Eilen uutisissa

Eilen uutisissa haastateltiin Helsingin rautatieasemalla lämmittelevää asunnotonta. Klipissä asunnoton kertoi olleensa viikon uskovaisten järjestämässä majoituksessa mutta lähteneensä koska uskontoa tuputetttiin ja uskonnollisiin tilaisuuksiin oli pakko osallistua.

Haastateltava sanoi, "ettei sielä voinut olla" vaan palasi siis mielummin kadulle pakkasee kuin sieti tätä vaadittua pakkouskontoa.

Auttaminen ei tainutkaan uskovien taholta olla pyyteetöntä lähimmäisenrakkautta? Eikö tämä haiskahda jo hiukan hädänalaisen kiristämiseltä?

Kunka paljon kristilisessä auttamistyössä asetetaan ehtoja auttamisen ja uskonnon pakkosyöttämisen suhteen?
4147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Minä minä

tipahdin aika korkealta...

Asuntoni tuhopoltettiin, ite minä olin muualla. Töissä Minä olin.

OLIN 30 v. 50 v.vanha Uskovainen mies piireistä soitti ja yritti hakea Minua pakettiautolla Kristiinakotiin. Suutuin koska minähän olin ollut töissä kun tuhopoltto tapahtui. Minä olisin halunnut tehdä töitä, vaikka teltasta käsin ......

Hän toi minulle kännyn mutta oli näpeltänyt sen sellaiseksi ettei sillä voinut soittaa muille kuin hänelle.
Oli kaksi vaihtoehtoa: asunnottomuus, tuntemattomien juoppojen seura, taikka tuo uskovainen pervo setä. Joka vaati että kun kotiudun Kristiinakotiin(en edes tiedä paikasta kun että jokin auttamiskoti vajaaälyisille tms.) mutta kun hän tulee käymään siellä niin minun pitää olla kuin en tuntisi häntä.

Ehtoja on juu.. ennen kuin "apua"saa...

Asunto löytyi kun toinen halusi Minut talkoo t ö i h i n. Raamattuopistolle. Siellä kättelin Päivi Räsäsen aviomiestä ja sitten menin vaan huoneeseeni. Seuraavaksi se minun sinne viejä tuli kertomaan että minut on ilmoitettu luennoille: minä siis lähtisin Afrikkaan lähetystyöntekijäksi. Töitä siellä ei ollutkaan, oli vain jotain luentoja Afrikkaan lähtijöille.

Sellaista oli tämän asunnottoman elämä. Toiset päätti puolesta. Hän otti malariarokotteet yms. Vittu että vitutti. Miten voidaan näin kohdella aikuisia Suomenmaassa. Kai nyt jokainen jo heti älysi että me ei voida Afirikkaan lähteä. Pilkallaan olivat olevinaan mukana jutussa. Pappikin tuli asiasta sitten keskustelemaan että miten tosissaan Minä olen sinne Afrikkaan lähdössä.

"En mä oo mihinkään lähössä." Tuo pyromaani yksin sinne haluaa... Sellaista on yhteiskunnan tuki. Asunnottomalle. Inhottavaa. Missä on naisten oikeudet???? Uutta asuntoa en saanut kunnalta. Mitään vaihtoehtoa ei naisella ollut. Piti olla sekopääpyromaanin ja vanhan kävyn viihdyke.

Asunto rempattiin. Ja tuhottiin taas. Ja asuntotoimistosta vaan ilmoitettiin että Minulle ei uutta asuntoa anneta, kun kaikki tuhoutuu.

Minun piti ottaa se asunto takaisin eikä pyromaani eikä se seniili uskovainen jaksaneet kun inhosin niitä niin paljon. Ja nyt saan olla asunnossani rauhassa. Ja onneksi töitäkin on.

Nyt siitä on jo 6 vuotta siis . Mukavan rauhallista on. Nykyisin.

Äänestä
  • Olet kuitenkin siitä nyt selvinnyt sentään.Pidä pääsi kylmänä ja selvänä jatkossa.Tsemppiä sulle kovasti.Ei aina voi olla alamäkeä,täytyy sen tasaisenkin tulla joskus vastaan.

    Äänestä

  • Karsea tarina kirjoitti:

    Olet kuitenkin siitä nyt selvinnyt sentään.Pidä pääsi kylmänä ja selvänä jatkossa.Tsemppiä sulle kovasti.Ei aina voi olla alamäkeä,täytyy sen tasaisenkin tulla joskus vastaan.

    kiitos

    Äänestä

tavatonta, että auttamisen ehdoksi asetetaan käännytysyrityksille alistuminen. Ainakin täällä Helsingissä joissakin laitapuolen kulkijoiden ruokapaikoissa sääntö on, että ensin sana, sitten soppa. Tai sitten sopan saa ilmaiseksi jos ilmestyy paikalle tuntia ennen sopanjakoa hartaustilaisuuteen. Kyllä se käännytystyö aina sielä taustalla kummittelee, "pakon" aste vain vaihtelee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


??? kirjoitti:

Eilen uutisissa haastateltiin Helsingin rautatieasemalla lämmittelevää asunnotonta. Klipissä asunnoton kertoi olleensa viikon uskovaisten järjestämässä majoituksessa mutta lähteneensä koska uskontoa tuputetttiin ja uskonnollisiin tilaisuuksiin oli pakko osallistua.

Haastateltava sanoi, "ettei sielä voinut olla" vaan palasi siis mielummin kadulle pakkasee kuin sieti tätä vaadittua pakkouskontoa.

Auttaminen ei tainutkaan uskovien taholta olla pyyteetöntä lähimmäisenrakkautta? Eikö tämä haiskahda jo hiukan hädänalaisen kiristämiseltä?

Kunka paljon kristilisessä auttamistyössä asetetaan ehtoja auttamisen ja uskonnon pakkosyöttämisen suhteen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu