Hei,
Olen 19-vuotias ja kävin noin kolme vuotta sitten ensimmäisen kerran psykiatrilla masennuksesta. Puhuin mielialan vaihteluista ja vertasin elämääni vuoristorata ajeluun. Masennusjaksot olivat pitkiä, mutta välissä olo parani. Agressiivinen ja kiihtynyt käytös on aina ollut osa "minua". Äidilläni on alkoholi ongelma, paha jakso alkoi ollessani 12-vuotias. Olen pienestä pitäen ollut hyvin itsenäinen. Minua kuvaillaan usein sosiaalisesti lahjakkaaksi, psykiatrini sanoi myös että olen todella mielenkiintoinen ihminen. Lopetin ilmoittamatta kun oloni parani. Jätän moniakin asioita ilmoittamatta, enkä usein tunne siitä huonoa omaa tuntoa. Minulle sanottiin, että koska olen nuori niin mielialanvaihtelut ovat normaaleja. En usko, normaalia ei ole tuntea haluavansa kuolla monena päivänä ja jonain päivänä taas aurinko paistaa eikä huolista tietoakaan "ei mua mikään vaivaa, mitään ei tapahtunut". Tullessani vanhemmaksi nämä erot ovat korostuneet. Kesällä minulla oli voimakas jakso jolloin ensimmäistä kertaa ihailin itseäni ja tunsin olevani maailmanvaltias. Tunsin ylemmyydentunnetta, otin lainaa, tein velkaa... Nyt talvella on tullut selviä kiihtymisen jaksoja, olen leijaillut omassa hyvän olon tunteessani, nauranut, hymyillyt, puhunut paljon ja nopeasti, ollut kannustava ja valovoimainen. Olin humalassa ja eräs tuttava kysyi toiselta, että käytänkö jotain muutakin kuin alkoholia. Ystäväni sanoi, että olin keskittynyt huonosti, selitin asiaa ja jätin sen kesken, lähdin yhtäkkiä muualle. Selitin kaikille kuinka hyvin menee ja olin lennokas kyselemään ja kehumaan. Sanottakoon viellä, että en perus luonteeltani ole mikään yltiöpositiivinen maailmanparantaja vaan lähinnä kylmän realisti ja kehun jos on aihetta. Uni saattaa siis jäädä lyhyeksi ja hyvin harhaiseksi, mutta energiaa riittää ja toimintoni ovat nopeita. Yhteen asiaan keskittyminen saattaa olla vaiketa. Erilaisiin jaksoihin kuuluu myös eristäytymistä, välillä olen apaattinen ja välinpitämätön, saatan olla monta kuukautta itkemättä ja kokematta suurempaa empatiaa, tähän liittyy myös paljon agressiivisuutta. Nyt minulla on kummallista ahdistusta, koen tätä välillä, saatan kuvitella asioita ja pelkään, että joku tulee hakemaan tms. Se on sellanen tunne, sydän lyö lujaa ja ajatus kiihtyy. Tunnen olevani todella yksinäinen vaikka minulla on paljon ystäviä, tunnen ettei kukaan oikeasti ymmärrä ja välillä epäilen jokaista ihmistä. Välillä juurikin koen ahdistusta ja paniikkia ihmisten takia.
Pelkään, että maniajaksot pahentuvat ja että tulen harhaiseksi. Ajatuksenjuoksuni on alkanut olemaan liiankin lennokasta ja tunteet myöskin.
Halusin purkaa mieltäni ja varmasti tulen hakeutumaan psykiatrille uudestaan. Olisi mukavaa saada tämä mikä persoonallisuushäiriö ikinä onkaan paperille, mutta se tulee olemaan vaikeaa.
Olen 19-vuotias ja kävin noin kolme vuotta sitten ensimmäisen kerran psykiatrilla masennuksesta. Puhuin mielialan vaihteluista ja vertasin elämääni vuoristorata ajeluun. Masennusjaksot olivat pitkiä, mutta välissä olo parani. Agressiivinen ja kiihtynyt käytös on aina ollut osa "minua". Äidilläni on alkoholi ongelma, paha jakso alkoi ollessani 12-vuotias. Olen pienestä pitäen ollut hyvin itsenäinen. Minua kuvaillaan usein sosiaalisesti lahjakkaaksi, psykiatrini sanoi myös että olen todella mielenkiintoinen ihminen. Lopetin ilmoittamatta kun oloni parani. Jätän moniakin asioita ilmoittamatta, enkä usein tunne siitä huonoa omaa tuntoa. Minulle sanottiin, että koska olen nuori niin mielialanvaihtelut ovat normaaleja. En usko, normaalia ei ole tuntea haluavansa kuolla monena päivänä ja jonain päivänä taas aurinko paistaa eikä huolista tietoakaan "ei mua mikään vaivaa, mitään ei tapahtunut". Tullessani vanhemmaksi nämä erot ovat korostuneet. Kesällä minulla oli voimakas jakso jolloin ensimmäistä kertaa ihailin itseäni ja tunsin olevani maailmanvaltias. Tunsin ylemmyydentunnetta, otin lainaa, tein velkaa... Nyt talvella on tullut selviä kiihtymisen jaksoja, olen leijaillut omassa hyvän olon tunteessani, nauranut, hymyillyt, puhunut paljon ja nopeasti, ollut kannustava ja valovoimainen. Olin humalassa ja eräs tuttava kysyi toiselta, että käytänkö jotain muutakin kuin alkoholia. Ystäväni sanoi, että olin keskittynyt huonosti, selitin asiaa ja jätin sen kesken, lähdin yhtäkkiä muualle. Selitin kaikille kuinka hyvin menee ja olin lennokas kyselemään ja kehumaan. Sanottakoon viellä, että en perus luonteeltani ole mikään yltiöpositiivinen maailmanparantaja vaan lähinnä kylmän realisti ja kehun jos on aihetta. Uni saattaa siis jäädä lyhyeksi ja hyvin harhaiseksi, mutta energiaa riittää ja toimintoni ovat nopeita. Yhteen asiaan keskittyminen saattaa olla vaiketa. Erilaisiin jaksoihin kuuluu myös eristäytymistä, välillä olen apaattinen ja välinpitämätön, saatan olla monta kuukautta itkemättä ja kokematta suurempaa empatiaa, tähän liittyy myös paljon agressiivisuutta. Nyt minulla on kummallista ahdistusta, koen tätä välillä, saatan kuvitella asioita ja pelkään, että joku tulee hakemaan tms. Se on sellanen tunne, sydän lyö lujaa ja ajatus kiihtyy. Tunnen olevani todella yksinäinen vaikka minulla on paljon ystäviä, tunnen ettei kukaan oikeasti ymmärrä ja välillä epäilen jokaista ihmistä. Välillä juurikin koen ahdistusta ja paniikkia ihmisten takia.
Pelkään, että maniajaksot pahentuvat ja että tulen harhaiseksi. Ajatuksenjuoksuni on alkanut olemaan liiankin lennokasta ja tunteet myöskin.
Halusin purkaa mieltäni ja varmasti tulen hakeutumaan psykiatrille uudestaan. Olisi mukavaa saada tämä mikä persoonallisuushäiriö ikinä onkaan paperille, mutta se tulee olemaan vaikeaa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
kumpa se niin oliskon, että maniat tulevat lennokkaampi...totuus on se, että ajanmittaa masennusjaksot pahenevat ja pitenevät ja mitä pidempää aikaa kuluu sitä enemmän masennus ottaa vallan.
Koin itsekin ihanan maanisen jakson. Olin sosiaalinen, laihduin 7 kiloa luhyessä ajassa, tapasi miehiä, käytin runsaasti päihteitä ilman laskuja ja töissä juoksentelin edes takaisin malttamatta istua. Tunsin itseni kauniiksi ja hauskaksi. Jaksoin vaikka mitä...uskoin etten enää masennusta tule kokemaankaan ja voi miten väärässä olinkaan. Vuosi sitten lokakuussa tipahdin pikkuhiljaa korkealta ja tässä sitä sitten ollaan oltu...Koen itseni niin ällöttävän lihavaksi, en kehtaa nähdä ihmisiä, koska olen niin ruma, mikään ei kiinnosta ja oikeestaan olen luovuttanut jollain tavalla. hain apua lääkäriltäkin, mutta en uskaltanut kertoa maanisesta jaksosta, pelkäsin etten saisi masennuslääkkeitä. nyt olen syönyt Ciplalexia 15 mg vrk. on se auttanutkin varsinkin vihaisiin ajatuksiin ja painajaisiin, ja töissä pystyn käymään ilman yhtäkään sairaslomapäivää...vuosi sitten joulukuussa lopetin huumeet, alkoholin ja tässä tilassa sitä edelleenkin vaan ollaan...tosin olo on parantunut viime kesäisestä helvetistä...itkin töissä ja töiden jälkeen menin kotiin. Koiran vieminen ulos viereiselle puistolle oli kova pinnistys.
Toivottavasti, että ainakaan tätä helvettiä tule kokemaan
No, kun vielä jonkin aikaa popsit noita masennuslääkkeitä, niin maniahan se pukkaa taas pian päälle. Silloin kaikkien läheistesi elämä on sinun takiasi aivan totaalista helvettiä, mutta siitä sinä et suuruusharhoissasi tajua enää mitään. Tuhoat ehkä siinä sitten vähintään oman taloutesi (jos sinulla on siihen mahdollisuus, niin toki tuhoat kaikki läheisesi myös) ja ehkä myös terveytesi. Olet muiden mielestä ärsyttävä ja "aivan hullu" - itse et sitä kuitenkaan huomaa. Mutta niinhänä se sanontakin menee, että: hullun on hyvä olla. Sitten kun sinulla on mania taas päällä, niin unohdat koko koirasi (ja annat sen vaikka kuolla nälkään), liikkeessä ole yötä päivää ja paikka vaihtuu aina ulkomaille asti, päihteitä käytät taas ja seksiä harrastat kenen kanssa tahansa, ehkä jopa sukupuolesta piittaamatta. Mä en ymmärrä kuinka te kaksisuuntaiset voitte niin itsekkäästi väittää, että depressio on helvetti, kun maniassa olette itse aivan täysiä piruja ja koko elämä ympärillänne on totaalinen helvetti kaikille osallisille.
Kai nyt jokainen, jolla on vuoroin masennusta ja vuoroin "äärettömän hyvää oloa" ottaa mieluummin sen viimeisen.
Väitätkö sinä siis, että jokaisen pitäisi kärsiä helvettinsä yksin, jottei kukaan läheisistä vaan joutuisi mukaan? No minäpä voin kertoa, että itse varmaan jättäisin kertomatta helpostikin, mutta niin kauan kun sairaus on piilossa kukaan ei voi ymmärtää käytöstäni.
Viime yö meni koko ajan heräillessä, painajaisia, lämpötilanvaihteluita, harhoja... Vihaan tätä ahdistusta. Mä en haluaisi lääkkeitä. Mieluummin alan vaikka käyttämään jotain luonnon tuotetta.
No sinä taikaseni saisit vaihtaa työpaikkaa tuolla ihanalla katkeralla asenteella ei ihan tuollaista työtä kannata sittenm tehä että tapaa noita ihmisiä!! harmittaa muitten puolesta että toinen myrkyttää joitakin joilla on muutenkin jo paha olla....