Toinen maailmansota alkoi syyskuun alussa 1939, kun Saksa hyökkäsi Puolaan. Suomi sai 5. lokakuuta kutsun Moskovaan, jossa maiden piti keskustella "tärkeistä molempia kiinnostavista kysymyksistä".
Neuvottelujen aikana Suomessa järjestettiin ylimääräiset harjoitukset. Joukkoja ryhmitettiin Karjalan kannakselle ja Laatokan pohjoispuolelle aina Jäämerelle saakka. Ryhmityksen painopiste oli Kannaksella, sillä Neuvostoliiton arveltiin hyökkäävän sinne raskaimmin.
Lokakuun lopussa Neuvostoliitto alkoi keskittää joukkojaan Suomen itärajalle. Neuvottelut maiden välillä katkesivat 13. marraskuuta. Kahta viikkoa myöhemmin ammuttiin talvisodan alkua merkinneet Mainilan laukaukset.
Kannaksella suomalaiset suojajoukot joutuivat vetäytymään välittömästi pääasemaan. Neuvostoliiton vahva alkuryntäys laantui kuitenkin vähitellen, ja sodan toisessa vaiheessa suomalaiset onnistuivat aiheuttamaan puna-armeijalle tuntuvia tappioita.
Kannaksella käytiin asemasotaa tammikuun 1940 loppuun. Sodan kestäessä voimasuhteet kävivät suomalaisille yhä epäedullisemmiksi. 1. helmikuuta alkanut Neuvostoliiton uusi hyökkäys väsytti suomalaiset.
Rauhantunnustelut aloitettiin helmikuussa. 13. maaliskuuta solmitussa rauhassa Neuvostoliitto sai 40000 km2 uutta aluetta ja noin 10% Suomen kansallisomaisuudesta.
Sodan jälkeen katsottiin, että maalla oli hengeltään yksituumainen armeija, joka ei ollut resurssien puutteen vuoksi pystynyt pysäyttämään vihollisen etenemistä. Tämä oli lähtökohtana Suomen puolustuksen uudelleenjärjestämiselle.
Uusi rauhan ajan organisaatio otettiin käyttöön elokuussa 1940. Maavoimiin kuului viisi armeijakuntaa, jotka muodostuivat 12 prikaatista, jääkäriprikaatista ja ratsuväkiprikaatista. Joukot ryhmitettiin rajalle Virolahdelta Savukoskelle.
Salpa-asema rakennettiin itärajalle ja Hankoniemeen nousi Harparskog-asema. Sotamateriaali täydentyi, kun sodan aikana tehdyt tilaukset tulivat perille. Suomalainen teollisuus valmisti uusia ja kunnosti vanhoja aseita.
Apua itäistä naapuria vastaan etsittiin jälleen ulkomailta. Kun Ruotsista ei näyttänyt löytyvän tukea, katseet kääntyivät kohti Saksaa. Yhteistyö alkoi läpikulkuliikenteestä ja aseiden osto-oikeudesta syyskesällä 1940.
Saksalaiset kaavailivat Suomelle osuutta Barbarossa-operaatiossa. Neuvottelujen lopputuloksena Suomeen saapui kesäkuun alussa 1941 saksalaisia joukkoja, sotalaivoja ja lentokoneita.
Kun operaatio Barbarossa alkoi 22. kesäkuuta 1941, saksalaiset joukot hyökkäsivät Neuvostoliittoon myös Suomen alueelta. Puna-armeija vastasi 25. kesäkuuta pommittamalla suomalaisia lentokenttiä ja asutuskeskuksia. Illalla pääministeri Rangell totesi radiossa, että Suomi oli jälleen sodassa Neuvostoliiton kanssa.
Kun suomalaiset aloittivat hyökkäyksen Neuvostoliittoon, tavoitteena oli paitsi menetettyjen alueiden valtaaminen takaisin, myös vanhan rajan takana olevien hyökkäystukikohtien eliminoiminen.
Syyskuun alussa suomalaiset saapuivat Kannaksella vanhalle rajalle ja ylittivät sen. Kannaksella alkoi asemasota. Joulukuussa Mannerheim pysäytti hyökkäyksen Itä-Karjalassa Maaselän kannakselle, kun Aunus oli vallattu Äänistä ja Syväriä myöten.
Asemasotaa käytiin yli kolmen vuoden ajan. Sen aikana aloite siirtyi neuvostojoukoille. Suomi kuitenkin onnistui pysäyttämään Neuvostoliiton vastahyökkäykset.
Vuoden 1944 alussa saksalaisten tappio sodassa alkoi näyttää selvältä. Suomalaistenkin oli arvioitava tilanteensa uudelleen. Tunnustelut rauhasta alkoivat, mutta annetut rauhanehdot tuntuivat mahdottomilta hyväksyä.
Stalin päätti ratkaista Suomen kohtalon asein. Neuvostoliiton suurhyökkäys Kannakselle alkoi 9. kesäkuuta ja pakotti suomalaiset perääntymään. Hyökkäykset kuitenkin pysäytettiin Kannaksella ja Laatokan pohjoispuolella. Sotaonni kääntyi kesäkuun lopussa, kun puna-armeijan oli keskitettävä joukkojaan muille rintamille. Suomessa nähtiin jälleen otollinen tilaisuus rauhan hieromiselle.
Neuvostoliiton rauhanehdot olivat lieventyneet, ja välirauhansopimus allekirjoitettiin Moskovassa 19.9.1944. Pariisin rauhansopimuksessa vuonna 1947 vahvistettujen ehtojen mukaan Moskovan rauhan raja palautettiin, Petsamo luovutettiin ja Porkkala vuokrattiin Neuvostoliitolle. Suomi sitoutui myös riisumaan aseista maahan jääneet saksalaisjoukot ja maksamaan 300 miljoonan dollarin sotakorvaukset.
Myös armeija oli sopimuksen mukaan saatettava rauhan kannalle. Maavoimien vahvuudeksi se määritti 34000 miestä. Merivoimissa sai olla 4500 miestä ja sen alusten uppoama sai olla korkeintaan 10000 tonnia. Ilmavoimien vahvuus rajoitettiin 3000 mieheen ja 60 taistelukoneeseen. Pommikoneet ja sukellusveneet oli romutettava.
Neuvottelujen aikana Suomessa järjestettiin ylimääräiset harjoitukset. Joukkoja ryhmitettiin Karjalan kannakselle ja Laatokan pohjoispuolelle aina Jäämerelle saakka. Ryhmityksen painopiste oli Kannaksella, sillä Neuvostoliiton arveltiin hyökkäävän sinne raskaimmin.
Lokakuun lopussa Neuvostoliitto alkoi keskittää joukkojaan Suomen itärajalle. Neuvottelut maiden välillä katkesivat 13. marraskuuta. Kahta viikkoa myöhemmin ammuttiin talvisodan alkua merkinneet Mainilan laukaukset.
Kannaksella suomalaiset suojajoukot joutuivat vetäytymään välittömästi pääasemaan. Neuvostoliiton vahva alkuryntäys laantui kuitenkin vähitellen, ja sodan toisessa vaiheessa suomalaiset onnistuivat aiheuttamaan puna-armeijalle tuntuvia tappioita.
Kannaksella käytiin asemasotaa tammikuun 1940 loppuun. Sodan kestäessä voimasuhteet kävivät suomalaisille yhä epäedullisemmiksi. 1. helmikuuta alkanut Neuvostoliiton uusi hyökkäys väsytti suomalaiset.
Rauhantunnustelut aloitettiin helmikuussa. 13. maaliskuuta solmitussa rauhassa Neuvostoliitto sai 40000 km2 uutta aluetta ja noin 10% Suomen kansallisomaisuudesta.
Sodan jälkeen katsottiin, että maalla oli hengeltään yksituumainen armeija, joka ei ollut resurssien puutteen vuoksi pystynyt pysäyttämään vihollisen etenemistä. Tämä oli lähtökohtana Suomen puolustuksen uudelleenjärjestämiselle.
Uusi rauhan ajan organisaatio otettiin käyttöön elokuussa 1940. Maavoimiin kuului viisi armeijakuntaa, jotka muodostuivat 12 prikaatista, jääkäriprikaatista ja ratsuväkiprikaatista. Joukot ryhmitettiin rajalle Virolahdelta Savukoskelle.
Salpa-asema rakennettiin itärajalle ja Hankoniemeen nousi Harparskog-asema. Sotamateriaali täydentyi, kun sodan aikana tehdyt tilaukset tulivat perille. Suomalainen teollisuus valmisti uusia ja kunnosti vanhoja aseita.
Apua itäistä naapuria vastaan etsittiin jälleen ulkomailta. Kun Ruotsista ei näyttänyt löytyvän tukea, katseet kääntyivät kohti Saksaa. Yhteistyö alkoi läpikulkuliikenteestä ja aseiden osto-oikeudesta syyskesällä 1940.
Saksalaiset kaavailivat Suomelle osuutta Barbarossa-operaatiossa. Neuvottelujen lopputuloksena Suomeen saapui kesäkuun alussa 1941 saksalaisia joukkoja, sotalaivoja ja lentokoneita.
Kun operaatio Barbarossa alkoi 22. kesäkuuta 1941, saksalaiset joukot hyökkäsivät Neuvostoliittoon myös Suomen alueelta. Puna-armeija vastasi 25. kesäkuuta pommittamalla suomalaisia lentokenttiä ja asutuskeskuksia. Illalla pääministeri Rangell totesi radiossa, että Suomi oli jälleen sodassa Neuvostoliiton kanssa.
Kun suomalaiset aloittivat hyökkäyksen Neuvostoliittoon, tavoitteena oli paitsi menetettyjen alueiden valtaaminen takaisin, myös vanhan rajan takana olevien hyökkäystukikohtien eliminoiminen.
Syyskuun alussa suomalaiset saapuivat Kannaksella vanhalle rajalle ja ylittivät sen. Kannaksella alkoi asemasota. Joulukuussa Mannerheim pysäytti hyökkäyksen Itä-Karjalassa Maaselän kannakselle, kun Aunus oli vallattu Äänistä ja Syväriä myöten.
Asemasotaa käytiin yli kolmen vuoden ajan. Sen aikana aloite siirtyi neuvostojoukoille. Suomi kuitenkin onnistui pysäyttämään Neuvostoliiton vastahyökkäykset.
Vuoden 1944 alussa saksalaisten tappio sodassa alkoi näyttää selvältä. Suomalaistenkin oli arvioitava tilanteensa uudelleen. Tunnustelut rauhasta alkoivat, mutta annetut rauhanehdot tuntuivat mahdottomilta hyväksyä.
Stalin päätti ratkaista Suomen kohtalon asein. Neuvostoliiton suurhyökkäys Kannakselle alkoi 9. kesäkuuta ja pakotti suomalaiset perääntymään. Hyökkäykset kuitenkin pysäytettiin Kannaksella ja Laatokan pohjoispuolella. Sotaonni kääntyi kesäkuun lopussa, kun puna-armeijan oli keskitettävä joukkojaan muille rintamille. Suomessa nähtiin jälleen otollinen tilaisuus rauhan hieromiselle.
Neuvostoliiton rauhanehdot olivat lieventyneet, ja välirauhansopimus allekirjoitettiin Moskovassa 19.9.1944. Pariisin rauhansopimuksessa vuonna 1947 vahvistettujen ehtojen mukaan Moskovan rauhan raja palautettiin, Petsamo luovutettiin ja Porkkala vuokrattiin Neuvostoliitolle. Suomi sitoutui myös riisumaan aseista maahan jääneet saksalaisjoukot ja maksamaan 300 miljoonan dollarin sotakorvaukset.
Myös armeija oli sopimuksen mukaan saatettava rauhan kannalle. Maavoimien vahvuudeksi se määritti 34000 miestä. Merivoimissa sai olla 4500 miestä ja sen alusten uppoama sai olla korkeintaan 10000 tonnia. Ilmavoimien vahvuus rajoitettiin 3000 mieheen ja 60 taistelukoneeseen. Pommikoneet ja sukellusveneet oli romutettava.
Vastaukset 15
Vanhimmat
... otsikkona on "Suomi Hyökkääjänä", vaikka vain kaksi kappaletta käsittelee Suomea hyökkääjänä ja muuten kirjoituksessa on hyökätty kaksi kertaa Suomea vastaan? "Suomi puolustajana" olisi osuvampi otsikko.
Tekstin sisältö on jokseenkin oikein, mutta kiinnittäisin huomiota tulkintaan yhteistyöstä Saksan kanssa. Jo keväällä huhti-toukokuussa Saksan vallatessa Norjaa aloitettiin diplomaattiset neuvottelut ja kesäkuun 29. päivä solmittiin Suomen-Saksan kauppasopimus, siis ennen heinäkuun 23. päivän hankintasopimusta ja syyskuun 12. päivän kauttakulkusopimusta. Oikeastaan saksalais-suomalainen yhteistyö alkoi uudestaan Wittingin tullessa ulkoministeriksi Tannerin jälkeen maaliskuun 27. päivä...
että tekstissä tunnustetaan Suomen olleen hyökkääjänä jatkosodassa.
"Tekstin sisältö on jokseenkin oikein, mutta kiinnittäisin huomiota tulkintaan yhteistyöstä Saksan kanssa. "
Valita puolustusvoimille. Teksti on puolustusvoimien internetsivulta.
... on paras puolustus - sanotaan. Sitä paitsi Neuvostoliitto hyökkäsi suomalaisia siviilikohteita vastaan pommittaen 19 paikkakuntaa. Ragnell puhuu eduskunnassa 25. kesäkuuta: "... Tänä päivänä on uusi puolustustaistelumme alkanut." Tunnustamalla Suomi hyökkääjäksi tehdään tekstissä toinen tulkintavirhe tai suoranainen valhe...
Luulin, että tekstisi on omaa - ensi kerralla liitä mukaan lähde, ainakin jos käytät suoraa lainausta...
"Hyökkäys on paras puolustus" - juuri siksihän NL hyökkäsikin Suomeen. Ja USA Irakiin. Ja Persialaiset Ateenaan. Että sen verran on ihmiskunnan viisaus kasvanut 2500 vuodessa...
No kyllä Suomessa selkeä revanssihenki vallitsi ennen jatkosotaa. Talvisodassa kansa oli vielä yhtenäinen, mutta jatkosodan olisi moni jo mielellään jättänyt väliin. Olihan sitä tietysti herrojen hauska kekkaloida maailmanvalloittajina Karjalan korvissa ja vetää viinaa sekä seurustlla lottien kanssa.
"Luulin, että tekstisi on omaa - ensi kerralla liitä mukaan lähde, ainakin jos käytät suoraa lainausta... "
Jätin lähdeviitteen tahallani pois ja odotin moniko tarttuu syöttiin ;)
Elokuussa 1940 Suomi salli saksalaisten joukkojen kauttakulun Pohjois-Norjaan, joukkojen kuljetus liittyi Hitleri Barbarossa-suunnitelman valmisteluun eli hyökkäykseen Neuvostoliittoon. Toukokuussa 1941 suomalaiselle sotilasvaltuuskunnalle esiteltiin Saksan hyökkäyssuunnitelma. Suomen korkein johto päätti osallistua Hitlerin sotaretkeen. Saksan radiossa Hitler puhui liitosta Suomen kanssa. Saksalaiset aloittivat hyökkäyksen Neuvostoliittoon kesäkuun 22. päivänä. Suomen johto pyrki kumoamaan liiton ja julistautumaan puolueettomaksi. Venäläisten pommittaessa Suomea 25.6. presidentti Ryti totesi radiopuheessa maan olevan sotatilassa Neuvostoliiton kanssa.
Mitä häpeämistä siinä on, että Suomi oli hyökkääjä? Miksi sitä pitää aina yrittää selittää toisinpäin? Hyökkäys on paras puolustus ja sen aikainen johto katsoi sen Suomen etujen mukaiseksi toiminnaksi.
Nämä puheet sotaan ajautumisesta tai Neuvostoliiton hyökkäyksestä puolueetonta Suomea vastaan ovat täyttä soopaa jota alettiin levitellä jo siinä vaiheessa kun kävi selväksi, että Saksa joutuu vetäytymään hävittyään taistelun Lenigradista, ihan vain tulevia rauhanneuvotteluja ajatellen. Turha sitä selittelyä enää on jatkaa.
Nämä "Karjala takaisin" tyypit väittävät nykyään, ettei Karjalan takaisin saamiseksi olisi Suomessa koskaan tehty yhtikäs mitään. Eihän silloin kuvioihin sovi kuva Suomesta "hyökkääjänä".
Kun Suomi kerran oli hyökkääjä ja sodan aloittaja 1941, Karjalan takaisin saamiseksi tehtiin todellakin paljon työtä ja uhrauksia.
Valitettavasti ilman tulosta.
Olen samaa mieltä siitä, että kaikki päätökset tehtiin parhaimmalla mahdollisella tavalla sen hetkisen tietämyksen tilannenäkemyksen perusteella, joten pulinat pois. Mutta on tärkeää tietää miksi niin tehtiin, eikä kertoa puolitotuuksia, jotka saavat asiat näyttämään aivan erilaisilta kuin ne todellisuudessa olivat.
Venäjäkin teki kaikki päätökset parhaimmalla mahdollisella tavalla sen hetkisen tietämyksen ja tilannenäkemyksen perusteella.
... sanottu, otetaan mukaan vielä Neuvostoliitto. Kun emme tiedä esimerkiksi Stalinin ajatuksia ja syitä minkä pohjalta päätökset tehtiin, voimme vain arvailla ja syyttää osapuolia karkeista virhearvioinneista ja jopa hulluudesta. Mutta uskon, kun löydämme totuuden ymmärrämme paremmemmin syiden ja seurausten merkityksen ja toteamme lopulta lakonisesti - "näin oli tapahduttava!"
Toisella puolella oli Saksa, toisella Neuvostoliitto. Norjasta pääsi vielä kätevästi Suomen kautta NL:n kimppuun, ja toisaalta Suomen kautta pääsi myös Saksan kimppuun. Luuletko että olisivat jättäneet poliittisen tyhjiön Suomen kohdalla? Ei. Jossain vaiheessa olisi rysähtänyt joka tapauksessa, ja siinä vaiheessa olisi saattanut olla liian myöhäistä Suomen kannalta.
Suomen puolustuksen historia on liian lyhyt ?
Suomi kun elää rauhaa / mir rakastavien maiden keskellä, niin historiaa ei ole vielä ?
Suomen liitolaisuus Saksan kanssa tuli esille jo 80-luvulla kirjoitetuissa sotahistorian kirjoissa. Että sikäli keskustelu on hieman myöhässä...
Suosittelen tutustumista esim. Mauno Jokipiin Jatkosodan synty (1987) teokseen. Ja toisaalta vaikkapa Radzhinskin Stalin-elämäkertaan. Jos sattuu vaikka kesälomalla olemaan luppoaikaa. Kovasti oltiin Saksan kanssa menossa ottamaan omia pois korkojen kanssa. Eikä muistettu ihan demokratian kaikkien sääntöjen mukaan tehdä päätöksiäkään Saksan kanssa liittoutumisesta...
Toisaalta, olikohan vaihtoehtojakaan, Stalinin aikeet Suomen suhteen talvisodan jälkeenkin tiedettiin..
Saksa pelasti jatkosodassa Suomen kommunistiseksi valtioksi tulemisesta. Mutta sehän harmittaa eräitä tämän palstan idännuolijoita. Sekin harmittaa heitä, että N:liiton suunnitelmat koko Euroopan alistamiseksi ei onnistunut.
Molotov-Ribbentrop-sopimus ei olut teatteria, vaan vakaa yritys jakaa Eurooppa.
Nyt, kun N:liitto kuului voittajavaltioiden puolelle, kukaan ei kysele neuvostovallan rikoksien perään ja vaadi niiden tuomitsemitsemista, ainoastaan Baltian maat veivät asian EU:hun ja se etenee siellä. Tulee aika, jolloin Venäjän on otettava täysi vastuu edeltäjänsä N:liiton rikoksista. Sitä päivää minä odotan.
Meitä on paljon muitakin