Mikä rakkaus on?

Rakkaus on elämää ylläpitävä voima.

..ilman rakkautta, myös tuuli heittää tyhjät ovet seinää vasten

Kuinkahan monta kertaa tämä on jo selitetty? Rakkaus on aivokemiallinen ilmiö, joka vaikuttaa mm. serotoniini-välittäjäaineen määrään. Se muistuttaa tiettyjä psyykkisiä häiriötiloja tai huumausaineiden aiheuttamia intoksikaatioita, mutta toisin kuin näillä, sillä on tarkoitus: sosiaalisten suhteiden vahvistaminen. Kun rakastuneen ihmisen elimistöä tutkii, niin sieltä se rakkaus kurkistelee, kemiallisena muutoksena joka vaikuttaa ihmisen käytökseen ja ruumiintoimintoihin.

Molemmat ovat psyykkisiä ilmiöitä, jotka katoavat ihmisen mukana.

taas kerran, kun kysytään.

Sana rakkaus pitää sisällään sekä arvot että tunteet.
Se on sekä filosofinen, että psykolooginen, tunnetta luova psyykkinen prosessi.
Arvot nähdään filosofisena, egoismina, epäitsekkyytenä, lähimmäisen rakkautena, eli pyyteettömyytenä, mielihyvää, hyötyä tuottavana, ”totuutena” jne.
Tai
tunnetta tuottavana ja luovana ja fysiologisia muutoksia tuottavana, romanttisena, intohimoisena, jne. asiana, mikä sitten tulkitaan rakkaudeksi.
Rakkauden eri muotoja voidaan sitten määritellä sen mukaan mitä eri komponentteja siinä on läsnä, tai mitkä siitä puuttuvat.
Onko rakkautta, esm, pitäminen = läheisyys, ihastuminen = intohimo, kiintymys = läheisyys, sitoutuminen, palvonta, huuma, näitä kaikkia kuvataan myös rakkaudessa usein.
Rakkaussuhteessa on yleensä kaksi osapuolta, jolloin kummallakin on oma kuvansa siitä, onko se joko vähäinen, sopiva tai liiallinen.
Tunnekohdetta ihannoidaan, luodaan odotuksia onnen tuonnista, se luo tarpeita, odotuksia, yleensä sitä enemmän, mitä omassa itsearvostuksessa on puutteita, se aiheuttaa yhdeksi tulemisen tarpeita ja halua olla rakastetun kaltainen.
Rakastuminen luo riippuvuutta rakastetusta.
Rakastuneella on halu toimia niin, että pääsisi lähelle rakkauden kohdetta., siihen liittyy uskomista, luottamista, ja
toiselle antautumista.
Rakastuminen on odotuksia sen ainutlaatuisuudesta, sekä vaatimusta tulla hyväksytyksi ja valituksi.
Se on kokemuksena aito.

Mitkä sitten ovat syyt rakastumiseen ja miten se vaikuttaa?

Syitä voidaan etsiä evoluuttiosta käsin, että kulttuurievoluuttiosta.
Romanttisen rakkauden taustalta löytyy paritteluun pääsy ja lisääntyminen.
Kiintymisrakkauden taustalla on varmistaa jälkeläinen ja sen kehitys, varsinkin urospuolisella oliolla.
Äidinrakkaus taas vaikuttaa aivoihin, rakastuminen ja äidinrakkaus on palkitsevia kokemuksia, jotka ovat yhteydessä lajin säilymiseen.
Vauvan ja rakastetun näkeminen aktivoivat aivosoluja, jotka yhdistetään mielihyvää ja rakkautta tuottavaan oksitosiiniin.
Samalla ne osat aivoista passivoituvat, jotka yhdistetään kielteisiin arvoihin ja kriittiseen ajatteluun. (rakkaus on sokea)
Seksuaalinen rakkaus on siis molekyylitoimintaa, eli eräänlaista ”rakkauden kemiaa”, eli androgeenien, estrogeenien, adrenaalin, oksitosiinin jne, toimintaa aivojen hermosoluissa.
Romanssi, intohimo, ihastus, hullaannus on tunnetta joka tuottaa voimakaita emotioita, kuten mielihyvää ja onnea.
Myös ”ikuisen”, eli elinikäisen parisuhteen ja hetkellisen parisuhteen vaikuttava tekijä on molekyylit, oksitosiini ja vasopressiini, naaraalla ja koiraalla ja niiden määrien vaihtelu.
Oksitosiini on romanttiseen ja hoivaavaan käytökseen vaikuttava ja vasopressiini viettiin vaikuttava molekyyli jotka vaikuttavat aivojen mielihyväkeskuksessa ja laukaisee toiminnon ja voi aiheuttaa myös riippuvuutta.
Feromonit laukaisevat vietin, eli rakastumisen ja sen aisti sijaitsee nenässä, ei kuitenkaan ole sama hajuaistin kanssa.
Ainetta erittyy ihmisestä sisältäen nais- ja mieshormoonien, estrogeenin ja testrogeenien molekyylejä.
Rakastuminen on siis kemiallista, molekyylien aiheuttamaa, mielihyväkeskuksessa vaikuttava tunne tila.

Platon sanoi aikoinaan, ”kukaan ei kaipaa sellaista, mitä ei luule itseltään puuttuvan”.
Voiko siis rakastua, jos on tyytyväinen siihen mitä hänellä jo on, ja siihen mikä hän on?
Tai voiko rakkaus kumpua depressiosta, eli puutteesta löytää ”arjesta” arvokasta?
Nämä ovat arvoihin liittyviä filosofisia rakkauden muotoja.
Voiko siis narsissi rakastua, kun hän rakastaa jo itseään, häneltähän ei rakkautta puutu?
Silloin rakkauden kohteen täytyisi sisältää tai olla jotakin, mitä rakastajalla itsellään ei ole?
Silloin rakastaminen on intensionaalinen suhde, eli jos rakastat jota kuta, niin rakkauden kohde ei ole toinen sinänsä, vaan pikemmin rakastuneen odotusten, toiveiden ja uskomusten mielikuva rakastetusta, siis se millaisena rakastettu näyttäytyy rakastuneelle.

Rakkauden puuttuminen, ellei hän saa ”kemiallista” rakkauden kokemista, pistää ihmisen hakemaan arvoihin nojaavaa rakkautta, kuten kiintymys, eli läheisyys, sitoutuminen, palvonta jne.
Tällä voi kuvata myös eräitten uskovaisten rakkautta esm, ”Jumalaansa tai ”Jeesukseen”.
Mielenkiintoiseksi asian tekee heillä jotka elävät parisuhteessa, ja sanovat rakastavansa toisiaan ja ”Jumalaansa”, toinenhan on ”kemiallinen” rakkaussuhde ja toinen arvoihin nojaava suhde?
Kumpi herättää voimakkaamman tunteen, vai onko toinen vain vietti suhde kiintymyksineen ja mihin sitten uskon rakkaussuhde nojaa? Kysymys kuuluukin, kumpi aiheuttaa suuremman hurmoksen, usko vai vietti ja kiintymys?
Vastatkoon siihen uskovaiset itse jos osaavat?

Mitä sitten voisi olla ”Jumalan rakkaus”?
Onko se sama kuin isän tai äidin rakkaus lapseensa, tai jonkin tekijän rakkaussuhde omiin tuotteisiinsa, kuten esm, taiteilijan suhde teoksiinsa? No ei ainakaan äidin rakkautta lapsiinsa joka on osin ”kemiallinen rakkaus”.
Entä Isän rakkaus? Sehän voi perustua kiintymykseen jälkeläisiinsä ja niiden kehitykseen varmistamiseen. Tällaiseen tunteeseen voi kyllä liittyä ylpeyden ohella turhamaisuutta ja itserakkautta?
Isä voi rakastaa lapsessa sitä mikä on häntä itseään, mutta mitä se olisi, osin ainakin itserakkautta?

Rakkaus on tahtoa ja tekoa. Meiltähän kysytään avioliittoa solmittaessa "Tahdotko...?" Tahto on eri asia kuin halu. Me haluamme monia asioita, mutta siihen se usein jääkin. Vasta tahto saa meidät toimimaan. Ja silloin kun se tapahtuu vastoin luontaista haluamme, toisen parhaaksi, siihen liittyy rakkaus.
Suurin rakkauden teko tapahtui 2000 vuotta sitten. Jumala rakasti ja rakastaa ihmisiä niin paljon, että tahtoi palauttaa heidät yhteyteensä, siihen yhteyteen, joka oli rikkoutunut ihmisen lähtiessä omille teilleen ja viitatessa kintaalla Luojalleen. Niillä teillä monet kulkevat ja etsivät - rakkautta. Kuitenkin vain yksi rakkaus kestää ja kantaa kuolemankin yli. Jumalan rakkaus Jeesuksen uhrin tähden. Jeesuksen teon tähden ihminen saa anteeksiantamuksen ja vanhurskauden (=kestää Jumalan tuomion edessä). Kenelle se lahjana annettu rakkaus kelpaa?

Rakkaus on samanlainen fysikaalinen ilmiö, kuin muutkin tunteet (kateus, viha), ts. rakkaus on sekoitus kehollisia prosesseja (hormonaalinen taso) ja kulttuurisia tulkintoja. Rakkaus on melkoisen monimutkainen sekoitus näitä erilaisia tekijöitä. Rakkauden tieteellinen selittäminen ei oikeastaan kerro itse ilmiöstä mitään, sillä sekä rakkauden fysiologiset että sosiokulttuuriset ilmiöt ovat nähtävissä ja tutkittavissa.

Monet eri aivoalueet säätelevät tunnekokemuksia. Mm. aivokuori, limbinen järjestelmä, manteli (amygdala) tumake, talamus ja hypotalamus. Rakkaus syntyy ensisijaisesti limbisen järjestelmän eri alueilla. Parhaimmillaan rakkaus vaikuttaa aivojen kaikkien alueiden toimintaan. Jotta ihminen pystyisi kokemaan tunteensa aitoina, pitää sympaattisen hermoston aktivoitua.

Evoluutisesti rakkaus varmisti pennuille ja naaralle elättäjän ja suojelian.