Romanit

Mihin oikeesti perustuu toi romaneiden pukeutuminen. Katsoin tämän illan tv juttua, ei siellä ollu miehillä suoria mustia housuja eika naisilla hörhelö hameita. Mikä kulttuuri tämä ny on? Onko tämä ny Suomessa keksitty juttu?
5261
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kun ruottis..

Äänestä

Illan tv-kooste kertoi Bulgarian romaneista. Suomen romanien pukeutuminen poikkeaa muiden maiden romanien pukeutumisesta.

Katsoin itse myös ko. ohjelman. Valitettavaa on, että romanien työllistyminen on hankalaa niin meillä täällä Suomessa kuin muissa maissakin. Miksi jopa koulutettujen romanien työnsaanti on vaikeaa... Monet valtaväestöstä täällä Suomessakin valittaa, että romanit eivät käy töissä jne. Siksi tahdon heittää kysymyksen, kuinka moni meistä valtaväestöön kuuluvista palkkaisi kouluttautuneen romanin? Ilokseni voin todeta, että julkisella sektorilla Kauhajoella romanit ovat osa henkilökuntaa.

Äänestä
  • Jos katseli ohjelmaa tarkemmin niin toisilla ei ollut rahaa ollenkaan ja tällöin vaatteiden ja kenkien ostaminen oli vaikeampaa Bulgarian romani väestölle. Ojelmassa tuli myös esille, ettei yhteiskunnallakaan ollut varoja kustantaa edes opetuskirjoja tietyn vaiheen jälkeen. Monen pitäisi mennä ja kokeilla mitä paikallisilta kaatopaikoilta löytyy ja millä sitä sitten eletään.
    Ohjelma toi kyllä esille sen EU avuttomuuden jolla ko väestöryhmää ei pystytä avustamaan, ei sitten millään mittarilla. Otetaan kyllä eri maita jäsenyyteen, mutta ei sitten ole mukaa varaa hoitaa kansalaisiaan tasavertaisella tavalla, ei edes kunnon koulutusta.
    Tiedän myös Kauhajoen romani porukoissa olevan huippuälykkäitä yksilöitä, kuten tietysti valkolaisissakin ja työnsä tekevät oikealla asenteella ja täydellä ammattitaidolla. Kyllä minulle töihin on kelpuutettu ja ottaisin vieläkin jos tehtäviä olisi tarjolla.
    Kauhajoella löytyy vain kumma panettelijoiden joukko jotka eivät tiedä ja ymmärrä käytännön elämästä yhtään mitään, mutta kyllä toistakin laatua riittää ymmärtämiseen.

    Äänestä

  • Hai, mikä ettei .. kirjoitti:

    Jos katseli ohjelmaa tarkemmin niin toisilla ei ollut rahaa ollenkaan ja tällöin vaatteiden ja kenkien ostaminen oli vaikeampaa Bulgarian romani väestölle. Ojelmassa tuli myös esille, ettei yhteiskunnallakaan ollut varoja kustantaa edes opetuskirjoja tietyn vaiheen jälkeen. Monen pitäisi mennä ja kokeilla mitä paikallisilta kaatopaikoilta löytyy ja millä sitä sitten eletään.
    Ohjelma toi kyllä esille sen EU avuttomuuden jolla ko väestöryhmää ei pystytä avustamaan, ei sitten millään mittarilla. Otetaan kyllä eri maita jäsenyyteen, mutta ei sitten ole mukaa varaa hoitaa kansalaisiaan tasavertaisella tavalla, ei edes kunnon koulutusta.
    Tiedän myös Kauhajoen romani porukoissa olevan huippuälykkäitä yksilöitä, kuten tietysti valkolaisissakin ja työnsä tekevät oikealla asenteella ja täydellä ammattitaidolla. Kyllä minulle töihin on kelpuutettu ja ottaisin vieläkin jos tehtäviä olisi tarjolla.
    Kauhajoella löytyy vain kumma panettelijoiden joukko jotka eivät tiedä ja ymmärrä käytännön elämästä yhtään mitään, mutta kyllä toistakin laatua riittää ymmärtämiseen.

    http://www.youtube.com/watch?v=YfpTLQTXTw4

    Äänestä


Kommentoi aloitusta


Persu kirjoitti:

Mihin oikeesti perustuu toi romaneiden pukeutuminen. Katsoin tämän illan tv juttua, ei siellä ollu miehillä suoria mustia housuja eika naisilla hörhelö hameita. Mikä kulttuuri tämä ny on? Onko tämä ny Suomessa keksitty juttu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu