Vuodenaikaisennuste
Euroopan keskuksen (ECMWF) 15. marraskuuta julkaiseman vuodenaikaisennusteen mukaan:
Lämpötila
* Talven eli joulukuusta helmikuuhun ulottuvan jakson keskilämpötila on varsinkin maan keski- ja pohjoisosassa tavanomaista korkeampi, ja suurin poikkeama lämpimään suuntaan on Pohjois-Lapissa. Maan eteläosassa lämpötilaennusteessa ei ole selvää signaalia suuntaan tai toiseen.
Sademäärä
* Talven sademäärä jää maan eteläosassa jonkin verran tavanomaista pienemmäksi, mutta kasvaa Keski- ja Pohjois-Lapissa jonkin verran tavanomaista suuremmaksi.
Meteorologin arvio
Myös ilmanpaine-ennuste tukee lämpötila- ja sade-ennustetta sikäli, että sen mukaan korkeapaineen alue sijaitsee keskimäärin Länsi-Euroopassa ja Etelä-Skandinaviassa, jolloin lauhat länsivirtaukset suuntautuvat Atlantilta pääosin Fennoskandian pohjoisosaan.
http://ilmatieteenlaitos.fi/pitkan-ennusteen-seuranta
Ilmalaitos ..vain paripäivää ennusteet
nuo ihan pielessä
1
1307
Vastaukset
- vihreitä kaikki !
Ennusteet vähän samaa rataa.
Ilmat lämpenee, etelä-suomessa lumi harvinaista, sanoivat aiemmin.
Nyt sitten varmaan sanovat, kun kylmää se johtuu ilmojen lämpenemisestä
voi hyvät hyssykät-..anna mun kestää noittenkin höpinät.
Ja 100 vuoden päästä kuulemma lämpiää sanovat ! samat.
vähän yli 20 vuotta sitten vihreät sanoi, että niin nopeasti ilmat lämpenee, että saadaan Oulun korkeudelle asti istutta palmuja. Talvet kuulemme 10 vuotta siitä silloin eteenpäin ei käy pakasilla enään lainkaan.
Mitähän sitten seuraavaksi valehtevat
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa6115117Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?263064HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa2662399- 1281726
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.1271463Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon3521377Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E101193- 121095
Onko PS kaaoksessa?
Kuinka pahasti kulissit heiluu? Tulenarka aihe? Kyllähän vaalitappio toisensa jälkeen on vakava paikka, mutta jospa P73926- 114891