Nuoriso MURTAUTUU

Nuorten tekemä suuri rikossarja selvitettiin:
Nuorisojoukkion epäillään tehneen yhteensä yli 50 omaisuusrikosta.

Poliisilaitos on saanut selvitettyä yli 50 omaisuusrikoksen sarjan, jonka päätekijöiksi epäillään kolmea alle 16-17 -vuotiasta nuorta miestä.

Kaikkiaan poliisin epäiltyjen listalla on jopa kymmenen henkilöä, joista nuorimmat ovat vasta neljätoista vuotiaita, ja vanhimmat 21-vuotiaita. Tutkinnan aikana osa heistä on ollut kiinniotettuna ja pidätettynä. Muutamia heistä on ollut määrättynä matkustuskieltoon.

Nuoret ovat muun muassa murtautuneet yli kymmeneen omakotitaloon ja kahteenkymmeneen ajoneuvoon. Rikokset ovat tapahtuneet vuoden 2009 kesän ja viime kesän välisenä aikana.
Osa anastetusta omaisuudesta on saatu takaisin.

Poliisi pitää erityisen vakavana asuttuihin omakotitaloihin tehtyihin murtoihin liittyneitä yksityisyysloukkauksia!!!

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010121312860527_uu.shtml
281
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

tärkeä tietää...

Äänestä
  • "Muutamia heistä on ollut määrättynä matkustuskieltoon."

    Eikös toi kerro jo kaiken tarpeellisen?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


KOTIISI! kirjoitti:

Nuorten tekemä suuri rikossarja selvitettiin:
Nuorisojoukkion epäillään tehneen yhteensä yli 50 omaisuusrikosta.

Poliisilaitos on saanut selvitettyä yli 50 omaisuusrikoksen sarjan, jonka päätekijöiksi epäillään kolmea alle 16-17 -vuotiasta nuorta miestä.

Kaikkiaan poliisin epäiltyjen listalla on jopa kymmenen henkilöä, joista nuorimmat ovat vasta neljätoista vuotiaita, ja vanhimmat 21-vuotiaita. Tutkinnan aikana osa heistä on ollut kiinniotettuna ja pidätettynä. Muutamia heistä on ollut määrättynä matkustuskieltoon.

Nuoret ovat muun muassa murtautuneet yli kymmeneen omakotitaloon ja kahteenkymmeneen ajoneuvoon. Rikokset ovat tapahtuneet vuoden 2009 kesän ja viime kesän välisenä aikana.
Osa anastetusta omaisuudesta on saatu takaisin.

Poliisi pitää erityisen vakavana asuttuihin omakotitaloihin tehtyihin murtoihin liittyneitä yksityisyysloukkauksia!!!

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010121312860527_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu