valvojalle

kysyin pari päivää sitten leijona-korun käytöstä, että antaako se nykyään ihmisestä "liian isänmaallisen" kuvan, mutta nyt kysymys on poistettu.

nyt kysynkin että miksi sellaista ei saa kysyä? loukkasiko se jotain, vai mitä tapahtui?
34589
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Eikös korupalstat ole muualla, tämä ei ole sellainen.

Äänestä

Ja sitä paitsi se on perhanan hyvä kysymys nimenomaan rasismipalstalle osoitettuna.

Siis. Jos käyttää Suomen virallisia tunnuksia, lippua tai vaakunaa, voiko siinä olla jotain väärää.

Kysymys on mielestäni juuri sen vuoksi hyvä, että vastaus ei ole ihan yksiselitteinen. Ja sen takana on montakin asiaa.

Itse en ole tuota kysymystäsi - jos sen justiin tuossa muodossa olet palstalle tuonut - poistanut, enkä poista - vaan toivon, että asiaan otetaan kantaa.

Itsepä vaikka aloitan niin, että kun näin itsenäisyyspäivän jälkeen erään projektimaahanmuuttajakaverini pitävän sinivalkoista paitaa, jossa vielä oli Suomen lippu, ilahduin. Hän oli maanitellut vielä aikaisemmin työkaveraitaan paikalliseen itsenäisyyspäivänjuhlaan!

Mutta ottakaa kantaa, olkaa hyvä!

Äänestä
  • Laissa sanotaan että Suomen lippua ei saa häpäistä ja liata, likaantunut lippu on poltettava. Urheilukatsomoissa känniset äijät hoilottavat ilman paitaa Maamme laulua, Suomen lippua viittana käyttäen, tuo on selvä loukkaus lippua ja maata kohtaan. Känniääliöt pilaavat isänmaallisuuden.

    Kun rasistinen hyypiö on verhonnut itsensä isänmaallisiin logoihin ja huutelee rasistia törkeyksiä muille ihmisille ja tekee viharikoksia, rasistiääliö pilaa isänmaallisuuden.

    Kun mamut käyttävät vastaavia logoja pukeutumisessaan ja haluavat osoittaa isänmaallisuuttaan, ulkopuoliset hyypiöt saattavat heitä siitä jopa tulla pahoinpitelemään. Osoittaahan se kuitenkin vain mamujen halua sopeutua yhteiskuntaan.

    Äänestä

  • Hoopo-aho kirjoitti:

    Laissa sanotaan että Suomen lippua ei saa häpäistä ja liata, likaantunut lippu on poltettava. Urheilukatsomoissa känniset äijät hoilottavat ilman paitaa Maamme laulua, Suomen lippua viittana käyttäen, tuo on selvä loukkaus lippua ja maata kohtaan. Känniääliöt pilaavat isänmaallisuuden.

    Kun rasistinen hyypiö on verhonnut itsensä isänmaallisiin logoihin ja huutelee rasistia törkeyksiä muille ihmisille ja tekee viharikoksia, rasistiääliö pilaa isänmaallisuuden.

    Kun mamut käyttävät vastaavia logoja pukeutumisessaan ja haluavat osoittaa isänmaallisuuttaan, ulkopuoliset hyypiöt saattavat heitä siitä jopa tulla pahoinpitelemään. Osoittaahan se kuitenkin vain mamujen halua sopeutua yhteiskuntaan.

    esimerkistäsi perusteluineen.

    Ykkösesimerkissä kuvaamasi lipun käyttö katsotaan vapautuneessa yhteiskunnassa nykyään hyväksyttäväksi - ja samaa mieltä olen taipuvainen olemaan.

    Äänestä

  • kysypäs kuka viestin poisti ja minkä takia.

    Äänestä

  • selvitä syy kirjoitti:

    kysypäs kuka viestin poisti ja minkä takia.

    Viestin kopiota - tai vastaavaa - vaan tännepäin.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Viestin kopiota - tai vastaavaa - vaan tännepäin.

    siis selvität poistajan ja syyn, kun kaappaus laitetaan näytille.

    Äänestä

  • ahaa.. kirjoitti:

    siis selvität poistajan ja syyn, kun kaappaus laitetaan näytille.

    selvitän oman käsitykseni viestin hyväskyttävyydestä - perusteluineen.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    selvitän oman käsitykseni viestin hyväskyttävyydestä - perusteluineen.

    sinusta ei todellakaan ole mihinkään, kun puhutaan palstasi epäkohdista. hyväksyt kaiken, etkä edes koeta puuttua "ylläpidon" vähintäänkin kyseenalaiseen toimintaan.

    Äänestä

  • joopajoo.. kirjoitti:

    sinusta ei todellakaan ole mihinkään, kun puhutaan palstasi epäkohdista. hyväksyt kaiken, etkä edes koeta puuttua "ylläpidon" vähintäänkin kyseenalaiseen toimintaan.

    Yleensä minua on syytetty siitä, että HYVÄKSYN "kaiken".

    Eipä täällä ihan yksioikoista ole valita "suosittua" linjaa.

    Ylläpidon toimintaan minulla on - teknisesti - ihan yhtä suuret mahdollisuudet vaikuttaa kuin sinullakin.

    Se, että ekstrana lupaan kommentoida poistettuja - myös ylläpidon toimesta - näyttää painavan 0 grammaa arvioinnissasi.

    Mutta - valitettavasti - siihen niin sinun kuin minunkin on tyytyminen.

    minä olen ainakin peräänkuuluttanut sinulta selkärankaa tarttua ylläpidon harjoittamaan mielivaltaiseen moderointiin. jos et osaaa sitä muutoin tehdä, niin olisiko eroaminen tuollaisesta porukasta kenties paikallaan?

    "Se, että ekstrana lupaan kommentoida poistettuja - myös ylläpidon toimesta - näyttää painavan 0 grammaa arvioinnissasi"

    no tässä tapauksessa ei ole mitään syytä odottaa kommentointiasi, koska tekstiä ei olisi minkään sääntöjen tai normien mukaan sanut palstalta poistaa.

    "Mutta - valitettavasti - siihen niin sinun kuin minunkin on tyytyminen"

    onko tämä tulkittavissa niin, että tuo surullisenkuuluisa ylläpito on lain saavuttamattomissa?

    Äänestä

  • niin niin.. kirjoitti:

    - tai mitä hyvänsä se vaatineekin - laittaa nyt sähköpostiini se ensimmäinenkin viesti, joka mielestäsi on "laittomasti" poistettu.

    Tuntuu vähän hassulta, että sinä vetistelet nyt jotain kommenttia aivan kuin sinulta olisi talo viety...

    Jos et ota kopioita kommistasi talteen, niin siihen minulla on vain yksi lääke - sanoa "Voi, voi".

    Äänestä

  • onko sinulla koskaan tullut mieleen, että nimenomaan pakolaisilla on aidosti syytäkin tuntea kiitollisuutta Suomea kohtaan, ja he haluavat osoittaa sitä pukemalla vaikkapa lapsensa Suomi-pipoihin?

    Äänestä

  • muuta myönteistä sanottavaa siitä ei ole

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    - tai mitä hyvänsä se vaatineekin - laittaa nyt sähköpostiini se ensimmäinenkin viesti, joka mielestäsi on "laittomasti" poistettu.

    Tuntuu vähän hassulta, että sinä vetistelet nyt jotain kommenttia aivan kuin sinulta olisi talo viety...

    Jos et ota kopioita kommistasi talteen, niin siihen minulla on vain yksi lääke - sanoa "Voi, voi".

    tuo laulu on kuultu moneen kertaan, eikä se johda yhtään mihinkään.

    varmaan sen seitsemän kertaa, yli yksi vuoteen, olen kysynyt kuvakaappauksen kanssa poiston syytä, eikä yhteenkään ole vielä selvyyttä tullut. jos vastauksen olen saanut, niin aina se vastaus on ollut yhtä päivänselvä, eli ei aihetta poistoon, mutta poiston on tehnyt joku muu kuin sinä, eikä sille silloin voi mitään.

    eikö olekin yksinkertaista. ei vastuuta mistään.

    en alkuunkaan ymmärrä myöskään tuota kuvankaappausten sähköpostiisi lähettämistä.
    että kun kirjoitan jotain tälle palstalle, olisi sinun mielestäsi hyvä ottaa sivusta kuvakaappaus, tai jokin muu vastaava tallenne, jonka voi sitten lähettää sinulle arvioitavaksi, kun asiallinen viesti poistetaan.
    ennemmin minä laitan sen kyselyn suoraan uudeksi aloitukseksi ja haluan kuulla muidenkin mielipiteitä poistoista, kuin vain sinun.

    johonkin ne viestit vaan häviää

    Äänestä

  • noin 7. kerta kirjoitti:

    Sen kun vaadit. Jokainen ymmärtää, että se ei edistä mitään asiaa.

    Mielellään poistetut, hyväksyttäviksi katsotut viestit sähköpostiini. Kommentti siitä tulee joka tapauksessa.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Sen kun vaadit. Jokainen ymmärtää, että se ei edistä mitään asiaa.

    Mielellään poistetut, hyväksyttäviksi katsotut viestit sähköpostiini. Kommentti siitä tulee joka tapauksessa.

    itse en ainakaan haluaisi, mutta kertoisitko nyt, että mitä ihmeen hyötyä sinun kommenteillasi on, kerta noille poistolle ei mitään voi?

    Äänestä

  • selityksen makua kirjoitti:

    itse en ainakaan haluaisi, mutta kertoisitko nyt, että mitä ihmeen hyötyä sinun kommenteillasi on, kerta noille poistolle ei mitään voi?

    että olen aina silloin tällöin eri mieltä ylläpidon moderointipäätöksistä. Joskus jyrkästikin.

    Kukaan ei haluaisi olla osa mitään falskisti toteutettua. Se, että olen täällä moderaattorina, kertoo sen, että olen ollut paljolti ylläpidon linjoilla, koska moderointioikeuksia olen hakenut. Toisaalta - ylläpito on sefun merkin mulle antaessaan tietysti pitänyt kirjoituksiani paljolti oman linjansa mukaisina.

    Jokainen vetää moderontirajan - aina - hieman eri tavalla kuin toinen. Tämä on itsestään selvyys. Itseltäni on mm. poistettu eräs aloitus, jonka olin tehnyt - kun se varmaan kertoi pelkästään kuvitteellisen jutun eräästä rassupalstan taannoisesta kirjoittajasta.

    Tässä portaalissa julkaistaan n. 25 000 - 30 000 viestiä päivässä ja varsinaisia moderaattoreita on viimeisen tietoni mukaan toistakymmentä.

    Eli vaikka kuinka sinua surettaa, saat tyytyä minun selityksiinin - vaikka ne eivät portaalia päälaelle käännäkään.

    Äänestä

  • Miten Suomi-paita, tai leijonakoru kertovat kantajansa rotuvihasta? Miten helvetissä Suomi on päästetty tällaiseen tilanteeseen?

    Äänestä

  • dippaadui kirjoitti:

    Miten Suomi-paita, tai leijonakoru kertovat kantajansa rotuvihasta? Miten helvetissä Suomi on päästetty tällaiseen tilanteeseen?

    minustakin on kiusallista että isänmaallisuuden symboleita ovat omimassa väkivaltaiset öykkärit, jotka pahoinpitelevät maahanmuuttajia tajuamatta että sellainen ei edistä isänmaan tai mitään muutakaan asiaa

    Äänestä

  • varsinainen ongelma ovat tietysti näennäisesti fiksut poroporvarit, jotka antavat skinien tehdä likaisen työn puolestaan ja itse vain helisyttelevät korujaan Eirassa. Kyllä rasismia vastaan on meidän kaikkien toimittava.

    Äänestä

  • olisihan sekin parannus nykytilanteeseen, jos ihmiskauppiaat vaihtaisivat skinejä pakolaisiin. Saattaa tosin olla, ettei skineillä ole mitään arvoa edes muiden rikollisten silmissä.

    Äänestä

  • - mutta kirjoitti:

    olisihan sekin parannus nykytilanteeseen, jos ihmiskauppiaat vaihtaisivat skinejä pakolaisiin. Saattaa tosin olla, ettei skineillä ole mitään arvoa edes muiden rikollisten silmissä.

    luultavasti näitä laumoissa liikkuvia mokkaskinejä?

    Äänestä

  • tarkoittanet kirjoitti:

    luultavasti näitä laumoissa liikkuvia mokkaskinejä?

    muistaakseni ne eivät mokkasiineja käytä ainakaan talvipakkasissa, eiköhän ne maihinnoususaappaissa edelleen kulje... ja laumoissa, totta kai. Nehän pystyy pahoinpitelemään sairaalakuntoon kenet hyvänsä itseään puolta pienemmän jos pääsevät yllättämään takaapäin pesäpallomailan kanssa.

    Äänestä

  • sillä kirjoitti:

    minustakin on kiusallista että isänmaallisuuden symboleita ovat omimassa väkivaltaiset öykkärit, jotka pahoinpitelevät maahanmuuttajia tajuamatta että sellainen ei edistä isänmaan tai mitään muutakaan asiaa

    Minä en koskaan ole lietsonut rotuvihaa, en pakolaisvastaisuutta, enkä ole ottanut osaa mihinkään rasismiin liitettävään toimintaan, enkä ota, mutta kovasti minut tällaiseen toimintaan koetetaan liittää pelkästään korujen kautta.
    En siis tunne, enkä tiedä yhtäkään sellaista väkivaltaista öykkäriä, joka olisi minkäänlaisia maahanmuuttajia esimerkiksi pahoinpidellyt rasismin vuoksi. ..tietääkseni en ainakaan tunne.

    Otetaas yksi esimerkki.
    "antavat skinien tehdä likaisen työn puolestaan ja itse vain helisyttelevät korujaan Eirassa"
    http://keskustelu.suomi24.fi/node/9543862#comment-47284518

    Tämä nimimerkki -mutta, on yksinkertaisestii vaarallinen henkilö näine mielipiteinensä ja osaltaan levittää näitä vääristyneitä mielenyhtymiä, kuten leijona-koru=rasisti.

    Entä miten tuollainen sitten eroaa rasistisesta ihmisryhmien yleistyksestä ja niputtamisesta? Mielestäni ei mitenkään.

    luulen että Eirassa kilisevät kalliimmat korut

    Äänestä

  • on ihan sama onko uhri valkoinen vai musta, homo vai hetero - yhtä tuomittavaa se on aina

    Äänestä

  • - mutta kirjoitti:

    luulen että Eirassa kilisevät kalliimmat korut

    Ja mistä sinä muuten tiedät ihmisten omistamien korujen hintoja?

    Äänestä

  • on ihan syntyperäisiä suomalaisia, vaikkeivät olekaan kunniaksi isänmaalleen

    Äänestä

  • dippaadui kirjoitti:

    Ja mistä sinä muuten tiedät ihmisten omistamien korujen hintoja?

    asuntojen hinnoista Eirassa voi päätellä jotain asukkaiden elintasosta

    Äänestä

  • eipä ole tapahtunut, vaikka joku Hullu-Jussi tai muu hallanpanema höpisijä taisi sellaista oikein sanoa toivovansakin, ellen ihan väärin muista.

    Äänestä

  • heidätkin siis pitäisi sijoitaaa Somaliaan... pitäisikö heiltä itseltään kuitenkin ensin kysyä että tulivatko he Suomeen päästäkseen Somaliaan? Voihan olla että vaalien jälkeen ei kysytä mitään vaan lähetetään suoraan sinne ;)

    Äänestä

  • oletko koskaan pysähtynyt miettimään?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 21 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Suomi-leijona_ kirjoitti:

kysyin pari päivää sitten leijona-korun käytöstä, että antaako se nykyään ihmisestä "liian isänmaallisen" kuvan, mutta nyt kysymys on poistettu.

nyt kysynkin että miksi sellaista ei saa kysyä? loukkasiko se jotain, vai mitä tapahtui?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu