Lain nimessä

Kattooko kukaan MTV 3 lauantai-myöhäisilta tosi-tv -sarjaa Lain nimessä (Cops??? Vähän on huippu!!!
1129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Katson Copsin aina jos olen hereillä, eikä ole parempaakaan tekemistä. Kyseinen helmihän on nyky-tvn klassikoita. Se on koko reality-genren äiti. Sehän oli ensimmäisiä tv-sarjoja, joissa vietiin kamerat kaduille ja kuvattiin todellisia tilanteita.

Alkuaikoina sarja oli kiintoisampi. Olisikohan se johtunut osittain sen tuoreudesta? Jenkkipoliisin duuni oli tuttua tv-sarjoista, oli siis kiintoisaa päästä vilkaisemaan millaista se oli oikeasti. Alkuaikoina pamppu heilui nykyistä tiuhempaan ja meno oli jotenkin karskimpaa. Karhuryhmä teki näyttäviä ratsioita huumeluoliin yms.

Alkuaikoina oli myös huvittavaa seurata machoilevia poliiseja, jotka heittivät kameroiden edessä kovan kundin rooleja. Mieleen jäi eräskin toope, joka kurvasi kameroiden eteen komeesti pillit ulvoen, nousi coolinnäköisenä reiskat silmillä autosta ja asteli itsevarmasti kohti kameraa... Kunnes tajusi, että oma partioauto, jonka käsijarrun oli unohtanut vetää päälle, lipuu ohitse. Silloin karisi coolius ja tuli kiirus juosta takaisin autoon. Oli äijällä tosi nolostunut virne kun sai kärryn pysähtymaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Arrested kirjoitti:

Kattooko kukaan MTV 3 lauantai-myöhäisilta tosi-tv -sarjaa Lain nimessä (Cops??? Vähän on huippu!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu