HENKINEN TERRORI

Maailma on jämähtynyt seuraamaan fyysistä terrorismia samalla tavalla kuin urheiluvalmentajat fyysistä valmennusta. Henkinen terrorin eliminointi ja sen vaikutus fyysiseen terroriin on tyystin unohtunut?
Kuitenkin henkisten asioiden ummärtäminen, hyväksyntä, toisten huomioon ottaminen ja rakkaus ovat terrorismin pisäyttäjiä. Sopii kysyä, mitä esim jenkkilässä on tehty em. kanssa? Ei mitään, on vastaus!

Olemme Suomessa unohtaneet saman asian. Koulu- ja työpaikkakiusaaminen, yrittäjien ahdistelu, jopa yhteiskunnan taholta tehdyt virkamieshyökkäykset yrittämistä ja erilaisia hankkeita vastaan tehdään usein oman aseman vahvistamiseksi. Ne kaikki ovat henkistä terrorismia, jotka johtavat veritöihin.
Näistä on nähty Suomessa viime aikoina monta esimerkkiä. Sossutädit paapovat ja paapovat ymmärtämättä asioiden perustoja. Eivätkä Suomessa tapahtuneet fyysiset teot sunkaan jää viimeisiksi! Sitä mukaa kuin väkivalta medioissa lisääntyy, lisääntyy myös fyysinen terrori. ellei aloiteta ajoissa henkisen terrorismin eliminointia, nuorten kasvattamista kuten muualla maailmassa. Kasvatus on oikeiden arvojen, suvaitsevaisuuden, erilaisuuden ja muiden hyväksyntää, mieluummin kotikasvatuksena, ei kaduilla! Ymmärtämistä ei löydy ei kadulta löydy. Se pitää iskeä päähän päiväkodissa ja kotona. Koulussa ja varsinkin kaduilla se on jo myöhäistä! Siellä kasvavat suomalaiset nuoret nykyään. Koteja tai perheitä niiden oikeassa merkityksessä ei enää ole. Nykyään ns. "koti" on vain tankkauspaikka lapsille.
0267
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Isofaija kirjoitti:

Maailma on jämähtynyt seuraamaan fyysistä terrorismia samalla tavalla kuin urheiluvalmentajat fyysistä valmennusta. Henkinen terrorin eliminointi ja sen vaikutus fyysiseen terroriin on tyystin unohtunut?
Kuitenkin henkisten asioiden ummärtäminen, hyväksyntä, toisten huomioon ottaminen ja rakkaus ovat terrorismin pisäyttäjiä. Sopii kysyä, mitä esim jenkkilässä on tehty em. kanssa? Ei mitään, on vastaus!

Olemme Suomessa unohtaneet saman asian. Koulu- ja työpaikkakiusaaminen, yrittäjien ahdistelu, jopa yhteiskunnan taholta tehdyt virkamieshyökkäykset yrittämistä ja erilaisia hankkeita vastaan tehdään usein oman aseman vahvistamiseksi. Ne kaikki ovat henkistä terrorismia, jotka johtavat veritöihin.
Näistä on nähty Suomessa viime aikoina monta esimerkkiä. Sossutädit paapovat ja paapovat ymmärtämättä asioiden perustoja. Eivätkä Suomessa tapahtuneet fyysiset teot sunkaan jää viimeisiksi! Sitä mukaa kuin väkivalta medioissa lisääntyy, lisääntyy myös fyysinen terrori. ellei aloiteta ajoissa henkisen terrorismin eliminointia, nuorten kasvattamista kuten muualla maailmassa. Kasvatus on oikeiden arvojen, suvaitsevaisuuden, erilaisuuden ja muiden hyväksyntää, mieluummin kotikasvatuksena, ei kaduilla! Ymmärtämistä ei löydy ei kadulta löydy. Se pitää iskeä päähän päiväkodissa ja kotona. Koulussa ja varsinkin kaduilla se on jo myöhäistä! Siellä kasvavat suomalaiset nuoret nykyään. Koteja tai perheitä niiden oikeassa merkityksessä ei enää ole. Nykyään ns. "koti" on vain tankkauspaikka lapsille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu