Me 262

Kone jota liittoutuneet pelkäsivät mutta josta ei Hitlerin takia tullut yhtä tehokasta asetta mitä siitä olisi voinnut tulla.
17369
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

" mutta josta ei Hitlerin takia tullut yhtä tehokasta asetta mitä siitä olisi voinnut tulla. "

Kunnia kuuluu länsimaille jotka ehdytivät tärkeiden metallien saanin Hitleriltä. Suihkukoneet tulivat raskaiksi ja kömpelöiksi käyttää huonoista materiaaleista tehtynä.

Äänestä

ja teki aivan oikean päätöksen määrätessään 262:t pommittajaksi. Sen aikaiset suihkumoottorit olivat vielä nykyisiäkin hitaampia kiihtymään ja suihkuhävittäjä oli sen vuoksi aivan auttamattoman kömpelö ilmataisteluissa joissa piti nopeutta muutella äkillisesti. Myös sen liikkeelle lähtö kiitoradalta oli tolkuttoman hidasta jolloin äkkihälytyksiin päästiin aina jälkijunassa. Nämä haittapuolet eivät pommituskäytössä haitanneet ja viholliskoneita suurempi huippunopeus pääsi tällöin täyteen oikeuteensa.

Äänestä
  • muut asiantuntijat Gallandia myöten olivat asiasta täysin eri mieltä. Kone oli heistä sopimaton pommikoneeksi.

    Äänestä

  • lentäjät ja kirjoitti:

    muut asiantuntijat Gallandia myöten olivat asiasta täysin eri mieltä. Kone oli heistä sopimaton pommikoneeksi.

    vaan tekniikkaa tuntematon yksinkertainen koneenkuljettaja jolla ei lisäksi ollut mitään strategian tajua. Ei se varmaan mikään huippu pommarikaan ollut kun siinä ei ollut pommien kuljetuskapasiteettia tarpeeksi. Adolfin olisikin kannattanut panna projekti poikki heti alussa, jatkaa moottorien kehitysprojektia mutta pistää paukut rungon osalta kunnon pommikoneeseen. Nyt tehiin suotta heikohko hävittäjä joka lisäksi oli strategisesti pelkkä vihollisen toimiin reagoinnin ase, ei sillä olisi sotaa voitettu vaikka olisi ollut hyväkin. Kunnon suohkumoottorikäyttöiset strategiset pommitusvoimat olisivat sen sijaan voineet laittaa vaikkapa Moskovan ja Lontoon täysremonttiin.

    Äänestä

  • asiantuntija ollut kirjoitti:

    Eli koko hävittäjälennoston johtaja, ansioitunut strategi ja taktikko. Hän oli myös hyvin perillä teknisistä asioista.

    Sinä olet yksinkertainen höpisijä, joka ei tiedä käsiteltävästä asiasta mitään.

    Äänestä

  • hävittäjäkenraali! kirjoitti:

    Eli koko hävittäjälennoston johtaja, ansioitunut strategi ja taktikko. Hän oli myös hyvin perillä teknisistä asioista.

    Sinä olet yksinkertainen höpisijä, joka ei tiedä käsiteltävästä asiasta mitään.

    muodikkaan (alussa) aselajin aallonharjalla surfaillut kekkuli.
    Laittoi lakkia kekkavasti kallelleen, vahasi viiksiään ja piti koiria joilla oli sotilasarvo. Luuli olevansa joku uusi Richthofen. Nousi pelkillä alkusodan pudotuksillaan kykyihinsä nähden aivan liian korkeaan asemaan ja tulokset olivat surulliset.

    Äänestä

  • kunhan oli kirjoitti:

    käsitykseni täydellisestä asiantuntemattomuudestasi. Jatka samaan malliin.

    Äänestä

  • Vahvistit kirjoitti:

    käsitykseni täydellisestä asiantuntemattomuudestasi. Jatka samaan malliin.

    mikään asiantuntija. "Gallandin nimikkokoneissa oli lisäksi useiden lähteiden mukaan sikarinsytytin ja -pidike". Just joo. Varmasti olisi wunderbaumi ja karvanopatkin olleet jos semmoisia olisi ollut silloin olemassa. Surulliset tulokset johtivat siihen että Galland sai potkut tehtävästään.

    Äänestä

  • kunhan oli kirjoitti:

    muodikkaan (alussa) aselajin aallonharjalla surfaillut kekkuli.
    Laittoi lakkia kekkavasti kallelleen, vahasi viiksiään ja piti koiria joilla oli sotilasarvo. Luuli olevansa joku uusi Richthofen. Nousi pelkillä alkusodan pudotuksillaan kykyihinsä nähden aivan liian korkeaan asemaan ja tulokset olivat surulliset.

    joka ei perustunut viran vaatimusten tasoiseen johtajaosaamiseen vaan hyviin yksilösuorituksiin: "Gallandin saavutettua 97:n voittonsa marraskuussa 1941, Hermann Göring valitsi hänet General der Jagdfliegeriksi". Hyvästä asiantuntijasta tehtiin huono johtaja.

    Äänestä

  • Rateki kirjoitti:

    Ratekilta. Galland oli huippuluokan rykmentin komentaja. Hänellä oli kokemusta Espanjasta, Puolasta ja Ranskasta ja Englannista. Hän oli eirnomainen kouluttaja ja taktiikan sekä tekniikan kehittäjä.

    Ei ollut hänen vikansa, että Hitler ja Göring ajoivat hävittäjälennoston ahdinkoon ja torjuivat Gallandin esitykset.

    Koeta Rateki edes joskus ottaa selvää asioista ennen kuin munaat itsesi.

    Äänestä

  • enemmän kuin kirjoitti:

    mikään asiantuntija. "Gallandin nimikkokoneissa oli lisäksi useiden lähteiden mukaan sikarinsytytin ja -pidike". Just joo. Varmasti olisi wunderbaumi ja karvanopatkin olleet jos semmoisia olisi ollut silloin olemassa. Surulliset tulokset johtivat siihen että Galland sai potkut tehtävästään.

    Et todellakaan tiedä asiasta mitään.Tosin se tuli jo selväksi. Galland teki työtä hartiavoimin alaistensa kannattamana. Hän sai hävittäjätorjunnan pari kertaa kuntoon, mutta Hitlerin ja Göringin toimet johtivat aina romahdukseen. Viimeinen niiti oli tammikuun -45 hyökkäys.Siihen loppuivat hävittäjät.

    Äänestä

  • tietämättömyyttä kirjoitti:

    Ratekilta. Galland oli huippuluokan rykmentin komentaja. Hänellä oli kokemusta Espanjasta, Puolasta ja Ranskasta ja Englannista. Hän oli eirnomainen kouluttaja ja taktiikan sekä tekniikan kehittäjä.

    Ei ollut hänen vikansa, että Hitler ja Göring ajoivat hävittäjälennoston ahdinkoon ja torjuivat Gallandin esitykset.

    Koeta Rateki edes joskus ottaa selvää asioista ennen kuin munaat itsesi.

    Luftwaffesta mikäli todellakin määritellään täysin mitään teknistä koulutusta (ja itse asiassa mitään muutakaan ylempää koulutusta kuin lukion ja lentokurssin) saamaton Galland "tekniseksi asiantuntijaksi". Tällä vajavaisella koulupohjalla on kyllä hyvin mahdollista että Galland koki laajempaan ajatteluun kykenevien esimiestensä ratkaisut virheellisinä.

    Göringin tekniikan opiskelusta tärkeimmät kohdat. Ja miksi teollisuusmiehet ja ilmavoimien tekniset asiantuntijat olivat Gallandin takana? Samoin kaikki hävittäjäjohtajat.

    Et edelleenkään ole lainkaan perillä asiasta.

    Äänestä

  • Hitlerin ja kirjoitti:

    Göringin tekniikan opiskelusta tärkeimmät kohdat. Ja miksi teollisuusmiehet ja ilmavoimien tekniset asiantuntijat olivat Gallandin takana? Samoin kaikki hävittäjäjohtajat.

    Et edelleenkään ole lainkaan perillä asiasta.

    Olla hävittäjäksi suunniteltu ja tuollainen vaikuttavampi pommi painaa pikkusen enempi.

    Äänestä

Hitlerin motto oli hyökkää, hyökkää ja hyökkää sillä puolustautuminen sisälsi itsessään jo tappion siemenen.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Messerschmitt_Me_262

Venäläisillä oli T-34 ja briteillä Moskiitto
http://fi.wikipedia.org/wiki/De_Havilland_D.H.98_Mosquito
nopeus oli aliarvostettu asia molemmin puolin rintamalinjaa toisessa maailmansodassa. On arvioitu että mustang olisi tehnyt kaksi pommituslentoa samassa ajassa kuin Lancaster kerran . Lisäksi tappiot olisivat olleet huomattavasti pienemmät Moskiittojen kohdalla vaikka tulokset olisivat olleet samat vihollisen kohdalla.

loppupuolella sotaa amerikkalaisilla oli Mustang
http://fi.wikipedia.org/wiki/North_American_P-51_Mustang

Äänestä
  • Jauhat tietämätön nulkiia paskaa! Mulla on kellontarkat menkat. Voisin tehdä sulle vaikka viis kakaraa vielä. Limakalvot toimii, kuin parikymppisellä ja osaan alavatsan lihaksilla jotakin sellaista, mitä äitisi ei osaa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mäld fleet fin tar o kirjoitti:

Kone jota liittoutuneet pelkäsivät mutta josta ei Hitlerin takia tullut yhtä tehokasta asetta mitä siitä olisi voinnut tulla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu