Olen aina välillä pohdiskellut sitä, miksi valkoisiin kohdistuvaa rasismia ei pidetä rasismina. Onhan sekin ihan yhtälailla rotuun perustuvaa syrjintää, vaikka valkoiset ovatkin menestyneet hyvin maailmanlaajuisesti. Näin esimerkiksi pari vuotta sitten netissä suomenkielisen islamia käsittelevän sivuston, jossa monessa kohtaa haukuttiin kristittyjä ja juutalaisia sioiksi ja koiriksi. Sivustolla sanottiin esim. että juutalaiset ja kristityt ovat arvottomia ja jos he eivät käänny muslimeiksi, heidät pitää tappaa. Sivuston laatija oli muslimi.
Eräs tuttavani teki tästä sivusta ilmoituksen, mutta eipä sen käsittelystä oltu kovin kiinnostuneita. Sanottiin, että kyseessä ovat ennen kaikkea uskonnolliset näkemykset. En kuitenkaan enää löydä sivua, vaikka pengoin googlea pitkään. Ehkä sivu on vihdoin poistettu sen rasistisen sisällön vuoksi?
Mutta miksi muslimin harjoittama rasismi nähdään osana hänen uskontoaan? Kyllähän Raamattukin haukkuu monissa kohdissa juutalaisia, mutta jos kristitty haukkuu juutalaisia, hän on heti pahan luokan rasisti.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.