TAIPALEENJOELLA JOULUAATTONA 39

pidettiin loulujuhla eräässä korsussa voimakkaan kranaatti ja tykkitulen alla, puheen ja yhteisen rukoushetken tässä väkevässä Jeesuksen syntymäjuhlassa sotatantereella etulinjassa, piti myöhemmin Lapuan piispaksikin valittu luutnantti Eero Lehtinen. Tässä juhlassa ei kyselty loukkaako tämä hartaushetki kenties jotakuta, ei,, vaan korsun ovi avattiin, jotta ilosanoma Jeesuksen syntymästä kuuluisi vihollisillekin. Virsi Enlitaivaan lausui näin, tuli Suomalaisen sotilaan koko sydämestä sellaisella voimalla, että sodan järkyttavä melske hukkui hetkeksi taivaallisten sävelien taakse.

Koti uskonto ja isänmaa säilyi, jota lähdimme puolustamaan, mutta moni meistä joutui antamaan nuoren elämänsä näiden meille rakkaiden asioiden takia ja saimmehan laulaa jouluvirsiä juhlissamme sotien jälkeen vuosikymmenet kenenkään estämättä ja siitä loukkaantumatta. Nyt kuitenkin on alkanut kuulua sellaista, että meidän Suomalaisten pitäisi alkaa kysellä joiltakin tahoilta, saammeko laulaa jouluvirsiä ja lukea jouluevankeliumia omassa maassamme, koulujemme joulujuhlissa. Jos näin alamme toimia, pilkkaamme kyllä karkeasti sotiemme veteraaneja ja pilkkaamme myös niitä, jotka ovat tulleet maahamme paremman elämän toivossa, siis meidän velvollisuushan on kertoa heille joulun ilosanomaa ja opettaa heille jouluvirsiä, olen kuullut, että he myös haluaisivat niitä kovasti oppia, jos vaan joku opettaisi. Ennen kaikkea pilkkaamme Jumalaa joulun Herraa, kunnian Kuningasta taivaan ja maan Luojaa, joka syntyi maailmaan syntiemme sovittajaksi sinun ja minun.
195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tämä kirjoituksesi on täyttä asiaa itse tosin en joutunut pelkäämään kuin isän mukana, koska olen syntynyt noin 6 kuukautta ennen sodan loppumista. Olen ihan varma siitä että silloin taisteltiin kodin uskonnon ja oman isänmaan puolesta. Kuulin monesti isän toivovan sitä, että edes lapsilla olisi hieman helpompi elämä kuin itsellä on ollut. Moni joutui luopumaan tästä toiveesta jo sodan aikana kaatumalla tai pahasti haavoitetuna, mutta se yhteishenki joka sodan jälkeen oli nostamassa tätä Suomi nimistä valtiota taloudellisesti pinnalle. Se oli niin voimakas jonka tunsi lapsikin, silloin ei laskettu kuin harvojen osalta että kuinka paljon minä saan tästä voittoa. Silloin tuntui että Suomi on isänmaa vaikka nykyisen vouhotuksen mukaan pitäisi sanoa kai akkainmaa tämän tasa-arvon takia. Ihmetyttää että miksei me saatais uskoa rauhassa omaan Jumalaamme ja Hänen Poikaansa jos se tuo helpotusta joskus tähän ahdistavaan elämään joka vallitsee ympärillämme. Teidän ja ikäveljienne kirjoituksia toivoisin saavani lukea useamminkin tuntemuksistanne pitkän elinkaarenne ajalta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ma,, kirjoitti:

pidettiin loulujuhla eräässä korsussa voimakkaan kranaatti ja tykkitulen alla, puheen ja yhteisen rukoushetken tässä väkevässä Jeesuksen syntymäjuhlassa sotatantereella etulinjassa, piti myöhemmin Lapuan piispaksikin valittu luutnantti Eero Lehtinen. Tässä juhlassa ei kyselty loukkaako tämä hartaushetki kenties jotakuta, ei,, vaan korsun ovi avattiin, jotta ilosanoma Jeesuksen syntymästä kuuluisi vihollisillekin. Virsi Enlitaivaan lausui näin, tuli Suomalaisen sotilaan koko sydämestä sellaisella voimalla, että sodan järkyttavä melske hukkui hetkeksi taivaallisten sävelien taakse.

Koti uskonto ja isänmaa säilyi, jota lähdimme puolustamaan, mutta moni meistä joutui antamaan nuoren elämänsä näiden meille rakkaiden asioiden takia ja saimmehan laulaa jouluvirsiä juhlissamme sotien jälkeen vuosikymmenet kenenkään estämättä ja siitä loukkaantumatta. Nyt kuitenkin on alkanut kuulua sellaista, että meidän Suomalaisten pitäisi alkaa kysellä joiltakin tahoilta, saammeko laulaa jouluvirsiä ja lukea jouluevankeliumia omassa maassamme, koulujemme joulujuhlissa. Jos näin alamme toimia, pilkkaamme kyllä karkeasti sotiemme veteraaneja ja pilkkaamme myös niitä, jotka ovat tulleet maahamme paremman elämän toivossa, siis meidän velvollisuushan on kertoa heille joulun ilosanomaa ja opettaa heille jouluvirsiä, olen kuullut, että he myös haluaisivat niitä kovasti oppia, jos vaan joku opettaisi. Ennen kaikkea pilkkaamme Jumalaa joulun Herraa, kunnian Kuningasta taivaan ja maan Luojaa, joka syntyi maailmaan syntiemme sovittajaksi sinun ja minun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu