ehtii hehkuttamaan vielä monesti ähtäriläisen kepulaisen kansanedustaehdokkaan toiveista ja tuntemuksista , missä hän on luurannut viimeiset neljä vuotta, ei ole näkynyt turuilla eikä toreilla. kyllä keskustan edustajien läpipääsy on heikkoa ajatellen puolueen viimeaikaisia edesottamuksia. perussuomalaiset on voittava puolue myös eepeellä , ja kannatus kasvaa edelleen.
viiskunta- lehti
kepun asialla
16471
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Ei ole omassa pitäjässä saanut mitään aikaan.
Nyt huutaa, yhteishenkeä me sairaalanväki olemme todella kyllästyneitä kepujohteiseen suuruuteen, jolla sairaalanmäki on lopetettu.
Jos pankit mainostaa vähääkään po. ehdokasta pankkini muuttuu Töysään.
Riittää jo nämä mettälukiolaisten kuplat.
Kyllä PerusSuomalaiset saa äänet Ähtäristä ei enää kepua äänestä kuin se sama vanha klaani. Pieni piiri siinä hyörii.
Viiskunta on huononnut Aarnen jälkeen todella kepulaista skeidaa. Lopetin kestotilaukseni.
Kyllä se totta on PerusSuomalaiset kuittaa äänet. Suomenselällä ei ole muuta mahdollisuutta kuin PerusSuomalaiset ammatti-Instituuttikin olis vuosia aijemmin liitetty Seinäjokeen ilman asiantuntevaa PS-naisvaltuutettua.
Entäs Ähtärin vanhushuolto, sen epäkohtien esiin nostaminen on omaisten mielestä parantanut huomattavasti laaatua.
Vaikka Ähtärissä on valötuuston päätös vanhuksia ei viedä ulos, se ei kuulu perushoitoon.
Jos miehellä on perhettä, lapsia isän tulee olla kotona.
En äänestä lapsilta nuorta isää pois.
Työssäni huomaan YH-äitien aseman. On todella sydämetöntä isän lähetä pois kun lapset on pieniä.
Isän, Äidin paikka on aina kotona, hoitamassa lasta ei viikonloppu isänä.
Lopettakaa nyt tuo marina. Kyllä eduskunnassa tarvitaan niin pienten lasten isiä, äitejä kuin mummojakin. Tavallisestihan sitä vingutaan, jos äidit ovat pyrkimässä eduskuntaan. En ole ennemmin havainnut, että isän ehdokkuudesta nostetaan meteliä.
Onko muuten tullut mieleenne, että myös perussuomalaisten ehdokkaissa on isiä, äitejä - perheellisiä ylipäänsä. Onko jotenkin pahempaa olla keskustalainen pienen lapsen vanhempi kuin perussuomalaisen?
turhaa rahan haaskausta, persut vie äänet, aktiivisempi pitäisi olla myös vaalien välissä.
Olen erään uskontosuunan edustaja en äänestä lapselta isää maailmalle koskaan..
Kyllä pitäsi muutakin tehdä, kuin mainostaa vaan.
Kyllä ne Persut vie äänet on konservatiivista jämäkkää porukkaa.
Ja sinäkin uskossa oleva - persujen ehdokkaaksiko ei pääse kuin yksinäiset ihmiset. Vai onko peräti niin, että persu-isän onkin parempi olla maailmalla kuin perheensä luona? Sellaisen käsityksen tuosta kommentistasi saa.
Naurettavaa.
asiaan, esittäköön ehdokas savola ideat millä esim. ähtäriin luodaan hänen taidoillaan uusia työpaikkoja, ja säilytetään nykyiset palvelut.
Yhden miehen ihmettäkö odotat? Ei kai se Savola mikään taikuri ole, vaikka pätevän tuntuinen kaveri vaikuttaa olevankin.
Paha on yhden ihmisen tehdä mitään jos joutuu koko ajan taistelemaan tuulimyllyjä vastaan ja kokemaan jatkuvaa kampittamista yhdeltä tietyltä taholta. Ottakaa ähtäriläiset asia yhteiseksi niin jotain saattaa tapahtuakin.
Savolalla on varmasti ideoita ja näkemystä, mutta ei hän yksin pysty mitään toteuttamaan. Tartu yhteistyön käteen, äläkä kampita kateuksissasi yhtä.
niin mutta on oltava kova tahto eikä jo luovuttaa niinkuin edellisen kirjoittajan asenne osoittaa. silti 6500 ääntä kepun nykyarvostuksella on suuri haave.
Taikoo itsensä lehtiin ja on kaikki palvelut vienyt Ähtäristä pois. Alavus on äänten kohde, mutta me teimme oman vaaliohjelman ja oman ehdokkaan.
Antakaa poijan laulaa on hyvä siinä.
EI KEPULAISTA EDUSTAJAA:
Naapurikunnasta oli jo kepulainen aikoinaan, on nähty mitä teki Ähtärille.
En ikinä anna lasteni äänestää kepua, ennen korpi kommunistia äänestän.
Ei ole ainakaan kokoomus Johteinen ehdokas.
Yhteistyötä on se kun äänestetään perussuomalaista Kuurtaneelta.
Ei ole yksin taistellut kuin PerusSuomalainen nais-valtuutettu.
Ennenkuin valtuustot istui avoimin ovin näin itse kokoukset. Nyt ovat on lukossa.
Kyllä klaani pitää tuulimyllyjään pyörimässä, mutta ei auta ei tule ääniä.
kesk.kok.demarit aika on ohi.
Veronmaksajia on kampitettu ja äänet menee nyt perussuomalaisille naapurikuntiin.
mielenkiintoista kuka saa ähtärin kolmesta ehdokkaasta eniten ääniä.
ehkä tulee neljäskin ehrokas.
Piraatteja ehkä
yksi näyttää olevan aktiivinen lehtien palstoilla, ja hyvää tekstiä onkin.