Tuija Brax ja peruskoulun tuntijako

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/107540-brax-suuttui-keskustalle-”koulussa-on-liikaa-uskontoa”?cmp=suosituimmat

"- Nyt Suomen peruskoulussa opetetaan enemmän uskontoa kuin historiaa ja yhteiskuntaoppia yhteensä, Brax arvosteli.

Oikeusministeri pahoitteli myös sitä, että suomalaisten lasten kiinnostus yhteisiin asioihin on Euroopan alhaisimmalla tasolla. Brax ilmaisi pettymyksensä tapaan, jolla keskustapuolue kaatoi lähes yksimielisesti hallituksen valmisteleman esityksen."

Hyvä että on joku edes äänessä näissä peruskoulun tuntijaon uudistuksissa. Tosin samassa päätöksessä kaatui etiikan opettaminen. Mutta onneksi niin kävi myös "draamalle". Siinä olisi kans ollut yks turha oppiaine terveystiedon lisäksi.

Sanokaapas vähän, mitä mieltä olisitte peruskoulun uuden tuntijaon tulevaisuudesta?

Itse haluaisin että peruskoulun luterilainen/ortodoksinen uskonnonopetus muutettaisiin ET-opetukseksi ja tuntimäärää vähennettäisiin siten, että yläasteella voisi olla entisen uskonnonopetuksen sijaan ET-opetusta ja yksi filosofian "kurssi" (ehkä 9-luokalla).

Lukiossa taasen (ei tietenkään kuulu peruskoulun tuntijaon uudistuksen piiriin, mutta mainitaan nyt kuitenkin) vaihtaisin nykyisen 3 kurssia pakollista uskontoa/ET -opetusta ja 1 pakollisen filosofian kurssin kahteen pakolliseen ET-kurssiin ja kahteen pakolliseen filosofian kurssiin.

Onko mielipiteitä? Uskonnonopetusta nyt ylipäätään olisi vähennettävä mutta elämänkatsomuksen "kehittämistä" kannattaisi kuitenkin ylläpitää...
8255
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ei ole yhteiskunnan tehtävä opettaa lapsia taikauskoihin.

Äänestä

Periaatteessa olen samaa mieltä kuin Kössönöm, että uskonnon opetus ei kuulu kouluihin lainkaan, mutta se ei ole realistinen lyhyen tähtäimen tavoite. Tavoitteiden on oltava sopivan pieniä jotta ne voisivat mahdollisesti toteutua...

Brax on oikeassa siinä että uskonnon opetusta on kohtuuttoman paljon koulussa. Uskonto on yksi niistä aineista joita opetetaan koko peruskoulun ajan ja vielä lukiossakin, mikä tuntuu kohtuuttoman suurelta oppimäärältä niinkin turhaa ainetta.

Minusta olisi hyvä jos ainakin ET avattaisiin valittavaksi kaikille eikä vain kirkkoon kuulumattomille. On jotenkin outo asetelma että kirkkoon kuulumaton saa valita oppiaineensa, mutta kirkkoon kuuluva on sidottu opiskelemaan uskontoa. Minusta se asettaa kirkkoon kuuluvat eriarvoiseen asemaan kirkkoon kuulumattomin nähden. Vaikka yksikään kirkkoon kuuluva ei valitsisi ET:tä niin se valinnanvapauden mahdollisuus pitäisi edes olla olemassa periaatteen vuoksi. Mitä siinä oikein pelätään?

Olisi hienoa jos etiikka tulisi oppiaineeksi. Olisi hyvä jos osa uskonnonopetusta korvattaisiin jollain humanistisemmalla aineella, filosofialla, et:llä, etiikalla, mitä se nyt sitten olisikaan. Toivottavasti opetusministeri vaihtuu vaalien jälkeen ja joku muu kuin Virkkunen tulee tekemään toivottavasti järkevämpiä esityksiä.

Äänestä
  • Ei ole yhteiskunnan tehtävä opettaa evoluutiota - satua.

    Äänestä

uskonnonopetuksen tulisi olla oppilaalle vapaaehtoista. Eikä siitä saisi jakaa numeroa, jos nyt nämä patavanhoilliset reppanat saavat tahtonsa läpi ja uskonnonopetusta jatkettua. Kyllähän eri uskonnoista voisi ja pitääkin tietoa jakaa koulussakin, vaikkapa yhteiskuntaopin ja/tai historian ohessa, kunhan se ei olisi tunnustuksellista junttaamista ja pakkopullaa, kuten vielä nykyään.

Äänestä

olisi kokonaan poistettava kouluista. Tästä on puhuttu vuosikausia, mutta mitään ei tunnu tapahtuvan. Ainakaan parempaan suuntaan.

Kun mietitään sitä eri uskontojen kirjoa, joiden oppia kouluissa opetetaan, niin ensinnäkin se maksaa mielettömästi ja toiseksi, miksi tämän opetuksen läpikäyneet ihmiset sitten ajattelevat "omasta" uskonnostaan aikuisena niin erilailla. Kun kirkko kuulolla-palstalla olen kirjoituksia lukenut, niin välillä tuntuu etteivät ne puhu edes samasta uskonnosta. Variaatioita on enemmän kuin Tiimarissa tuotteita. Jopa kirkon omien keskustelijoiden välillä.

Äänestä

Uskonnonopetus on sikälikin käsittämätöntä, että hyvin harvoissa tapauksissa lapsi, joka sitä siis käytännössä opiskelee, saa itse vaikuttaa asiaan (oikeastaan vain silloin, kun kirkkoon kuulumattomien vanhempien lapsi syystä tai toisesta haluaa uskontotunneille).

Kuitenkin lapset saavat itse valita (tai ainakin vaikuttaa paljon lopulliseen päätökseen) esimerkiksi kieltenopiskelun suhteen. Tai siihen, valitseeko tekstiili- vain teknisen käsityön. Yläasteella valinnaisaineet valitaan oikeastaan täysin itsenäisesti. Näillä valinnoilla voi olla hyvinkin kauaskantoiset seuraukset. Moni löytää tulevaisuuden alansa tai ainakin rakkaan harrastuksen jonkin valinnaisen aineen perusteella.

Tähän suhteutettuna koko kouluajan jatkuva uskonnonopetus (ainakin nykymuodossaan) tuntuu vieläkin turhemmalta.

Äänestä
  • kykene itse opettamaan taikauskoaan?

    Äänestä

  • poopo kirjoitti:

    kykene itse opettamaan taikauskoaan?

    mitä se on, joten ne vaativat yhteiskunnalta apua siihen oikeaan uskomiseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vvvictim kirjoitti:

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/107540-brax-suuttui-keskustalle-”koulussa-on-liikaa-uskontoa”?cmp=suosituimmat

"- Nyt Suomen peruskoulussa opetetaan enemmän uskontoa kuin historiaa ja yhteiskuntaoppia yhteensä, Brax arvosteli.

Oikeusministeri pahoitteli myös sitä, että suomalaisten lasten kiinnostus yhteisiin asioihin on Euroopan alhaisimmalla tasolla. Brax ilmaisi pettymyksensä tapaan, jolla keskustapuolue kaatoi lähes yksimielisesti hallituksen valmisteleman esityksen."

Hyvä että on joku edes äänessä näissä peruskoulun tuntijaon uudistuksissa. Tosin samassa päätöksessä kaatui etiikan opettaminen. Mutta onneksi niin kävi myös "draamalle". Siinä olisi kans ollut yks turha oppiaine terveystiedon lisäksi.

Sanokaapas vähän, mitä mieltä olisitte peruskoulun uuden tuntijaon tulevaisuudesta?

Itse haluaisin että peruskoulun luterilainen/ortodoksinen uskonnonopetus muutettaisiin ET-opetukseksi ja tuntimäärää vähennettäisiin siten, että yläasteella voisi olla entisen uskonnonopetuksen sijaan ET-opetusta ja yksi filosofian "kurssi" (ehkä 9-luokalla).

Lukiossa taasen (ei tietenkään kuulu peruskoulun tuntijaon uudistuksen piiriin, mutta mainitaan nyt kuitenkin) vaihtaisin nykyisen 3 kurssia pakollista uskontoa/ET -opetusta ja 1 pakollisen filosofian kurssin kahteen pakolliseen ET-kurssiin ja kahteen pakolliseen filosofian kurssiin.

Onko mielipiteitä? Uskonnonopetusta nyt ylipäätään olisi vähennettävä mutta elämänkatsomuksen "kehittämistä" kannattaisi kuitenkin ylläpitää...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu