa..sen ymmärtää jokainen. Voi kun meillä jokaisella olisi se läheinen joka huomaa toisen avun tarpeen. Hyvä ettet antanut koiraasi pois vaikka sinulla oli raskasta..se kuitenkin pakottaa sinut ihmisten ilmoille ja pitää sinulle henkeä yllä silloinkin kun voimavarat on rajalliset. Mutta pyydä apua läheisiltäsi tai koirien lenkittäjiltä seuraavan kerran jos masennus uusii. Auttaa varmasti sinua että koiraasi :)

      • Kissa ihminen
        anonoumus kirjoitti:

        Aloittajalle,ota kissa :) Helppo hoitaa ja voi olla pidempääkin yksin kotona :)

        Kissaa ei saa jättää pitkäksi aikaa yksin kotiin, max yksi pv/yö ei yhtään enempää. Virheellisesti yleisesti luullaan, että kissa on itsenäinen, pärjää eikä kaipaa ihmisseuraa. Täysin väärin! Pärjää kyllä jos on ruokaa, vettä ja sisävessa muutaman päivän, mutta seuraa kaipaa varmasti. Oma kissani on erittäin seurankipeä ja kärsii varmasti jos jää pitkäksi aikaa yksin. Huomaa käytöksestä.

      • bilevanhus pian
        Kissa ihminen kirjoitti:

        Kissaa ei saa jättää pitkäksi aikaa yksin kotiin, max yksi pv/yö ei yhtään enempää. Virheellisesti yleisesti luullaan, että kissa on itsenäinen, pärjää eikä kaipaa ihmisseuraa. Täysin väärin! Pärjää kyllä jos on ruokaa, vettä ja sisävessa muutaman päivän, mutta seuraa kaipaa varmasti. Oma kissani on erittäin seurankipeä ja kärsii varmasti jos jää pitkäksi aikaa yksin. Huomaa käytöksestä.

        Hyvä että korjasit tuon >>kissa-asiantuntemattoman>> kirjoitukset. Minulla on myös 4 kissaa ja ne viihtyvät koirieni kanssa hyvin, samoin kuin ehdottomasti minunkin seurassani. Kissat tarvitsevat rakkautta siinä missä ihmiset ja koiratkin. Minulla on harmaanorjanhirvikoira, sussexinspanieli ja partacollie. En harrasta sekarotuisia koiria, vaikka nekin ovat ihan kelpoja. Koirien turkinhoitokin sujuu reippaiten, kun on vähän ottanut virkistettä :-)

        Kun on vähäsen kännissä, uskaltautuu avautua ihmisille, kuten tulla tänne moikkaamaan teitä ystäviä ! Onhan se hyvä, jos ihmiset avautuvat toisilleen. Mutta mostain kumman syystä juuri avoimimmat ihmiset saavat haukut niskoilleen.

    • oikeasta elämästä.

      Varmasti voi joskus kaduttaa. itse otin kissan, ja se kadutti niin paljon että oli pakko luopua. se pissasi ja kakkasi joka paikkaan, sohvallekin, kaikkialle, kiusasi toista kissaamme ja koiraa puremalla, dominoimalla, repi pyykit pyykkitelineeltä, sotki ja repi sohvaa, levitti ruokakipon sisällön pitkin lattioita, vesikupin sisältö oli myös laminaattilattialla.. vaihdoimme painavaan vesikulhoon, ja sitten kissa keksi tassullaan levittää juomaveden pitkin lattiaa. monta konstia kokeiltiin pissaamisen ja kakkaamisen kanssa sekä muiden kiusantekojen, ja viimeinen tikki oli, kun se kissa raapaisi koiraamme silmään, oli sokeus lähellä. sitten kissa lopetettiin. ja rauha palasi taloon, ja tämä jäljelle jäänyt kissa ja koirakin huokaisivat helpotuksesta. kuten mekin.

      täytyy muistaa, että eläimissäkin on häiriintyneitä yksilöitä, joille ei voi mitään. ne harmittaa ja kaduttaa!

      mutta näihin jäljelle jääviin, normaaleihin eläimiin olen enemmän kuin tyytyväinen. kissa kehrää sylissä maukuen välillä herkkuja muun ylläpidon ohella, koira innostuttaa lenkille haukahtamalla että olisi tarve mennä ulos ja nukkuu somasti välillä samassa sängyssä, niistä on enemmän kuin vain hyvää seuraa ;)
      ei kaduta yhtään lemmikin otto, jos henkilökemiat pelaavat yhteen ja kohdalle sattuu ns. normaali yksilö, eikä häiriintynyt pissakakkasotkuagressiivinenyksilö :)

    • KGT240

      Koiria ollu, en ole päivääkään katunu. Koira vaatii ihan älyttömästi töitä rodusta riippumatta. Oli koira sitten iso tai pieni, niin se vaatii kuitenkin koulutuksen (jatkuvaa työtä koiran kanssa). Tietty sitä täytyy kaiken koulutuksen lisäksi myös ulkoiluttaa ja ruokkia: kolme tuntia vuorokaudessa on minimi. Niin ja rahaa sitten palaa koiraan jatkuvasti.

      Kattoppa sitten niihin nappisilmiin, jotka kysyvät, että mitä hauskaa seuraavaksi tehtäisiin. Hieno eläin.

    • Cat lover

      Kissojen ottaminen (oli 2, nyt 1) ei ole ikinä kaduttanut. Vaikka on vaivaakin niin moninkertaisesti enemmän iloa ja onnea. Yksinasuvana, lapsettomana ihmisenä kissani on ainoa perheenjäseneni ja siksikin erittäin tärkeä.

    • Jerzky

      Otin koiran ja kissan ollessani vielä sinkku. Tavattuani mieheni ne tulivat tietysti paketin mukana. Koiran hankintaa en ole sinänsä katunut, mutta välillä tämän kiireen keskellä ärsyttää, että mieheni on koiran takia hermostunut, kun aina se ulos vienti ei nappaa.
      Erityisesti silloin hermo on piukalla, kun koira syystä tai toisesta on kuralla ja ulkoreissuja saa tehdä jatkuvasti ja aina sekään ei auta. Kahden alle 2-vuotiaan kanssa se ei aina ole ihan helppoa tai edes mahdollista (päikkärit ym.)

      Kissan hankkimista olen katunut silloin, kun se on karannut ulos mökillä juuri ennen kotiinlähtöä ja kaikki muut ovat valmiina ja sen takia on joutunut lähtöä lykkäämään ja kissaa odottelemaan.

      Ennen kuin hankit koiran, mieti tarkasti, mikä rotu sinulle sopii. Varmista myös, että sinulla on koiralle hoitaja/hoitopaikka, sillä aina tulee eteen tilanteita, jolloin sellaista tarvitsee.

      • aggen

        On tullut kaduttua 2 koiraamme. Lähinnä silloin, kun pitäisi päästä lomamatkalle tms. jonne koiraa ei voi ottaa mukaan ja hoitajaa ei löydy.. Myös erotilanteessa olen katunut koiran hankintaa. Minulle jäi erossa 3 pientä lasta ja 2 koiraa. En kyennyt viemään koiria pitkille lenkeille monta kertaa päivässä 3,2,ja 1-vuotiaiden kanssa. Toiselle koiralle etsin uuden kodin. Toisen koiran lähes väkisin työnsin eksälleni.

        Kissoja on tullut kaduttua lähinnä silloin, kun ne ovat tehneet protestipissoja uusille matoille (sama pätee koiriin) ja raaputtaneet sängynkulman auki tai muita huonekaluja rikki.

        Nuo asiat mitä tulee ajoittain kaduttua on sellaisia, mitkä tulee kyllä selvitettyä ennen eläimen hankintaa.

      • Ihmisten puolue :P

        Ei kaduta, kun ei elukoita hanki. Niihin kuluvat rahat sijoitan mieluummin hyväntekeväisyyteen ihmisten hyväksi.

    • fh

      Koira joskus kiukuttelee eikä esim:tahdo tulla sisälle koska se tahtoo alkaa keskellä yötä hippaa ulkona,silloin saattaa sapettaa,mutta kyllä se oppii ajallaan.

      • JM79

        Mulla on viisi koiraa joita rakastan enemmän kuin elämääni, en vaihtaisi hetkeäkään niiden kanssa pois! Koira vaatii paljon mutta antaa moninkertaisesti takaisin, en voi kuvitellakaan nukkuvani ilman nöpöjä vieressä! Koira on parasta terapiaa, paras kaveri, eikä jätä koskaan pulaan

      • minelan
        JM79 kirjoitti:

        Mulla on viisi koiraa joita rakastan enemmän kuin elämääni, en vaihtaisi hetkeäkään niiden kanssa pois! Koira vaatii paljon mutta antaa moninkertaisesti takaisin, en voi kuvitellakaan nukkuvani ilman nöpöjä vieressä! Koira on parasta terapiaa, paras kaveri, eikä jätä koskaan pulaan

        Minullakin oli 5 kk-mäyräkoir, jotka jouduin antaaan ystävilleni, kun halvaannuinn ja istun nyt pyörätuoliussa. Ikävä on joka päivä. Kasvatin myös kk-mäyräkoiria kennelnimella Minelan 29 uotta. KK-MÄYRÄKOIRIA ENNEN, MINULLA OLI 7 COLLIETA.
        En tunne, että se aika, mnkä koirilleni annoin, olisi työtä. Tein sen mielelläni.
        En olekoskaan ajatellutkaan niiden poisantamista, muttaa sitten tuli pakko.
        Jos silloin olisin tiennyt, että saan niin loistavan avustajan, kun minulla on, en ikinä olisi luopunu mäyräkoiristani.. Moni varmasti tietää, että mäyräkoiralla on paljon omaa tahtoa, se vaatii paljon liikuntaa, on itsepäinen sillä pä'llä ollessaan.

        1,6 vuotta elin ilman koiria, mutta kun sain tämän ihanan avustajan,jstaa paljon enemmän, kuin sekarotuiset kaiki ysyävani kokonaan, mutta se onkin erittäin hyvätapainen, ei ikinä ole tehnnyt pahoojaan, ei räksytä. On okea herrasasmie.s

      • minelan
        minelan kirjoitti:

        Minullakin oli 5 kk-mäyräkoir, jotka jouduin antaaan ystävilleni, kun halvaannuinn ja istun nyt pyörätuoliussa. Ikävä on joka päivä. Kasvatin myös kk-mäyräkoiria kennelnimella Minelan 29 uotta. KK-MÄYRÄKOIRIA ENNEN, MINULLA OLI 7 COLLIETA.
        En tunne, että se aika, mnkä koirilleni annoin, olisi työtä. Tein sen mielelläni.
        En olekoskaan ajatellutkaan niiden poisantamista, muttaa sitten tuli pakko.
        Jos silloin olisin tiennyt, että saan niin loistavan avustajan, kun minulla on, en ikinä olisi luopunu mäyräkoiristani.. Moni varmasti tietää, että mäyräkoiralla on paljon omaa tahtoa, se vaatii paljon liikuntaa, on itsepäinen sillä pä'llä ollessaan.

        1,6 vuotta elin ilman koiria, mutta kun sain tämän ihanan avustajan,jstaa paljon enemmän, kuin sekarotuiset kaiki ysyävani kokonaan, mutta se onkin erittäin hyvätapainen, ei ikinä ole tehnnyt pahoojaan, ei räksytä. On okea herrasasmie.s

        KSYMYS ON CHIUAHASTA, JOKA ON OIKEA HERRASMIES. iHANA JA ÄLYKÄS. KOVA LENKEILEMÄÄN ROTU, Jolla on paljon omaa tahtoa.

    • Kissa kylläkin

      Tämä thread kun oli etusivulla, niin ajattelin vastata, vaikka otsikossa kyselläänkin koiran omistajien mielipiteitä. Itselläni on vanha kissa, enkä voi sanoa katuvani, koska kissasta on ollut minulle niin paljon iloa. MUTTA olen joutunut tekemään elämässäni aikamoisia elämäntavallisia ja ihmisuhteellisia uhrauksia kissani vuoksi. Nyt kun se alkaa olla jo hyvin vanha, toivon joskus -tunnustan - että kissasta jo aika jättäisi.
      En aio enää koskaan ottaa mitään lemmikkiä kissani jälkeen. Haluan elää vapaampaa elämää.

    • seepie

      Koira oli kiva niin pitkään että tuli komento töihin ulkomaille, olisin voinut ottaa koiran tietenkin mukaan mutta kun en tuntenut siellä ketään joka olisi voinut huolehtia koirasta välillä kun siellä oli työpäivät todella pitkiä, koira myyntiin ja lupasin itselleni että sitten kun olen varma että pysytyn sitoutumaan 15 vuodeksi miltei kotiin niin hankin koiran. En voi hyväksyä sitä että monella tuttavalla on koira ja se on yksin kotona jopa pari vuorokautta, se on eläinrääkkäystä koska koira varsinkin tarvitsee omistajaansa jo sen normi 8 tunnin jälkeen.
      Siis mieti tarkkaan oletko valmis sitomaan itsesi melko lailla aloilleen yli kymmeneksi vuodeksi. Se että telkkari ohjelmissa on lemmikkejä reissuilla mukana, ei kerro kokototuutta sen helppoudesta, ohjelmissa on henkilökuntaa kymmeniä vahtimassa lemmikkejä muun homman ohella.

      • -----

        otti koiran sellasen pienen ja kauhean pahan haukkumaan. Yksin ollessaan koira itkee ja haukkuu koko ajan. käy koiraa jo sääliksi. Minkä helkutin takia pitää ottaa koira jos ei ole kotonakaan...Rivitalossa kivaa ja varsinkaan kun naapurit ottavat nokkiinsa siitä jos niille menee jotain sanomaan. Riidoissa ollaan tällä hetkellä, että sillee täällä ...

      • jezzes
        ----- kirjoitti:

        otti koiran sellasen pienen ja kauhean pahan haukkumaan. Yksin ollessaan koira itkee ja haukkuu koko ajan. käy koiraa jo sääliksi. Minkä helkutin takia pitää ottaa koira jos ei ole kotonakaan...Rivitalossa kivaa ja varsinkaan kun naapurit ottavat nokkiinsa siitä jos niille menee jotain sanomaan. Riidoissa ollaan tällä hetkellä, että sillee täällä ...

        Kannattaa ilmoittaa poliisille kun koira ulisee yksin aamusta iltaan, se on eläinrääkkäystä jättää yksin koira pitkäksi aikaa, toisaalta taas lahdessa muutamat kalja teranssit mainosti kesällä että koiran voi ottaa mukaan oluelle...helteeseen nauttimaan auringosta, ei sekään kyllä koiralle hyväksi ole.

    • eipä oles varattu

      Mulla ei ole ollut koiraa, mutta muita lemmikkejä kyllä ja niiden ottaminen on kaduttanut. Täällä kukaan ei ole oikein kunnolla katunut koiranottamista, mutta kyllä niitäkin tarinoita riittää. Kollegani huokaisi helpotuksesta kun perheen vanha koira kuoli, ei siksi että "pääsi kärsimyksistään", vaan siksi että hän sai alkaa elää taas normaalia aikuisen elämää.

    • hippulishei

      Toki on hetkiä, että harmittaa jokin koiraan liittyvä asia, mutta ei kaduta. Rakastan koiriani ja kaikki joita rakastamme aiheuttavat erilaisia tunteita. Eikä aina pelkästään rakkautta, vaan myös niitä negatiivisia tunteita. Ne tunteet on hyväksyttävä ja niiden kanssa on elettävä, eikä koira saa niistä kärsiä. Vaikka kuinka ottaa pattiin räksyttävä karvapallo narun päässä riehumassa, et voi sitä hylätä tai antaa olla. Se on sinun ystäväsi, luottaa sinuun ja sinun on vastattava tuohon luottamukseen. Se fakta vaan on ymmärrettävä, että koira on elävä olento ja siitä on pidettävä huolta. Se vaatii ulkoilua, ruokaa, hellyyttä, kuria ja paljon muuta.

      Vaikka itse olisit sairas, väsynyt tms. koirasta on pidettävä huolta. Vaikka sataisi räntäloskaa vaakatasossa, koiran on päästävä ulos. Vaikka rahatilanne on kehno, koira on ruokittava. Ulkomaanmatkat, juhlat, illanistujaiset ym. vaativat aina oman järjestelynssä koiran hoidossa. Ennen töihinlähtöä koiran on päästävä lenkille poikkeuksetta, vaikka kello olisi 4:30 aamulla ja olisi ihana nukkua vielä vartti. Töistä tultua koiran on päästävä ulos, oli työpäivä kuinka rankka hyvänsä. Illallakin koiran on päästävä ulos, vaikka lempiohjelma tulisi ja tekisi mieli käpertä sohvan nurkkaan herkuttelemaan. Ja koirat eivät aikuisiksi kasvettuuan enää ole niitä hellyttäviä pentuja, vaan aikuisia eläimiä omine tapoineen ja vaistoineen. Tarvitaan paljon työtä ja koulutusta, että saat lemmikistäsi hyvin kasvatetun ystävän. Ilman koulutusta koira ei välttämättä pärjää ihmisen maailmassa, se on kuitenkin koira, ei ihminen.

      Kannattaa miettiä hyvin tarkkaan hankintaa. Koiran omistaminen on toisinaan raskasta ja uuvuttavaa, siitä ei saa sairaslomaa eikä maksuvapaata. Se on huolenpitoa ja rakkautta olosuhteista välittämättä. Enkä kiellä, etteikö nuo omat eläimet aiheuttaisi harmaita hiuksia tempauksillaan, mutta rakastan niitä sydämeni pohjasta.

      Pääpointti on kuitenkin se, että koiraa ei minusta saisi ottaa "kokeeksi" ja sitten antaa pois. Koiraa ei saa jättää huonolle hoidolle eikä laiminlyödä. Jos olet epävarma, kysy esimerkiksi sokeainkoiriksi kasvatettavia pentuja, jotka asuvat pentuikänsä kodeissa ja sitten otetaan koulutukseen ja ne pääsevät avustamaan sokeita. Mutta älä missään nimessä hanki koiraa ellet ole sataprosenttisen varma siitä, että rotu on sinulle oikea, ja että jaksat kantaa vastuun koirastasi niin hyvinä kuin pahoinakin päivinä. Poikkeuksetta.

    • mitä katumista

      siinä on, en ole maksanut elukoista koskaan mitään, kun niitä saa kyllä ilmaiseksi, ja kun haluaa eroon elukasta ei muuta kuin nappi takaraivoon ja käy hautaamassa maahan, ei siinä sen ihmeellisempää rulianssia kannata tehdä.

      • cattityttö

        koira ja kissoja. Niistä oli välillä haittaa, mut pääsääntöisesti iloa. Sitten syntyi lapsia ja ne eläimet ei oikein sopinu kuvioon. Luovuin niistä. Nyt 398 vuotiaana otin kissan perheeseen pitkän harkinnan jälkeen. Tuossa se on nyt ollu puol vuotta ja on perheen jäsen, siinä missä kaikki muutkin. Iloa on paljon, mut haittapuolia ei yhtään. Kätevästi kulkee mökillekin aina mukana :) Tykkää olla kopassaan ja auton kyydissä.

    • 20+20=?

      Vastoinkäymisistä on selvitty. Vaikka olen monesti katunut niin hyvät puolet varmaan voittavat huonot. Monet menot ja kaverit on lemmikkien takia jääneet, mutta elämää nämä pikku kaverit ovat kyllä tasanneet ja sanoisin että asiat ovat sujuneet paremmin kuin jos kissoja ei olisi ottanut. Koiran kanssa olisi vamaan sama asia.

      Jos päädyt ottamaan lemmikin niin älä lannistu ensimmäiseen vastoinkäymiseen. Suosittelen vielä etsimään netistä löytöeläimiä. Halvaksi tulee ja teet palveluksen kaltoin kohdellellu eläimelle. Se on tietynlainen kunniamerkki sekin.

      • ....

        Moi!
        Itselläni on ollut aina kissoja,mutta toki olen myös koiraa harkinnut joskus..Varmaan yksi tärkeimmistä asioista on,paljon sinulla on aikaa koiralle päivässä,millainen työ,muut ajanvietteet..Tuossa edellä on tullut paljon asioita,mutta itse kun olen harkinnut koiran ottamisesta hamaisessa tulevaisuudessa joskus,niin varmaan olen miettinyt esim turkin helppohoitoisuutta,koiran luonnetta,käyttötarkoitus:vahti,seura,vai harrastuskoiraksi,onko perheessä muita vai oletko yksineläjä,millaisia työpäiviä teet.Jos sairastut,onko sukulaisia,kavereita,jotka voivat hätätapauksessa käyttää koiraa ulkona,tai hoitaa pidempiä aikoja...Hyvä juttu,kun harkitset tarkkaan:)

      • leipuri-hiivate

        meillä on sekä kissa että koira. molemmat mahtavia tapauksia. todellisia persoonoita ja niin kilttejä ja rauhallisia. molemmat eläimemme alkavat olla vain iäkkäitä. ja yhteiset vuotemme alkavat olla hieman vähissä.

        iän myötä molemmille on alkanut tulemaan kaikenlaisia vaivoja. isompia ja pienenpiä. jotka on asianmukaisesti hoidettu ja joita pyritään helpottamaan eri konstein. molemmat ovat kyllä vielä virkeitä tapauksia ja pilkettä silmäkulmassa. mutta silti noita vanhoja ressukoita katsellessa tulee välillä paha olo, kun tietää että jonain päivänä heistä aika jättää, ja se suru on oleva kova. toki kuolemakin kuuluu elämään, mutta olemme puhuneet että tuskin voimme mitään eläintä ottaa ainakaan piiiiiiitkään aikaan kun ystävistämme joudumme luopumaan.

        olemme molemmat eläinrakkaita ja lapsemmekin ovat sen meiltä perineet. mutta se luopumisen pelko on se mikä voi olla että emme enää elämiä ota, vaikka niitä kovasti rakastammekin.

      • mielipide.

        Minulla on ollut koiria jo yli 20 vuotta,joidenka kanssa on tullut harrastettua monenlaista. Yhden ainoan nurjanpuolen voin omalta kohdaltani mainita on se viimeinen päivä,kun parasystävä on päästettävä juoksentelemaan pilvipuistoon. Yhtenäkään sade, tai pakkaspäivänä,tai aamukuudelta koiraa ulkoiluttamaan lähtiessä,ei minua ole harmittanut. Voin antaa neuvon koiraa harkitsevalle,koiran omistajaksi ei kasveta,vaan siihen synnytään. Silloin koiran pitäminen ei harmita,vaikka elämässä olisi niitä vastoinkäymisiä,sairauksia,työttömyyttä,avioeroja,tai mitä tahansa. Kun rinnalla kulkee koira,silloin työstressit ja muut harmit katoaa.

    • Miukumauku--

      Hanki mielummin kissa, et kadu!

    • 10+2

      kaduttaa ja suuresti. Koiralle tuli käytösongelmia ja sen koulutus oli haastavaa ja vaati päivittäistä, pitkäkestoista sitoutumista. Se ei oppinut kunnolla sisäsiistiksi edes parivuotiaaksi mennessä, pissaa ja kakkaa tuli sisälle pahimmillaan monta kertaa päivässä. Se oli myös aggressiivinen ja ylivilkas. Onneksi sille löydettiin uusi, parempi koti.

      Myönnän suoraan, että omat taitoni koirankouluttajana ei riittänyt. Myöskään kärsivällisyyttä ei enää ollut siinä vaiheessa, kun intensiivisestä koulutuksesta huolimatta tuloksia ei tullut monen kuukaudenkaan jälkeen. Minulla on myös 2-vuotias lapsi, jonka kanssa pärjää paljon helpommin ja ilman hermojen menetystä. :) En enää ikinä ottaisi koiraa ja toivon, etten olisi ottanut sitä ensimmäistäkään.

      • diddo-

        Huvittavaa lukea joidenkin ihmisen kirjoituksia joissa jokainen luulee olevansa oikeassa ja ainutlaatuinen , PARAS kouluttaja.
        Itse olen parikymppinen "bilettäjä". Aiempien kommentoijien mukaan , "parikymppisen bilettäjän" ei kannata hommata koiraa.
        Olen tyytyväinen itseeni ja koiraani kuinka hyvin yhteiskielemme toimii. Rotuni on haastava pieni ärripurri jota ei edes osa "suomi24 fiksuista koira ihmisistä" suosittele ekaksi koiraksi.
        Ainoa mitä haluan sanoa on että kaikkihan on itsestään kiinni. Sulta löytyy aikaa koiralle jos itse järjestät niin. Sulta löytyy taito kouluttaa koira tavoilla jos haluat. Kaikki on itsestäsi kiinni.
        Keskustelun aloittaja vaikuttaa fiksulta ihmiseltä, muutama taisi sanoakin että et hetken mielijohteesta ainakaan ole koiraa harkitsemassa kun mietit tätäkin puolta. Täysin samaa mieltä!

        Anteeksi jos joku veti hernemaissipaprikan nenään tästä viestistä.

      • 4+11

        Voin kyllä rehellisesti sanoa,että päivääkään en ole katunut koiran ottamista.Mietin koiran ottamista kylläkin todella pitkään,rotuvalintoineen kaikkineen.Onko minulla tarjota sille elinikäinen koti,oli elämäntilanteeni millainen tahansa...Asun yksin suuren koirani kanssa,joka on ollut minulla pennusta lähtien.Jos on pienintäkään epäilystä siitä jaksaako lähteä säällä kuin säällä ulos,haluaako vielä reissata,ja elää ns.vapaaherran elämää,tuleeko arki liian raskaaksi jos lapsia haluaa jossain vaiheessa yms.niin koiraa EI KANNATA OTTAA.Koira vaatii paljon,mutta kyllä se antaakin.Mikään ei ole parempaa terapiaa kun saa temuta oman koiransa kanssa.

    • perheenjäseniä

      Mun mielestä jos koiran ottaa, niin sitä ei tehdä hetken mielijohteesta, vaan pitää muistaa, että koirasta voi olla parhaimmillaan vastuuta jopa seuraavaksi 16:sta vuodeksi. Meillä oli koira joka oli kanssamme 16 vuotta, kunnes se jouduttiin lopettaa vanhuuden vaivojen takia...koskaan ei kaduttanut, sillä se oli yksi perheenjäsenistä, jonka poismeno tuntui yhtä pahalta kuin joku ihminen olisi kuollut.

      Mielestäni nykyään ihmiset luopuu muutenkin koiristaan aika heppoisin syin, vähän väliä jossain nettipalstalla kaupataan koiraa milloin mukamas allergian takia, milloin lapsien takia, milloin uuden miehen takia, milloin pakkasen takia....

      Olen itse töissä paikassa jossa on kodittomia eläimiä, kissoja ja koiria, ja välillä kyllä kiukuttaa kun lemmikeistä luovutaan mitä typerimmistä syistä...parikin koiraa tuli meille sen takia, kun omistajan uusi mies ei antanut niiden olla sisällä, vaan uhkasi lopetuksella jos omistaja ei luovu koirista! Kyllä mulla olis mennyt mies vaihtoon tossa tilanteessa, enkä olisi luopunut lemmikeistä kun toinen niin vaatii.

      Muutenkin tuossa ihmisten piittaamattomuudessa eläinten hyvinvointiin olisi suuresti parantamisen varaa...meillekin tullut niin onnettomia tapauksia laiminlyöntien ja huostaanottojen seurauksena että tekis välillä mieli itkeä. Ei eläin ole mikään lelu, joka eläimen ottaa, niin kantakoot vastuunsa ja huolehtikoot siitä.

      • Nimim.jokuvaan

        "kaupataan koiraa milloin mukamas allergian takia"

        Joillakin voi ihan oikeasti kehittyä allergia niin pahaksi ettei yksinkertaisesti voi pitää koiraa/kissaa enää vaikka kuinka yrittäisi siihen siedättyä.. itse en voi kania pitää sylissä viittä minuuttia kauempaa mutta koirista ei tule välttämättä mitään, riippuu rodusta ja karvanlaadusta. Yhdestä kissasta ei tule mitään mutta jos esim. kodittomia kissoja käyn katsomassa niin alkaa nokka vuotamaan ja aivastuttamaan, mikä nyt ei ole niin paha muttei mukavakaan asia. Itsellä on koira josta ei tule mitään onneksi.

      • heartshapedglasses

        Voin kertoa kokemuksesta, että oikea allergia ei ole mikään heppoinen syy luopua lemmikistä. Jos on ihan oikea allergia, niin silloin on todellakin joskus PAKKO luopua lemmikistään. itse tulin allergiseksi kaneilleni noin vuosi ennen kuin niistä luovuin viime kesänä. Alkuun oireet olivat lieviä, nenä oli silloin tällöin tukossa, pientä kutinaa käsissä ja kaulalla, kun kaneja paijasi tai häkkiä siivosi. Käytin jo silloin häkkiä siivotessa hengityssuojainta, enkä koskenut paljain käsin puruihin. Viime keväänä hain silmätipat ja vahvan nenäsumutteen päivittäisiin käyttöön, koska silmät vuotivat ja nenä oli koko ajan tukossa (tästä syystä nukahtaminen neljänkään tyynyn kanssa tuotti vaikeuksia, kun suu kuivui hengitettäessä), käytin myös 3:a eri astmalääkettä päivittäin ja välillä kortisonitabletteja ja allergialääkettä. Välillä olin päivystyksessä pahan astmakohtauksen takia. Kurkussa oli koko ajan sitkeää limaa, jota ei saanut millään pois. En silti luopunut kaneista, koska se oli liian vaikeaa. Sitten viime kesänä oli pakko. Kurkku oli tukossa siitä limasta koko ajan ja nukahtamiseta ei enää tullut mitään kun vain raavin itseäni joitain tunteja. Tilanne oli niin kriittinen, että soitin eläinlääkärilleni hädissäni ja hänen kauttaan löysin parissa viikossa ihmisen, joka pystyi tarjoamaan kaneille väliaikaisen kodin, kunnes uusi, pysyvä koti löytyi netin kautta. Oli todella kova paikka luopua kaneista, mutta oli pakko. Ja jos väliaikaista kotia ei olisi löytynyt, olisin joutunut asumaan jossain muualla tai viimeisenä vaihtoehtona viemään kanit piikille, mitä en todellakaan olisi halunnut tehdä.
        Varmasti joku etsii eläimelle uutta kotia allergian takia, vaikka mitään allergiaa ei ole, mutta on myös taatusti sellaisia ihmisiä kuin minä, jotka ovat ihan oikeasti allergisia. Ja omalla terveydellä ei ihan oikeasti kannata leikkiä, vaikka eläimiään rakastaakin. On mulla edelleen pari vanhaa hamsteria ja saan lieviä oireita. Mutta sitten kun heistä aika jättää, niin mitään karvaisia otuksia ei enää tule. Onneksi en kokonaan ilman eläimiä joudu olemaan, kun on kuitenkin akvaarioita ja terraarioasukit. Tunnen edelleen syyllisyyttä siitä, että jouduin luopumaan kaneista, siksi varmaan tämmöinen puolustuspuhe. Kanien takia kadun, että otin heidät, mutta heidät oli mukava tuntea ja olen kuitenkin onnellinen, että pääsivät uuteen, hyvään kotiin.

    • yks vaan

      Itse otin kissan reilut 4 v sitten, enkä ole katunut. Voi olla totta, että katson vaaleanpunaisten silmälasien läpi, mutta hetkeäkään en ole katunut.

      • diddo-

        Se mitä mulle toitotettiin kun "haaveilin" koirasta aikanaan oli myös se että onko oikeasti valmis luopumaan koirastaan jonain päivänä. Kun elät koiran kanssa (toiv) pitkän elämän kiintyy siihen paljon. Oletettavasti koira kumminkin lähtee täältä ennen sinua. Se on monelle raskas paikka ja kannattaa ajatella myös sitä että siitä todellakin joutuu joskus luopumana.

    • Chihun omistaja

      Todella hyvä, että punnitset koiran ottoon liittyviä molempia puolia. Koiran kasvattaminen ei todellakaan ole helpoin tehtävä. Moni ottaa söpön pikku pennun kun se on vaan niin söpö ja kiva. Mutta sitten huomataankin, että koira vie aikaa, hermoja, rahaa, pissaa/kakkaa lattialle, ei osaakkaan luontaisesti kulkea remmissä vetämättä, tuhoaa huonekaluja, levittää karvoja, haisee, kuolaa, on yli energinen, puree, hyppii....jne lukemattomia syitä ja siksipä foorumien myyntipalstat ovat tätä nykyä täynnä imoituksia (allergia, ajanpuute, pois lapsen tieltä...jne)....

      Vinkkejä koiran valintaaan:
      - Jos et halua kasvattaa pentua suosittelen aikuista koiraa. Käy tutustumaan siihen ensin ja arvioi sopisiko se sinulle paremmin. (Hyvinä puolina sisäsiisteys ja toivottavasti myös tapakasvatus...Huonoina piilevät käytösongelmat)

      -Jos harkitset pentua punnitse tarkkaan rotu. Mitä haluat sen kanssa harrastaa? Kuinka paljon olet valmis tarjoamaan virikettä? Oletko itse rauhallinen vai aktiviinen? Ota huomioon rodun ominaisuudet. Sulje pois esim riistavietti, vetovietti, paimennusvietti...mikä tahansa jonka koet ettet "tarvitse" sellaista ominaisuutta. MInkä tyyppisen sitten valitsetkin pyri tarjoamaan rodulle tyypillistä aktivointia.

      - Oli rotu mikä vaan jokaisessa rodussa on eri energiatasoja. Pentueessa saattaa olla korkeaenegisiä (nämä usein tulevat luokse ekana ja hyppivät,nuolevat tai muuten yrittävät vimalla kiinnittää huomiosi), tavallinen energia säteilee kunnioitusta, rauhallisuutta, mutta tarvittaessa aktiivista energiaa, Matala energinen koira on ns. sohvaperuna koiria. Niiden energian purkamiseen ei vaadita kovinkaan monipuolista aktviointia. Etsi se mistä koira pitää eniten. Arat ja pidättyväiset koirat oavt usein haasteellisia ja niiden kanssa vaaditaan enemmän aikaa ja kokemusta.

      Omat kokemukset:

      Kertaakaan en ole katunut koiran valintaa! Välillä on vaikeampia aikoja jos menoja on paljon. Mutta koira sopeutuu siihen jahka se pennusta asti pääsee kaikkeen mukaan :) Itse otin ensimmäisen koirani aikuisena (1,5vuotiaana) ja se omasi jo koiralle parhaat ominaisuudet. Pahimmat teini ajat olivat ohitse, se oli sisäsiisti ja remmissä kulki nätisti. En siis joutunut tekemään paljoakaan. Omaksi iloksemme teemme iltaisin temppuja ja käymme oikein pitkillä lenkeillä. Pienestä koirasta on sekin hyöty, että pahimman räntäsateen sattuessa tai kylmän viiman puhaltaessa se astu jalallaankaan kuin pika pissalle, joten itsekkään ei ole tarvis sinne mennä rämpimään. Tarjoan koiralle sisätiloissa aktiviteettejä ja väsytän sitä henkisellä tasolla. Leikimme myös nouto leikkejä joilloin koira pääsee juoksemaan. Aina voi kaikkea soveltaa. Ja pennusta asti koiran voi opettaa että aamulla käydään vain pissalla ja päivällä ja illalla pitempi lenkki. Koira on mestari sopeutuja ja se toimii niinkun se on opetettu. :) Jos siis olet aamu uninen etkä jaksa lähteä tunnin lenkille aamusta. Opeta koirasi käymään vain tarpeillaan ja tyydytä sen energian purku illalla. Painotan kuitenkin, että korkea energiselle koiralle tällainen ei sovi. KOira saattaa purkaa energiansa huonekaluihin ja muihin. Aina kun koira jää yksin sen olisi hyvä olla väsynyt, jotta se voi rauhoittua siksi aikaa kun olet poissa. Siispä tässäkin tapauksessa ottakaa huomioon koirat yksilöinä. Joillekkin sopii joku juttu ja joillekkin ei :)

    • Eepu23n

      vaikka aikaa ei juuri muuhun olekkaan kuin koiran kouluttamiseen.
      Mutta ei tuu lähettyä aina jonnekki,olen helposti vietävissä joten kaverit vetäneet paikkaan jos toiseen. Mutta nyt on koira ja vastuuta ja sitä on mieluummin kotona koiran kans kuin kavereiden kans ulkona tuhlaamassa rahoja johonkin täysin turhaan.
      Nyt kun on koira, osaan suunnitella talouteni paremmin kuin aiemmin, rahat menee vain omiin ja koiran sekä kissan ruokiin sekä myös laskuihin. Koira on parasta kohdalleni sattuneesta tapauksesta lisäksi rotu on sellainen jossa on hieman haastetta jota kaipaankin :) En kadu hetkeäkään, koirani pelasti minut vaipumasta masennukseen eron jälkeen.

    • 1+16

      Kaduttaa. Sairastuin vakavaaan masennukseen, ja kuuden vuoden sairastamisen jälkeen kun alkaa näyttää paremmalta on koiran parhaat vuodet jo takanapäin. Itku tuli, onneksi oli ystäviä apuna. Koira kärsi, rahan, -ajan, -jaksamisenpuutteesta. Olisin luopunut, mutten jaksanut edes etsiä uutta omistajaa. En voinut antaa pois vain ensimmäiselle ottajalle, olisi pitänyt tarkistella tarkemmin. Jäi tekemättä.
      Nyt alamme voida paremmin, koira ja minä. Ei sitä enää pois voi antaa, mutta väsyttää ajatuskin tulevista vuosista, kun niitä on toinen mokoma vielä ainakin jäljellä. On jäänyt pelko, että jos sairastuu uudestaan.

      Pyyteetön rakkaus, sitä minä olen koiraltani oppinut.
      Huudettuani väsymyksestä kurkku suorana puistossa koiralle joka ei tottele, se tulee lenkin jälkeen kuitenkin syliin. Voi pientä! Minun rakas.

      • uppa

        Sinulle perheenjäseniä: Olen kanssasi samaa mieltä,että eläimistä(niin kissoista kuin koiristakin) luovutaan nykypäivänä liian heppoisin perustein.Sapettaa! En ymmärrä ihmisiä,jotka eivät ota kunnolla selvää,mitä kukin rotu vaatii ja mihin KÄYTTÖTARKOTUKSEEN se on alunperin jalostettu.On aivan älytöntä miettiä esim.saksanpaimenkoiraa(niitä kun yleisenä rotuna paljon annetaan/myydään uusiin koteihin) vain sillä perusteella mitä illuusio rodusta antaa odottaa.Jos koiran ottaa,luulisi sen hetken käyttävän aikaa siihen mitä rotu vaatii,eikä valita koiraa vain sillä perusteella kun se on niin hieno...

    • Kaija vai lisko

      Papukaijan ottaminen lemmikiksi kaduttaa. Koska vietän iltaa paljon ravintolassa, on papukaija otettava aina mukaan. Loppuillasta lennämme kumpikin ulos ja tämä osio jos mikään on papukaijalle todellakin luonnollisempaa kuin minulle. Suunnitelmissa onkin vaihtaa papukaija sisiliskoon. Nyt vain mietityttää voiko sisiliskon kanssa lähteä iltaisin joraamaan??

      • Kaija, ehdottomasti

        Ja vaihda se kapakka kirkkoon niin et lennä sieltä pois. Ps. Toivottavasti kaijasi ei kiroile ;D

    • bhhöo

      kertaakaan en ole koiran ottamsta katunut ! koko pienen elämäni aina halusin koiraa ja kun pääsin omaan kotiin niin pari vuotta siitä, ja otin ensimmäisen koirani. Aina kun on ollut taukoja ettei ole koiraa niin mua masentaa. Jotenkin tuntuu ettei ole tekemistä ja sitä parasta ystävää. Nytten koira joka on varsinainen duracellpupu ja välillä meinaa hermot keittää yli, mutta sitä hyvää on niin paljon enemmän, että en koirastani luopuisi vaikka mikä tulisi.

    • exergy

      Lemmikki, olkoon se koira, kissa tai mikä tahansa muu eläin, on ikuinen lapsi ja tarvitsee hoivaa ja huolenpitoa koko elämänsä ajan. Jotkut lemmikit ovat helpompia, akvaariokaloja ei tarvitse ulkoiluttaa mutta akvaario on puhdistettava säännöllisesti eikä se mikään vartin juttu ole sekään, ravintoa täytyy antaa päivittäin joskin helpottavia ratkaisujakin löytyy. Matelijoilla täytyy olla oikeat lämpöolosuhteet alati. Koiraa täytyy ulkoiluttaa aamuin illoin ja mielellään sen kanssa on jaksettava käydä ihan päivälläkin ulkoilemassa ja leikkimässä. Kissa on on koiraa helpompi mutta samalla tavalla senkin hiekkamörskää täytyy puhdistaa jatkuvasti ja raikasta vettä sekä oikeaa ravintoa on kupissa oltava päivittäin kuten koirillakin. Kissan sentään pystyy jättämään pariksi päiväksi kotiin jos käy pikavisiitillä jossain, koiraa taas ei oikeastaan voi.

      Eläimet sitovat omistajaansa ihmisvauvan tavoin jopa kauemmin kuin ihmislapset sillä moni lemmikki elää pitkälti toistakymmentä vuotta ja vaatii jokapäiväistä huolenpitoa, ihmislapset sentään kehittyvät siinä suhteessa ja oikein opetettuina pystyvät olemaan tietyllä tavalla itsenäisempiä jo paljon ennenkuin lemmikin arkkuun lyödään naulaa.

      Eläimen hankkiminen edellyttää vastuun ottamista ja ymmärrystä siitä että se sitoo sinut mahdollisesti vuosikausiksi tiukasti rutiineihinsa, ellei sinulla ole ihmisiä jotka voivat tilapäisesti hoivata lemmikkiäsi vaikkapa viikon ajan jos lähdet esim. lomamatkalle tai auttaa hoidossa useamminkin.,

      Eläin on eräänlainen lapsekas perheenjäsen jonka hankkimista on mietittävä tarkasti, jaksatko hoitorutiinia vuosikausia vai kyllästyttääkö kuukauden päästä? Pennut ovat aina suloisia söpöläisiä mutta niistäkin kasvaa hyvin pian aikuisia lajinsa edustajia joilla on erilaisia tarpeita ihmisen suhteen.

      Vastoinkäymisiä voi elämässä olla aina, monella eri tavalla joten niitä ei kannata sinänsä pelätä, kunhan osaa miettiä sen kuinka hyvin kykenee sitoutumaan siihen että lemmikki vie päivittäistä aikaasi vuosien ajan.

      • exergy

        "kuinka hyvin kykenee sitoutumaan siihen että lemmikki vie päivittäistä aikaasi vuosien ajan"

        Mutta toki antaa lähes kaiken oman aikansa sinulle ;) Hyvin hoidettu koira on ikuisesti uskollinen ystävä ja ymmärtää yllättävän paljon ihmisen tunnetiloista. Siitä voi saada paljon iloa elämäänsä. Sama pätee kissoihin joskin ne hyväkkäät kuten tuo meidänkin katti nyt vaan on lajityypillisesti enemmän kiinnostunut mitä jääkaapissamme on ja yleensä huomioi ihmisiä vain kun jääkaappi avataan. Jostain syystä pukki tuo silti sillekin vähän herkkuja, himputin töppötassu. Aamulla oli olohuoneen lattia täynnä rasvaisia tassunjälkiä kun olin unohtanut ruokatavaroita pöydälle. Yhtäaikaa ärsyttää ja naurattaa ;D

    • koiranystävä--_

      Hienoa että pohdit näitä etukäteen. Koira kun saattaa tallustella vieressä jopa 15 vuotta. Itselläni 3 koiraa ja hetkeäkään en ole katunut. Ainoastaan viime kuussa koirani sairastuttua parantumattomasti mietin millaista elämäni oilisi ollut jos en olisi aikanaan ottanut tätä ensimmäistä koiraani, tätä tuskaa rinnassa ja näitä kyyneliä ei olisi tarvinnut vuodattaa mitä nyt viimesten kuukausien aikana on joutunut tekemään. Ajatus että rakas ystäväni ei ole ehkä kesällä enään täällä sattuu niin hirveästi, että kun aika tulee en tiedä olenko tarpeaksi vahva kestämään sitä. Niin paljon koettu yhdessä, iloja ja suruja. Mutta kun ajattelen että jos en olisi saanut tuntea tätä pientä ihmettäni olisin paljon köyhempi, henkisesti. Koira on antanut niin paljon, kaikki 100% aitoa. Kaikesta huolimatta suosittelen lämpöisesti koiravauvan ottamsita. Mutta huomioi ottaessasi mahdolliset ylimääräiset eläinlääkärikulut, se ei ole mitään halpaa hommaa.

    • nainen21w

      Joskus on huonoja ja vittumaisia päiviä mutta silti sitä vaan rakastaa ja ne antaa paljon jo pelkällä läsnäolollaan. Niiden kasvua pennusta on mukava seurata ja sitä miten edistytään koulutuksessa ja muutenkin ,miten ne kasvavat ja oppivat. Eläimillä on muutenkin terapeuttisia vaikutteita, äidin koirat oikeasti pelasti hänet faijan menetykseltä. Vaikka välillä ei millään jaksais lenkittää, kyllä sen koiran iloinen riehuminen siellä pihalla saa paremmalle tuulelle. ja muutenki tulee parempi olo kun saa raitista ilmaa, vaikka olisi väsynyt ja on "pakko" mennä ulos. Vaikka lopuksi se ei ollutkaan niin ylitsepääsemätöntä mennä ulos, siellä saa muutenki relaa kun ottaa oikeen asenteen. Mulla ainakin on aina kahvi mukana kun meen tohon mettään mietin yksikseen kaikkea, kun koira touhuu. Yhden ainoan huonon puolen löydän ja se on tämän ystävän päästäminen viimeiseen lepoonsa. Mun sakemannin pentu on mun silmäterä ja senkin ansiosta en oo dokannu tai sekoillu 4 kuukauteen, eikä edes tee mieli. Laihtunu 15kg ja paljon terveempi mieleltäni kun toi piipero tuli.

      Koira on kumminkin koko elämänmittanen vastuu, ÄLKÄÄ ottako koiraa jos epäilette sen päätyvän kiertopalkinnoksi! Loppujen lopuksi sekin päätyy lopetettavaksi, kun rakkaat ihmiset hyljänneet eikä se halua muita lähelleen enää.

      • Vekulle kiitollinen

        ja on aina ollut, se on paras fysio terapeutti (pakko lenkittää säännöllisesti) ja hyvä psykiatri ,opit tuntemaan mielialan vaihtelut ja mitä lemmikkisi milloinkin "ajattelee" .Ja taas toisaalta saat ymmärrystä ja myötä tuntoa tältä kaverilta, jos on huono päivä niin se tulee viereen suremaan ,tai hyvänä päivänä se iloitsee kanssasi. Vietä aikaa valitsemasi kaverin kanssa ja löydätte yhteisen "sävelen" se palkitsee niin hyvässä kuin vähemmän hyvässäkin.

    • elsuyh

      Täytyy kysellä kokemuksia toisilta, vaikka itsellä on ollut jo mikä tahansa eläin, niin se ei ole valmis antamaan kotia millekään eläimelle. Se on mun mielipide. Hoito-ohjeita, neuvoja yms kyselevä on sitoutunut lemmikkiinsä ja huolehtii siitä. Jos menet avioon,niin se inhottaa joskus. Jos teet mukuloita, niin sekin inhottaa joskus, mutta jos otat eläimen ja se mietityttää jo etukäteen, niin se on viisainta jättää ottamatta. Eläinsuojelut on täynnä niitä "kokeiluja". Tee lapsi ja kokeile sen kanssa paljonko on harmia eläimestä. Jätätkö penskan mökille vai heitätkö tienvarteen? MIKÄÄN ELÄIN EI OLE KOKEILUA VARTEN. Mieti ja ota tosiaan vaikka se etana ensin, mutta kun sekin tarvitsee hoitoa! No sen voi laskea luontoon ja se jopa pärjää siellä.

    • vanhatuttu

      Ei kaduta, ei. Vaikka niitä semmoisia ei-niin-mukavia asioitahan koiran kanssa tulee vastaan aina välillä.
      Tässä muutamia nurjia-kurjia juttuja joita ensimmäisenä tulee mieleen:

      - Se ripuli, vaikka päälläsi seisoisit, ripuleita tulee ja menee. Spray-kakkojen siivoaminen seiniltä ja lattioilta ei ole mitenkään hohdokasta, mutta kuuluu pakettiin.
      - Koiran muut sairastamiset. Ensinnäkin, on kurjaa kun pieni ystävä sairastaa. Toisekseen eläinlääkärikäynnit maksavat hunajaa, siellä ei parilla kympillä edes tervehditä. Mutta ystävää on autettava hädässä.
      - Mahdolliset käytöshäiriöt. Lue vaikkapa netistä mitä tahansa koiraongelmiin liittyviä keskustelu- tai muita sivustoja, niin huomaat kuinka yleisiä ja todennäköisiä ne ovat. Ja kun niiden kirjo on loputon.
      - Säännöllinen ulkoilu kelillä kuin kelillä. Vaikka v'''ttaa, ulos on mentävä. Ja jos on esim. pissatulehdus, niin ulos mennään vaikka vartin välein kunnes antibiootit alkaa tepsiä.
      - Kakkapussiruljanssi. Raahaat kakkapusseja ja tongit kakkaa pusseihin josta sormi lipsahtaakin kakkaan, syvä huokaus. Mutta kuuluu kauppaan.
      - Se nolouden tunne kun oma lemmikki sählää ja häsää jotain ja kaikki muut maailman koirat tuntuisivat olevan käytösvalioita.
      - Koulutus vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä, mutta on ainoa keino saada hauvasta yhteiskuntakelpoinen.
      - Tuhotut tavarat

      Ja varmasti paljon uutakin. Mutta rakastanpa silti pikku palleroitani. Toivottavasti sinäkin :)

    • Kylläh

      Kaduttaa ja usein tuntuu, että annan koko rakin pois. Koiralle on kyllä aikaa tarpeeksi, lapset tykkäävät koirasta ja puuhaavat sen kanss jne. MUTTA kyseessä onkin pentueen ainoa koira, vilkas terrieri, joka tulleessaan lapsiperheeseemme, puri lapsia jaloista ja käsistä, kädet ja jalat verillä, sukat rikki sai lapset olla kuukausitolkulla. Hain kasvatusohjeita ja vinkkejä netistä ja tutuilta ja n.5kk päästä meille tulosta koira alkoi pikkuhiljaa tajuamaan, ettei lapsia metsästetä, vaan leikitään leluilla, mitä oli paljon ja kun koira niillä leikki kehuttiin paljon jne.

      Vielä täytettyään vuoden koira kerran juoksi juuri 4-vuotta täyttäneen lapseni perään, kun lapsi lähti juoksemaan isiä vastaan. Koira otti nilkasta kiinni ja lapsi lensi suoraan naamalleen kesävaatteissa isoa kiveä olevalle tielle. Kyllä silloin teki mieli lopettaa koko koira, myydä se tai jotain muuta epätoivoista, koska HUOLIMATTA kasvatuksesta ja annetusta ajasta, ei se perkele meinaa uskoo mitään!

      • --------

        On kyllä kaduttanut joskus, että otin koiran.

        Ensinnäkin se puri ensitöikseen keittiön lattian vuokra-asunnossa hajalle - sinne meni kallis takuuvuokra ja ylipäätään hajotti aluksi hirveän määrän tavaraa, tosin iän myötä se on rauhoittunut. Terveydenhuoltokuluihin on mennyt todella paljon rahaa ja se tuntuu oikeasti lompakossa. Esim. pelkkä silmätulehdus on satasen huki. Yksi lääke maksoi jo itsessään satasen ja siihen päälle 100 eläinlääkärimaksu. Välillä pelottaa, että koira sairastuisi tai loukkaantuisi, että paljonko se tulisi maksamaan. Varmaan pitää vakuutus ottaa ja sitä oon harkinnut jo kauan. Ruokakulut eivät todellakaan myöskään ole mitkään halvat, koska tämä on allergista sorttia ja pitää ostaa siksi kalliimpaa ruokaa. Ripuleita on kiva siivoilla aina välillä pitkin asuntoa, onneksi niitä on harvoin. Ripulimatto on ihana käydä pesemässä btw. Yksi valitus on tullut koiran takia pentuna kun asutaan vuokra-asunnossa. Jotkut kaverit ei voi enää käydä kylässä, kun niillä on niin paha allergia. Sitten joskus ne koiramaiset tavat ällöttää. Anaalirauhasten haju.. Yäk... Kakkaruljanssi ulkona kun pitää noukkia ne. Kerran pentuna meidän ruudinkeksijäkoira tuli kakkapökäle suussa metsässä kun käytiin. Toivottavasti oli edes koiran. Tai en tiiä.. :D yleisesti ottaen koko auto on ihan koirankarvassa ja koiran tuomassa kurassa... ja vaatteet ja sohvat on karvassa.. Siivousta pitää harrastaa melko usein, useemmin kuin ilman koiraa - aikana. Eli siivousneurootikkona ja muuten jos on tärkeetä että on tavarat ojennuksessa ja kaikki siistiä kannattaa kyllä unohtaa koiran hankkiminen.. Sitten nartun kanssa saa varautua vielä pöksyruljanssiin juoksuaikoina ja joskus saattaa tulla valeraskauksia jolloin sen käytös muuttuu. Yleisesti ottaen koira tuo myös huolta mukanaan paljon ja paljon vastuuta.. Monesti syyllisyys painaa jos ei käy tarpeeksi pitkiä lenkkejä tai aktivoi sitä tarpeeksi. Ulkona olet aina vastuussa sen käyttäytymisestä ja saat vihaisia katseita jos se ei käyttäydy toivotusti.

        Aiemmin tuli oltua menevämpi ihminen ja ei tarvinnut aina miettiä mistä löytää koiralle hoitopaikka ja voin sanoa, että itsestä on tullut koiran hankittuani enemmän koti-ihminen. Aiemmin pystyi elämään enemmän impulsiivisesti. Parisuhteessa toisen huomioimisen sijaan tulee monesti rapsuteltua koiraa. :D ja yksi riidan aihe on koira, kumpi siivoaa ne ripulit yms.. :D "Sinun koira, sinä sen halusit.."

        Mutta kaiken tuon negatiivisen vastapainona on niin paljon positiivista, että ei kaduta koiranotto kummiskaan. On se ihana kun joka aamu nousee niin toinen on niin täynnä valoa ja heiluttaa häntää. Ja on niin hauska nauraa sille kun se keksii kaikkea pöhköä kokoajan. Ja kyllä koira tuo niin paljon semmosta iloa arkeen ja kyllä tuosta niin hyvätapanen kuitenkin kasvoi, vaikka aluksi vähän huolettikin. Joillakin koirilla voi tosiaan olla niitä käytöshäiriöitä että onneksi ollaan niiltä vältytty. Lenkkeiltyä tulee paljon koiran takia, mikä on loppupeleissä hyvä asia, vaikka monesti ärsyttääkin lähteä pihalle surkealla säällä. Kovilla pakkasilla on kyllä taas niin inhottanut mennä ulkoilemaan koiran kanssa.

      • mmmmeeeeeeemmmme

        Minulla on ollut koko aikuisikäni koiria (eli n. 20 vuotta), ja kyllä vaan on joskus kaduttanut. Ihan niin kuinuseimmat ihmisen tekemät valinnat. Enimmäkseen on silti ollut hyviä hetkiä.

        Kuten täällä on joa aiemmin tullut ilmi, niin rotua kannattaa miettiä todella tarkkaan, ja kun on saanut valittua muutaman suosikin, kannattaa käydä tutustumassa useampaankin kyseisten rotujen edustajiin. Omat katumukseni ovat liittyneet paljolti väärään rotuvalintaan. Kerran nuorempana tuli valittua rotu, joka kuolaa todella runsaasti. Raivostuttavaa miten sitä kuolaa riitti joka paikassa...ja voit arvata miltä näytti kun se koira alkoi ravistelemaan silloin kun suupielistä roikkuivat kengännauhat...:/ No, se ei ollut koiran vika, että itse tuli tehtyä väärä valinta....molempien onneksi luovuin koirasta ajoissa, ja se sai viettää mukavan elämän rotukaverin seurassa, hyvässä kodissa.

        Nykyään minulla on kaksi suurta koiraa, enkä kyllä vaihtaisi niitä mihinkään. Tietysti niitten kanssa eläminen ei ole yhtä "helppoa" kuin ilman niitä. Esim. jos olemme kavereilla istumassa iltaa, ja on tosi hauskaa jne. ja olisi kiva jäädä vaikka ihan yöksi, niin ei vaan pysty. Koirien takia ei voi tehdä mitään extempore ratkaisuja. Ja reissuille ei voi oikein ottaa mitään äkkilähtöä, kun koirille pitää saada ensin hoitopaikka. Mutta toki nämä ovat vain pieniä harmeja.

        Parasta koirien kanssa elossa on niiden seura. Ne eivät koskaan väsy kuuntelemaan typeriä juttujasi, ovat aina iloisia kun tulet kotiin, lohduttavat ja tuovat turvaa. Itse asun maalla, vähän syrjässä, ja kyllä olisi vähän turvaton olo silloin kun mies ei ole kotona, ellei olisi näitä koiria.

        Paljon on kommentoitu liikunnan merkityksestä On totta, että koira tarvitsee paljon liikuntaa. Mutta koirakin kannattaa opettaa säännöllisen epäsäännölliseen rytmiin. Meillä koirat pääsevät tänään pitemmälle ja huomenna lyhyemmälle lenkille. Vähän sen mukaan mikä on keli, aikataulu, vireystaso jne. Täällä on vähän liioiteltu koirien liikunnan tarvetta. Riippuu paljon rodustakin. Ja siitä lenkkeileekö koira irti vai kiinni. Kukaan ei lähde -30 asteen pakkasessa (tai -20 asteessakaan) tai kaatosateessa monen tunnin lenkille. Eivät useimmat koiratkaan sellaisista keleistä nauti. Jos on huonommat kelit, puuhaillaan sitten sisällä enemmän.

        Harkitse tarkkaan, mitä teet. Mutta jos päädyt koiran valintaan, ja mietit rodun tarkkaan, en usko että tulet katumaan. Koirasta saat kuitenkin uskollisen ystävän..=)

    • koira ät eukko

      Oletko valmis lähtemään lenkille monta kertaa päivässä,koiraa tai kissaa ei voi jättää pitkäksi aikaa yksin,se voi sairastua lääkärikulut ja lääkkeet maksaa paljon,koira tai kissa elää 15 vuotta ja kun se kuolee se on valtava suru on kun paras ystävän kuolema.Vielä kura kelit hiekkaa ja kaikkee mahhdollista on karvoissa vaikka kuinka peset.Nämä on niitä huonoja puolia mitä kysyt.Minun koira kuoli 4 vuotta sitten itken vieläkin kun muistelen sitä,se ymmärsi minun ajatukset ennen kun edes kerroin sille , antoi paljon vilpitöntä rakkautta.Jos vähänkin epäröit älä ota mitään eläintä.

    • Taija29

      kyllähän se koira sitoo paljon. ei esim. töiden jälkeen voi mennä kavereiden kanssa kahville, koska ensin täytyy käyttää koira lenkillä. jos lähtee matkalle on aina sama rumba löytää koiralle hoitopaikka. Hoitolassa jo viikkokin maksaa helposti 200 €. Itselläni on 2 koiraa. 9-vuotias ja 16-vuotias.

      9-vuotias on periaatteessa eksäni koira, koska hän halusi koiran väkisin kun vielä olimme yhdessä, vaikka kerroin hänelle vastuusta yms. No eksäni ei kertaakaan käyttänyt koiraa edes lenkillä, joten kun erottiin en todellakaan jättänyt koiraa hänelle. Vaikka periaatteessa en itse koiraa olisi ikinä ottanutkaan. Mutta paljon olisin menettänyt jos ei tuota koiraa olisi elämässäni.

      Mutta olihan se rankkaa opiskella ja käydä töissä ja hoitaa koira. Kun ei millään repeä joka paikkaan. Joten kannattaa miettiä monta kertaa ottaako vai ei. aivan liian moni eläin on otettu harkitsematta ja joutuneet vaihtamaan kotia monta kertaa. Se ei ole oikein eläintä kohtaan. Varsinkin ns. kerrostalokoirat tarvitsevat liikuntaa paljon, koska eipä niillä ole yksin kotona 4 seinän sisässä muutaman neliön kämpissä juurikaan tekemistä.

      Meillä kotona ulkokoiria/metsästyskoiria, jotka ovat ulkona, tarhassa päivät ja niiden kanssa lenkkeily ei ole ihan niin kellon tarkkaa, koska pääsevät pissille milloin vain itsekseen ja voivat keskenään leikkiä ulkona ja näkevät maailman menoa eri lailla ulkotarhasta kuin sisäkoirat.

      Jos olet nuori ja vielä opiskeluja edessä tms. Niin en suosittele ottamaan koiraa.

    • dfsafdsafas

      Ei kyllä kaduta koiran elämääni ottaminen yhtään. Alussa toki panikoin, ensin sitä josko en saisikaan koiraani, sille oli nimittäin muitakin mahdollisia ottajia. Sitten panikoin sitä että jos saankin, niin miten sen kanssa pärjään. Kun soitto tuli että, koira tulee luokseni niin kaikki ahdistus katosi ja varmuus täytti mielen. Monta vuotta olin kyllä asiaa harkinnutkin, ettei ollut mikään hetken päähän pisto. Toki adoptoin aikuisen koiran, sillä pentu ei olisi eläntilanteeseeni sopinut. Kouluttamista 4v hauvassanikin toki oli, kun ei käskyjä osannut, sisäsiisti kuitenkin ja ei kärsi eroahdistuksesta. Tuossa se nyt vieressä lattialla nukkuu kun olen töissä ja muutaman tunnin päästä lähdetään joulun viettoon. Koira on siis tarvittaessa mukana kaikkialla missä minäkin. Rahaa koiraan menee, toisinaan paljonkin. Omani menee pieneen leikkaukseen keväällä ja siihen menee muutama satanen rahaa. Leikkausta on kuitenkin lykätty tovi, mutta nyt on varmuuden vuoksi mentävä. Jos siis talous on jo muutenkin tiukoilla, niin ei kannata lemmikiä ottaa.

    • ............

      Meillä perheessä neljä koiraa (kaksi isoa ja kaksi pientä), neljä kisua, kolme hevosta, akvaario ja käärme. Perheessä kaksi lasta ja kaksi aikuista, mutta lemmikit vanhempien vastuulla. Itse olen perheen äiti. Koko ikäni on mulla ollut paljon eläimiä ja niin oon aina halunnut sen olevankin. En osaisi olla ilman laumaani enkä niin, et oisi vain muutama eläin.. Hevosten kanssa harmittaa vain se raha, mikä menee väkisinkin kalliin eläimen ylläpitoon. Sekään ei harmita ellei ala laskea jotain vuosimäärää ja ko miettii miten paljon nimenomaan ne omat hevoset antaa. Kissoista on harmia sillon ko ne keksii jotain älytöntä esim.tänä aamuna olivat repineet kaksi lahjapakettia auki ja tuhonneet sisällöt.. Eeeei hyvä mut onneks näitä tapahtuu niiin harvoin.. :) Koirista harmia ei ole, vaikka joskus on vaikea järkätä ulkoilu tms jos on ihan hirveästi pakkasta niin ettei voi lapsii viedä ulos (vielä pieniä) eikä mies oo tulossa hetkeen kotiin, mutta onneksi näissäkin on aina sit löytynyt ratkaisu. Suurin murhe eläinten hoidossa on se ääretön paha olo, jos eläimellä on jokin hätä. Onneksi kohdalleni on sattunut tämä vain muutaman kerran elämäni aikana, kun ensihevoseni lopetettiin päätöksestäni (paha sairaus) ja ensikoirani kuoli syliini.. Viime tammikuussa yksi koiristamme joutui onnettomuuteen ja se hätä on jotain niin sanoin kuvailematonta, vaikka koira saatiin kuntoon eläinlääkärikierteen jälkeen. Pahinta on luopumisen tuska.. Huhtikuussa vanha koiramme lopetettiin sydämen äkkiä petettyä ja tapaus tuli niin yllättäen, ettei oltu yhtään varauduttu. Ikävä on edelleen suunnaton eikä se ikinä häviä. Onneksi kaikesta selviää ja pääsee yli, niistä vaikeistakin asioista, kun osaa ajatella eläimen parasta ja muistaa, ettei lemmikki ole heittopussi vaan tunteva olento, joka VAATII hyvän ja rakastavan hoidon.. Eläimen tulee voida luottaa siihen, että sillä on aina paikka perheessään, vaikka mitä tapahtuisi. Kiusallaan ei lemmikki pahojaan tee :)

      Kaikille eläimille ja eläinihmisille onnellista joulua!! :)

      • Vaativaa, mutta ihan

        Koirani on pieni seurakoira, mutta todellinen ulkoilmarakki. Se on minikokoa, muuta vaatii ulkoilua abot kolme tuntia päivässä, että pysyy rauhallisena ja rentona. Muuten se on aika vaativa ja kärttää huomioita koko ajan. Luulin koiraa helpommaksi. Olen joutunut ottamaan itseäni niskasta kiinni. Hoidan säännölliset ulkoilut, mutta pyrin tarjoamaan koiralle myös virikkeitä, leikkiä ja harrastusta. Vaativampaa kuin luulin. Minusta on tullut melkoinen koira-aktiivi, vaikka luulin ottavani pikku-fifin, joka viihtyisi sisällä. Oman koirani turkin hoito vaatii viikottaista pesua, päivittäistä harjausta ja säännölistä trimmausta, mutta siihenkin ole jo tottunut. Helpompiakin rotuja sen osalta olisi ollut, jos olisin vähän perehtynyt asiaan.

        Oman koiran myötä koirien kaltoinkohtelu ja muu laiminlyönti on kiinnittänyt enemmän huomiota. Itselleni on tärkeää, että oman koirani kasvattaja on vastuullinen ja asiallinen ihminen, joka kasvattaa koiria perhekennellissä vain ja ainoastaan rakkaudesta rotuun. Samoin muutkin tämän lajin koirien omistajat ovat yleensä itseni lailla lempeitä, koiriaan syvästi perheenjäsenenä rakastavia henkilöitä, jotka ovat ottaneet koiransa pitkäaikaiseksi elämänkumppaniksi tosi tarkoituksella ja kohtelevat koiraansa sen mukaisesti. Siinä mielessä valitsin hyvän rodun, vaikka se vaativa onkin.

      • rakaskoirani
        Vaativaa, mutta ihan kirjoitti:

        Koirani on pieni seurakoira, mutta todellinen ulkoilmarakki. Se on minikokoa, muuta vaatii ulkoilua abot kolme tuntia päivässä, että pysyy rauhallisena ja rentona. Muuten se on aika vaativa ja kärttää huomioita koko ajan. Luulin koiraa helpommaksi. Olen joutunut ottamaan itseäni niskasta kiinni. Hoidan säännölliset ulkoilut, mutta pyrin tarjoamaan koiralle myös virikkeitä, leikkiä ja harrastusta. Vaativampaa kuin luulin. Minusta on tullut melkoinen koira-aktiivi, vaikka luulin ottavani pikku-fifin, joka viihtyisi sisällä. Oman koirani turkin hoito vaatii viikottaista pesua, päivittäistä harjausta ja säännölistä trimmausta, mutta siihenkin ole jo tottunut. Helpompiakin rotuja sen osalta olisi ollut, jos olisin vähän perehtynyt asiaan.

        Oman koiran myötä koirien kaltoinkohtelu ja muu laiminlyönti on kiinnittänyt enemmän huomiota. Itselleni on tärkeää, että oman koirani kasvattaja on vastuullinen ja asiallinen ihminen, joka kasvattaa koiria perhekennellissä vain ja ainoastaan rakkaudesta rotuun. Samoin muutkin tämän lajin koirien omistajat ovat yleensä itseni lailla lempeitä, koiriaan syvästi perheenjäsenenä rakastavia henkilöitä, jotka ovat ottaneet koiransa pitkäaikaiseksi elämänkumppaniksi tosi tarkoituksella ja kohtelevat koiraansa sen mukaisesti. Siinä mielessä valitsin hyvän rodun, vaikka se vaativa onkin.

        Olin haaveillut koirasta lapsesta saakka. Minulla on ollut koirista joskus lievää allergiaoiretta mutta otin silti koiran itselleni, sillä riskillä että käytän lääkkeitä joskus. Ei ole tarvinnut koskaan käyttää. Meillä on paimenkoira joten viihtyy seurassa mutta vaatii paljon aktiviteetteja. Ei se aina ole hauskaa lähteä vesisateeseen, kovaan pakkasee tai mahdollisesti korkeassa kuumeessa viemään koiraa mutta se on hoidettava. Tietysti joskus riittää lyhyempikin lenkki, kunhan siitä ei tule tapa.
        Tutki huolella koirarotuja, mikä olisi sinulle hyvä. Jos sinulla ei ole lapsia mutta niitä mahdollisesti on tulossa koiran aikana niin mieti, onko koira soveltuva lapsiperheeseen. Meillä ei ollut mitään ongelmaa, koira 3v kun lapsi tuli ja parhaimmat ystävät ovat. Koirasta on lapsellekin seuraa kunhan muistaa kuitenkin ettei koiraa voi lapsenvahtina käyttää. :)
        Koiran ottamista kuitenin suosittelen miettimään tarkkaa, mielestäni on kamaalaa miten koirista luovutaan "heppoisin" perustein, kuten ei ole aikaa/lapsi tuli-ei ole koiralle aikaa. Koiraa pitää rakastaa, hoitaa hyvin ja antaa huomioita, hän on kuitenkin perheenjäsen.

        Tässä vielä tarina "Miten sä voit" http://sanna.1g.fi/mitensavoit.html

      • minelan

        ..................
        Hyvä kirjoitus.

      • minelan
        Vaativaa, mutta ihan kirjoitti:

        Koirani on pieni seurakoira, mutta todellinen ulkoilmarakki. Se on minikokoa, muuta vaatii ulkoilua abot kolme tuntia päivässä, että pysyy rauhallisena ja rentona. Muuten se on aika vaativa ja kärttää huomioita koko ajan. Luulin koiraa helpommaksi. Olen joutunut ottamaan itseäni niskasta kiinni. Hoidan säännölliset ulkoilut, mutta pyrin tarjoamaan koiralle myös virikkeitä, leikkiä ja harrastusta. Vaativampaa kuin luulin. Minusta on tullut melkoinen koira-aktiivi, vaikka luulin ottavani pikku-fifin, joka viihtyisi sisällä. Oman koirani turkin hoito vaatii viikottaista pesua, päivittäistä harjausta ja säännölistä trimmausta, mutta siihenkin ole jo tottunut. Helpompiakin rotuja sen osalta olisi ollut, jos olisin vähän perehtynyt asiaan.

        Oman koiran myötä koirien kaltoinkohtelu ja muu laiminlyönti on kiinnittänyt enemmän huomiota. Itselleni on tärkeää, että oman koirani kasvattaja on vastuullinen ja asiallinen ihminen, joka kasvattaa koiria perhekennellissä vain ja ainoastaan rakkaudesta rotuun. Samoin muutkin tämän lajin koirien omistajat ovat yleensä itseni lailla lempeitä, koiriaan syvästi perheenjäsenenä rakastavia henkilöitä, jotka ovat ottaneet koiransa pitkäaikaiseksi elämänkumppaniksi tosi tarkoituksella ja kohtelevat koiraansa sen mukaisesti. Siinä mielessä valitsin hyvän rodun, vaikka se vaativa onkin.

        NM. Vaativaa, mutta ihan

        Minkä rotuinen koira sinulla on,

    • kuka,mitä,häh

      eli lainaa muutamaksi viikoksi jonkun koira hoitoosi,niin kyllä se siitä paljastuu jaksatko esim 28 asteen pakkasella sitä kuselle viedä..itselläni on ollut koira 11 vuotta ja sanon että ottakaa järki käteen ennenkuin eläimen otatte..harmittaa nimittäin tässä talossa katsoa kun eräilläkin on peräti 2 isoa koiraa eikä viitsitä kun roskiksen kulmalla käydä häthätää ulkoiluttamassa..tai talon ympäri..ja sitten kusetetaan ja paskatettaan pihaalueille..vituttaa katella kun säferillä näyttä hermot menneen (RÄKYTTÄÄ KUN RAIVOTAUTINEN KUN RAPPUSIA ALAS TULEE) kun vaatisi paljon toimintaa ja lenkkeilyä ja tosiaan roskiksen tai talon nurkalla käytetään:( ja aina kannatta miettiä että halvalla ei pääse kun eläin alkaa sairastaa:se on 80e jo kun eläinlääkäri sanoo päivää..ja entäs kun haluat matkoille..mistä hoitaja..realiteetit käteen kissa tai koira saattaa elää vaikka 15 vuotta..oletko valmis sitoutumaan??? tämä vuodatus kaikkien hetken hurmassa otettujen eläinten puolesta..rakasta karvakorviasia yhtä paljon kuin itseäsi..ei rakkaus pieneen otukseen vaadi paljon vaan kaiken..

      • minelan

        nm. kuka, mtä häh
        Toinen hyvä ja realistnen vastaus.

    • Koulutustakin

      myssy päähän. Mieti tarkkaan oletko koira- vai kissa ihminen, pidätkö koirasta enemmän, sen kanssa eläminen on hyvin erilaista, kuin kissan kanssa. Jollei sinulla ole kumpaakaan ollut aikaisemmin, on vaikeeta tietää.
      Erilaisisa lemmikeissä on erilaiset puolensa. Niistä on todella vaivaa ja paljon iloa, mutta epäröidessä niiden hankinnasta, ei vielä kannata ottaa. Käy vaikka eläinkaupoissa katselemassa muita lemmikki vaihtoehtoja, tai kissa ihmisen ja koiraihmisen luona kyläilemässä. Eläimistä lähtee myös karvaa ja voivat tehdä mielenosoituksena tarpeensa kotitiloihin ja oksennella ja ripuloidakin.
      Lääkärikäynnitkin maksaa maltaita, jos huono tuuri käy, pennut on käytettävä lääkärillä rokotuksissa ja kissat kastoroitavanan narttu maksaa n. 150 ja uros 70, ja muut lääkekulut lisäksi.
      Näitäkin asioita pitää ajatella todella tarkasti, ei ole yhtään helppoa tapausta. Mutta suunnattomasti iloa ja hyvää mieltä saat lemmikeistä, huolen pitoa kaikki elämä vaatii.

    • minelan

      Itselläni on ollut koiria 63 vuotta. Niistä on lämäntapa. 29 vuotta kasvatit kk-mäyräkoiria. Ikinä en ole katunut koiran hankkimISTA. Yleensä minulla on ollut 5 koiraa kerralla, jotka ovat eläneet pitkään 16,6 vuodesta 18,,4 vuotee, mutta onnekso ovaat olleet terveitä aina, ei ripuleita, eikä muutakaan sairauksi.
      Nyt minulla on yksi chiuaha, aivan hurmaava koira ja kissa.

    • minelan

      Anteeksi kirjoitusvirheeni, mutta kun yhdellä kädellä kirjoitan niitä tuppaa tulemaan.

    • 88841

      Koiran ottavat ihmiset on niin sekaisin, etteivät kadu. Ovat vain tyytyväisiä omassa pinkissä todellisuudessaa

    • Anonyymi

      haluan koiran mutta mummo ei osta koiraaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa

      • Anonyymi

        Vittu mikä ämmä sun mummmmmmmmmoooooooooooooooos

    • Anonyymi

      Pahimmillaan koira vaatii oman ulkoilutuksen 4x pvä. Jokapäivä. Kuumeessa, vitutuksessa ja jokaisella säällä. Matkustelusta tulee vaikeampaa. Varsinkin vanheneva koira ei pysy mukana omissa menoissa samalla tavalla. Suuri osa ulkoilusta on pakkoa, seisomista hihna kädessä kun koira haistelee toisten kusta ja pissailee ympäriinsä. Tämä on hyvä sisäistää. Itseä myös ärsyttää se, että asunto on täynnä hiekkaa ja joka päivä on imuroitava. Ja sitten ihan rehellisesti, koira on roskiksia tonkiva, maasta paskaa syövä kaveri. Omani tykkää mm. piehtaroida hirven paskassa...

      • Anonyymi

        Rakit haisee ihan helvetisti, omistajien vaatteetkin haisee kamalalle kuten koko kämppä.

    • Anonyymi

      Kyllä tuollainen erehdys normaalia ihmistä aina kaduttaa. Jos se elukka on jostakin otettu, kuten aloittajalla, tai muuten ilmaiseksi saatu on eroonpääsy helppoa, eikä sekään maksa mitään.

    • Anonyymi

      Kaduttaa, miksi ikinä otin koiria.En osaa olla ilmankaan ja onhan niistä seuraa mutta myös valtavasti työtä.Niitä pitää kouluttaa, järjestää tekemistä, käyttää lääkärillä, antaa matokuurit,tehdä terveystarkastukset ja kaikki tuo maksaa nykyään aika paljon. Lisäksi pitää olla kunnon ruokaa ja kotona pitää siivota jatkuvasti.Sohvat vaihtuu usein, samoin matot kun ne pilaa kaiken parissa vuodessa.Mutta oma valinta jatällä mennään vielä 10v,Kun vika kuolee,ei uutta koiraa tule vaan nautin vapaudesta ja siististä kodista

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Heikki Silvennoinen petti vaimoaan vuosien ajan

      Viiden lapsen isä Heikki kehuu kirjassaan kuinka paljon on pettänyt vaimoaan vuosien varrella.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      141
      2052

    2. Taasko se show alkaa

      Koo osottaa taas mieltään
      Ikävä
      27
      1928

    3. Miksi ihmeessä nainen seurustelit kanssani joskus

      Olin ruma silloin ja nykyisin vielä rumempi En voi kuin miettiä että miksi Olitko vain rikki edellisestä suhteesta ja ha
      Ikävä
      23
      1868

    4. Persut nimittivät kummeli-hahmon valtiosihteeriksi!

      Persujen riveistä löytyi taas uusi törkyturpa valtiosihteeriksi! Jutun perusteella järjenjuoksu on kuin sketsihahmolla.
      Perussuomalaiset
      85
      1680

    5. Onko ministeri Juuso epäkelpo ministerin tehtäviensä hoitamiseen?

      Eikö hänellä ole kompetenttia hoitaa sosiaali- ja terveysministetin toimialalle kuuluvia ministerin tehtäviä?
      Perussuomalaiset
      62
      1478

    6. Sakarjan kirjan 6. luku

      Jolla korva on, se kuulkoon. Sain profetian 22.4.2023. Sen sisältö oli seuraava: Suomeen tulee nälänhätä niin, että se
      Profetiat
      20
      1266

    7. Avaa sydämesi mulle

      ❤ ❤❤ Tahdon pelkkää hyvää sulle Sillä ilmeisesti puhumalla Avoimesti välillämme Kaikki taas selviää Kerro kaikki, tahdo
      Ikävä
      38
      1170

    8. Söpö lutunen oot

      Kaipaan aina vaan, vaikkakin sitten yksipuolisesti.
      Ikävä
      11
      1168

    9. Elia tulee vielä

      Johannes Kastaja oli Elia, mutta Jeesus sanoi, että Elia tulee vielä. Malakian kirjan profetia Eliasta toteutuu kokonaan
      Helluntailaisuus
      37
      1163

    10. Nellietä Emmaa ja Amandaa stressaa

      Ukkii minnuu Emmaa ja Amandaa stressaa ihan sikana joten voidaanko me koko kolmikko hypätä ukin kainaloon ja syleilyyn k
      Isovanhempien jutut
      10
      1147
    Aihe
    TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt