Aamukahvilla

Keskiviikkoaamu aamukahvin aikaan. Viikon arkipäivät taas puolessa välissä kun istun työpöytäni ääressä, jalat päydällä ja mukillinen kahvia kädessäni. Kahvi hemmottelee maku- ja hajuhermojani lempeästi kun katselen itsekseni hymyillen ulos kaukaisuuteen...

Ensi viikko on vajaa, torstai on pyhä joten tiedä vaikka innostuisin pitämään perjantain vapaata. Mutta suunistaisinko Helsinkiin vaiko Tampereelle? Jyväskylä olisi myös yksi vaihtoehto. Olen lymyillyt kotona viimeaikoina, nyt olisi aika tavata ystäviä taas vaihteeksi. Onneksi heitä on ripoteltu mukavasti pitkin suomea, sama mihin suuntaan lähtee. Tai ehkei sentään aivan sama, sillä jossakin olet sinä ja katselet tätä samaa aamua kanssani....

Hmm... Ehkä on jo aika lopettaa nämä haaveilut, keksiä muuta ajankulua ja ajateltavaa. Miksi kiusata tuttua, mukavaa miestä :) Jotkut on luotu kulkemaan yksin. Salama tuskin iskee samaan puuhun kolmatta kertaa, kaksi edellistä kertaa ovat kauniina muistoissani. Joten ehkä me vain kuljemme huomaatta toistemme ohi, toisiamme kevyesti hipaisten. Hipaisu ohikulkiessamme... katseiden kohtaaminen kadun yli... epäröivät hymymme ihmisvilinässä... kunnes katoamme jälleen, eksyen toisistamme.

Sellaista elämä on. Mietin minä ja lasken jalkani lattialle, siemaisen viimeiset kahvitipat mukini pohjalta ja lasken sen työpöydälleni. Käännän katseeni kesäisestä maisemasta tietokoneen ruutuun ja tartun Spaceball:iin, miettien että elämä on täynnä pieniä suuria asioita, täytyy tyytyä nauttimaan niistä.

So if you want my address it's number one at the end of the bar. Where I sit with the Cuba Libre clutching at straws and nursing my scars...
;)
1282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kauniit haaveet ja unelmat on osa elämää, ja toteutettuina elämän makeaa hunajaa, mutta älä vaan ala ennustamaan tulevaa lasinpohjalta tai vaahdon paksuudesta.

Äläkä vaan lakkaa unelmoimasta kokonaan, sillä Toivoa ei ole kokonaan menetetty niin kauan kun siinä pienintäkään värähtelyä on vielä havaittavissa.

Ilmassa on jännitystä kun kesä tulee taas ja sata salamaa iskee tultaan lämpimissä kesäöissä. Kenties sinäkin saat mahdollisuuden toteuttaa unelmiasi ja maistaa elämän makeaa hunaja.

Jos se tilaisuus tulee, niin lupaathan toimia...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-JX- kirjoitti:

Keskiviikkoaamu aamukahvin aikaan. Viikon arkipäivät taas puolessa välissä kun istun työpöytäni ääressä, jalat päydällä ja mukillinen kahvia kädessäni. Kahvi hemmottelee maku- ja hajuhermojani lempeästi kun katselen itsekseni hymyillen ulos kaukaisuuteen...

Ensi viikko on vajaa, torstai on pyhä joten tiedä vaikka innostuisin pitämään perjantain vapaata. Mutta suunistaisinko Helsinkiin vaiko Tampereelle? Jyväskylä olisi myös yksi vaihtoehto. Olen lymyillyt kotona viimeaikoina, nyt olisi aika tavata ystäviä taas vaihteeksi. Onneksi heitä on ripoteltu mukavasti pitkin suomea, sama mihin suuntaan lähtee. Tai ehkei sentään aivan sama, sillä jossakin olet sinä ja katselet tätä samaa aamua kanssani....

Hmm... Ehkä on jo aika lopettaa nämä haaveilut, keksiä muuta ajankulua ja ajateltavaa. Miksi kiusata tuttua, mukavaa miestä :) Jotkut on luotu kulkemaan yksin. Salama tuskin iskee samaan puuhun kolmatta kertaa, kaksi edellistä kertaa ovat kauniina muistoissani. Joten ehkä me vain kuljemme huomaatta toistemme ohi, toisiamme kevyesti hipaisten. Hipaisu ohikulkiessamme... katseiden kohtaaminen kadun yli... epäröivät hymymme ihmisvilinässä... kunnes katoamme jälleen, eksyen toisistamme.

Sellaista elämä on. Mietin minä ja lasken jalkani lattialle, siemaisen viimeiset kahvitipat mukini pohjalta ja lasken sen työpöydälleni. Käännän katseeni kesäisestä maisemasta tietokoneen ruutuun ja tartun Spaceball:iin, miettien että elämä on täynnä pieniä suuria asioita, täytyy tyytyä nauttimaan niistä.

So if you want my address it's number one at the end of the bar. Where I sit with the Cuba Libre clutching at straws and nursing my scars...
;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu