ensimmäisen kerran itsenäisen Suomen lippu Viaporin yllä. Tasan 86 vuotta sitten. Siitä lähtien sitä on kutsuttu hallituksen päätöksellä Suomenlinnaksi. Seuraava mielenkiintoinen kirjoitus koskettaa Suomenlinna historiaa. Kirjoituksen ovat tehneet Viktor Kajava ja Rauno Kyllinen.
>>250 vuotta häpeää ja kunniaa
Viaporin rakentaminen oli aikansa eurooppalaista suurvaltapolitiikkaa. Se oli uhkayritys, Ruotsi-Suomen suurisuuntaisin hanke. Siitä piti tulla uusi Atlantis, ihanneyhteisö, kulttuurin kehto. Rakennuttajansa Augusti Ehrensvärdin aikana se toimikin keskuksena, josta tiedot ja taidot levisivät ympäri Suomea. Upseereilla oli oma piirustuksenopettajakin, maineikas Elias Martin.
Linnoitusta alettiin rakentaa Ranskan rahoituksella 1748 lukoksi Venäjää vastaan. Tuhannet ruotusotilaat komennettiin rauhan aikana linnoitustöihin. Komennusväki yöpyi alkuaikoina holveissa, lämmönjohteina olivat kuumennetut rautakuulat. Rakennustöissä kaatui rasitukseen ja tauteihin enemmän miehiä kuin sittemmin linnoituksen sotilaskäytössä.
Saarten rakennustyö verotti ankarasti myös Helsinkiä: niemeltä kaadettiin puut, kallioita hakattiin kiviksi.
Sveaborg, joka vääntyi suomeksi Viaporiksi, rakennettiin varmistamaan, että Suomi pysyy Ruotsin alaisuudessa. Se antautui laukaustakaan ampumatta 3. toukokuuta 1808. Suomi liitettiin ajan tapahtumien vyöryssä Venäjään, ja keisari Aleksanteri I kävi tutustumassa valloitukseensa.
"Tämä uusi Gibraltar on maksanut meille vain muutaman viikon saarron, muutaman tykinlaukauksen, noin sata miestä ja neuvotteluja", kirjoitti adjutantti Paul Gagarin vierailun jälkeen.
Viaporista tuli 110 vuodeksi venäläinen varuskuntakaupunki, jonne rakennettiin kirkko, kasarmeja, sairaaloita ja keittiöitä. Linnoitus oli edelleen omavarainen, asukkaita oli jo kahdeksan tuhatta.
Englantilaisten ja ranskalaisten 90 sota-alusta tulittivat Viaporia vuonna 1885 ja aiheuttivat paljon vahinkoa. Krimin sota osoitti, ettei linnoitus enää ollut sotilaallisesti ajan tasalla.
Vuonna 1906 Viaporissa tapahtui Venäjän vallankumouksen kenraaliharjoitus. Matruusit napisivat varuskunnan kehnoista oloista, matoisesta lihasta. Kapina kesti 60 tuntia. Viapori autioitui Suomen itsenäistyessä.
Suomen senaatti päätti ja määräsi, että "puheenalaisten linnoitusten nimi on tästä lähtien oleva Suomenlinna". 12. toukokuuta vuonna 1918 nostettiin hallituksen läsnäollessa linnoituksen ylle Suomen lippu.
Kasinopuistosta purettiin 1930-luvulla ylen koristeellinen venäläinen upseerikasino, jonka parvekkeella torvisoittokunta tapasi soittaa värillisten lyhtyjen alla. Myöhemmin määräsivät alkuperäisen ruotsalaiskauden ihannoijat kymmeniä muita venäläisiä rakennuksia purettaviksi.
Kustaanmiekka ja Susisaari julistettiin jo vuonna 1919 suojelukohteiksi, mutta kokonaisuudessaan Suomenlinna sai vuosikymmeniä rappeutua. Lähes ainoa rakennushanke 50 vuoteen oli kirkon "suomalaistaminen". Kirkon sipulit riisuttiin tai peitettiin, torniin asennettiin majakka.
Puolustusvoimat suunnitteli saarille jossakin vaiheessa valtion varastoaluetta, jolloin merenlahtia olisi täytetty. 1950-luvulla kaupunki kaavaili sinne uutta asumalähiötä ja sinne johtavaa siltaa.
Suomenlinnan historiaa
Viapori on ollut linnoituksena, varuskuntana, telakkana ja nyt asuinalueena.
Vuonna 1918 se oli vankileirien saaristo. Helsingin valloittaneet valkoiset veivät venäläisten jättämille saarille punavankeja, joita oli enimmillään 13 500. "Kissanraatokin oli herkkua", muisteli entinen vanki Viljo Sohkanen. Lähes tuhat kuoli nälkään. 265 kuolemantuomiota pantiin täytäntöön. Kirjailija Maiju Lassila heittäytyi matkalla vankileirille veneestä ja ammuttiin.
Suomenlinna oli vuosikymmeniä varuskunta. Sinne oli 30-luvulla sijoitettu sukellusvenelaivuekin.
Vuoteen 1948 saakka vaadittiin saarille tulevilta komendantin kulkulupa. Pakollinen pääsymaksu poistettiin vasta 1963.
Elämä varuskunnassa oli hierarkista. "Kun puhuin varuskunnan rakennusmestarille kuivauskaapista hän sanoi napakasti, että sellaista ei ole kenellekään aliupseerille laitettu, ainoastaan upseereille", muistelee sotilasmestarin vaimo ja kirkon suntio Toini Pelkonen Suomenlinnan Sanomissa.
Suomenlinnassa on joskus ollut enemmän asukkaita kuin Helsingissä. Vuonna 1800 Helsingissä oli 4237 asukasta, Viaporissa 4606.
Sen ajan asukkaista suurin osa oli värvätty upseereiksi ja sota- ja merimiehiksi. Joukossa oli myös käsitöyläisiä ja kisällejä - kolme seppää, kaksi puuseppää, kaksi muuraria, maalari, leipuri, suutari, räätäli, neljä kalastajaa sekä teurastajaa. Oli myös pari pappia ja joukko siviilihallinnon virkamiehiä.
Tämän päivän Suomenlinna on kuin syrjäkylä, jossa on enää 850 asukasta. Peyton Place -tuntua lisää sijainti. Saarille pääsee vain naapurien silmälläpidon alaisena lautalla. Jäätietä ei ole ollut vuosiin.
Puolet asukkaista on tai on ollut puolustuslaitoksen palveluksessa, mutta on myös virkamiehiä, toimihenkilöitä ja duunareitakin. Pappeja on kaksi, arkkitehtejä yli tarpeen. Käsityöläisiä on parikymmentä, on myös purjeompelija, veneenveistäjä, puualan yrittäjä, ajoittain seppiä, kutoja, lasintekijöitä ja keraamikkoja.
Se, joka käy saarilla vain kesällä auringonpaisteessa, jää paljosta paitsi. Marraskuun hienoista harmaista sävyistä ja paljaiden puiden rangoista. Kivimuurin pintaan tiivistyvästä kuurasta. Rantojen tyrskyistä ja tuulesta, jonka taitavasti rakennetut muurit kuitenkin sulkevat ulkopuolelleen.>>
Vaikkei saisikaan täällä mainostaa niin totean, että historianharrastajan kannattaa tehdä kesällä retki Suomenlinnaan ja tutustua saaren historiaan. Nimitettiinhän sitä eräässä vaiheessa Suomen Gibraltariksi. Itse olen käynyt saarella viisi kertaa ja joka kerta löydän jotain itselleni uutta jota voin tutkia täällä "kammiossani".
Linnake oli jo valmistuessaan vanhentunut siihen käyttöön johon Ehrenswärd oli sen tarkoittanut. Alunperin sen piti olla vastarinnan lukkona venäläisille hyökkääjille mutta linnake antautui Suomen sodassa kunniattomasti ilman vastarintaa. Ja tuhoutui myöhemmin pahoin krimin sotaan liittyvässä Englantilaisten laivaston tykistötulessa venäläisten hallitessa linnaketta. Tänään se tarjoaa hyvän ikkunan Suomalaiseen historiaan.
>>250 vuotta häpeää ja kunniaa
Viaporin rakentaminen oli aikansa eurooppalaista suurvaltapolitiikkaa. Se oli uhkayritys, Ruotsi-Suomen suurisuuntaisin hanke. Siitä piti tulla uusi Atlantis, ihanneyhteisö, kulttuurin kehto. Rakennuttajansa Augusti Ehrensvärdin aikana se toimikin keskuksena, josta tiedot ja taidot levisivät ympäri Suomea. Upseereilla oli oma piirustuksenopettajakin, maineikas Elias Martin.
Linnoitusta alettiin rakentaa Ranskan rahoituksella 1748 lukoksi Venäjää vastaan. Tuhannet ruotusotilaat komennettiin rauhan aikana linnoitustöihin. Komennusväki yöpyi alkuaikoina holveissa, lämmönjohteina olivat kuumennetut rautakuulat. Rakennustöissä kaatui rasitukseen ja tauteihin enemmän miehiä kuin sittemmin linnoituksen sotilaskäytössä.
Saarten rakennustyö verotti ankarasti myös Helsinkiä: niemeltä kaadettiin puut, kallioita hakattiin kiviksi.
Sveaborg, joka vääntyi suomeksi Viaporiksi, rakennettiin varmistamaan, että Suomi pysyy Ruotsin alaisuudessa. Se antautui laukaustakaan ampumatta 3. toukokuuta 1808. Suomi liitettiin ajan tapahtumien vyöryssä Venäjään, ja keisari Aleksanteri I kävi tutustumassa valloitukseensa.
"Tämä uusi Gibraltar on maksanut meille vain muutaman viikon saarron, muutaman tykinlaukauksen, noin sata miestä ja neuvotteluja", kirjoitti adjutantti Paul Gagarin vierailun jälkeen.
Viaporista tuli 110 vuodeksi venäläinen varuskuntakaupunki, jonne rakennettiin kirkko, kasarmeja, sairaaloita ja keittiöitä. Linnoitus oli edelleen omavarainen, asukkaita oli jo kahdeksan tuhatta.
Englantilaisten ja ranskalaisten 90 sota-alusta tulittivat Viaporia vuonna 1885 ja aiheuttivat paljon vahinkoa. Krimin sota osoitti, ettei linnoitus enää ollut sotilaallisesti ajan tasalla.
Vuonna 1906 Viaporissa tapahtui Venäjän vallankumouksen kenraaliharjoitus. Matruusit napisivat varuskunnan kehnoista oloista, matoisesta lihasta. Kapina kesti 60 tuntia. Viapori autioitui Suomen itsenäistyessä.
Suomen senaatti päätti ja määräsi, että "puheenalaisten linnoitusten nimi on tästä lähtien oleva Suomenlinna". 12. toukokuuta vuonna 1918 nostettiin hallituksen läsnäollessa linnoituksen ylle Suomen lippu.
Kasinopuistosta purettiin 1930-luvulla ylen koristeellinen venäläinen upseerikasino, jonka parvekkeella torvisoittokunta tapasi soittaa värillisten lyhtyjen alla. Myöhemmin määräsivät alkuperäisen ruotsalaiskauden ihannoijat kymmeniä muita venäläisiä rakennuksia purettaviksi.
Kustaanmiekka ja Susisaari julistettiin jo vuonna 1919 suojelukohteiksi, mutta kokonaisuudessaan Suomenlinna sai vuosikymmeniä rappeutua. Lähes ainoa rakennushanke 50 vuoteen oli kirkon "suomalaistaminen". Kirkon sipulit riisuttiin tai peitettiin, torniin asennettiin majakka.
Puolustusvoimat suunnitteli saarille jossakin vaiheessa valtion varastoaluetta, jolloin merenlahtia olisi täytetty. 1950-luvulla kaupunki kaavaili sinne uutta asumalähiötä ja sinne johtavaa siltaa.
Suomenlinnan historiaa
Viapori on ollut linnoituksena, varuskuntana, telakkana ja nyt asuinalueena.
Vuonna 1918 se oli vankileirien saaristo. Helsingin valloittaneet valkoiset veivät venäläisten jättämille saarille punavankeja, joita oli enimmillään 13 500. "Kissanraatokin oli herkkua", muisteli entinen vanki Viljo Sohkanen. Lähes tuhat kuoli nälkään. 265 kuolemantuomiota pantiin täytäntöön. Kirjailija Maiju Lassila heittäytyi matkalla vankileirille veneestä ja ammuttiin.
Suomenlinna oli vuosikymmeniä varuskunta. Sinne oli 30-luvulla sijoitettu sukellusvenelaivuekin.
Vuoteen 1948 saakka vaadittiin saarille tulevilta komendantin kulkulupa. Pakollinen pääsymaksu poistettiin vasta 1963.
Elämä varuskunnassa oli hierarkista. "Kun puhuin varuskunnan rakennusmestarille kuivauskaapista hän sanoi napakasti, että sellaista ei ole kenellekään aliupseerille laitettu, ainoastaan upseereille", muistelee sotilasmestarin vaimo ja kirkon suntio Toini Pelkonen Suomenlinnan Sanomissa.
Suomenlinnassa on joskus ollut enemmän asukkaita kuin Helsingissä. Vuonna 1800 Helsingissä oli 4237 asukasta, Viaporissa 4606.
Sen ajan asukkaista suurin osa oli värvätty upseereiksi ja sota- ja merimiehiksi. Joukossa oli myös käsitöyläisiä ja kisällejä - kolme seppää, kaksi puuseppää, kaksi muuraria, maalari, leipuri, suutari, räätäli, neljä kalastajaa sekä teurastajaa. Oli myös pari pappia ja joukko siviilihallinnon virkamiehiä.
Tämän päivän Suomenlinna on kuin syrjäkylä, jossa on enää 850 asukasta. Peyton Place -tuntua lisää sijainti. Saarille pääsee vain naapurien silmälläpidon alaisena lautalla. Jäätietä ei ole ollut vuosiin.
Puolet asukkaista on tai on ollut puolustuslaitoksen palveluksessa, mutta on myös virkamiehiä, toimihenkilöitä ja duunareitakin. Pappeja on kaksi, arkkitehtejä yli tarpeen. Käsityöläisiä on parikymmentä, on myös purjeompelija, veneenveistäjä, puualan yrittäjä, ajoittain seppiä, kutoja, lasintekijöitä ja keraamikkoja.
Se, joka käy saarilla vain kesällä auringonpaisteessa, jää paljosta paitsi. Marraskuun hienoista harmaista sävyistä ja paljaiden puiden rangoista. Kivimuurin pintaan tiivistyvästä kuurasta. Rantojen tyrskyistä ja tuulesta, jonka taitavasti rakennetut muurit kuitenkin sulkevat ulkopuolelleen.>>
Vaikkei saisikaan täällä mainostaa niin totean, että historianharrastajan kannattaa tehdä kesällä retki Suomenlinnaan ja tutustua saaren historiaan. Nimitettiinhän sitä eräässä vaiheessa Suomen Gibraltariksi. Itse olen käynyt saarella viisi kertaa ja joka kerta löydän jotain itselleni uutta jota voin tutkia täällä "kammiossani".
Linnake oli jo valmistuessaan vanhentunut siihen käyttöön johon Ehrenswärd oli sen tarkoittanut. Alunperin sen piti olla vastarinnan lukkona venäläisille hyökkääjille mutta linnake antautui Suomen sodassa kunniattomasti ilman vastarintaa. Ja tuhoutui myöhemmin pahoin krimin sotaan liittyvässä Englantilaisten laivaston tykistötulessa venäläisten hallitessa linnaketta. Tänään se tarjoaa hyvän ikkunan Suomalaiseen historiaan.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ei tainnut olla vielä siniristi? No hyvä ettei sirppi ja vasara.
Suomen itsenäistymisen yhteydessä käytettiin leijonalippua, joka muun muassa nostettiin senaatintalon, valtioneuvoston, lipputankoon 6.12.1917. Lippu sai muutaman kuukauden aikana 1917-18 lähes valtiolipun aseman. Lippu oli karmiininsinoberinpunainen, jonka keskellä oli kullankeltainen vaakunaleijona hopeanvalkoisine varustuksineen ja ruusukkeineen.
Siniristilippu
Keväällä 1918 lippuasiaa käsiteltiin eduskunnassa ja erilaisten vaiheiden jälkeen perustuslakivaliokunnan ehdotuksesta hyväksyttiin 27.5.1918 ehdotus sinivalkoisesta ristilipusta. Laki lipusta julkaistiin kaksi päivää myöhemmin. Lakiin on sen jälkeen tehty pieniä muutoksia, mutta lippu on pysynyt samana. Lippuluonnoksen vuodelta 1918 laativat taiteilijat Eero Snellman ja Bruno Tuukkanen
(lähde:sisäasiainministeriön verkkosivut)
Miten se muuten on tarvitseeko kansallista lippua enää käyttää, kun meillä on EU:n tähtilippu? Käsittääkseni jossain vaiheessa oli tarkoituksena vähentää turhaa kansalliskiihkoa ja ottaa käyttöön esim. urheilukilpailuissa EU-lippu. Miten se asia menee sääntöjen mukaan, voiko vaikka ylioppilasjuhlien aikaan vetää EU-lipun, joka on kyllä hieno, salkoon? Eurooppalaisiahan tässä ollaan.
Miksi Suomenlippu hulmusi vasta Vapaussodan viime päivinä, Miksi ei jo esim. 6.12-17? Ja mikä olisi ollut lippuna jos punaiset olisi voittanut? Ei ainakaan siniristi lippu. Olisiko ollut mossen venttiilien säätö työkalulippu eli sirppi ja vasara? KYLLÄ.
keskustelua Suomen lipusta oli käyty siihen mennessä jo 70-vuotta. Keskustelua Suomen lipusta herätti ylioppilaiden kevätjuhlassa esiintynyt ylioppilaskunnan lippu jossa oli suuriruhtinaskunnan vaakuna valkoisella pohjalla. Keskustelua asiasta piti innokkaasti yllä mm.Zacharias Topelius. Taitaa vaan olla niin, että vaadittiin itsnäisyysjulistus ennenkuin lippuasiaa päästiin toden teolla suunnittelemaan ja siitä päättämään. Tässä muuten hauska linkki jossa käy ilmi minkälaisia erilaisia lippuja suomella on ollut:http://www.edu.lahti.fi/kivimaa-a/koulu/lippu.htm
Mitä tulee siihen, että minkälainen lippu Suomella olisi ollut jos punaiset olisivat voittaneet? Sitä ei kukaan tiedä. Arveluita toki asiasta voi esittää mutta varmaa tietoa ei ole kenelläkään.
Punaisten voittaessa kansalaissodan lippusalkoon olisi vedetty se samainen punalippu leijonakuvioineen. Se oli laillinen Suomen lippu.
Kyllä punaisten voittaessa punainen lippu olisi liehunut ja siinä todennäköisesti olisi ollut sirppi ja vasara näin kävi kaikkissa niissä venäjään kuuluvissa maissa missä punaiset voitti. No se ei tietenkään riitä eräille todisteeksi, mutta ainakin Valkoisten voiton ansiosta lipuksemme tuli sinivalkoinen lippu. Tämä on ainakin todistettavissa.