on vain kirja,mitä sitten?
Raamattu
Arska terapiassa
10181
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Hä? Miten Jumalan olisi pitänyt itsestään ilmoittaa?
..yleistä ilmoitusta luomakunnassa ja omassatunnossa.
Eikös nykymuotoinen Genesis ole ajoitettu tuonne 400-luvulle e.a.a. Myöhään jätti ilmoituksensa. Meillä on paljon vanhempiakin kirjallisia lähteitä. Yhtään ei myöskään olisi haitannut, jos kirjoittaja olisi päättänyt onko maailma luotu siinä järjestksessä, kun Genesiksen ensimmäinen luku kertoo vai Genesiksen toisessa luvussa kerrotun luomiskertomuksen mukaan.
Vaikkapa henkilökohtaisesti ottamalla yhteyttä jokaiseen ihmiseen?
Tarkennetaan kuitenkin näitä vuosilukuja joiltain osin. Vanhan testamentin pohjana ollut Pentateukki (eli Toora) sai nykyisen muotonsa todellakin noin 400 e.a.a., mutta sen pohjana olivat Jahvistiset kirjoitukset Juudean kuningaskunnasta ajalta 900 e.a.a., Elohistiset kirjoitukset vanhan Israelin kuningaskunnasta hieman myöhemmältä ajalta, Deuteronomiset tekstit (eli 5. Moos.) ennen vuolta 621 e.a.a. ja pappiskirjoitukset, jotka ovat lähinnä sukuluetteloita ja muita tarkennuksia Pentateukin teksteihin ennen 400 e.a.a. Pentateukin muokkaaja lienee ollut Ezra.
Genesiksen ensimmäinen luomiskertomus kuuluu elohistiseen (Elohim=jumalattaret=Jumala) tekstiin ja toinen jahvistiseen (YWHW=Herra Jumala).
Onnittelut siitä.
Mistä luulet Mooseksen tietonsa saaneen?
Tai Aadamin? Kyllä Luoja on aina pitänyt hyvin huolta tiedottamisesta.
sanon vain että infoa on aina tullut kullekin ajalle sen ajan tarpeisiin sopivasti. Nytkin meillä on kaikki tarpeellinen pitkäksi aikaa eteenpäinkin.
Eikös Jumala ole todellakaan tarjonnut sinulle tilaisuutta tulla tutummaksi itsensä kanssa?
Vai onko niin että sinä olet sanonut tarjoukselle, että ei kiitos?
Jumalan tapoihin ei kuulu pakottaminen. Sen sijaan hän tekee tiettäväksi että miten hänet voi tavoittaa. Etkös tiedä sitä? Jos et tiedä niin sanohan se, niin autan asiassa. Järjestän audienssin.
ja vielä todella huono kirja.Täynnä tarinoita joihin lapselliset uskoo.