Pohja-ajattelultaan eurooppaan, kuten eivät monet islamilaiset tavat esim. naisten suhteen, harrastusten suhteen, koulun suhteen jne. , joten en ymmärrä, miksi heidän määrien lisääntymistä kohtaan pitäisi olla myötämielinen. Eurooppa on menossa pahaan suuntaan.
Ei sokea suvaistevaisuus ole viisautta, vaan hulluutta. Jos päättäjämme edustavat sellaista sokeaa hulluutta, niin päättäjät pitää vaihtaa. Kevät koittaa, joten ainakin minä tiedän, mihin suuntaan ääneni menee.
Ajatella voi toisellakin tavalla, mutta minun ajatuksiani ei käännä kukaan ja se on aivan varma. Olen herännyt näihin asioihin jo kauan kauan sitten ja olen tiennyt, mihin suuntaan mennään ja on vain voinut todeta että oikein olen arvioinut vaikka toista olen toivonut. Muutosta tarvittaisiin.

Vastaukset 2
Vanhimmat
... kävi pulpauttamassa tuloksensa Suomi24-sivulle siinä EU-tukien anomisen välissä ja meni takaisin uuninpankolle nukkumaan.
Uskonnot eivät sovi mihinkään. Uskonnot tekee ihmisistä aivan hulluja koskee myös kristinuskoa. Uskonnot pitäisikin kriminalisoida välittömästi.
Olkaa rehellisiä jos vain pystytte.